Gotlannin sotilaallinen tyhjiö huolestuttaa Ruotsissa
Suomalaista tutkimusalusta koskenut selkkaus muistuttaa saaren kasvaneesta merkityksestä
Viikonloppu muistutti taas hätkähdyttävästi siitä, että Venäjä ei arastele näyttää sotilaallista voimaansa Itämerellä.
Julkisuuteen tuli tieto, että merentutkimusalus Aranda oli joutunut kahdesti Venäjän Itämeren laivaston alusten häiritsemäksi kansainvälisillä vesillä.
Tarkkaa syytä venäläisten käytökseen ei tiedetä, mutta se voi liittyä sukellusvenekokeisiin. Pietarissa on vuosikymmenten mittaan rakennettu satoja sukellusveneitä Neuvostoliitolle, Venäjälle ja ulkomaille myyntiin.
Gotlannin lähellä sattunut selkkaus on myös muistutus siitä, miten tärkeä Gotlanti on strategisesti.
Saaren keskeinen sijainti keskellä Itämerta tekee siitä väkisin eri maiden sotilaiden kiinnostuksen kohteen.
Gotlanti on tärkeä myös Suomelle, jonka kriisiajan huoltovarmuus nojaa saaren vierestä kulkeviin laivaväyliin.
Suomi on panostanut suuria summia kriisiaikojen huoltovarmuuden varmistamiseksi. Siihen liittyen Suomen merivoimat on ostanut kolme huippumodernia miinantorjunta-alusta Italiasta.
Ruotsalaisen Kuninkaallisen sotatieteellisen akatemian johtaja Johan Wiktorin on verrannut Gotlantia jättimäiseen lentotukialukseen, joka on ankkuroitu pysyvästi keskelle Itämerta: se, joka hallitsee saarta, hallitsee isoa osaa Itämerestä.
Wiktorin onkin vaatinut, että Ruotsin pitää vahvistaa Gotlannin puolustusta, joka on hänen mielestään retuperällä.
Sotilaiden näkökulmasta Gotlanti on sotilaallinen tyhjiö, jota kodinturvajoukot eivät uskottavasti täytä. Taustalla on Ruotsin hallituksen vuonna 2004 tekemä päätös, joka lakkautti saarelle sijoitetun Gotlannin rykmentin. Rykmentti oli mekanisoitu sotajoukko, joka oli varustettu muun muassa rynnäkköpanssarivaunuilla.
Ruotsissa on paraikaa käynnissä iso puolustusuudistus, kun maa on siirtymässä ammattiarmeijaan. Sen keskeiseksi tehtäväksi on asetettu kansainvälinen kriisinhallinta.
Ruotsissa on jo pari vuotta keskusteltu siitä, riittääkö pieni ammattiarmeija kotimaan puolustamiseen.
Ukrainan sota ja venäläisten sotajoukkojen lisääntynyt aktiivisuus Itämerellä ovat aiheuttaneet sen, että Ruotsi on keväästä alkaen tehostanut valmiuttaan Gotlannissa. Saarelle on muun muassa lennätetty kaksi Jas-hävittäjää.
Saarella on käynnissä Ruotsin laivaston, rannikkojoukkojen ja kodinturvajoukkojen yhteinen harjoitus. Siihen liittyen on harjoiteltu muun muassa nopeaa siirtymistä mantereelta saarelle.
Gotlannin strategista merkitystä on lisännyt sen lähellä meren pohjassa oleva kaasuputki, jossa kulkee venäläistä kaasua Eurooppaan. Kaasuputki on nähty Ruotsissa vahvemmin poliittisena riskinä kuin Suomessa.
Yksi Venäjän laivaston tärkeimmistä tehtävistä on energianviennin turvaaminen.
Venäjän Itämeren laivasto ei ole enää siinä iskussa kuin missä se oli heti kylmän sodan päättymisen jälkeen. Taistelualusten määrä on vähentynyt selvästi.
Vuonna 1992 Itämeren laivastossa oli taistelualuksia vielä noin 60. Nyt Venäjän Itämeren laivaston ytimen muodostavat 2–3 dieselkäyttöistä sukellusvenettä, puolenkymmentä isoa risteilijä- tai fregattiluokkien sotalaivaa ja parikymmentä pienempää korvettia tai partiovenettä.
Gotlannin merkitys korostuu, jos Venäjän ja Baltian Nato-maiden välille kehittyisi aseellinen konflikti. Nato voisi pyrkiä kanavoimaan apua Baltiaan saaren kautta.
Toisaalta Gotlantia hallitsemalla Venäjä voisi estää apukuljetukset Baltiaan. Saarelle sijoitetuilla pitkän kantaman meritorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksilla voisi hallita isoa osaa Itämerestä satojen kilometrien päähän.
Gotlannin puolustuksen näkyvä vahvistaminen ei olisi Ruotsille ongelmatonta. Se aiheuttaisi todennäköisesti vastareaktion Venäjällä, mikä voisi tarkoittaa lisää vaarallisia voiman näyttöjä.hs
Gotlannin sotilaallinen tyhjiö huolestuttaa Ruotsi
Natoon
6
<50
Vastaukset
- Natoon
Norja ei hyväksy Venäjän uhkailua, vaan vastaa puolustusvoimiaan uudistamalla.
- massonkin
natoon
- asdertson
nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa
- Erommel
Natoon
- zirinovs
Suomi ja Ruotsi nopeasti natoon
- massonkin
Ruotsikin nopeasti Natoon
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722