Olen " Venäjä-mielinen"

entäpä_sinä

Millainen on " Venäjämielinen" ?

Itse olen Venäjämielinen ja lisäksi vastustan EU:ta ja Natoa.

Mielestäni Urho Kekkonen on ollut kautta aikain paras presidenttimme ja hänen valtakaudellaan Suomen hyvinvointi rakennettiin idänkauppaan nojaavalla politiikalla - Suomi ja Urkki osasivat hyödyntää NL:n täysin. Suomi sai valtavan määrän rahaa idänkaupallaan ja suomalisista suuri osa työskenteli idänkaupan eteen ja Suomi sai maksuksi mm. öljyä jonka Neste jalosti ja myi eteenpäin hyvällä voitolla.

EU:sta Suomelle ei ole mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. Suomen olisi välittömästi erottava tuollaisesta unionista ja samalla lempattava virolainen ym. täällä muka " töissä" käyvä väki ulos maasta ja työllistettävä oman maan kansalaisia.

Natolla Suomi ei tee yhtään mitään, mutta Nato taas tekisi suomella jotakin, nimittäin Balttian puolustus on se mitä Nato täältä hakee. Suomi ei koskaan tule liittymään Natoon.
Natoon liittymisprosessi etenisi seuraavalla tavalla:
A) Suurimman osan suomalaisista olisi kannatettava Natoon liittymistä. Ja tuollaista enemmistöä täällä ei tule koskaan olemaan.
B) Eduskunnan olisi äänestettävä Natoon liittymisestä ja siellä vaadittaisiin että vähintään 2/3 osa edustajista kannattaa liittymistä ja jokainen tietää ettei tuollaista kokoonpanoa tule koskaan olemaan.
Eli Suomi ei tule liittymään Natoon.

Minä:
46-vuotias Mies
Maarakennusyrittäjä
Hyvin toimeentuleva
Sissikoulutus ja AUK
Autona uudehko iso Audi
Omakotitalo, kesämökki ja vene
Velaton, Vapaa ja lapseton
Lomailen 1-2 kertaa vuodessa auringon lämmössä ( USA, Thaimaa, Australia ... )
Perussuomalaisten äänestäjä
Raitis, savuton ja hyväkuntoinen

Tällaisia ajattelee " Venäjänmielinen" Mies

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielinen

      Onneksi on kaltaisiasi varottavia esimerkkejä. Tuo lapsettomuutesi on myös hyvä asia.

      • kadetiiko.hän

        Oletko kateellinen?


    • suomimielinen

      Minä kannatan itsenäistä Suomea, jolla olisi oma ullkopolitiikka ja saisi itsenäisesti päättää suhteistaan naapurimaihin. Tällä hetkellä sellaista tilannetta ei ole. Olisi myös kiva, jos meillä olisi mahdollisuus päättää omasta talouspolitiikasta. Minusta tuntuu että nykyinen talouspolitiikka ja ihnteet millä tavalla taloudellista kehitystä tulisi hoitaa sanellaan meille jopa Eu-alueen ulkopuolelta. (uusiliberaalimalli).

      Oma rahakin olisi kiva olla, että ei tarvitsisi maksaa toisten maiden velkoja. Suomi ei ole minun mielestäni mikään pankki, joka osallistuu toisten maiden tukemiseen. Nyt tämä EU-juttu on nähty, mihin se johtaa ja miten meille käy kun jokaiseen ytimeen mennään maksumieheksi. Tämän lisäksi tehtiin Naton kanssa isäntämaasopimus, joka antoi Suomen alusmaaksi heidän suunnittelemille sodille. Tämä kaikki ilman Eduskunnan hyväksyntää.

    • suomimielinen

      Minä kannatan itsenäistä Suomea, jolla olisi oma ullkopolitiikka ja saisi itsenäisesti päättää suhteistaan naapurimaihin. Tällä hetkellä sellaista tilannetta ei ole. Olisi myös kiva, jos meillä olisi mahdollisuus päättää omasta talouspolitiikasta. Minusta tuntuu että nykyinen talouspolitiikka ja ihanteet millä tavalla taloudellista kehitystä tulisi hoitaa sanellaan meille jopa Eu-alueen ulkopuolelta. (uusiliberaalimalli).

      Oma rahakin olisi kiva olla, että ei tarvitsisi maksaa toisten maiden velkoja. Suomi ei ole minun mielestäni mikään pankki, joka osallistuu toisten maiden tukemiseen. Nyt tämä EU-juttu on nähty, mihin se johtaa ja miten meille käy kun jokaiseen ytimeen mennään maksumieheksi. Tämän lisäksi tehtiin Naton kanssa isäntämaasopimus, joka antoi Suomen alusmaaksi heidän suunnittelemille sodille. Tämä kaikki ilman Eduskunnan hyväksyntää.

    • missävika

      Tuli sama vastaus kahteen kertaan. Tämä sivusto temppuilee, eikä toimi kunnolla. Aluksi kun yritin kirjoittaa ei tullut laskurikenttää ollenkaan. Kun painoin lähetä. Ohjattiin pois sivulta ja sitten tuli virheilmoitus että palvelu on tilapäisesti pois käytöstä. Eipä ollut pois kun suomi-keskustelut oli auki samaan aikaan toisella selaimella ja sillä keskusteluita pystyi selaamaan. Ihmetouhua.

    • PimeydenSydän

      "EU:sta Suomelle ei ole mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. Suomen olisi välittömästi erottava tuollaisesta unionista ja samalla lempattava virolainen ym. täällä muka " töissä" käyvä väki ulos maasta ja työllistettävä oman maan kansalaisia."
      ----
      Onkohan noilla kremliinien loppukaneeteilla kenties joku "sisempi" tarkoitus?
      https://www.youtube.com/watch?v=e5XQ_ATVySI

    • untouneksija

      Kylähullu sinä olet. Rahaton ja suruton haaveilija.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2173
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      37
      1771
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1511
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      1276
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1260
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1088
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1013
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      987
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      692
    Aihe