http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015071420032928_ul.shtml
"Kello 22.58: Pääministeri Alexis Tsiprasin mukaan uusi sopimus on Kreikalle aiempaa parempi. Hän lupaa kantaa vastuun ja sitoutua toteuttamaan sopimuksen, vaikka ei itse siihen usko.
Kello 22.16: Eilen julkisuuteen vuotanut Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n raportti näyttää Telegraphin mukaan siltä, että rahasto haluaa pestä kätensä Kreikasta. Raportin mukaan uusi tukipaketti ei riitä nostamaan riittävästi Kreikan bruttokansantuotetta. IMF:n ja lainoittajien väleihin näyttää syntyvän erimielisyyttä, kun IMF esittää jyrkän pessimististä kantaa Kreikan tulevaisuudesta ja kolmannen tukipaketin hyödyttömyydestä. Eilen julki vuotanut mielipide on paljon jyrkempi, kuin pari viikkoa sitten julkisuuteen tullut IMF:n raportti.
Kello 21.52: Yhdysvaltain presidentti Barack Obama pitää Kreikan ja sen velkojien välistä sopimusta "myönteisenä askeleena" kohti talouskasvua ja rahoitusvakautta. Obama muistutti, että lisätyötä kuitenkin tarvitaan. BBC:n mukaan Obama on antanut kriisin ratkaisua varten neuvoja puhelimitse ja keskustellut ainakin Ranskan presidentti Francois Hollanden, Saksan liittokansleri Angela Merkelin, Britannian pääministeri David Cameronin ja Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Federica Mogherinin kanssa"
IMF,n pamput näyttäisivät alkaneen järkiintymään tuossa kregujen tukemisessa, mikä tukeminen onkin ollut täysin laitonta ja EU;n omien säännösten vastaista toimintaa alun alkaenkin!
Mutta milloinkahan järki alkaa tuppaantumaan Suomalaisten takinkääntäjä politikkojen kalloon? Siihen sitä saattaa kulua aikaa ja tupakkaa!
Ja mitä helevetin tekemistä sekarotuisten mustalla barakki apinalla on Euroopan broblematiikan kanssa? eikö tuolla neegerillä ole tarpeeksi tekemistä omissa nurkissaan? Olen antanut kertoa itselleni jotta ei se ole broblematiikka vapaa maa, tuokaan sekarotuisten kolhoosi Amerikka !
Late Lapista. SSSS Ry!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kreikka kolmosessa on järkeä:
https://www.youtube.com/watch?v=btVo0KYBsWI
Pidähän vitun somali mölyt jo pötsissäsi.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/07/miksi-kreikka-hakataan-maahan.html
Kreikassa on kyse kahdesta asiasta: kansallisvaltioiden nujertamisesta ja kansallisvarantojen varastamisesta. Kreikka on vain väline tässä pelissä. Jos Kreikassa olisi kyse talouden vakauttamisesta tilanne olisi aivan toinen. Kun Kreikan "kriisi" alkoi, Kreikan valtion velkaprosentti oli noin 100%. Nyt, kuusi vuotta talouskurin ja kymmenien miljardien tukipakettien jälkeen, Kreikan valtion velka on noin 180%. Mieti sitä.
Ylikansallisille pankeille Kreikka on lypsylehmä, jonka avulla ne ovat netonneet miljarditolkulla rahaa. Aivan samoin toimittiin Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa. Islanti teki poikkeuksen, koska islantilaisilla on munaa. He sanoivat suurpankeille, EU:lle, IMF:lle, Maailmanpankille, EKP:lle ja Yhdysvalloille Fuck you ja antoivat pankkiensa kaatua, panivat viisi suurinta pankkiiria linnaan, erottivat hallituksensa ja parlamenttinsa ja noin puolessatoista vuodessa olivat kuivilla. Kreikka ei toivu koskaan.
Se ei ole tarkoituskaan. Kreikka on ensimmäinen eurooppalainen maa, jonka EU ottaa haltuunsa väkisin. Liittovaltio rakennetaan väkisin heikoimmista aloittaen.
___________________________
koska järki palailee Suomen päättäjien