Ensikommenteissa sopimuksesta sanotiin että moni arabimaakin vastustaa sopimusta, erityisesti Saudi-Arabia, joka sunnilainen, Iran on shiialainen.
Myttä nytpä olikin uutisissa että S-Arabia ja UAE, Yhdistyneet arabiemiraatit, olmaisevat olevansa hyvillään sopimuksesta ja uskovat sen positiivisiin vaikutuksiin alueella.
Ja kuka muu vastustaa paitsi Israel? No tietenkin usalaiset Israelin kätyrit. On se jännää että niin kovin isänmaallisiksi itsensä luokittelevien joukossa on niin paljon poliitikkoja, jotka edustavat USAn senaatissa ja kongressissa ensisijaisesti Israelia ja sen etuja.
Haiskahtaa jopa hieman maanpeturuudelta. Tiukan paikan tullen saattavat kavaltaa oman maan Israelin eduksi. Sellaista on tosiuskovaisuus. Pyhä kirja menee kaiken lakienkin ja isaönmaallisuuden edelle. Vaikka toki luulevat että Israelin kritiikitön tukeminen on myös oman maan ja koko maailman etu. Jumalan valittu kansa - ja pyh! Kylläpä jumala valitsi väärin.
Vähän niin kuin suomalaiset uskovaiset mepit EU:ssa ajavat ensisijassa Israelin etuja, vähemmöän innokkaasti Suomen ja suomalaisten etuja. EUu-parlamentissahan on Israelin ystävyysryhmä, jossa jäseninä eri maiden lähinnä hihhulikristillisiä MEPpejä, ajamassa Israelin asiaa EU:ssa.
Iran-sopimus, ISR taas känkkäränkkänä
1
<50
Vastaukset
- fda
France24 eräs israelilainen kommentoi jotenkin näin "ei haittaa vaikka Iranilla olisi ydinase kun meilläkin on". Toimittaja ja katsojat kenties ei ymmärrä kommentoijan huumoria aivan oikein...
Ilman kurdeja ja Irania Irak olisi nyt Sunni teokratia jonka edessä PKorea, Eritrea ja Iran näyttäisivät pikkupoikien touhuilta. Veikkaan, että iranilaisten saavutusten ansiosta ja mediassa vähän mainitusta yhteistyöstä jenkkien kanssa ISIS-uunoja vastaan on tässä nyt palkkio. Paluu neuvottelupöytään.
Lähi-idän skenaario on nyt kääntymässä mielenkiintoisesti shia-voittoiseksi kun Houthit(shi'a) vievät Jemenin saudien nenän edestä ja jenkit lahjoittivat shioille Irakin bushin johdolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733