Yli 730 miljardin euron hävittäjäfarssi jatkuu senkun vain jatkuu. Tätä herkkua on myös ehkä tulevaisuudessa tulossa Suomeen?
Ns.viidennen sukupolven häivehävittäjä F-35 on maailmanhistorian kallein lentokone, joka saattaa tulla tulevaisuudessa tutuksi myös Suomessa.
Teknisestä ongelmasta toiseen purjehtineen ja pahasti myöhästyneen projektin kehityskustannukset ovat jo nyt aivan tähtitieteelliset.
Yhdysvaltain puolustusministeriön 2 443 hävittäjän hankinnan elinkaarikustannusten arvioidaan ylittävän 730 miljardia euroa.
Kesäkuun loppupuolella F-35 hävittäjää kohtasi jälleen uusi takaisku, kun lentoonlähtövaiheessa koneessa syttyi tulipalo.
Viime viikolla Yhdysvaltain puolustusministeriö tiedotti asettaneensa kaikki F-35 hävittäjänsä lentokieltoon.
Kyseessä on jo kolmas kerta 17 kuukauden sisällä, kun historiallisen kalliit hävittäjät ovat moottoriongelmien takia lentokiellossa.
Kyseessä taitaa olla nyt vain erittäin kallis farssi.Romuraudalle näyttää kertyvän todella kova ja kallis hinta.
F-35 hävittäjäfarssi
76
<50
Vastaukset
- JA_EKA
F35-veisaus avattu !
- Olipa-syntyä
paha moka. Tiltujen päivä ilman F-35 valetta.
- ai_jaa
Olipa-syntyä kirjoitti:
paha moka. Tiltujen päivä ilman F-35 valetta.
Mikä nyt sitten tuossa tämän keskusteluketjun avaajan kirjoittamassa kirjoituksessa on nyt jotain valetta?
Pelkkää faktaahan avaajaa nyt vain kirjoittaa. - MediaMoguli
Siinä oli yksi fakta: "Tätä herkkua on myös ehkä tulevaisuudessa tulossa Suomeen?"
Huomatkaa - alustaja ei väitä, että kone on jo ostettu.
- NiinistöEiUskallaPerua
OH6771,
USA:kaan ei ole enää ostamassa 2443 kpl F-35-hävittäjää. Kongressi ottaa kantaa pian esitykseen, että USA ostaa F-35:ia noin 1000-1500 kpl vähemmän kuin on sovitt eli noin 1000-1200 kpl.
Kaikki F-35:n ostajamaat ovat joko peruuttaneet tai vähentäneet ostettavien F-35-koneiden määrää.
Suomi on ainoa, joka pitää kiinni 42 kpl F-35:ia. - SuperGrowler
Amerikkalaisella koneella lennetään mahdollisesti jatkossakin. Mikään pakko sen ei kuitenkaan ole olla f 35. Superhornetia voidaan pitää ns kakkos koneena. Ylivoimaisine JASSM ohjuksineen. Plus tietenkinen Growler versiot. Jas Gripen tulee melko varmasti olemaan pää hävittäjämme. Ei ole mitään järkeä ostaa epävarmaa ja taistelukyvytöntä konetta. Kahden koneen kauppa tulisi myös todella paljon edullisemmaksi.
- turhaan_spekuloit
Suomen uusista hävittäjistä ei tiedä vielä kukaan yhtään mitään mitä ne ovat.
Sillä mitäänhän ei ole vielä päätetty.
Näin ainakin meille suomalaisille Suomen kansalaisille on kerrottu.
- Superhornetti
Muuten hyvä, mutta aloittaja oli kopsannut toista vuotta vanhan uutisen muka uutena...
Super Hornetin puute on, että sen avioniikka on sama kuin C/D -mallin. Ero nykyiseen Hornetiin on kyky toimia ilmatankkauskoneena sekä laskeutua lentotukialukselle raskaassa pommikuormassa. Super Hornet on Suomen uutta hävittäjää valittaessa jo käytöstä poistuva kone.- F35_on_kalkkuna
F-16 suunnittelija Pierre Spray nimittää haastattelussa joka on nähtävissä netissäkin, F-35 kalkkunaksi koneen huonojen lento-ominaisuuksien sekä moottoriongelmien vuoksi.
Spray toteaa, että F-35:stä ei odotettavissa ole mitään lentokelpoista ja että F-35:stä ei koskaan tule kuin toisen luokan hävittäjä.
Sprayn mukaan F-35:n todellinen heikkous tulee olemaan F-35:n maataisteluominaisuudet, joita ei hänen mukaansa käytännössä ole.
Toistaiseksi kalkkuna onkin nostattanut lähinnä hymyä mahdollisten vastustajien mielessä.
Spray kertoi haastattelussa, että "jopa vanha Mig-21 tulee ampumaan nämä F-35-hävittäjät alas", kunhan ne vain pääsevät lähietäisyyksillä käytävään ilmataisteluun uuden konetyypin kanssa, joka ylipainoisena, lihavana ja kutistettuine siipipinta-aloineen on kelvoton.
Lisäksi Spray sanoo, että koko vouhotus stealth-tekniikasta on pelkkä asekauppiaiden mainostemppu. Venäjän uudet mobiilialustoilla kulkevat tutkajärjestelmät näkevät kaikki lentokoneet, olivat ne sitten mainostettua steath-tekniikkaa tai eivät. - Superhornetti
F35_on_kalkkuna kirjoitti:
F-16 suunnittelija Pierre Spray nimittää haastattelussa joka on nähtävissä netissäkin, F-35 kalkkunaksi koneen huonojen lento-ominaisuuksien sekä moottoriongelmien vuoksi.
Spray toteaa, että F-35:stä ei odotettavissa ole mitään lentokelpoista ja että F-35:stä ei koskaan tule kuin toisen luokan hävittäjä.
Sprayn mukaan F-35:n todellinen heikkous tulee olemaan F-35:n maataisteluominaisuudet, joita ei hänen mukaansa käytännössä ole.
Toistaiseksi kalkkuna onkin nostattanut lähinnä hymyä mahdollisten vastustajien mielessä.
Spray kertoi haastattelussa, että "jopa vanha Mig-21 tulee ampumaan nämä F-35-hävittäjät alas", kunhan ne vain pääsevät lähietäisyyksillä käytävään ilmataisteluun uuden konetyypin kanssa, joka ylipainoisena, lihavana ja kutistettuine siipipinta-aloineen on kelvoton.
Lisäksi Spray sanoo, että koko vouhotus stealth-tekniikasta on pelkkä asekauppiaiden mainostemppu. Venäjän uudet mobiilialustoilla kulkevat tutkajärjestelmät näkevät kaikki lentokoneet, olivat ne sitten mainostettua steath-tekniikkaa tai eivät.Milloin mahdat hoksata, ettei ketään Pierre Sprayta edes ole olemassa? Muuan Sprey oli lentokonesuunnittelijana takavuosina ja merkittävää työtä tekikin. Toisaalta hänen lausunnoista muistetaan nekin, ettei F-15:sta tule koskaan kunnon lentokonetta ja että se on täysi susi. Ja ettei hävittäjään pidä asentaa lainkaan tutkaa. Sprey on tunnetusti kovaääninen kriitikko, ja saattaapa olla jo vähän vanhuudenhöperökin. Hänen lausuntojaan käytetäänkin ahkerasti hyväksi venäläisessä propagandassa.
- Jassijasuperi
Superhornetti. Tutkippa Superhornet block 3:sta tarkemmin. Superhornet Block kolme olisi sopiva vaihtoehto Jassam ohjusten kuljettamiseen ja ns rynnäkkökoneena. Growler versiot toisivat myös todella paljon uskottavuutta. Pystyisi pimentämään tutkia ,ohjuksia sähköverkkoja ym. Australialla on käytössä Block 3 Growlereineen. Toimintavarmuus on varmasti Suomen oloihin vähintään yhtä hyvä kuin Jas Gripeneilläkin. Onhan Block kolme Usan laivaston käytössä. Päähävittäjäksi siitä ei kuitenkaan ole. Varsinaisen taisteluhävittäjän roolin hoitaisi paremmin kuin hyvin Jas Gripen joka lienee maailman parhaimpia hävittäjiä. Eli siis kahden koneen malli olisi paras valinta.
- TiltuOnKalkkuna
OLIPA SE FARSSI TAI EI NIIN SE EI KUITENKAAN KOSKE SUOMEA!
SUOMI TEKEE OMAT VALINTANSA VASTA 2020! - tässä_jotain
Miksi Suomen seuraava hävittäjä ei ole F-35?
Jätetäänpä nyt nämä lapselliset NATO ja Ukraina&Krim hetkeksi siihen juupas-eipäs tasolle,eli meidän isä on pahempi kuin teidän isä-tilaan missä keskustelu on valitettavasti tällä hetkellä, ja keskustellaan vähän välineistä välillä. Olen ihan varma, että tuo lapsellinen "NUK keskustelukin" kumminkin jatkuu vielä.
Nythän ainakin pienet, ja vähän isommatkin pojat, näkevät märkiä unia siitä että pääsevät lentämään F-35 joint strike fighterillä livenä. NO onneksi on olemassa lentosimut, joissa ei välttämättä tarvitse liikaa realismia käyttää. Nyt on vaan niin, että F-35 on erittäin huono kone, oikeasti ja peruuttamattomasti.
Tämä johtuu siitä, että koneesta yritettiin tehdä USAssa kolmen eri puolustushaaran kolmea eri tehtävää tekevä superkone. Siinä on kahdeksan asiaa liikaa. Merijalkaväki halusi koneen joka voi nousta pystysuoraan, ja rynnäköidä, Ilmavoimat halusivat pikaliikkujan, joka osaltaan tukee maavoimia ja osaltaan on mukana ilmatasiteluissa ja osaltaan tekee syviä hyökkäyksiä puolustettuun ilmatilaan. Laivasto halusi ilmaherruushävittäjän, joka voi nousta ja laskeutua tukialukselta. NO NIIN. kuinkas kävi? Ensinnäkin pystysuoraan nouseva kone on paksu, että rungon sisään sopii iso turbiini, tai oiekastaan ”tuuletin”, jolla saadaan pystysuoraan nousemiseen tarvittavaa ilmaa. Suihkumoottorin suihkua ei parane ohjata alaspäin, koska se on ”aika kuumaa” ja tekee pahaa kannelle, ja tietenkin lähettyvillä oleville ihmisille. Samlla tällaisen koneen siivistä kannattaa tehdä lyhyet, koska se auttaa pystysuoraan nousussa.
Nyt vaan kävi niin, että paksu runko, sen tuulettimen takia, lisää heittovarjoa ja siten ilmanvastusta, eli hidastaa konetta. Ilmanvastuksen kaava on F = ½ s v² A Cv. Missä A on se heittovarjo tai otsa-ala, kummaksi sitä nyt haluaa kutsuakaan, s on ilman tiheys ja Cv on esineen aerodynaaminen kerroin, v on kappaleen nopeus. Ja kuten huomataan niin v, eli nopeus on toisessa potenssissa. Kun A kasvaa kaksinkertaiseksi, niin samoin käy ilmanvstukselle. Eli mootori joutuu tekemään enemmän työtä- hitaampi kone ja huonompi polttoainetalous. Sitten ne lyhyet siivet. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen neliömetri siipeä joutuu kannattamaan enemmän painoa. Siipikuorma on kulloinenkin paino jaettuna nostavan osan, eli siiven, pinta-alalla. Nykyään runkokin muotoillaan niin että se antaa nostetta, mutta ymmärrätte periatteen. Tämä taas pakottaa koneen liikkumaan nopeammin, koska muutoin siivistä ei saada riittävästi nostetta että kone pysyy ilmassa, Samasta syystä kone ei voi tehdä kovin nopeita liikkeitä.
Itse asiassa 50-luvun suunnittelua olevat MIG-21 ja Mirage III koneet repivät F-35det kappaleiksi, kunhan ne pääsevät näköyhteydelle F-35een. eli ei puhuta BVR taistelusta. F-35 ei ole yksinkertaisesti aerodynaamisesti ja liikehtimiskyvyltään sellainen kone, että se pystyisi käymään kaartotaistelua KO koneiden kanssa. Uudemmista puhumattakaan. Se ei myöskään näinollen pysty loppupelissä juurikaan väistelemään ohjuksia, vaan on pahasti niiden armoilla. Mutta eihän se haittaa, konehan on häivekone. NO ei nyt niinkään. Itse asiassa ne Helsingin ilmapuolustuksen 1944 kaksi m/39 Raijaa (Freya) tutkaa havaitsisivat oikein näppärästi häivekoneet. Tämä johtuu tutkan käyttämästä taajuudesta, tässä tapauksessa 250MHz. Itse asiassa brittien Chain Home havaitsisi häivekoneet jopa paremmin, mutta ei antaisi kovin hyvää suunta tai etäisyystietoa. mutta kuitenkin. Serbit käyttivät juuri tätä keinoa ampuessaan ala F-117 pommittajan silloin Kosovon sodan aikoihin. He laittoivat ohjukset seuraamaan paljon pitempää aaltoa kuin nykyään on tapana, ja tulokset ovat serbian ilmailumuseossa näytillä. Ainoa ongelma tässä lähestymistavassa oli se, että tarvitaan tietokone poistamaan häiriöt kuvaputkjelta. Alle 1GHz taajuusalueellahan toimivat säätutka, jotka siis havaitsevat vesipisaratkin ilmasta, ja siis häivekoneet myös. Venäläiset ovat tienneet tämän ja tarjoavat tällaisia tutkia myyntiin kaikille jolla on rahaa.- Superhornetti
Hyvä kirjoitus. Tutkatekniikasta olet varmaan minua paljon paremmin perillä, mutta oletko miettinyt mikä on pakottanut venäläiset panostamaan valtavasti häivekoneen kehitykseen, vaikka se heidän väittämänsä mukaan olisi hyvin helppo havaita jopa säätutkalla? Jokin ei täsmää. Suomella on joka tapauksessa aikanaan uutta hävittäjää valittaessa merkittävä etu: F-35 on silloin jo mukana yhteisharjoituksissa mm. Norjan kalustona, ja siten selviää mihin se muita konetyyppejä vastaan pystyy. Nämä kokemukset yhdessä omien testien kanssa kertovat varmasti paljon uutta konemallia valittaessa.
- tässä_jotain
Superhornetti kirjoitti:
Hyvä kirjoitus. Tutkatekniikasta olet varmaan minua paljon paremmin perillä, mutta oletko miettinyt mikä on pakottanut venäläiset panostamaan valtavasti häivekoneen kehitykseen, vaikka se heidän väittämänsä mukaan olisi hyvin helppo havaita jopa säätutkalla? Jokin ei täsmää. Suomella on joka tapauksessa aikanaan uutta hävittäjää valittaessa merkittävä etu: F-35 on silloin jo mukana yhteisharjoituksissa mm. Norjan kalustona, ja siten selviää mihin se muita konetyyppejä vastaan pystyy. Nämä kokemukset yhdessä omien testien kanssa kertovat varmasti paljon uutta konemallia valittaessa.
Ilmassahan mikään tutka ei enää nykyään ole se kaikista tärkein sensori vaan sen rinnalle on kehitetty renesannssi IRST, eli infrapuna anturi. Koska sensorit ovat kehittyneet huomattavasti sitten vaikka 70-luvun, pystytään häivekoneet havaitsemaan hyvinkin luotettavasti infrapunajälkensä perusteella.
Muun muassa esim. Eurofighterin PIRATE havaitsee hävittäjänkokoisen maalin 90km päästä, siis prosyyrin mukaan. No tämähän on hyvä, koska häivekoneissa lämpöä kehittyy ilman kitkan vaikutuksesta siiven ja rungon etuosiin, ja tietenkin takaa loistaa iso kynttilä, jos sieltä pääsee kurkistamaan (jopa niin, että PIRATE lupaa 140km havaintoetäisyyttä). Tässä vaiheessa etu on siirtynyt sille jolla on paremmat pitempikantamaiset ohjukset, eli juuri tällä hetkellä venäläisille.
Tulevaisuudessa länsi-Euroopasta, jos aikataulu pitää niin vuonna 2016, tulee Meteor ohjus, jonka kantama on jo noin 200km. Tämä ohjus on jo integroitu esim. Gripeniin. Suomen kannattanee seurata nyt perässä, tai ilmavoimien Hornetit muuttuvat pelkiksi kalliiksi maalitauluiksi.
Toki Suomessakin on myös käytössä liteningpod sensorit, mutta se näyttää valmistajan prosyyrin mukaan olevan lähinnä ilmasta maahan toimintaan. Se kyllä havaitsee ilmakohteita, mutta ei, ilmeisesti, pysty tuottamaan tarvittavaa maalidataa ilmamaaleille. Tietenkin jos ajatellaan että meillä on tilanne, jossa meillä on muutama kone, ja joku havaitsee vihulaisen liteningillä, niin silloin kaveri voi laittaa tutkan päälle sopivassa paikkaa ja ampua, ja varsinainen havaitseva kone pystyy pysymään paremmin piilossa. Noin teoriassa, ja olettaen että on itsellä alla ne pitempikantamaiset ohjukset.
Eli tämä edelleen alleviivaa tarvetta olla hankkimatta huona hävittäjää pelkkien häiveominaisuuden takia, vaan hakea hyvin liikehtivää hävittäjää, jolla on hyvä sensoripaketti ja aselasti. F-35 ei siis edelleenkään ole Suomen valinta. Vaikka sillä on sama israelilaispodi, se ei edelleenkään liiku ja lennä juuri mitenkään. Niin F-35 ei myöskään lennä tarpeeksi, ts. se on liian kauna maassa verrattuna siihen mitä se on ilmassa, joten konemäärä, ja sitä kautta taistelulentomäärä jäisi Suomessa, kuten myös USAssa aivan liian pieneksi. Joten joku muu kone, vaikkapa seuraava Gripenin versio voisi olla se uusi kone Suomeen. Niitä saataisiin järkevä, yli sadan koneen, määräkin.
On haihattelua kuvitella, että Suomi nykyään tuhoaisi "talvisodan hengessä" 62 oman koneen menetyksin yli 200 vihollisen konetta. NO omat tappiothan ovat korkeintaan se 64 konetta, mutta paljonko saadaan vihollista alas on täysin toinen juttu. - YksKYssäri
En tiedä pystyykö nuo muut vaihtoehtoiset koneet aseistamaan noilla nykyisillä JDAM ja JSOW vermeillä. Riittääkö siihen pelkästään, että kone on NATO yhteensopiva. vaikea uskoa, että nuo tehoaseet romutettaisiin uusien koneiden myötä ?
- Superhornetti
tässä_jotain kirjoitti:
Ilmassahan mikään tutka ei enää nykyään ole se kaikista tärkein sensori vaan sen rinnalle on kehitetty renesannssi IRST, eli infrapuna anturi. Koska sensorit ovat kehittyneet huomattavasti sitten vaikka 70-luvun, pystytään häivekoneet havaitsemaan hyvinkin luotettavasti infrapunajälkensä perusteella.
Muun muassa esim. Eurofighterin PIRATE havaitsee hävittäjänkokoisen maalin 90km päästä, siis prosyyrin mukaan. No tämähän on hyvä, koska häivekoneissa lämpöä kehittyy ilman kitkan vaikutuksesta siiven ja rungon etuosiin, ja tietenkin takaa loistaa iso kynttilä, jos sieltä pääsee kurkistamaan (jopa niin, että PIRATE lupaa 140km havaintoetäisyyttä). Tässä vaiheessa etu on siirtynyt sille jolla on paremmat pitempikantamaiset ohjukset, eli juuri tällä hetkellä venäläisille.
Tulevaisuudessa länsi-Euroopasta, jos aikataulu pitää niin vuonna 2016, tulee Meteor ohjus, jonka kantama on jo noin 200km. Tämä ohjus on jo integroitu esim. Gripeniin. Suomen kannattanee seurata nyt perässä, tai ilmavoimien Hornetit muuttuvat pelkiksi kalliiksi maalitauluiksi.
Toki Suomessakin on myös käytössä liteningpod sensorit, mutta se näyttää valmistajan prosyyrin mukaan olevan lähinnä ilmasta maahan toimintaan. Se kyllä havaitsee ilmakohteita, mutta ei, ilmeisesti, pysty tuottamaan tarvittavaa maalidataa ilmamaaleille. Tietenkin jos ajatellaan että meillä on tilanne, jossa meillä on muutama kone, ja joku havaitsee vihulaisen liteningillä, niin silloin kaveri voi laittaa tutkan päälle sopivassa paikkaa ja ampua, ja varsinainen havaitseva kone pystyy pysymään paremmin piilossa. Noin teoriassa, ja olettaen että on itsellä alla ne pitempikantamaiset ohjukset.
Eli tämä edelleen alleviivaa tarvetta olla hankkimatta huona hävittäjää pelkkien häiveominaisuuden takia, vaan hakea hyvin liikehtivää hävittäjää, jolla on hyvä sensoripaketti ja aselasti. F-35 ei siis edelleenkään ole Suomen valinta. Vaikka sillä on sama israelilaispodi, se ei edelleenkään liiku ja lennä juuri mitenkään. Niin F-35 ei myöskään lennä tarpeeksi, ts. se on liian kauna maassa verrattuna siihen mitä se on ilmassa, joten konemäärä, ja sitä kautta taistelulentomäärä jäisi Suomessa, kuten myös USAssa aivan liian pieneksi. Joten joku muu kone, vaikkapa seuraava Gripenin versio voisi olla se uusi kone Suomeen. Niitä saataisiin järkevä, yli sadan koneen, määräkin.
On haihattelua kuvitella, että Suomi nykyään tuhoaisi "talvisodan hengessä" 62 oman koneen menetyksin yli 200 vihollisen konetta. NO omat tappiothan ovat korkeintaan se 64 konetta, mutta paljonko saadaan vihollista alas on täysin toinen juttu.Hyviä kommentteja, tässähän oppii uutta. Poikkeuksellista Suomi24:lla! Toisaalta, infrapunasensorin toiminta häiriintyy sadepilven vuoksi. Pisarakoosta riippuen, jopa vähäinen määrä vettä ilmassa sen olomuodosta riippumatta sulkee tarvittavan IR-kaistan. Lisäksi ohjuksen tutkan on kyettävä lukittumaan maaliin, eikä siinä riitä säätutkan ominaisuudet. Tulevaisuuden ohjuksissa lieneekin monella eri tavalla hakeutuvia hakupäitä, tai lieneekö jo nyt, enpä tiedä.
- satakunnanlennosto
Jos tosiaan koneen pitää olla liikkuvuudeltaan ja ketteryydeltään paras mahdollinen kone on silloin Jas Gripen. Plussana kaikki sen hyvät ominaisuudet. Se ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös rynnäkkötoimintaan ja ja Jassam ohjuksiin kykenevä kone ja sen pitää olla Amerikkalainen. Hinta laatu suhteeltaan parempi on Superhornet Block 3 eri versioineen kuin f 35.
- Rissala
Gripenhän on elektronisesti hyvin kehittynyt kone ja vaikeasti havaittavissa. Ilmataistelussa parhaita olemassa olevia koneita. Niin Superhornetistahan on olemassa kolme versiota vuonna 99 laivaston käyttöön ottama EF. Sitten on tämä elektroniseen sodankäyntiin tarkoitettu Growler. Tämä malli toisi uskottavuutta ja vähentäisi kenenkään haluja hyökätä Suomeen. Sitten on vielä se uusin eli voidaan sanoa neljännen ja puolen sukupolven hävittäjä Superhornet Advanced. Konehan ei ole näkymätön mutta riittävillä häiveominaisuuksilla.
Paras mallihan olisi kahden koneen malli. Gripen on selkeä torjuntahävittäjä jolla pystyy kuljettamaan muitakin kuin Usan ohjuksia. Advanced on sitten rynnäköintiin parempi kone.
Eli siis Gripeneitä joku 70-85 Advancediä ja Growlereita puoliksi joku 15-20 kpl.
Aseistushan on muuten niin että Tosiaan Gripen pystyy kantamaan Eurooppalaisten ohjusten lisäksi Amerikkalaisia joka on todella tärkeä ominaisuus. Jassamhan on paras ohjus ilmasta maahan. Eurooppalaiset ilmataisteluohjukset ovat ajaneet Amerikkalaisten ohi.
- eri_ilmansuuntia
Taitaa olla nyt niin että poilitiikan annetaan määrätä ratkaisu Suomen tulevissa hävittäjähankinnoissa, ja vallan kokonaan jätetään ottamatta huomioon ns "paras" vaihtoehto. Mikä vika on ilmansuunnalla, onhan niin venäläinen kuin kiinalainekin teknologia yhtä korkealla, jollei jopa korkeammalla tasolla kuin esim länsimaiset konetyypit. Hankitaan Suomeen paras lentokone ilmansuunnista välittämättä, meillehän se tulee omaan käyttöömme.
- Superhornetti
"Ilmansuunnassa" on sellainen vika, että huollon ja varaosien toimituksen pitäisi toimia myös kriisin aikana. Lisäksi venäläinen kalusto on käyttöiältään paljon lyhyempää kuin länsimainen. Jos 1990-luvulla Suomeen olisi ostettukin MiG-29, olisi sen seuraaja jo käytössä, vastaavana tuotteena jo sitä seuraava juuri tulossa. Venäläinen teknologia ei näytä olevan yhtä korkealla kuin lännessä. Perustuuhan heidän oman sotilasdoktriininisakin ydinaseisiin koska lännen etumatka tavanomaisissa aseissa myönnetään. Kosovon ilmasota oli tässä se käännekohta. Siitä olen samaa mieltä, että toivottavasti päätöstä tehtäessä politiikka ei mene laadun edelle. Annetaan ammattimiesten valita meille sopivin.
- KolmeSyytä
Se että ei hankita idän ihmeitä on kolme syytä. Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Kiinalaisissa vehkeissä taas on se huono puoli, että Kiina on kyllä loistava kopioimaan( katso tarkat kopiot länsimaisista autoista) . Kopiointi ei tarkoita edes lähelle sitä, että kiinalainen mersu on yhtä laadukas, kuin saksalainen. Missään ei ole ikinä, eikä koskaan, eikä milloinkaan tehty hyvää ja laadukasta halvalla.
https://www.youtube.com/watch?v=aTxbbvCf3zY
- F-35InssitMonttuAuki
Pahinta, että F-35:n jenkki-insinöörit eivät pysty selvittämään syytä/syitä, miksi F-35:n moottori räjähtää, jotkut luulevat syyn olevan polttoainesyötössä, toiset vuotavassa epätiiviissä moottorissa, toiset liian heikkotehoisess moottorissa ja liian kämpelössä rungossa jne. jne.
- KalkkunaSeOn
F-35 tilauskanta on romahtanut ihan täysin.
Itse jenkitkään eivät halua tilata moista kalkkunaa. - T50Romahti
KalkkunaSeOn kirjoitti:
F-35 tilauskanta on romahtanut ihan täysin.
Itse jenkitkään eivät halua tilata moista kalkkunaa.Niin kysehän olikin T-50:stä.
- F-35_ongelmat
F-35 on Yhdysvaltojen uusin hävittäjämalli, jonka varaan maailman suurin sotilasmahti perustaa ilmaherruutensa tulevina vuosikymmeninä.
Se on insinööritaidon jalokivi, joka lentää ääntä nopeammin ja väistää vihollisen tutkat, ainakin paperilla. Koneesta tuotetaan ilmavoimille, merijalkaväelle ja merivoimille omat versionsa.
Käytännössähän tämä kyseinen kone on syvissä vaikeuksissa. F-35:sta tulee Yhdysvaltojen historian kallein asehankinta. Kustannukset konetta kohden ovat jo yli kaksinkertaistuneet 12-vuotisen projektin aikana.
Koekäytöissä koneesta on löytynyt useita ongelmia. Uusimmassa puolustusministeriölle toimitetussa testiraportissa moititaan lentäjien näkökenttää ohjaamosta. Suunnitteluvirhe on vaarallinen taistelutilanteessa ja vaikea korjata.
Alkuvuodesta valmiit koneet joutuivat pitkään lentokielloon, kun koneen moottorista löytyi paha halkeama. - TiltuOnKalkkuna
Suomen näkökulmasta F-35 on täysin USA:n oma ongelma!
Suomi ei ole ostanut/sopinut ostavansa mitään hävittäjää ja tutkimustyö aloitetaan vasta 2020.
Kaikkinainen farssi asiassa majalee vain ja ainoastaan Moskovan Tiltun lahon pään sisällä!- Asia_selvisi
Vanhempasi ovat siis sisaruksia keskenään.
- PöljänPulinaa
Tiltun 'anti' keskustelulle:-)
- selvä_juttu
Vanhempasi täysin todisteusti ovat nyt siis sisaruksia keskenään.
- EuroHaukalleKäviF35t
Naton miehittämättömälle lennokille Euro Haukalle on käymässä F-35:t, kustannukset karkaavat käsistä, ilhardeja palaa jo eikä lennokki silti toimi.
- TiltuOnPelle
Aivan! Lennokin moottorin kuminauha on katkennut:-D
- miksi_vapiset
Mitä sinä nyt pelkäät?
- PelleVapisee
Miksi itse? Huumeneulasi katkesi eikä uutta annosta saa?
Miksi jauhat skeidaa?- ei_mitään_epäselvää
Vanhempasi näköjään sitten täysin todistetusti ovat nyt siis sisaruksia keskenään.
- TarkkisVisertää
Kun tarkkispoika keksii vitsin niin sen toistoa sitten piisaakin! Mies saa harvoin uusia oivalluksia!
- Pöhveli_Hoi
Eihän tämä nyt ole mikään vitsi.Vaan tosiasia
Vanhempasi näköjään sitten täysin todistetusti ovat nyt siis sisaruksia keskenään. - TarkkisOnTyhmä
Tosiasin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä!
Tarkkispoika tarjioaa keksintöään vielä monelle:-)
- Pöhveli_Hoi
Sinä se onneton ja säälittävä pöhveli et itse näytä pääsevän näköjään koskaan eroon tuosta aivan järjettomästä valehtelustasi ja asioden vääristelystäsi.
Mutta koitahan nyt pöhveli ihan välittömästi ainakin triplata se päivittäinen mielialalääkityksesi taso,tai vedä niitä vaikka koko purkillinen kerralla napaasi, niin kyllä se sitten aivan varmasti helpottaa tuota sinun jatkuvaa pahaa oloasi vaikka vanhempasi ovatkin sisaruksia keskenään. - KissaJaHiiri
Venäjän ilmavoimilla on ollut vuoden päivät hauskaa, kun se on testannut USA:n ja Naton ilmavoimia eikä ilmaan ole noussut kuin 60 vuotta vanhaa paskaa F-15, F -16 ja Suomen Hornetteja.
F-22:ia ja F-35:ia ei ole näkynyt eikä kuulunut.- HankiAmmattiapua
Olet aika sekaisin. Millä ihmeellä saat vuonna 2000 valmistuneen hävittäjän iäksi 60 vuotta?
- 70-luvunRomua
F-15 on 70-luvun romu.
- EipäOle
70-luvunRomua kirjoitti:
F-15 on 70-luvun romu.
Ei ole.
- Parola
EipäOle kirjoitti:
Ei ole.
Ei todellakaan. Sitäpaitsi edelleen maailman parhaimpien hävittäjien joukossa.
- F-35EiHaasta
Venäjä saa testata vuoteen 2025 että F-35 nousisi ilmaan haastamaan venäläisiä hävittäjiä. Ja sekin F-35 on silloin Suomen hävittäjä. Pentagon ei lähde häpäisemään itseään. F-22 ei tule koskaan haastamaan venäläistä hävittäjää.
- VoiMahoton
Venäläishävittäjillä ei ole hädänpäivää. Vaikka Pentagon ja Lockheed Martin saisivatkin F-35:t nousemaan ja vaikka lentämäänkin joten kuten niin niiden lentäjät eivät näkisi mitään.
- LentoLada
VoiMahoton kirjoitti:
Venäläishävittäjillä ei ole hädänpäivää. Vaikka Pentagon ja Lockheed Martin saisivatkin F-35:t nousemaan ja vaikka lentämäänkin joten kuten niin niiden lentäjät eivät näkisi mitään.
Taitaapa tuo nousemattomuus olla venäläinen ongelma. Puolet koneista rikki, toinen puoli lentokiellossa eikä Ukraina myy enää osia.
- PikkusenEroaTehoissa
LentoLada kirjoitti:
Taitaapa tuo nousemattomuus olla venäläinen ongelma. Puolet koneista rikki, toinen puoli lentokiellossa eikä Ukraina myy enää osia.
Älä yritä everstiluutnantti, Voiton päivänä toukokuussa 2015 Venäjällä oli ilmassa 220 sotilaskonetta yhtäaikaa, USAn ja NATOn ilmavoimilla oli yhtäaikaa 2, joista toinen putosi.
- LentoMosse
PikkusenEroaTehoissa kirjoitti:
Älä yritä everstiluutnantti, Voiton päivänä toukokuussa 2015 Venäjällä oli ilmassa 220 sotilaskonetta yhtäaikaa, USAn ja NATOn ilmavoimilla oli yhtäaikaa 2, joista toinen putosi.
Se olikin viimeinen ponnistus.
- Eitarvitsisiarvailla
Näitä kommentteja lukiessa,tulee mieleen,miksi suurvallat eivät järjestä "leikkisotia",missä voitaisiin vertailla ko eri ominaisuuksia käytännössä,mikä on totta ja mikä ei,nythän suurin osa kommenteista eri puolien koneiden paremmuudesta on vain pelkkää arvailua?Armeijat voisivat todella hyötyä tästä,koska tuolloin voitaisiin melko tarkasti jo laskea, mikä puoli voittaisi kulloinkin ,jos ww3 todella syttyisi. Testata voisi kaikkien laitteiden taisteluteho muita vastaan.Lentokoneiden,laivojen,sukellusveneiden,tankkien,sekä myöskin joukkojen taisteluteho ja niistä määritellä todennäköisin voittaja.Tuolloin vastapuoli tietäisi oitis kannattaisiko sotaan lähteä vai ei.
- USA-NATOnAkuAnkkaArmeija
Ei ole arvailua. Simulaatioilla pystytään aika hyvin jäljittelemään ja vertailemaan koneiden teknisiä valmiuksia ja eroja.
USA:n ja NATO:n kenraalit ja koko sotaoppi perustuu Aku Ankka- ja insinööriajatteluun, että vsin teknologiat, tekniset ratkaisut taistelevat keskenään. Siksi USA:sta tulee ja on tullut vähän väliä, että taas on keksitty sodat mullistava ase, mikä sitten on ollut pelkkää bullshittiä mutta tehonnut vähempiälyisiin.
Venäjän armeijassa taas historiallisista syistä annetaan arvoa inhimilliselke pääomalle, kenraalien älylle, taistelustrategioille, taistelutaktiikoille, "shakkisiurrpilke", kollektiiviselle sodankäsitykselle, eri aselajien yhteiskäytölle.
Siksi Venäjän armeija on älyarmeija ja strategisesti ylivoimainen verrattuna USAn ja NATOn teknologia-armeijoihin. - LadaArmeija
Luepa tiltu tuosta ja sivistä itseäsi:
http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/armeijan-iskukyky-ontuu/211161/
Se siitä Venäjän "ylivoimasta". - ÄlyErottaa
USA-NATOnAkuAnkkaArmeija kirjoitti:
Ei ole arvailua. Simulaatioilla pystytään aika hyvin jäljittelemään ja vertailemaan koneiden teknisiä valmiuksia ja eroja.
USA:n ja NATO:n kenraalit ja koko sotaoppi perustuu Aku Ankka- ja insinööriajatteluun, että vsin teknologiat, tekniset ratkaisut taistelevat keskenään. Siksi USA:sta tulee ja on tullut vähän väliä, että taas on keksitty sodat mullistava ase, mikä sitten on ollut pelkkää bullshittiä mutta tehonnut vähempiälyisiin.
Venäjän armeijassa taas historiallisista syistä annetaan arvoa inhimilliselke pääomalle, kenraalien älylle, taistelustrategioille, taistelutaktiikoille, "shakkisiurrpilke", kollektiiviselle sodankäsitykselle, eri aselajien yhteiskäytölle.
Siksi Venäjän armeija on älyarmeija ja strategisesti ylivoimainen verrattuna USAn ja NATOn teknologia-armeijoihin.Olet oikeassa, USA:n ja NATO:n kuten Suomenkin armeijassa ei arvosteta älyä eikä sitä vaadita upseereilta. Venäjällä taas tyhmät eivät pääse upseereiksi.
- OletNero
ÄlyErottaa kirjoitti:
Olet oikeassa, USA:n ja NATO:n kuten Suomenkin armeijassa ei arvosteta älyä eikä sitä vaadita upseereilta. Venäjällä taas tyhmät eivät pääse upseereiksi.
Mistäpä sinä sivarina sen tietäisit. Mutta asiaan: mitenkäs se olikaan se Putinin luistelu asepalveluksesta? Kerropa meille siitä.
- TiltuValehtelee
ÄlyErottaa kirjoitti:
Olet oikeassa, USA:n ja NATO:n kuten Suomenkin armeijassa ei arvosteta älyä eikä sitä vaadita upseereilta. Venäjällä taas tyhmät eivät pääse upseereiksi.
"Venäjällä taas tyhmät eivät pääse upseereiksi."
Miksei muka? Valtaosa Venäjän ylimmästä sotilasjohdosta on umpityhmiä!
- F35SuuriLuuseri
F-35 ei ole voittanut yhtäkään simulaatiotaistelua vuodesta 2008 lähtien eikä yhtään todellista harjoitustaistelua.
- TiltuOnKalkkuna
Suurin osa niistä simulaatiotaisteluista on toteutettu seuraavasti:
Moskovan Tiltulla on käsissään pahviset mallit F-35:stä ja T-50:stä, hän päristelee suustaan ja yllättäen venäläiskone voittaa:-D
Suomelle ei F-35 kuulu millään tavoin vaan se on USA:n ongelma. Suomi ei ole konetta ostanut eikä osta!- asia_selvisi
vanhempasi ovat nyttäysin todistetusti siis sisaruksia keskenään.
- F35MustaValkoiseksi
F-35:n simulaatiotaistelut ovat aina USAn ilmavoimien ja Pentagonin järjestämät ja F-35:n oikeat ilmataisteluharjoitukset USAn ilmavoimien, Pentagonin, Lockheed Martinin järjestämät ja manipuloimat.
Noloa niille, että F-35 on hävinnyt kaikki taistelut. Siinä sitä on F-35:n mainos- ja markkinointiosastoille töitä ja Hesari, YLE, MTVkin saavat panna parastaan mainostaessaan F-35:sta.- DiapamPutosi
Kovia ilmataisteluja. Aamuyöllä keittiössäsi kun pilleripurkki on hukassa.
- TitunTaistelut
"Siinä sitä on F-35:n mainos- ja markkinointiosastoille töitä ja Hesari, YLE, MTVkin saavat panna parastaan mainostaessaan F-35:sta."
MIKSI olisi? Asia ei kuulu Suomelle millään tavalla, koska emme ole ostannet niitä emmekä osta!
Nämä Tiltun mainostamat simulaatiot tapahtuvat seuraavasti! Tiltu leikkaa pahvista jenkkikoneen ja neukkukoneen. Sitten ne "taistelevat" samalla kun Tiltu päristää huuliaan! Lopuksi jenkki putoaa:-D
- lujalalaatua
Ostetaan koneet Venäjältä ne on luja laatua.
- KuinLada
Eihän ne saa niitä edes pysymään ilmassa.
- 44.Div
Tiltu l. Niksulan Avohoitopotilas - Mailman Johtava Sotilastekiinkan Asiantuntija on puhunut taas. ROFL ....
- äitiskö_sano
vai keksitkö muka ihan itse?
- Titityy-Tarkkis
Ja tässä tarkkispojan osuus keskusteluun:-)
- UusiF-35-farssi
Uusi farssi, F-35 on hävinnyt ilmataistelun I maailmansodan aikaiselle Fokkerille.
- LuePahkasikaa
Juu, ilman muuta, sotilasalan Pahkasiassa luki niin... hehee...
- TiltuOnKalkkuna
Vain Tiltu pitää kyseistä "farssia" yllä! Totuus kun on se, ettei Suomi ole konetta tilannut tai ostanut!
- Järkeäpäähän
F-35:llä tuntuu olevan omat ongelmansa,joten ruotsalaisten Gripen voisikin olla hyvä ratkaisu Suomellekin,etenkin jos siihen kehittetäisiin samat Growler ominaisuudet,mitä jenkki koneessa on.Hinta paljon halvempi,parempi toiminta varmuus,varaosatoimitus varmempaa,helpompi tehdä vastakauppoja ruotsalaisten kanssa kuin jenkkien kanssa. Mutta suomalaisiin lentäjiin on tainnut iskeä,joku jenkkihulluus,että ei nähdä enää metsää puilta,joten virheitä on vielä luvassa koneen hankinnassa,epäilen.
- F-35OnUpeaLuuseri
F-35:llä alkaa olla mahtava recordi koneita, joille se on hävinnyt taistelun joko simulaattorissa tai aidossa ilmataistelupromossa: Fokker, F-16, F-15, F-22, Eurofighter, Rafaele, J-11, J-20, J-31, SU-27, SU-30, MIG-29, MIG-31, SU-32, SU-33, SU-35, SU-35S, T-50 FA PAK.
- TiltuOnKalkkuna
Asialla ei ole merkitystä, koska...
TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!
TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA! - NiinistönF-35
Kukaan ei tiedä, milloin F-35 valmistuu ja valmistuuko koskaan.
Sauli Niinistö hinkuaa toiselle kaudelle kun se nyt tiedetään, että F-35 ei valmistu Niinstön presidenttikauden aikana. - F-35-sensuuria
Suomessa Nato-media sensuroi F-35:n ilmoituksen testien lykkäämisen vuodella lokuuhun 2018.
- zxcvbnmk
Chris Mills, Australian puolustusministeriön ilmasotastrategi simuloi F-35:n ja Kiinan valmistamien Suhoi-35:n taistelun ja päätyi titokonesimulaatiossa siihen että 24:stä F-35 koneesta 23 ammuttiin alas ja vain yksi selvisi takaisin tukikohtaan. Kiinalaiset menettivät 6 Su-35 konetta. Sitten simuloitiin 240 F-35 koneen 10 taistelulentoa. Lopputuloksena verilöyly jossa vain 35 F-35 konetta oli tourin jälkeen enää jäljellä.
F-35:stä ei ole ilmasotaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733