USA ja NATO juonivat Kreikan kaaokseen

KreikastaUhri

USA ja NATO eivät katsoneet suopeasti kun Kreikan kauppa Venäjän kanssa kasvoi voimakkaasti.

Vuosina 2010 - 2013 Venäjän ja Kreikan kaupanvaihto maiden välillä kaksinkertaistui.

USA, NATO pelkäävät myös sitä kun Kreikka on läheinen Venäjälle myös kultuurisesti, sillä Kreikka on yksi harvoista Euroopan ortodoksisista maista.

USA ja NATO käynnistivät Venäjän vastaisen taloussodan. Idean isä on USA:n armeijan taloudellisen sodankäynnin kenraali McMaster.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiltujen-valeita-taas

      USA:lla ja Natolla ei ole Kreikan kaaoksen kanssa mitään tekemistä.

      USA on huolissaan Kreikan tilanteesta, koska sen pankit ovat antaneet lainoja Kreikalle.

      Natoa Kreikan kriisi ei koske millään lailla.

      Kreikka on mukana EU:N Venäjää koskevissa pakotteissa.

    • PuupääMcMaster

      USA:n kenraali McMaster ei ole mikään järjen jätkä. Hänen teoriansa on, että lännen talouksien pitää kärsiä niin se kärsimys tarttuu Venäjälle.

      McMasterin "teoria" on osoittanut tyhmyytensä, EU:n talous ei kasva, Kreikka on konkurssissa, Suomen ja Viron BKT supistuu 2 % jne. jne.

      McMaster ei ollut "miettinyt", että mitä sitten kun lännen ja Venäjän taloudet voivat huonosti.

      • YksinkertaisetKenraalit

        USA:n ja NATO:n upseereille ei ole opetettu miten markkinatalous toimii.

        USA:n ja NATO:n kenraaleilla ei ole tulosvastuuta eikä niiden tarvitse ymmärtää rahankäyttöäkään kun armeijassa sitä on tai ei ole.


      • Sotilaat-ovat

        kaikessa osaamisessa verrattomasti tiltujen yläpuolella.

        Sotilailla on kaikissa armeijoissa tulosvastuu.

        NATO on puolustus- ei talousjärjestö.

        USA:N kenraaleilla ei ole mitään tekemistä EU-maiden talouden kanssa.


    • OmienTappajat

      USA:n, NATO:n, Suomen armeijassa ei ole tulosvastuuta.

      Niiden upseerit saavat möhliä kaiken ja jopa tapattaa omia sotilaitaan, varusmiehiä, reserviläisiä eikä siitä seuraa mitään, ei arvonalennusta, ei palkan alennusta, ei syytteitä, ei potkuja.

      Päinvastoin USA, NATO, Suomen armeija palkitsee upseerin, jolta on kuollut paljon sotilaita verukkeella: "oli kovassa paikassa, taisteli urhoollisesti".

      Siviilissä meidän normaalien keskuudessa tuollainen omien tapattaja pantaisiin hoitoon tai vankilaan.

      • Rahapuhuuhuhuu

        USA:lla tai NATO:lla on tuskin syytä olla huolissaan Kreikasta, sillä maa on sotilasliiton mallioppilaita ja aseostojen parhaita asiakkaita. Puolustusbudjetti on tuplaten se, mikä Suomella. Sotilaallisessa mielessä ihan ok maa jenkkien silmissä. Infrastruktuurin romahtamisesta ja siirtolaisongelmasta USA ei välitä.

        Yhteinen kreikkalaiskatolinen uskonto luo kyllä sympatioita Kreikan ja Venäjän välille , niin vanhanaikaiselta kun se kuulostaakin. Samojen siipien suojissa lämmittelee myös Serbia. Sympatia ei ole kumpaakaan maata rikastuttanut.

        Mainittakoon, että Venäjällä on hyvät kauppasuhteet myös Turkin kanssa, Kreikan tavoin NATO-jäsen sekin.


      • KreikkaKusessaNatossa
        Rahapuhuuhuhuu kirjoitti:

        USA:lla tai NATO:lla on tuskin syytä olla huolissaan Kreikasta, sillä maa on sotilasliiton mallioppilaita ja aseostojen parhaita asiakkaita. Puolustusbudjetti on tuplaten se, mikä Suomella. Sotilaallisessa mielessä ihan ok maa jenkkien silmissä. Infrastruktuurin romahtamisesta ja siirtolaisongelmasta USA ei välitä.

        Yhteinen kreikkalaiskatolinen uskonto luo kyllä sympatioita Kreikan ja Venäjän välille , niin vanhanaikaiselta kun se kuulostaakin. Samojen siipien suojissa lämmittelee myös Serbia. Sympatia ei ole kumpaakaan maata rikastuttanut.

        Mainittakoon, että Venäjällä on hyvät kauppasuhteet myös Turkin kanssa, Kreikan tavoin NATO-jäsen sekin.

        Kreikka ei suinkaan ole Naton mallioppilaita. Kreikka ei lähtenyt Naton sotiin Irakiin, Somaliaan, Afganistaniin, Jemeniin, Libyaan, Georgiaa jne.

        Kreikka ei pidä vahvaa armeijaa Natoa varten vaan Naton takia sillä Nato ei pysynyt eikä pysty estämään Nato-maa Turkkia hyökkäämästä Kreikkaan.


    • SiviilitYhteenHiileen

      Juuri noin,

      everstiluutnantti ei vittuilisi siviilien työpaikalla minuuttia pitempään kun tulisi potkut. Armeijassa vittuilusta ei saa potkuja. Sen takia everstiluutnanttikin jatkaa vittuiluaan täällä netissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe