Ylitin eilen itseni ja ryhdyin katsomaan Seinäjoen Areenalta alkavaa lähetystä. Paikalla piti olla ihmemies Afrikasta. Mies, jonka seurakunnat olivat suurempia kuin koko Suomen helluntailiike!!!!!! Uskokoon, ken haluaa.
Tuppuraisen tyyli on vastenmielinen. Silmät kiinni siristelevä Kallionpää on vastenmielinen. Kertoessaan tämä Sateet lähetä, siis sadetta ei ole ollut, historiasta, mainitsi hän joukon tunnettuja HARHAOPETTAJIA. Osa jo edesmenneitä, tai kaatuneita tai paljastettuja. Saarnamies Kallionpää on niin syvällä harhassa, ettei vieläkään ymmärrys sano mitään. Sellaiseksi ihminen tulee, kun Herran Henki poistuu!
Ketola ja Närhi, joopa.
Kuoro; kuorona se osasi laulaa, mutta solistit. Itseriittoisuutta ei puuttunut, laulutaidot kyllä. Ja se eturivin nuorinainen, saarnan aikana kännykän näpläystä koko kansan edessä!!Tyhmyys ja tilannetajun puute, on vain niin ilmeinen näissä huuhaaporukoissa.
Mitä tulee Marko Selkomaahan,sanon, että ylitin itseni suostumalla kuuntelemaan häntä n 30min!! Se ennustelu ja tiedonsanojen heittely, se on sitten vastenmielistä ja täydellistä IHMISTEN HUIJAUSTA!! Sillä HARHAOPETTAJA yrittää luoda vaikutuksen uskottavuuteensa.
Mutta kuten muutaman muunkin mesuajan kohdalla, on sanottava Selkomaasta, ettei Herran Henki viritä ja voitele sanottavaa!!
Milloin tämä Seinäjoen saastankylvölle itse Herra pistää stopit!! Sitä olen odottanut ja odotan. Houm oli yksi merkki,mutta jos saastuneesta saastunut lohkeaa, ei siitä mitään hyvää synny.
Murehdin niiden ihmisten puolesta, jotka sydämensä näihin laittavat ja sitovat.
Monta vuotta, Sateen odotusta
6
57
Vastaukset
- DoctorT
Nyt tuo Afrikan mies on sitten Seinäjoella. Lähetys pätkii,mutta se ei haittaa ymmärtämistä, TYHJÄNPUHUJA,MENESTYSTEOLOGI, VALTATEOLOGI!
Ja Ketola liekeissä kuten aina HARHAOPETTAJIA tulkatessaan aiemminkin.
Kyllä tuo Seinäjoen touhu on muuttumatonta HARHAN MARKKINOINTIA! PIMEYTTÄ!- vali.vali
Kuunteleppa tuo, onko jytyä ?
Parannussaarnaa Suomelle : Jumalan suunnitelma Suomessa profetia
Riikka Halko ja Jari Ilmoinen.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=45212
- vali.vali
No kerroppa, kuka sitten EI ole HARHAOPETTAJA ? Itsesi lisäksi tietenkin..
No joo, itsekkin kuuntelin netin kautta ja pätki kyllä aika pahasti. Sitä tummanmiehen tasojuttua jäin miettimään, paranemisessakin on kuulemma eritasoja? Minä olen luullut että on joko terve tai sairas! Paranee tai ei.
Ja miksi jostain maailmanäärestä pitää puhujia tuoda, eikö ole lähempänä?
No sairaita parantui.. ? Jos niin, niin hyvä on. Se illan heureka oli kyllä ihan floppi. Sanoitukset niin kevyttä, että normi iskelmäkin herkistää enemmän.. Ja fanejaan kaipailivat, että näin.
Mutta onhan se hyvä, että voi katsoa netistä tilaisuuksia. Tänään ei kai tulekaan kun tuo klo: 11.00 tilaisuus ja se meni jo.
Ja sateita on kyllä tullut tänä kesänä, taivaalta ainakin..:) Tänäänkin tuli kaatamalla ja eilen. - DoctorT
Voisin muutaman terveen luetella, mutta jätän. Sen sijaan, koko Seinäjoen lavalla oleva "pästööritiimi" on samaa harhanperhettä, joka iikka!
Tuota samaa ihmettelin,etteikö meiltä löydy julistajia, vaan täytyy tuoda Afrikasta harhaopettaja!!! Ketolan löytö,kerrottiin toissa iltana. - DoctorT
Katselin tuon Halkon ja Ilmosen ohjelman.En kokenut mitään uutta sellaista, jota en jo tietäisi ja ymmärtäisi.
Olen 20 vuotta tutkinut, varoittanut ja puhunut harhaoppien suosimisesta. Torontolaisuus, joka vastaanotettiin, jääden spekuloimaan Pyhän Hengen mahdollista osallisuutta tai osattomuutta siihen harhaoppiin, joka maahan tunkeutui, vei helluntailiikkeeltä kyvyn erottaa oikea väärästä.
Seinäjoki on yksi räikein esimerkki siitä, mitä totuudesta vieraantuminen aikaan saa!
Olen senverran ulkona nykyhelluntaista, ettei mieleeni nouse kuin kaksi tervettä julistajaa, jotka molemmat tunnen henkilökohtaisesti. Vähiin on mennyt, sen tiedän.- exhellari
Seinäjokisena sanon vain että aamen. Kiitos että muutkin antavat uskoa siihen että pysyy oikealla tiellä ja totuudessa vaikka ei nykymenoon alistu. Olen erittäin surullinen hengellisen kentän nykytilanteesta ja sokeista uskovista. Rukoillaan heidän puolestaan vaikka se kuinka toivottomalta tuntuisikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756