Krist. uskovien, "maailmalle valkeudeksi ja

Herätykseksi

Krist. uskovien, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsuttujen tehtävä on osoittaa Raamatun UT mukaisella, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi tavalla, kaikkia kohtaan Totuuden / Oikeuden mukaisella elämällään, sanoillaan ja teoillaan oikean talouden pidon ja hoidon, suuntaa ja tietä, itse esimerkillisesti edellä kulkevina / sille kaikkia muitakin vetävinä.

Sitä, kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistaavaa ja takaavaa, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaista suuntaa ja tietä. Sitä kaikille hyväksi Oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen malli, vaihtoehtoa rakentamaan alkamalla / yhtymällä. Ovat siihen tästä pahan vallassa olevan, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmikunnan touhuista ja politiikasta ULOS kutsuttuja.

Mutta missä ovat kaikki muut, tähän Jumalan valtakunta yhteyteen / yhtenäisyyteen Raamatun UT mukaisuudessa / Kristuksessa Jeesuksessa YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikesa yhtä pitävästi eläviksi ja toimiviksi kutsutut / armoitetut. Kun ei näy eikä kuulu! Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua, ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille!

Jeesuksen nimessä...etsivä. vähäinen, Totuudessa pystyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JeesusElää

      joopa joo, onko tämä avunhuuto ?

      oletko suomalainen. voiko kanssasi keskustella ?

      Kaikki ovat pois poikenneet, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet. mutta Sinä Herra olet vanhurskas TuOmiTesSaSi. siis tuomion ajat lienee kynnyksellä kun valhe jyllää jokaisen suussa. Politiikassa rakastetaan valhetta. Tuomarit tuomitsevat rikollisen syyttömäksi. Köyhältä viedään leipä suusta ja rikkaat ryöstää leskiä.

      ei löydy ketään jolle kertoisi : olen löytänyt totuuden, olen Jeesuksen seuraaja, Hän voi vapauttaa sinutkin........ kun kuulijaa ei kiinnosta niin sääli loppuu ja tuomiot seuraa toinen toistaan........ jokainen pelaa peliä, miksi säälisin? miksi rukoilisin ?

    • Herätykseksi

      Niin että missä ne kaikki muut, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi", Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden, jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa pelastukseksi Kirst. vaihtoehtoa rakentaviksi kutsutut / armoitetut piileksii ja miksi.

      Kun ei näy eikä kuulu! Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille.

      Jeesuksen nimessä... etsivä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa.

      • JeesusElää

        Missä lienemme. Ehkä suola on upoksissa piilossa mädän lihan seassa. Täytyy vain uskoa että muutama suolanjyvä vielä olisi olemassa. :)


      • Herätykseksi

        Niinhän se varmaan on kun on käynyt mauttomaksi, niin pysyy piilossa, mihinkään vaikuttamattomana.

        Siksi näitä maan suolaksi kutsuttuja nyt perään kuuluttelen koitan herätellä. Että jostain niitä löytyisi ettei nyt kokokansakunta hukkuisi synteihinsä / mädännäisyyteensä. Saisi sitä hirmuiseksi lopukseen hirvittävää tuomiota. Niin kun suunta näyttää nyt olevan.

        Jeesuksen nimessä... muituttaen ja valisten. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä, puhuva ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.


      • Herätykseksi

        Ei näytä löytyvän ketään jota Raamatun UT mukainen, Oikea Kirtsillisyys kiinnostaisi.

        Kaikki tyytyväsiä niihin omalla, Jumalan Sanan vastaisella tavalla, muista ja muusta niin väliä, itsekkyyden mukaiseen, vain OMA puolueelliseen, siihen "pirun" hyväksi ja puolesta uskoonsa?!!

        Jeesuksen nimessä... niitä vanurskaita etsivä. Niitä maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi Kristuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntia / Krist. vaihtoehtoa rakentaviin virkoihin ja eri palvelusten tehtäviin ja avustajiksi kututtsuja.

        vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.


    • Herätykseksi

      Ei näytä palstalla viestitteleviä Raamatun UT mukainen, ne tunnusmerkit ilmentävä ja täyttävä, käytännön arkielämässä osoittava / todistava Oikea, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riitävä, Kristillisyys kiinnostavan. Edes sen vertaa että haluaisivat alkaa siitä kaikille hyväksi PÄÄ asiasta, asiallisesti ja rakentavasti keskustelemaan. Että mitä kaikkea ja miten edellyyttää että tulisi sellaiseksi Raamatun UT opetsuten ja ohjeiden mukaiseksi ja perustuvaksi.

      "löytäneekö uskoa" Raamatun UT mukaista ja mukaiseen?

      Jeesuksen nimessä... etsivä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    • Herätykseksi

      No mihin uskovia ja ketä palvelevasti täällä viestittelevät olette, kun ei näytä ketään Raamatun UT mukainen, ne tunnusmerkit ilmentävä ja täyttävä, osoittava / todistava Kristillisyys, edes mitenkään asiallisesti / rakentavasti kekusteleminenkaan kiinnostavan.

      Jeesuksen nimessä, niitä Kritsuksen Jeesuksen apostolisia seurakuntia rakentaviksi kutsuttuja etsivä. vähäinen, palvelijansa ja seuraajansa.

    • JeesusElää

      jaaha sinä taas /:

      Luulen että sitä mätää lihaa on jo liian paljon jotta muutama suolajyvä siihen mitään vaikuttaisi. Ei se ole suolan vika jos jyviä on vähän ja mätää paljon.

      Sodomassa ei Lootin perhe enää paljoa vaikuttanut niinpä kuritus tai tuho on väistämätön. Toki srk:kaan ei näytä parannusta tekevän kun rahan keruu menestykseksi on tärkeintä. Eksytys jyllää ylenpalttisesti ja sanotaan vaan että
      'kyllä se siitä'.
      Kun ei srk herää eksytyksestään niin miten se maailmakaan heräisi?

      • Herätykseksi

        Kyllä sitä maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riitävää on Kristuksessa kaikille suolaksi halukkaille riittävästi. Mutta kun ei löydy niitä jotka ovat niitä maalle maalle suolaksi ja maailmalle valkeudeksi kutsuttuja. Viihyvät kai omissa, "meillä on tässä hyvä olla" paikoillaan polkevassa, muista ja muusta niin väliä itsekyyden mukaisessa, kukin vain OMA puolueellisessa, uskossa olotilassaan.

        Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.


    • Herätykseksi

      Mistä johtuu kun ns. krist. uskovat pakenee Raamatun UT mukaista Kristillisyyttä / Kristusta Jeesusta, ja Hänelle uskollisia ja kuuliaisia. Eivät tälläkään, vaikka on näin valtavat mahdollisuudet, halua alkaa edes asiallisesti / rakentavasti keskustelmaan siitä Oikeasti Kristillisyydestä, siitä mikä ja miten vasta sellaiseksi osoittautuisi!?

      Jeesuksen nimessä... ihmettelevä. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

      • Herätykseksi

        Niin, se tuo Raamatun UT mukaisesta Kristillisyydestä asiallisesti / rekentavasti, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentava keskusteluhaluttomuushan osoittaa / todistaa sen, että ei ole Rakkautta Kristukseen Jeesukseen. = Että halutaan elää ja toimia Kristusta Jeesusta vihavasti / vastustavati. Oma, Raamatun UT vastaisen mieli, uskoisesti. silloin kukin tuomiokseen!!

        Jeesuksen nimessä... Totuutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe