Vasemmistoliiton kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Hanna Sarkkinen ehdottaa lehdistötiedotteessaan, että julkinen sektori voisi alkaa itse kehittää tarvitsemiaan tietojärjestelmiä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen pohjalta.
"Erityisesti nyt Microsoftin irtisanomisten jälkeen tulee mieleen, että miksi Suomen julkinen sektori on niin sitoutunut Microsoftin käyttöjärjestelmiin ja eikö nekin voitaisi korvata avoimen lähdekoodin järjestelmillä", Sarkkinen sanoo.
Sarkkisen mielestä tietojärjestelmien kehittäminen voitaisiin antaa tehtäväksi jollekin valtion yhtiölle.
"Avoimen lähdekoodin pohjalta toimiminen mahdollistaisi suuremman joustavuuden ja avaisi suomalaisille pienille ja keskisuurille ict-alan yrityksille mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa siinä sivussa."
Sarkkisen mukaan muutos toisi myös säästöjä, sillä nykyisten järjestelmien lisenssimaksut ovat kallita.
"Olisi järkevää, että julkinen sektori kehittäisi itse tarvitsemiaan tietojärjestelmiä sen sijaan, että ostetaan kalliita ja huonosti toimivia ohjelmistoja."
Hanke toisi myös töitä Microsoftin irtisanomille alan osaajille.
"Suomessa on nyt paljon vapaata ohjelmisto- ja ict-alan osaamista. Uudelleenkouluttamalla osaajille saataisin töitä."
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/kansanedustaja-koska-microsoft-antoi-potkut-suomelle-miksei-suomikin-antaisi-potkuja-microsofille-3325949
Kansanedustaja: "Suomi irti Microsoftista"
5
<50
Vastaukset
- cetale
täyttä asiaa vaikka en vasuliittoa fanitakaan..turpiin vaan mikrosonnalle!
- pohjaton_kaivo
Siinä sitä vasta rahaa palaisi, eikä mitään toimivaa saataisi. Ongelmana valtion hankkeissahan on se, ettei tilaaja tiedä mitä haluaa eikä toimittajakaan ole hirveästi kiinnostunut mitä tilaaja saa.
- Stieglitz
Lappeenrannan teknillinen oppilaitos teki Linux/FLOSS-tutkimuksessaan arvion jonka mukaan tuollaiseen järjestelmään siirtyminen tuo vuositasolla 40-60%:n kustannussäästöt IT-puolelle. Windows-fakki-idiootit vastustavat tietenkin tätä henkeen ja vereen sillä se pakottaisi heidät turvallisesta orjan asemasta ottamaan elämän omiin käsiinsä ja aloittamaan toiminnan ja kustannusten säästöt. On henkisesti helpompaa olla isännän renki ja nöyristellä tätä.
- resdfgd
Tämä sinänsä ennenpitkää väistämätön muutos saattaisi paljastaa suomalaisen julkisen sektorin it-osaamisen surkean tason. Onko Suomessa tosiasiassa edes kummoinen Linux-osaaminen? USA:ssa talouselämä ja organisaatiot ovat Suomea hanakammin viime vuosina siirtyneet avoimiin standarteihin. Suomen ohi ollaan siis Linuxinkin osalta menty monessakin maassa. Euroopassa mm. Saksa ja Ranska. Myös Tsekissä ja Virossa Linuxia hyödynnetään. Täällä ollaan vajottu Windows-flegmaattisuuteen.
- ääöööääöö
Meillähän koulutetaan kaiken aikaa osaajia tälle alalle. Suoraan kortistoon, sen sijaan, että hyödynnettäisiin verovaroilla koulutetut osaajat. Hieno oivallus.
Viron valtio on huomannut tämän pääoman Suomessa ja houkuttelee palvelukseensa suomalaisia ammattilaisia. Muut huomaavat. Suomi vaan sammaloituu omiin kankeisiin rattaisiinsa ja hyväveli kerhoihinsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684