JA itsensä , Soini pyörsi kaikki aiemmin vannomansa asiat. Kreikkaan lapioidaan rahaa entiseen malliin, kaiken lisäksi kehtaa valehdella toimittajille päin naamaa että Suomen vastuut ei kasva, totuus on toisen lainen, vastuut kasvaa monta miljardia.
HOHOHOHOO SOINI TULI PIILOSTA, NOLASI HETI PERSUT
TotuusKirpaisee
64<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Nyt on Persut hajaantumassa, Persujen äärilaidat ei sulata Soinin sooloilua.
Ei sulata muutkaan kuin äärilaidat. Tämä oli Soinin tähdenlennon loppu.
Näin pääs käymään, tollojen toilailut loppuu, ainakin hallituksessa.
Kun luottamuksen menettää sitä on erittäin vaikea saada takaisin. Sen tulee Soini huomaamaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Aloitus on rupisen kokkaretrollin kuten aina.
Allekirjoitan aloituksen perussuomalaisena vaikka en sitä itse aloittanutkaan.
Pitää olla jonkinlaista uskonnon kaltaista hurmosta, jos ei vieläkään näe Soinin läpi, vaan syyttää niitä trolleiksi, jotka asiasta keskustelevat.
HOHOHOO onko hermo pinnassa, vituttaako, älä masennu sieraimet rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, Persut järjestää niitä takuu varmasti.
Persumielisten piina ei lopu ennen kuin persut on oppositiossa.
Kyllä hävettää että tuli äänestettyä persuja mutta en erehdy enää.
Sama täällä, en äänestä persuja enää koskaan.
Totta. Persufanaatikot yrittävät epätoivoisesti sulkea silmänsä tältä härskiltä takinkäännöltä ja kääntää ihmisten huomion milloin somaleihin milloin ISIS:iin.
Surullista toi persujen toiminta ja yön timolla alkaa mielenterveys järkkyä ei ymmärrä mikä on todellisuutta mut sehän on persu uskovaisten tauti mut reilusti sieltä maakuopasta pois ja kertomaan että jäin kiinni kusetuksesta
Mitä sanoo Saarakkala, taisi tulla persuille tukkanuottaset
Saarakkala on perussuomalaisten "zysse", niitä mahdutetaan puolueisiin hoilottamaan mukamas kansan mielipidettä. Näinhän kokoomus on zyssen johdolla tehnyt aina.
Saarakkala pitää omaa hoviaan ja kohta kapinoi suuri joukko persuja Saarakkalan johdolla.
Odotan uusia vaaleja. Sekoomus dominoi Suomea edelleen, sillä on omia miehiä niin paljon perussuomalaiseten johdossa, kuten Jari Lindström.
Valelakimies Linströn sekoili paperitehtaalla demarien mandaatilla.
Sillä oli vähän samaa vikaa kuin nykyisinkin, tuppasi nuoleskelemaan pomoja.
http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198418-euroopan-”rosvopaisti”-kypsymaan
Kataisen hallitus liitti Suomen Euroopan vakausmekanismiin EVM:ään ja on vastuussa siitä sekä EVM:n kautta tähän asti myönnetyistä lainaohjelmista seurauksineen. Jokaisesta lainaohjelmasta päätetään kuitenkin aina erikseen eikä edellinen hallitus ole nykyisen puolesta päättänyt, että Suomi suhtautuisi myönteisesti Kreikalle kaavailtuun kolmanteen lainaohjelmaan eli ns. tukipakettiin. Vastuu mahdollisesta tukipäätöksestä on yksin Suomen nykyisellä hallituksella ja eduskunnan suurella valiokunnalla.
Suomi voi nimittäin halutessaan estää kolmannen lainaohjelman myöntämisen Kreikalle, koska EVM:n hallintoneuvoston tulee sääntöjensä mukaan olla yksimielinen voidakseen hyväksyä lainaohjelman. EVM:n hallintoneuvostossa Suomea edustaa valtiovarainministeri Stubb, joka saa toimintaohjeensa ja -lupansa hallitukselta ja eduskunnan suurelta valiokunnalta.
Vain jos Euroopan komissio ja EKP eli Euroopan keskuspankki julistavat euroalueelle euroalueen rahoituksen, talouden ja vakauden vaarantavan kiireellisen hätätilan, voi EVM:n hallintoneuvosto tehdä Suomen vastustaessakin päätöksen kolmannesta lainaohjelmasta, sikäli kun esitys saa hallintoneuvostossa taakseen 85 prosentin määräenemmistön. Tällaista hätätilaa ei ole julistettu, vaan päinvastoin on annettu ymmärtää, että EU:lla ja euromailla on suunnitelmat Kreikan euroeron varalle.
________
Suden hetki koittaa, kun yhä useampi kansakunta putoaa samaan kuoppaan autettavansa eli Kreikan kanssa. Kuopassa ajatukset ”jalostuvat” ja Euroopan ”rosvopaisti” kypsyy. Hitaasti, mutta varmasti. Siksi nyt on sanottava ei.
Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 16.7.2015
http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit
_________________________________________
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/89878-timo-soini-astui-esiin-jokaiselle-perussuomalaiselle-vaikea-paikka
Soini ei ole koskaan pitänyt lupauksiaan ei kuuna kullan valkeana.
Soinin politiikkaan on aina kuulunut suunsoitto nyt on toinen ääni kellossa ja päin persettä menee ja lujaa.
Eipä juuri muutkaan Persut mitään lupauksiaan pidä,valelakimieskin ilmoitti esittelevässä kiltisti tasa-arvoisen avioliittolain vaikka ensin mullikoi näyttävästi persutyyliin.
Persu kusettaa aina ja kaikkialla.
Tästä Soinin virhearviosta nousee persuissa vielä helvetinmoinen riita. Puolue on hajaannuksen partaalla.
Miten olisi toimineet muut eduskuntapuoluueet?
Ei sillä ole meille väliä miten muut eduskuntapuolueet olisivat toimineet. Soini antoi meille lupauksen jonka rikkoi kohta valtaan päästyään. Tätä on mahdoton niellä kenenkään perussuomalaista äänestäneistä.
Soini irvistelijät muille neljä vuotta ja toimii vielä törkeimmin, voi vittu mikä liero.
Olisi perkele pysynyt piilostaan.
Persut kusettaa, myös omaa kenttäväkeään.
Jumalan tähren että osaa vituttaa syvältä!
Samat sanat. Toki sitä oli pien epäilys että noinkohan Soini olisi erilainen poliitikko kuin muut koijarit, mutta eipä sittenkään.
Soini tyri koko peruskuvion aivan täydellisesti.
Metsään meni koko persuväki.
Sama här.
Mä jo sillon aloin miettimään, kun Soini lähti presidenttiehdokkaaksi, että mikähän ukko se tuo Soini oikeastaan on. Oma napa, oma etu, lienee Soinin salainen motto.
Hohohohooooo
Hohohohooooooo
Hohohohoooooooo
Hohohohoooooooooo
Hohohohooooooooo
Hohohohooooooooo
Hohohohooooooooooo
Soini on kopioinut sanatarkasti Kataisen fraasit joille itse irvisteli neljä vuotta, vastuullista EU politiikkaa , melkoinen täyskäännös persuilta
Nyt hoetaan sanaa SILTA, ennen hoettiin sanaa VAKUUDET.
Näin meitä suomalaisia jymäytetään oikein urakalla!
Persut on kusettanut aina nyt sen huomaa oikein kunnolla.
No joo tämähän on vasta alkua. Voi herravarjele Suomen kansaa kun sitä ollaan tuhoamassa!
Soinin olisi kannattanut pysyä piilossa eikä tulla laukomaan typeryyksiään, Suomi on vielä tosi kusessa Persujen toilailujen takia.
Soini vei Persut kuilun partaalle, puoluekokouksessa rytisee.
Persut kusettaa aina ja kaikkialla.
Näin se valitettavasti on.
Kyllä kansa noteeraa kusetuksen Persujen kannatus kuihtuu, Soini ei uskaltanut lähteä hallituksesta koska uudet vaalit olisi edessä ja Persujen kannatus on pohjalukemissa.
Me emme vielä tiedä mitä on sovittu kulissien takana Soini ei ole suostunut mihinkään ilmaiseksi se on satavarma?
Älä petä enää itseäs.
Soini on pahemman luokan suhmuroija, ministerikiima menee kaiken edelle.
Tämä haisee nyt pahalta, tosi pahalta..
Persujen paskanpuhuminen haisee koko Suomessa.
Pahemmin ei voisi Suomalaisia enää kusettaa kun Soini toistaa Kataisen fraaseja ja uskottelee olevansa joku EUn Kreikan kansan pelastaja
Onko Soini lyönyt päänsä johonkin, kun leikki piilosilla, Nyt Soini vaikuttaa Jyrki Kataiselta.
Soini on seonnut! toimittakaa sekopää hoitoon, ennen kuin sössii enempää.
Soini irvisteli oppositiosta muille ja oli niin miestä poikaa, mitä nyt, piipittävä säälittävä kusitolpanvartija joka valmis lapioimaan veronmaksajien rahat Kreikkaan
Soini suree Kreikan puliveivareiden kurjaa kohtaloa ja lahjoittaa Suomalaista rahaa rekkakuormittain Kreikkaan, irvokkainta on se että helvetin liero yrittää vielä salata sitä.
Soini on nähty, käsittämätön pelle.
Edelleen tuntuu ettei kansa näe, ollaan kuin kalat altaassa joita perataan elävältä. Aivan sama
kuka siellä perkuuveitsessä on kiinni: persut, demarit vai irvinaama
sinikukat, sipilästä puhumattakaan.
Ollaan perimältään orjakansaa, käsittämättömiä p*ska housuja kaikki.
Ei kukaan täys järkinen tyydy arvostelemaan kuka siellä
kahvan varressa elävältä nylkee.
Me pystymme, kuuliaiset suomalaiset, me maksamme kaikkien viulut vaikkei ole edes millä maksaa. Tätä kansaa on niin h##v#tin helppoo viedä kuin pässiä narussa, tehdään vaan lakeja kuin pellepelottoman naakkahatusta ja kansa kumartaa, kiittää, venyy ja ennen kaikkea tottelee.
Soini ei elä enää tässä maailmassa persulahkolaiset viekää yön timo hoitoon jos löydätte sen takinkääntäjän.