"South China Morning Postin mukaan keinotekoisen sperman siittiöillä ei ole häntiä eivätkä ne pysty uimaan. Ne voidaan kuitenkin ruiskuttaa suoraan luonnolliseen munasoluun, ja mikä tärkeintä, ne pystyvät hedelmöittämään munasolun".
http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kiina-valmistaa-keinotekoisesti-spermaa-tavoitteena-puolikloonattu-hiirijoukko-3326020
Aihetta tutkineet Li Jinsong ja Xu Guoliang julkaisivat yhden tutkimuksen aiheesta jo 2012. Jo silloin he olivat onnistuneet luomaan haploidisen kantasolualkion, joka voi muuttua kokonaiseksi alkioksi, kun se on siirretty munasoluun.
Tuolloin tutkimuksen ongelmana oli, että ainoastaan 2 prosenttia hedelmöittyneistä munasoluista lopulta kehittyi terveiksi lapsiksi.
Nyt tutkijatiimi on saanut parannettua tulostaan. Uuden sperman avulla 20 prosenttia kaikista munasoluista kehittyy terveiksi lapsiksi.
Tutkijat huomasivat myös, että he pystyivät säätelemään geenejä, minkä ansiosta lapsille saatettiin luoda monenlaisia geneettisiä ominaisuuksia.
Kiina valmistaa keinotekoisesti spermaa
3
<50
Vastaukset
- pöljäköolet
"Keinotekoista spermaa tuskin käytetään ihmisiin. Todennäköisyys kuolleeseen tai sairaaseen lapseen on liian suuri, ja lisäksi ihmisten massatuottaminen herättäisi monia eettisiä ongelmia."
Olit sotkenut tarkoituksella koko jutun, kyse oli vain hiirien kloonaamisesta.
http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kiina-valmistaa-keinotekoisesti-spermaa-tavoitteena-puolikloonattu-hiirijoukko-3326020 - OlliRehn
"Nyt tutkijatiimi on saanut parannettua tulostaan. Uuden sperman avulla 20 prosenttia kaikista munasoluista kehittyy terveiksi lapsiksi."
Tuohan olisi jo huomattava parannus kepulessuperheissä... - Enjaksaitämaita
Eläinsuojelu nostaa onneksi päätään myös Kiinassa. Toivottavasti valtio päättäisi, että eläinkokeet pitää korvata jollain muulla, ja tuo keksintö menisi "hukkaan".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733