Meillä on ystäväni kanssa pienoinen erimielisyys siitä,kuuluuko avioliitossa harrastaa seksiä puolisonsa kanssa,vaikka itseään ei huvittaisi!
Itse olen sitä mieltä,että me harrastetaan mieheni kanssa seksiä vain ja ainoastaan silloin kun kumpikin sitä haluaa! Niin minä vaimona olen kieltäytynyt ja niin myös joskus miehenikin on kieltäytynyt. Joskus olen harrastanut seksiä (lähinnä ollut lahnana) kun itseä ei ole kiinnostanut ollenkaan,ja silloin tajusin,että ei sovi minulle!
Ystäväni on taas sitä mieltä,että aina pitää olla valmis kun kumppani sitä haluaa....vaikka teeskennellä sitten! No ystäväni on muutenkin seksuaalisesti aktiivisempi kuin minä. Mutta en vain voi ymmärtää,miksi pitää harrastaa seksiä silloin kun ei itse halua...Ei se tunnu hyvältä....Vai olenko ihan täysin outo ihminen?!
Seksi avioliitossa
204
4613
Vastaukset
- 0312
Jokainen menetelköön tavallaan. Minusta seksissä ei ole mieltä, elleivät molemmat ole innokkaasti asiassa mukana.
Mutta sen sanon, että parisuhteen seksiasioista ei pidä laverrella ystäville.- tuumintaa
Ihan mielenkiinnosta. Paljonko tuollaisella mainostelukirjoittelulla tienaa? Hommahan on helppo sisätyö, mutta vaikuttaa melko tylsältä pidemmän päälle. Ja miten osoitetetaan että hommat on hoidettu, pitääkö viesteistä toimittaa kopiot jonnekin?
- rakastellenhuomiseen
parasta ja terveyttä lisäävää on runsas seksin harrastus.nainen pysyy terveenä ja virilinä kun kerran päivässä rakastelee.samoin on miehen laita kerran päivässä eturauhasen tyhjennys jopa useammin pitää syövän ja eturauhasen laajentumat loitolla.rakastelkaa vaikka naapurin emäntää jos ei muuta hätiin löydy.samoin on naisten kohdalla naapurin isäntää kerran päivässä ja naapurisuhteet pysyy kunnossa.rakastelkaa aina kun on mahdollista ei kysyvä tieltä eksy.rakastelemista varten luoja on vehkeet luonut
- Jounne
Kyllä ne on tarkoitettu miehellä kuseksemiseen ja naisella synnytttämiseen.
- sexinautinto
rakastellenhuomiseen kirjoitti:
parasta ja terveyttä lisäävää on runsas seksin harrastus.nainen pysyy terveenä ja virilinä kun kerran päivässä rakastelee.samoin on miehen laita kerran päivässä eturauhasen tyhjennys jopa useammin pitää syövän ja eturauhasen laajentumat loitolla.rakastelkaa vaikka naapurin emäntää jos ei muuta hätiin löydy.samoin on naisten kohdalla naapurin isäntää kerran päivässä ja naapurisuhteet pysyy kunnossa.rakastelkaa aina kun on mahdollista ei kysyvä tieltä eksy.rakastelemista varten luoja on vehkeet luonut
Sexi on nautinto jota kaikkien terveiden, niin ylä- kuin alapäästään, tulisi harrastaa.
Jos parisuhde on kunnossa, etenkin aviopuolisoden kesken, niin kyllä siinä pitäisi haluta toista koska kyseessä ei ple pelkkä paneminen vaan siihen sisältyy myös toisesta pitäminen, helliminen ja hyväily ja suukottelu, ja kun tämä kaikki on kunnossa niin maailmasta ei löydy mitään sen parempaa.
Vieraissa käynti voi ensi alkuun olla jännää ja myös ihanaa mutta pidemmän päälle oma kumppani vie aina pidemmän korren.
Sanotaan että enimmäkseen nainen on se joka ei halua, jaksa tai päätä särkee.
Naisen pitäisi kyllä ottaa senkin huomioon että ei mies/ puolison halut siihen tyssää vaan sitten katsotaan ympäri josko jostain muualta löytyy halukasta, ja kyllä niitä riittää.
Sitten on myöhäistä syyttää miestä pettämisestä kun itse on siihen syypää.
Ja sanon että vieraissa käymisestä onkin sitten jo hankalampi luopua kun on sen suuren askeleen kerran ottanut.
Ottaakaa aviopuolisot tämän huomioon. Panostaa, se on aina sen arvoista. - VaihtoonVaanTollaset
Sitähän seksi parhaimmillaan onkin. Toisen hyvänä pitämistä, hellimistä, suukottelua... Mutta mitäs sitten kun miestä ei kiinnosta muu kuin saada pussit tyhjäks? Naisen nautinnolla ei oo mitään merkitystä, pari työntöö ja mies on tyytyväinen. Ja hetken päästä hän jo kuorsaa äänekkäästi. Et varmaan ihmettele että tällaisessa suhteessa ei se "ihana" seksi jaksa kiinnostaa pätkääkään.. No todettakoon että toi urpo on jo entinen, ei sellasta idioottia pitemmän päälle jaksanu katella..
- näinsemenee
rakastellenhuomiseen kirjoitti:
parasta ja terveyttä lisäävää on runsas seksin harrastus.nainen pysyy terveenä ja virilinä kun kerran päivässä rakastelee.samoin on miehen laita kerran päivässä eturauhasen tyhjennys jopa useammin pitää syövän ja eturauhasen laajentumat loitolla.rakastelkaa vaikka naapurin emäntää jos ei muuta hätiin löydy.samoin on naisten kohdalla naapurin isäntää kerran päivässä ja naapurisuhteet pysyy kunnossa.rakastelkaa aina kun on mahdollista ei kysyvä tieltä eksy.rakastelemista varten luoja on vehkeet luonut
Miehillä alkoholi aiheuttaa suurimmalta osin esturauhassyöpää ei naimisen puute.
- Hei125
rakastellenhuomiseen kirjoitti:
parasta ja terveyttä lisäävää on runsas seksin harrastus.nainen pysyy terveenä ja virilinä kun kerran päivässä rakastelee.samoin on miehen laita kerran päivässä eturauhasen tyhjennys jopa useammin pitää syövän ja eturauhasen laajentumat loitolla.rakastelkaa vaikka naapurin emäntää jos ei muuta hätiin löydy.samoin on naisten kohdalla naapurin isäntää kerran päivässä ja naapurisuhteet pysyy kunnossa.rakastelkaa aina kun on mahdollista ei kysyvä tieltä eksy.rakastelemista varten luoja on vehkeet luonut
Haureus vie Helvettiin. Pääasiassa joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään demoni. Demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa monia sairauksia. Mutta Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, vain usko Kristukseen pelastaa
- rakoperse
Sinän sitä haureutta harrastat perse pystyyn ko pyöräteline
- Anonyymi
Hei125 kirjoitti:
Haureus vie Helvettiin. Pääasiassa joka kerta kun ihminen tekee syntiä häneen tulee sisään demoni. Demoni syö ihmisen sisältä osittain elävältä ja aiheuttaa monia sairauksia. Mutta Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, vain usko Kristukseen pelastaa
Eivät kaikki edes usko vaikka minä! Mutta ei seksin ihan joka päiväistä tarvitse olla.
- Anonyymi
rakastellenhuomiseen kirjoitti:
parasta ja terveyttä lisäävää on runsas seksin harrastus.nainen pysyy terveenä ja virilinä kun kerran päivässä rakastelee.samoin on miehen laita kerran päivässä eturauhasen tyhjennys jopa useammin pitää syövän ja eturauhasen laajentumat loitolla.rakastelkaa vaikka naapurin emäntää jos ei muuta hätiin löydy.samoin on naisten kohdalla naapurin isäntää kerran päivässä ja naapurisuhteet pysyy kunnossa.rakastelkaa aina kun on mahdollista ei kysyvä tieltä eksy.rakastelemista varten luoja on vehkeet luonut
Terveystietosi on pelkkää soopaa.
- Anonyymi
VaihtoonVaanTollaset kirjoitti:
Sitähän seksi parhaimmillaan onkin. Toisen hyvänä pitämistä, hellimistä, suukottelua... Mutta mitäs sitten kun miestä ei kiinnosta muu kuin saada pussit tyhjäks? Naisen nautinnolla ei oo mitään merkitystä, pari työntöö ja mies on tyytyväinen. Ja hetken päästä hän jo kuorsaa äänekkäästi. Et varmaan ihmettele että tällaisessa suhteessa ei se "ihana" seksi jaksa kiinnostaa pätkääkään.. No todettakoon että toi urpo on jo entinen, ei sellasta idioottia pitemmän päälle jaksanu katella..
Jos näin on, niin silloin pitää saada suu auki ja sanoa suoraan, ettei ryhdy panopuuksi/pussien tyhjennyspaikaksi. Sun pitää nauttia myös!
- Anonyymi
Jouduitko oppimaan kantpään kautta
Anonyymi kirjoitti:
Eivät kaikki edes usko vaikka minä! Mutta ei seksin ihan joka päiväistä tarvitse olla.
Mutta mitä sanot tyhmä miehet halua esitä että hänelle voima
Naiset käytä miehet hyvin Aasi on aasi ja anteeksi kaikki aasit
- biux
Kyllä mä aina lämpenen kiehumispisteeseen, jos vaan lähden leikkiin mukaan. Toki teen itsekin aloitteita, mut niinä hetkinä ku ei oikein huvittais, mut mies haluais, niin annan hänen vietellä mua hetken... kohta käyn jo niin kuumana, etten muistakaan olleeni hetki sit "haluton"...
win win situation.- pokahialie
Juuri näin. Aina jälkeenpäin ajattelen että kannatti aloittaa! Mulla on vaihdevuosien kuivuutta sen sijaan mies on vanhempi ja vallan kauhean viriili :-) aluksi aina ajattelen että ei taas ja en jaksa ja kaikkea muuta, mutta aina on hyvä ja läheinen rakastunut fiilis sen jälkeen :-D
- mekkk
Tuio on vähän sama juttu että jos ei hyvitä maksaa perheen kuluja jos ei hyvita ja se siitä. Miehenäkin olen aina suostunut seksiin naiseni kanssa kun hän on haluunut ja siitä syystä että jos mies liian montakertaa kieltäytyy niin on kohta entinen mies. Semmoiset 2-5 kertaa viikossa on hyvä seksimäärä mutta riippuu siitäkin että montakertaa se tehdään kun aletaa sekstailemaan.
- 59v-eiseiso
Tämän ohjeen mukaan tätä palstaa eivät saisi katsella yli 40 vuotiaat.
Tuohon määrään pääsemiseksi pitäisi olla mielellään alle 30-vuotiaan hormonitasot eli seisotus. - m48v
hyvin sanottu. tälläinen 40v tuntee olevansa nuoriso palstalla kun kommetteja lukee aivan urakalta tuntuu kertoja viikossa seksiä kun hormoonit ei hyrrää entiseen tapaan vaikka taidot ovat parhaimillaan.
- mekkk
m48v kirjoitti:

Ólen jo 54v mies ja vieläkin 25v parisuhteessa olleena seksiä harratetaan jossain muodossa 2-5 kertaa viikossa ja alkuaikoina kerroin naiselleni mitä parisuhteelta haluan. Nuorempana sitä tehtiin 3 kertaa päivässä mutta jo tli 50v tuo viikkomäärä riittää tai jos kun altaan sekstailemaan niin tehdään se montakertaa peräkkäin niin 2 kertaa viikossa rittää.
- vaisenpoikii
Nii-i. Waarilta asiaa tiedusteltiin, että montako kertaa ja miltä se tuntuu: "Kyl mä pari kertaa. Se keväällinen kerta oli mukavempi ku se syskyllinen." ;- D
- sexylady-69
m48v kirjoitti:
hyvin sanottu. tälläinen 40v tuntee olevansa nuoriso palstalla kun kommetteja lukee aivan urakalta tuntuu kertoja viikossa seksiä kun hormoonit ei hyrrää entiseen tapaan vaikka taidot ovat parhaimillaan.
Olen 46-vuotias, mieheni on 49-vuotias. Vähintää 3 kertaa viikossa on seksiä hyvänen aika. Sehän on liiton suola. Nyt tuntuu siltä, ettei teillä ole innostava vastapuoli, koska seksiin ei ole koskaan liian vanha.
- Rouva50
m48v kirjoitti:
hyvin sanottu. tälläinen 40v tuntee olevansa nuoriso palstalla kun kommetteja lukee aivan urakalta tuntuu kertoja viikossa seksiä kun hormoonit ei hyrrää entiseen tapaan vaikka taidot ovat parhaimillaan.
Muta hei, hyvä on tiedänkin nuorisonkin tietää minne päin olette menossa vuosien saatossa. Voin kertoa, että seksielämä paranee kun lapset kasvavat ja on aikaa sille puolisolle tai whatsoever uudelle kumppannille tai ylipäätään seksille. Ei enää ehkäisyhuolia! Ei enää turhaa hävieliäsyyttä! Hauskemmaksi on seksi muuttunut ainakin meillä vuosien karttuessa!
- Anonyymi
Oletpa sinä kova mies, mutta olettavan te vuoteessakin koko päivän. Kyllä siinä kerkiää monet kerrat nussia, ennen kuin oman vaimon luo täytyy joutua, ettei jäisi kiinni pettämisestä. Eipä ole oman vaimon kanssa ikinä koko päivää loputtua vuoteessa. Aina ollut töihin kiire molemmilla. Huoran kanssa sitä kerkiää vaikka mihin. Tämä Iisalmen lutka on ukkomiehen maksullinen huora, ukko maksanut huoran koko elämän. Kyllä siinä pitääkin saada nussia siihen hintaan monta kertaa päivässä Huom. Miehet tämä huora tekee kotikäyntejä myös.
- ex-vaimo
Parisuhteeseen kuuluu seksi. Kannattaa miettiä miksi ei halua kumppaniaan? Onko aiemmin halunnut, mihin halut on kadonneet, mikä on muuttunut?
Mieheni seksihalut katosivat, alkuvuosien (5) aktiivisen kauden jälkeen tyystin. Selvisi että hän haluaa S/m sävytteistä alisteista seksiä, joka päättyy hänen tyydyttämiseen oraaliseksillä. Hänellä oli ollut useita suhteita, joissa tuota oli toteutettu. Kannatta puhua asiat suoraan, eikä salata millaista seksiä haluaa. Itselle jäi ikävä maku asiasta, kun mieheni ei pystynyt asiaa puhumaan, vaan selitteli haluttomuuttaan milloin milläkin syillä. Sain kuulla lihoneeni, en pukeudu nahkabodyyn, stay up sukkiin, ja korkokengiin, en leiki naruilla, en sido jne...
Asia oli päivänselvää, siihen loppui halut molemmin puolin.- sekpuute
juuri uusin tutkimus että seksiä harrastetaan entistä vähemmän kaiken ikäsillä ja 10vuoden jälkeen olisivat lähes seksittömiä parisuhteissa.
- RaadollinenVirkaRouva
Ottamatta kantaa S/M tai muihin linjoihin.....
Parisuhteessa kumppanin tulee pitää huolta toisen fyysisistä tarpeista, vaikka kädellä.
Meillä usein mies saa helpotusta aamusuihkussa, jos minua ei ole huvittanut.
Helppo homma: pumppu pullosta "tummelia" käsiin, miehen takaa kädet ympäri, homma hoituu helposti ja nopeasti jos mies ei pidättele. Tämäkin kääntyy usein minun aloitteesta suihku Sjutuksi.
Minua mies hyväilee kädellä aina kun teen aloitteen hyväilyn suhteen, yleensä saan sitten muutakin kuin hyväilyn, kyllä mies lämpenee ja unohtaa maailman paineet, kunhan vain aloittaa hyväilemään.
Näihin hyväilyihin pitää osata tehdä aloittava aloite, jonka jälkeen kummankin on ainakaan helpompi tehdä hyväilyn haluamisen aloite.
Tietenkin jos parisuhteensa on jotakin muuta ongelmaa, se heijastuu helposti kanssakäymiseen. - MiilaR
Eniten ärsyttää mieheni aamuaktiivisuus.
Lämpenen todella helposti, ja mieheni tietää sen, aamuista tulee töhinlähdön suhteen superkiireisiä. Eniten minua kuitenkin häiritsee se, että olen miehen eritteistä valuvana ainakin puoleenpäivään. Vaikka käytän bideetä ja pikkarin suojia, hametta tulee varattua/pelättyä puoleenpäivään. Mies ei tietenkään lämpene kumille taikka suukkari lopetukselle. Pakko vaan saada loppuunasti.- Kuivakauisijapitkä
Ja välittää vielä.........
- kaikenlaista
Kuivakauisijapitkä kirjoitti:
Ja välittää vielä.........
Niinpä.
- Nainen5555
Olisit onnellinen. Sulla on hyvä suhde ja uskotko että sinun posket punoittavat ja kasvosi loistavat kokopävän. Minulla huonosti ja välllä ihan suututtaa kaikki. Mies 49v minä 55v silti ollut hyvää normi seksiä noin 4 vuotta vaihtelevin aktiivisus välein. Nyt hän on keksinyt peppuseksin ... eikä laukea lainkaa ns normaalissa... aina pitää loppu viedä väärälle puolelle, vaikka olen sanonut että en pidä hommasta lainkaan. Mielessäni jopa joskus jättänyt hänet... vai onko niin että miehillä joskus tälläisiä kausia?
- Stellaria
Mielestäni seksiä ei ole ikinä pakko harrastaa, missään suhteessa, jos ei halua. Jos halua tyydyttää toisen tavalla tai toisella, hienoa, mutta seksiä ei pitäisi nähdä pakkona tai velvollisuutena. Sen pitäisi perustua vapaaehtoiseen haluun tuottaa toiselle nautintoa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi tilanteisiin heittäytymistä - aina ei tarvitse viritellä oikeaa mielialaa päiväkausia. Vaikea tosin ottaa kantaa, kun en ikinä ole ollut haluton, vaikkakin joskus kyvytön. En myöskään ota henkilökohtaisena loukkauksena, jos mies ei joskus jaksa ryhtyä leikkiin.
- 0808
Seksin pitää perustua vapaaehtoiseen haluun saada nautintoa.
- mielipide1
Mielestäni parisuhteeseen ei saisi lähteä, jos on seksissä kieltäytyvää sorttia. Sopii paremmin sinkkuelämään. Tai ainakin täytyisi varmistaa, että miehelle sopii moinen. Se on niin vaikea ruveta sitten seksin takia eroamaan, ja kaikkiin sattuu.
- 1801
mielipide1 kirjoitti:
Mielestäni parisuhteeseen ei saisi lähteä, jos on seksissä kieltäytyvää sorttia. Sopii paremmin sinkkuelämään. Tai ainakin täytyisi varmistaa, että miehelle sopii moinen. Se on niin vaikea ruveta sitten seksin takia eroamaan, ja kaikkiin sattuu.
Olen ajan mittaan tullut siihen tulokseen, että olisi kaikille parasta, jos kukaan ei lähtisi parisuhteeseen.
- 1801N
Olen kuule ihan samaa mieltä kanssasi. Vuosia tässä mennyt että aina jää ilman mutta kiltteily saapi nyt loppua! P.S. Sulla nimimerkkinä minun syntymäaika :)
- kaluton
0808 kirjoitti:
Seksin pitää perustua vapaaehtoiseen haluun saada nautintoa.
No joo mutta jos ei haluu kaluu niin onko pakko
- Mittarikerrantäyttynyt
On muuten käytännössä pakko pitää huolta toisentarpeista, jos pitkäaikaista suhdetta haluaa.
Pitkänajan kuluessa tarpeet patoutuvat, jos ei ole keinoa purkaa tarpeitaan, tulee jossakin vaiheessa "mittari" täyteen ja jotakin hallitsematonta tapahtuu.- En-odottele-kauaa
Naisen "haluttomuuden" ymmärrän silloin tällöin, jo arkikin asettaa rajoituksia ja odotuksia kun on parisuhteen ulkopuolista elämää harrastuksineen jne. Mutta jos/kun haluttomuudesta alkaa tulla tapa, usein toistuva ilmiö, on syytä pistää parsisuhde hattuhyllylle tai pois kokonaan ja ottaa vapaus etsiä uutta ja haluttavampaa.
Kyllä. Olen joutunut vaihtamaan muijia tuoreempaan painokseen muutaman kerran ja sujuuhan se seksi sitten uudessa suhteessa aktiivisemmin, ainakin jonkun aikaa.
Oli miten oli, seksi on niin tärkeä osa parisuhdetta, että sitä pitää osata vaalia, hoitaa, varjella, pitää se yhtenä parisuhteen päämääristä. - 7167
En-odottele-kauaa kirjoitti:
Naisen "haluttomuuden" ymmärrän silloin tällöin, jo arkikin asettaa rajoituksia ja odotuksia kun on parisuhteen ulkopuolista elämää harrastuksineen jne. Mutta jos/kun haluttomuudesta alkaa tulla tapa, usein toistuva ilmiö, on syytä pistää parsisuhde hattuhyllylle tai pois kokonaan ja ottaa vapaus etsiä uutta ja haluttavampaa.
Kyllä. Olen joutunut vaihtamaan muijia tuoreempaan painokseen muutaman kerran ja sujuuhan se seksi sitten uudessa suhteessa aktiivisemmin, ainakin jonkun aikaa.
Oli miten oli, seksi on niin tärkeä osa parisuhdetta, että sitä pitää osata vaalia, hoitaa, varjella, pitää se yhtenä parisuhteen päämääristä.Itsekästä toimintaa! Vaimoni osa-aikatyöhön kuului iltatyöt arkina ja päivät lauantaisin.
Kotiuduin perjantai iltaisin ja vaimo lähti töihin lauantaisin klo 7.30 kptiutuen klo 15.15.
Teimme lasten kanssa talon siivouksen ja tarvittavat ulkotyöt. Vaimon kotiutuessa olimme kattaneet hänelle valmiin kahvipöydän ja kaikki oli tehty. Tenavat hoitivat tarvittaessa myös pyykit.
Itsekkyyttäni on se, että jos vaimo olisi tullut keskeneräiseen huuholliin niin hänen mielenkiintonsa lopun iltapäivän seurusteluun olisi saattanut olla vähäisempi. Ainakin tämä toimi.
- 7167
Halut heräävät puolin ja toisin. Tuskin tarvitsee selitellä enempää. Kyllä kumpikin aistii milloin päivittäinen hellittely johtaa syvällisempään seurusteluun. Ei tarvitse painostaa. Meillä toimivat yksinkertaiset koodit. Lojuessani lounaan jälkeen vuoteella lueskelemassa tietää vaimoni olevansa saletissa tullessaan kiehnäämään vuoteelle. Toki startti voi tapahtua muuallakin. Joskus verbaalisesti autossa kotimatkalla.
Vaimoni "aamujähmeyttä" opin kunnioittamaan jo varhaisina vuosina. Viimeisiin 14:sta vuoteen tuolla ei ole ollut merkitystäkään. Koskaan ei ole kiire mihinkään.
Työn orjuudesta irtautuminen vapautti yllättävän paljon energiaa puutteen torjuntaa tärkeämpiin toimintoihin.- Anonyymi
Joo ja sinä maksoi, maksoit huoralle, Ei ihme ettei jäänyt rahaa omille lapsille eikä lapsenlapsille, huora vei kaiken.
- ano_muumi
Mielestäni seksiä ei koskaan kuulu tehdä vain siksi että toinen haluaa. Jos antaa ja pystyy lämpenemään toisen viettelyistä niin se on tietty ok.
Toisaalta olen myös sitä mieltä että parisuhteessakin on oikeus masturboida, ja se kuuluu ihan yhtälailla peruuttamattomiin seksuaalisiin itsemääräämisjuttuihin kuin seksistä kieltäytyminenkin, molemmin puolin. (porno on eri asia. Jos toinen ei voi masturboida ilman pornografiaa ja toinen ei voi sietää ajatusta pornolle runkkaamisesta, pitää hyväksyä että ehkä tässä parisuhteessa ei vain kannata itseään kiduttaa...) - Sorivaan-
Miehes hakee seksiä muualta jos sinä et anna. Lopulta hakee !!.
- Haettava-tarvittaessa
Pitää paikkansa erittäin hyvin. Vain harva tossu-taneli jättää hakematta.
- 1801N
No jos tästäkin kaverista joku ilon ottaa niin hyvä se ja kumpikin ovat tyytyväisiä :)
- poppooji
No minä olen sitä mieltä, että toisen tarpeet ovat yhtä tärkeitä kuin omatkin. Jos seksi ei kiinnosta, voi toisen tyydyttää toisella tavalla. Jos sekään ei kiinnosta, pitää alkaa miettimään missä vika on. Seksi on tärkeää parisuhteessa ja josei sitä ole, se kumpi sitä kaipaa lähtee ennen pitkään sitä etsimään muualta, todistettu fakta. Minusta seksi ei ole pelkkää seksiä, se on toisen huomiointia, läheisyyttä ja toisen kunnioittamista sekä mielyttämisen halua. Itselläni kun parisuhteesta loppui seksi, loppui myös parisuhde.
- 3plus10
Kuten viereisessä etusivun keskustelussa aloittaja toteaa: "Kyllä kuka tahansa jolla on esim. seksihalut tallella, ajautuisi pettämään, jos kotona ei ole seksiä kuin ehkä kerran kahdessa kuussa.. tai joskus harvoin useammin..."
Ei, ei seksiä ole pakko harrastaa josei halua, mutta pitää olla tietoinen myös edellä mainitusta.- fällykäärme
Tosi on!
Kummallista on että parasta nautintoa olen kokenut aikoinaan
yli kymmenen vuotta vanhemman Ladyn kanssa.
Nyt ovat "untuvikot" tarjoamassa itseään pamomestoihin
esiintyen valmiiksi "eevan puvussa" videoillakin. - lady55siis
Itse olen 55v ja seksi paranee vaan vuosi vuodelta kun estot ja omaan napaan tuijottaminen jää. Yhteinen nautinto antaa parhaan fiiliksen. Ikään katsomatta miehet ovat pitäneet saamastaan seksistä ja osanneet antaa sitä myös.
- Anonyymi
Joo niinp, jos ukko ihastuu toisen akkaan ja käy sitä nylkyttämässä jatkuvaan, eipä sitä vaimolla riitä haluja ei viitti edes koskea koko ukkoon. Sitten sanoo vaimolle, me ei voida erota koskaan. Haistakoon paskan koko ukko. Tämä lamppu viihtyy ukon kanssa siksi, kun akka vararikossa ottanut pikavippilainoja niin ukko elättää tätä akkaa.
- wpko
toisen tarpeet pitää tyydyttää.
- örinäää
Seksiä ikiävä kyllä harrastetaan monesti kahdella tavalla. Yhteinen tapa ja naisen tapa :(
- 9161916
Mikä muuten on naisten tapa harrastaa seksiä?.
- aktiivinennainen
Kyllä pitäis ennen seurusteluun ryhtymistä ilmoittaa, jos on seksuaalisesti laiska, ihan kuin vammoista ja muista terveydenhaitoista ilmoitetaan hyvissä ajoin. Mies parka. Vaihtoehtoisesti, älä valita kun miehesi käy vieraissa ja löytää seksuaalisten tarpeidensa tyydytyksen muualta.
- nuormies81
Kieltäydyn aviomiehenä varmaankin aivan yhtä usein kuin vaimoni, sillä erotuksella, että vaimo loukkaantuu (puolileikillään, toivottavasti) kun kieltäydyn, mutta itse ohitan kieltäytymisen ilmanreagointia, sillä en voi käsittää miksi kukaan haluaisi, anteeksi ranskani, panna lahnaa? Itselleni kumppanin nautinto on niin suuressa roolissa panopuuhissa, etten todella saisi mitään irti vastentahtoisesta. Eräs tyttöystävä joskus nuoruusvuosina katsoi tämän antamisen jotenkin velvollisuudekseen ja kun ensimmäisen kerran sitten vastentahtoisesti antoi, loppui minulla seisokkikin siihen paikkaan. Ja parin viikon päästä koko suhde, mutta se ei liity tähän.
Eli; ei pidä antaa jollei haluta, eikä mielestäni pidäkään - menee homma täysin hukkaan, ei vaikka olisi käyty paperiasiat laittamassa siviilisäädyn osalta kuntoon. - Vaimo2015
Meillä sanotaan rehellisesti, jos ei just sillon nappaa...
- "Kulta, ei ny, ei vaa tee mieli" - Seksiavioliitossa
No, minä ajattelen, että jos toisella tekee mieli, niin miksei sitten voisi olla, pikapano esimerkiksi on ihan ok. Joskus käy niinkin, ettei aluksi tee mieli mutta sitten innostuukin.
Mitään ei ole pakko tehdä, ellei halua. Meillä kuitenkin tehdään toisen mieliksi myös muita asioita, vaikkei itseä aina niin joku huvittaisikaan. Ajattelen, että kyse on periaatteesta "kohtele toisia, niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan"
Toisaalta voidaan meidän kohdalla ajatella, että kun ollaan yhdessä oltu lähes 35 vuotta, seksin merkitys ei ole niin suuri kuin nuorempana, eikä siitä tehdä hirveän isoa numeroa. Se on mukavaa ja se voi olla muutakin kuin varsinainen yhdyntä.
Olen siis enemmän ystäväsi kannalla.- Arvidson05
Harvoin komppaan, mutta tässä oli todella hyvä kirjoitus. "Ei ole pakko tehdä mitään sellaista, jota ei itse halua", on vaimonikin usein sanoma lause. Ei tietenkään ole pakko tehdä, mutta jos et halua tyydyttää omaa rakastasi seksuaalisesti, niin kuinka todellista rakkautesi on? Jos todella rakastat jotain ihmistä, niin etkö ole valmis tekemään hänen vuokseen yhdentekeviä ja jopa vähän ikäviäkin asioita, jos hän haluaa niitä? Minäkin nuolen vaimoni pimpsaa, mutten tee sitä siksi, että värkin nuoleminen 15 minuuttia kieli puuduksissa olisi minusta jotenkin erityisen nautittavaa. Teen sen siksi, ettemme ole vielä löytäneet muuta yhtä helppoa tapaa hänelle saada orgasmi.
Moni mies hakee seksiä muualta, koska oma vaimo ei ole siitä kiinnostunut. Jos ihminen toistuvasti kieltäytyy seksistä puolisonsa kanssa, hänellä ei mielestäni ole moraalista oikeutta vaatia uskollisuutta. Jos puoliso toistuvasti kieltäytyy seksistä, on toisella oikeus hakea seksiä ulkopuolelta! - Edwardo_revolution
Arvidson05 kirjoitti:
Harvoin komppaan, mutta tässä oli todella hyvä kirjoitus. "Ei ole pakko tehdä mitään sellaista, jota ei itse halua", on vaimonikin usein sanoma lause. Ei tietenkään ole pakko tehdä, mutta jos et halua tyydyttää omaa rakastasi seksuaalisesti, niin kuinka todellista rakkautesi on? Jos todella rakastat jotain ihmistä, niin etkö ole valmis tekemään hänen vuokseen yhdentekeviä ja jopa vähän ikäviäkin asioita, jos hän haluaa niitä? Minäkin nuolen vaimoni pimpsaa, mutten tee sitä siksi, että värkin nuoleminen 15 minuuttia kieli puuduksissa olisi minusta jotenkin erityisen nautittavaa. Teen sen siksi, ettemme ole vielä löytäneet muuta yhtä helppoa tapaa hänelle saada orgasmi.
Moni mies hakee seksiä muualta, koska oma vaimo ei ole siitä kiinnostunut. Jos ihminen toistuvasti kieltäytyy seksistä puolisonsa kanssa, hänellä ei mielestäni ole moraalista oikeutta vaatia uskollisuutta. Jos puoliso toistuvasti kieltäytyy seksistä, on toisella oikeus hakea seksiä ulkopuolelta!Näinpä. Seksillä leikkiminen on eräänlaista vallalla kikkailua naisen taholta. Toki monesti kyse on pohjimmiltaan haluttomuudesta, mutta siinä kannattaa jokaisen pihtaavan eukon miettiä oman miehen vientiä vapailla markkinoilla ennen kuin leikkiin ryhtyy. Tekijämiehet ei kauaa moista katsele ja tyydytys haetaan jostakin, vaimokkeelle jää sitten lähinnä kotityöt. Mutta miehethän onkin ihan sikoja!
Kuten ylläkin hyvin todettiin, niin suhteessa nyt joutuu miehetkin tekemään monesti ei-niin-miellyttäviä asioita, mutta semmosta se yhteistyö niin sanotusti on. Jos kassien tyhjennys toisen niin halutessa on monesti liian iso uhraus, niin eihän siitä hyvä heilaha. Kyllä miehet osaa putkiaivoillaan sentään vaa'an kupit täyttää ja tehdä helpot johtopäätökset.
Naisten olisi hyvä muistaa että yksi miesten pääprinsiipeistä pariutumisessa on säännöllinen seksi ilman taistelua. On toki muitakin syitä, mutta ne on enemmän semmosta hömppäromantiikkaa.
- Harhaaskeleet
Miksi mennään naimisiin ? Eihän ole muuta motiivia , seksi on se mikä pitää liiton myöskin purkaa liiton / syrjähyppy .
- vaimosi
Meillä on käytössä kieltäytymissääntö, jos kieltäytyy kolmesti, antaa sillä luvan käydä vieraissa. En ole vielä saanut kolmea kieltäytymistä peräjälkeen. Mies kieltäytyy useammin. Seksi on mielestäni yksi perustarpeista ja se tulee tyydyttää liitossa. Tuo on toiminut hienosti ja sillä jatketaan.
- kysymyskuuluu
Eikö sinulla ole sitten oikeus käydä vieraissa, kun mies kieltäytyy enemmän kuin 3 krt?
- Jospa-näin-päin
Minä veikkaan ja arvelen osuvani nappiin, että sen mies käy vieraissa oikeasti, koska tuntuu haluttomalta kotioloissa, mutta pakonomaisesta armosta suostuu vaimoaan muhinoimaan.
- vaimosi
Hah hah, ei käy vieraissa, enkä käy minäkään. On jokusen vuoden vanhempi ja haluaa olla välillä vanha mies - ei onnistu vielä (saa odotella 25 v. vanhuuttaan) :) Just niin, luvan kans saan käydä vieraissa 3. kieltäytymisen jälkeen - myös hän saisi.
- Outoaparisuhdetta
Miksi menit naimisiin, jos miehesi ei kiinnosta sinua mitenkään? Etsi hellyyttä, romantiikkaa joltain toiselta. Se on kai paras ratkaisu sinulle, tai eroa...
- yksinonhyvä
Minua ei seksi enää kiinnosta, joten en aio sitä suhteessa harrastaa. Kerron sen kyllä heti mahdolliselle parisuhde-ehdokkalle, jos joku minusta on kiinnostunut. Olen sen sanonutkin silloin kun kävin vielä tansseissa yhdelle kiinnostuneelle. Ja toiselle kenen kanssa kävin treffeillä. Kiinnostus heidän puoleltaan lopahti heti.
- Kuusivuottailman
Onko kuusi vuotta ilman semmoinen sopiva hengähdystauko? Jokohan pitäisi ottaa vaimon kanssa puheeksi?
- Kymppikerho
Oma kokemus: Kaksi vuotta kun oli mennyt ilman, niin otin asian puheeksi. Vaimon vastaus oli hampaiden välistä "se lohtu sinun on kyllä haettava muualta". Sitten meni vielä 3 vuotta ennen kuin nöyrryin maksullisiin. Nyt on 10,5 vuotta ilman aviollista kosketusta, pari kertaa vuodessa käyn kaupallisella osastolla.
- lady55siis
Tää on niin totta, että parisuhteessa saa vähemmän seksiä kuin sinkkuna. Kaksi vuotta nykyinen salarakkaani ollut ilman aviollista seksiä. Syitä en kysele koska ne eivät minua liikuta. Mutta ihmettelen vaan kun mies on hyvin varustettu, hellä, kaipaa kosketusta ja lämpöä, että puuduttaako arki ja pitkä liittto ja puhumattomuus syistä mitkä johtavat seksittömyyteen liitossa. No ainakin minä saan hyvää seksiä ilman sitoumuksia ja parisuhteen paskaa arkea. :D
- dghaioghggl
lady55siis kirjoitti:

Pitihän sen yhden kakkosenkin tulla tänne....mistäs sinä todellisuudessa tiedät, mitä siellä parisuhteen sisällä tapahtuu. Et mistään!
- mplkj
Kyllä ne toisenkin osapuolen tarpeet pitää tyydyttää, jos vaatii häneltä uskollisuutta. Sen voi tietysti tehdä monella tavalla, ei aina yhdyntä ole välttämätön. Olkaa vaan helliä toisillenne, vaikka yhdyntä ei juuri sillä hetkellä kiinnostaisikaan.
- MiesMuhokselta
Juu..kyllä naisen tulee antaa silloin kuin mies haluaa! Ja täytyy laittaa järjestykseen jos ei anna.
- nainennainennainen
Hyvä aloittaja.. Et nyt varsinaisesti kertonut seksin määristä avioliitossasi..?
- RakkaudenTyökalut
Kyllä avioliittossa on puolisoiden velvollisuus yhteensovittaa rakkauden työkaluja!!!:)
- 30vuotiasnainen
Olen itse tällä hetkellä sinkku, mutta ollessani avoliitossa exäni kanssa tuli sitä joskus "annettua" vaikkei niin ois itteä niin hirveästi muuten kiinnostanut.. Kyllähän sitä siinä vähän itsekin innostui. Tietysti jos ei oikeasti yhtään huvita, niin aina on oikeus kieltäytyä. On minullakin elämässä ollut stressaavia ajanjaksoja, jolloin ei seksi nyt ihan joka päivä ole kiinnostanut, mutta kuuluhan se seksi kuitenkin ainakin useimpiin parisuhteisiin. Järkevintä on kait yrittää etsiä sellainen ihminen, jonka kanssa seksihalut kohtaavat?
- halukkaaksi
Kun sitten löytää sen ihmisen jonka kanssa on samanlaiset seksuaaliset halut, niin mutaman vuoden päästä ei ne samanlaisia enää olekkaan. Olet löytänyt elämäsi muuten parhaan kumppanin, mutta seksipuoli ontuu. Toinen haluaa edelleen, niin kuin alussa, toista ei kiinnosta. elettyä ja koettua.
- pitää
miten se nyt menikään, niin myötä kuin vastamäessä?
- NäinO
Avioliitossa tuota asiaa edes ei tarvisi miettiä. Kyllä suhteessa on jotain vikaa jos edes kerran viikossa ei harrasteta seksiä. Jos joutuu olemaan pitkään ilmaan seksiä, hyväksy se että puolisosi ei ole sinusta kiinnostunut.
- Epäilen
Että tämä ei ole teidän ainut ongelma.
Kysymyksen asettelu on väärä: kyse ei ole siitä, "kuuluuko" vai ei. Ei ole mitään sääntöjä, miten avioliittoa pitää elää.
Avioliitossa voi olla, vaikka ei ikinä sekstailisi, jos se suinkin kummallekin sopii.
Tai sitten voi olla niin, että vain ja ainoastaan silloin, kun kummatkin haluavat yhtä aikaa.
Tai niin, että keskimäärin yhdessä rakastellaan, mutta jos toista oikein panettaa, niin pikainen pano huomioi toisenkin tarpeet.
Tai niin, että aina, kun jompaa kumpaa hiukankaan mahdollisesti haluttaa, seksiä on aina oltava.
Kaikki on niin riippuvaista siitä, mitä osapuolet itse kaipaavat ja haluavat.- 3829
Eikä ihminen läheskään aina saa haluamaansa.
- mielipide1
3829 kirjoitti:
Eikä ihminen läheskään aina saa haluamaansa.
Ei kaikkea voikkaan saada, mutta seksiä kyllä voi saada pommin varmasti. Naiset, jotka ei halua seksiä, ei lähtökohtaisesti sovi parisuhteeseen kuin aniharvojen miesten kanssa.
- Kuusivuottailman
3829 kirjoitti:
Eikä ihminen läheskään aina saa haluamaansa.
Seksikielteisyydellään harva nainen saa avioliiton sulkaa hattuunsa. Taikka perhettä.
- nickname000
Paskanmarjat kuuluu. Jossain primitiivisessä afrikkalaisella kulttuurissa avioliitossa "ollaan yhtä" ja mies saa raiskata vaimon milloin haluaa eikä ole rikos. Tämä on länsi ja sivistyksen maa jossa naisella on OIKEUS KIELTÄYTYÄ!
- Kuusivuottailman
Onko kuusi vuotta kieltäytymistä ihan normaalia?
- 1304
Kuusivuottailman kirjoitti:
Onko kuusi vuotta kieltäytymistä ihan normaalia?
On.
- Kuusivuottailman
1304 kirjoitti:
On.
En siis ole 80-vuotias, vaan 48. Vaimo on 38. Kai se enkelikirjojen lukeminen on hänellä ollut riittävä seksin korvike.
- 2983
Kuusivuottailman kirjoitti:
En siis ole 80-vuotias, vaan 48. Vaimo on 38. Kai se enkelikirjojen lukeminen on hänellä ollut riittävä seksin korvike.
Sinun kroppasi ei vain saa vaimosi verta enää kuohahtamaan. Sama juttu käy melkein kaikille pariskunnille.
Joku uusi ihastus muuttaisi vaimosi täysin. Niin naisen seksuaalisuus yleensä toimii. - Kuusivuottailman
2983 kirjoitti:
Sinun kroppasi ei vain saa vaimosi verta enää kuohahtamaan. Sama juttu käy melkein kaikille pariskunnille.
Joku uusi ihastus muuttaisi vaimosi täysin. Niin naisen seksuaalisuus yleensä toimii."Joku uusi ihastus muuttaisi vaimosi täysin."
Hänenkö uusi ihastuksensa, vai joku, jonka minä löytäisin itselleni? Olisiko uusi nainen hyvä sparraaja tälle nykyiselle? Huomaisi, ett ukkohan viedään jos ei siitä osaa pitää kiinni. - lady55siis
Ei muuta kun uutta "pesää" etsimään. Miksi roikut suhteessa jossa et saa olla mies?
- mulkku20
1304 kirjoitti:
On.
No ei ole vaikka väkisin
- eiavio
seksiä harrastetaan avioliiton ulkopuolella, jos sitten vaimon kanssa joutuu näyttelemään niin vaimon pitää nielaista......
- lady55siis
Seksiä todella harrastetaan avioliiton ulkopuolella ja paljon. Kun vaan vaimot tietäisivät mitä niiden miehet "harrastaakaan" päivisin akka kullan ollessa töissä.
- etolelady
lady55siis kirjoitti:
Seksiä todella harrastetaan avioliiton ulkopuolella ja paljon. Kun vaan vaimot tietäisivät mitä niiden miehet "harrastaakaan" päivisin akka kullan ollessa töissä.
Vahingonilo tuntuu olevan aika monen elämän suola, huoh
- taisinollahuonovaimo
Totta.
Meilläkin ukko piti jalkavaimoa jonkin aikaa mutta kun vaimo sai tietää niin.. noh. Ei erottu eikä erota ja edelleenkään. mies saa seksiä aina halutessaan kuten on tähänkin asti aina saanut. Että eipä se seksi kotona pitele jos niikseen mennään. - Anonyymi
lady55siis kirjoitti:
Seksiä todella harrastetaan avioliiton ulkopuolella ja paljon. Kun vaan vaimot tietäisivät mitä niiden miehet "harrastaakaan" päivisin akka kullan ollessa töissä.
Kyllä tiijetään sinä huora hoidat ukkomiehet kotikäynnillä. Hei miehet tässä suuri huora Iisalmesta käy kotona nussimassa saakin kun vaimosi on töissä. Ei saanut seksiä omalta ukoltaan niin rupesi huoraksi.
- tinji
Seksi kuuluu parisuhteeseen. On ikäväkseni todettava että jos kotoa ei saa niin muualta saa. Onhan se kurjaa kun toinen lahnana makaa ja homma menee panemiseksi. Mielestäni jos suhdettaan arvostaa ja toista rakastaa, kumppaninsa tyydyttää tavalla tai toisella. Minulle seksi on aina ollut antamista. Pihtaaminen on itsekästä, itsekkyys seksin suhteen onkin juuri se syy mikä on johtanut pihtaamiseen. Aloittaja vaikuttaakin itsekkäältä. Hyvää avioeroa tästä suhteesta ennemmin tai myöhemmin, ja seuraavastakin ellet mitään ole oppinut.
- 3928
"Minulle seksi on aina ollut antamista. Pihtaaminen on itsekästä, itsekkyys seksin suhteen onkin juuri se syy mikä on johtanut pihtaamiseen."
En halua naista, joka antaa minulle. Haluan naisen, joka haluaa minua itsekkäästi. Jos sellaista naista ei ole, olen sitten ilman. - Peetupanetaiei
3928 kirjoitti:
"Minulle seksi on aina ollut antamista. Pihtaaminen on itsekästä, itsekkyys seksin suhteen onkin juuri se syy mikä on johtanut pihtaamiseen."
En halua naista, joka antaa minulle. Haluan naisen, joka haluaa minua itsekkäästi. Jos sellaista naista ei ole, olen sitten ilman.Olet henkisesti terve, sivistynyt ihminen, etkä vaistojen varassa elävä elukka.
Sen verran korjaan viestiäsi, ettei naisen tarvitse haluta sinua itsekkäästi, voi haluta ja tuntea suurta seksuaaista nautintoa halutessaan tuottaa sitä toiselle. Mutta peruspointtisi on aivan oikein, IHMINEN ei halua harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka ei ole ole mukana touhussa halukkaasti, terveen miehen tai naisen halut loppuu siihen, kun tietää että toinen ei ole halukas touhuun, vaan "antaa" velvollisuudesta, säälistä tai myötätunnosta.
..;;))) Kyllä hyvä nautinnollinen seksi kuuluu automaattisesti kunnolliseen avioliittoon..;;)))
Ei siinä ole vaihtoehtoja jos haluaa pysyä hyvässä avioliitossa..;;)))- halukkaaksi
Näinhän se on. Vielä kun saisin mieheni ymmärtämään tämän.
- Peetupanetaiei
Voi teitä lapsukaisia tai henkisesti kehittymättömiä aikuisia.
Mieleltään terve, henkisesti kehittynyt ihminen ei edes halua harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka ei ole innostunut siitä. Sen vuoksi päästään terve ihminen ei kykene raiskaamaankaan. Parisuhteessa asia voi tietenkin olla ongelma, toisille isompi, toisille pienempi. Ja jos parisuhde halutaan säilyttää, ongelma pitää ratkaista yhdessä, selvittää syyt toisen haluttomuuteen, mikäli sitä on jatkuvasti tai häiritsevän paljon.
Jotkut ihmiset jaksavat jankuttaa, että seksi kuuluu parisuhteeseen ja ilman sitä ei voi olla parisuhdetta tai se ei voi toimia. Se on täyttä potaskaa, yllättävän suuressa osassa parisuhteista ei harrasteta lainkaan seksiä. Seksuaaliterapeutit ja muutkin asiantuntijat korostavat usein liiaksi seksin merkitystä terveydelle, mutta eivät kaikki.
On totta, että seksillä on myönteisiä vaikutuksia terveyteen, mutta monet näistä vaikutuksista liittyvät läheisyyteen ja halutuksi tai hyväksytyksi tulemisen kokemukseen. Läheisyyshormonia erittyy muussakin läheisyydessä, fyysisessä kosketuksessa ja henkisessä läheisyydessä. Kokemus siitä, että puoliso haluaa tuottaa itselle mielihyvää, voidaan saada monella muullakin tavoin kuin seksin kautta. Käsi kädessä kulkevat, usein halailevat, vierekkäin telkkua katsellen köllöttelevät, ystävällisiä sanoja toisilleen jakavat ihmiset saavat parisuhteessa ilman seksiäkin paljon enemmän terveyttä edistäviä hormoneja elimistöönsä kuin toisilleen etäiset, mekaanisesti kalenterin mukaan seksiä harrastavat parit. Pitkän iän suoman kokemuksen myötä olen huomannut, että osa ihmisistä on jopa niin narsistisia ja tunneköyhiä, etteivät he kykene nauttimaan läheisyydestä, vaan hakevat lohtua sen puutteeseen aktiivisesta seksistä, joka on usein itsensä tyydyttämistä toisen avulla, kuten narsisteilla, vaikkei kyseessä olisikaan narsistisen persoonallisushäiriön omaavat ihmiset. Juuri tällaiset ihmiset mielellään korostavat seksin merkitystä parisuhteessa, kateellisena siitä kun näkevät toisten parien paremman läheisyyden ja onnen, ilman seksiä tai vähemmällä seksillä. Harvoin näkeekään 50-60 vuotiaita, pitkän parisuhteen omaavia ihmisiä, joilla olisi läheisyyttä, vaikka ukot ainakin kehuvat "panevansa muijaa" joka viikko.
On tietenkin hienoa, jos pitkässä parisuhteessa olevat kykenevät olemaan toisille helliä ja ystävällisiä, läheisiä niin henkisesti kuin fyysisestikin ja vielä päälle harrastamaan seksiä, joka onki parhaimmillaan ja täydellistä vain luottamuksellisessa suhteessa, jossa henkinen puoli on kunnossa. Mekaaninen, täydellinenkään seksi ei ole koskaan niin hyvää vähemmän tutun partnerin kanssa ja tälle on olemassa biologiset perustansakin. Mutta kuvatunlainen pitkä parisuhde voi olla todella antoisaa myös ilman seksiä, jos se on puolisoiden sanaton tai sovittu asia.- 0416
"Mieleltään terve, henkisesti kehittynyt ihminen ei edes halua harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka ei ole innostunut siitä."
Vaikka kuulun valittujesi joukkoon, suosittelen vähemmän tuomitsevaa asennetta. Ihmiset, joita partnerin tuntemukset eivät liikuta, ovat todennäköisesti onnellisempia. Heille riittää sääliseksi, prostituutio, pettäminen -- tai jopa raiskaus.
"yllättävän suuressa osassa parisuhteista ei harrasteta lainkaan seksiä. Seksuaaliterapeutit ja muutkin asiantuntijat korostavat usein liiaksi seksin merkitystä terveydelle"
Minullakin on sellainen parisuhde. Masentavaa on ollut, vuosikausien ajan hädin tuskin siedettävää. Olet onnekas, jos sinulle ei ole tätä pakottavaa viettiä siunaantunut. Mutta ehkä et huomaa puolisosi kärsimystä. Ei niin, että pystyisit hänen oloaan helpottamaankaan, koska et voi taikoa itsestäsi himokasta seksipetoa. - 71v
Onhan tuossa asian tynkääkin. Nuorena riitti kun tavoitettavissa oli joku "haaroista halki" henkilö. Ikääntymisen myötä on muun yhteyden merkitys kasvanut. Mainintasi seksin tyyttävyydestä vieraan tai pitkäaikaisen kumppanin kanssa pitää paikkansa. Vieraan kanssa siitä todella puuttuu syvällisempi, tunnepohjainen tyydytys.
Mitä tulee ukkojen kehumiseen niin tulkintasi on liian pelkistetty. Ainakin osa ko. ukoista on tyytyväisiä siihen, että kaikki toimii vielä vanhoilla päivilläkin ikääntyneen kumppanin kanssa. - Peetupanetaiei
0416 kirjoitti:
"Mieleltään terve, henkisesti kehittynyt ihminen ei edes halua harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka ei ole innostunut siitä."
Vaikka kuulun valittujesi joukkoon, suosittelen vähemmän tuomitsevaa asennetta. Ihmiset, joita partnerin tuntemukset eivät liikuta, ovat todennäköisesti onnellisempia. Heille riittää sääliseksi, prostituutio, pettäminen -- tai jopa raiskaus.
"yllättävän suuressa osassa parisuhteista ei harrasteta lainkaan seksiä. Seksuaaliterapeutit ja muutkin asiantuntijat korostavat usein liiaksi seksin merkitystä terveydelle"
Minullakin on sellainen parisuhde. Masentavaa on ollut, vuosikausien ajan hädin tuskin siedettävää. Olet onnekas, jos sinulle ei ole tätä pakottavaa viettiä siunaantunut. Mutta ehkä et huomaa puolisosi kärsimystä. Ei niin, että pystyisit hänen oloaan helpottamaankaan, koska et voi taikoa itsestäsi himokasta seksipetoa."Vaikka kuulun valittujesi joukkoon, suosittelen vähemmän tuomitsevaa asennetta. Ihmiset, joita partnerin tuntemukset eivät liikuta, ovat todennäköisesti onnellisempia. Heille riittää sääliseksi, prostituutio, pettäminen -- tai jopa raiskaus."
Ei pidä paikkaansa. Onnettomampia ovat tunneköyhät tai tunteisiin kykenemättömät ihmiset. Kyky tuntea kokonaisvaltaisesti ja kyky empatiaan tekee meistä ihmisiä. Ei voi kuin tuntea suurta myötätuntoa ja sääliä niitä kohtaan, joilla noita ominaisuuksia ei ole, he eivät voi edes kunnolla hahmottaa, mitä onnellisuus on.
"Minullakin on sellainen parisuhde. Masentavaa on ollut, vuosikausien ajan hädin tuskin siedettävää. Olet onnekas, jos sinulle ei ole tätä pakottavaa viettiä siunaantunut. Mutta ehkä et huomaa puolisosi kärsimystä. Ei niin, että pystyisit hänen oloaan helpottamaankaan, koska et voi taikoa itsestäsi himokasta seksipetoa."
En sanonut, etteikö itselläni olisi seksielämää. Ihmisellä on kyky ymmärtää myös niitä, jotka elävät toisin, joilla on toisenlaiset tarpeet. Jos sinulla on ollut masentavaa vuosien ajan seksin puutteen vuoksi parisuhteessa, kuulut siihen joukkoon, jota edellisessä viestissäni neuvoinkin ratkaisemaan asiaa yhdessä puolisonsa kanssa.
Kun luet edellisen viestini kokonaisuudessaan, huomaat että käsittelen asiaa seksittömien onnellisten, seksittömien onnettomien ja seksiä onnellisesti osana läheisyyttä harrastavien parien näkökulmasta sekä myös tunnevammaisten, mekaanisesti seksiä harrastavien vinkkelistä. Enkä ollut mitenkään jyrkkä tai ankara mielipiteessäni, kerroin vain faktan, tunne-elämältään terve ihminen ei halua tyydyttää itseään toisessa ihmisessä, jos tietää sen olevan toiselle vastenmielistä tai vailla intoa asiaan, silloin ihminen tyydyttää ennemmin itse itseään.
Lukekaa paremmin ajatuksella edellinen viestini, kokonaisuutena.
- seksitön
Hvä aloittaja. Ei todellakaan tarvi harrastaa seksiä jos et halua! Olit naimissa tai e! Väkisunmakaus on aina raiskaus. Keskustelkaa asiasta. Parisuhde on muutakin kun seksi!
- Aakeetalaakeeta
Olen kuullut sanonnan:
Avioliiton solmittuasi laita herne purkkiin ensimmäisen vuoden aikana joka kerta kun harrastatte seksiä. Kun vuosi on kulunut ota yksi herne pois purkista joka kerta kun harrastatte seksiä. Purkissa riittää herneitä koko loppuelämäksi. - mondoss
Olet täysin oikeassa,sillä seksiä pitää harrastaa kun se itsestä hyvätä tuntuu,ja muistattehan käyttää kortsua sillä kaikki fiksut ihmiset käyttävät kortsua;) ja vielä,homot ja lesbot eivät voi adoptoida kersoja eivätkä saa koskapa eiväthä he voi lisääntyäkään normaalisti.
- Isukkinaimisissa
Jokainen pari menee sen mukaan mitä itse haluaa, ei ole väärin jättämättä seksiä väliin jos ei halua mutta ei ole väärin myöskään se, että vaikka seksiä ei halua niin kuitenkin haluaa tyydyttää kumpaninsa ja olla hänelle hyvä.
Se mikä olisi väärin olisi se, että se seksiä haluava pakottaa seksiin sen toisen, ketä ei haluta.
Parasta tietysti seksi on silloin kun kumpikin haluaa ja jos se seksi suoritetaan siten, että kumpikin antaa eikä vaan ota ;D - DarthWanker
Edellisen kerran vaimo oli innostunut asiaan syyskuussa 2009, eli seksi ei näköjään kuulu avioliittoon vaikka haluttaisikin.
- watsii
Joo kyllä seksi kuuluu avioliittoon ja jos sitä ei ole on pian entinen avioliitto. Ei se sun ukkos kauan jaksa vahtaa pihtailemista. Kyllä sitä seksiä on aina tarjolla aidan takana näin ukkomiehellekkin. Nyt nykyisen kanssa avioliittoa takana 16v ja eikä tuo ole pihtaillut tai ollut lahnana. Exästä tuli aikanaan exä just tämän takia. Kyllä se vaan on sillälailla että jos et ukolles anna nii aina joku antaa. Ja ukkos menee kanssa satavarmasti jos alkaa kassit painaa. Uskoppa pois.
- Ukkomiess
Kukaan ei ole tullut aidan takaa seksiä tarjoamaan, enkä ole mihinkään lähdössä, vaikka seksi loppui parikymmentä vuotta sitten.
- mekkk
Ukkomiess kirjoitti:
Kukaan ei ole tullut aidan takaa seksiä tarjoamaan, enkä ole mihinkään lähdössä, vaikka seksi loppui parikymmentä vuotta sitten.
Minkätäkia sitten olet naimisissa jos ei siinä seksiä vain onko jotain muuta syytä ja kyllä niitä muita naisia on mutta pitää mennä semmoiseen paikkaan missä tarjokaita löytyy.
- Seksiä-yllin-kyllin-ollu
Suomessa on sairaita ukon nysvejä jotka suostuu seksittömään liittoon.
Itse olen yli 60 ikäinen mies. Kertaakaan eläessäni ei ole tarvinnut potea seksin puutetta. Naiseni ovat olleet ok sen puolesta. Eroihin on ollut muita syitä. Myös uskottomuuteni reissu töissä. Seksi miehen kunnossa pitää, kaikilla osa-alueilla. - Ukkomiess
mekkk kirjoitti:
Minkätäkia sitten olet naimisissa jos ei siinä seksiä vain onko jotain muuta syytä ja kyllä niitä muita naisia on mutta pitää mennä semmoiseen paikkaan missä tarjokaita löytyy.
On väärin uhkailla naisia, että pitää antaa tai tulee ero. Ei aina tule eroa eikä uskottomuuttakaan.
Ja vaikka tulisi seksittömyyden takia ero, eron jälkeenkään ei välttämättä tule seksiä sen kummemmin.
- Hhyacinth
Käypi, kuten eräässä tuttavaperheessä n. neljännesvuosisata sitten, eli vaimo ilmoitti, että kahdesti vuodessa riittää oikein hyvin.
Miehensä laittoi paremmaksi kuittaamalla, ettei pysty toimittamaan niin harvoin.
Tositapaus, vieläkin yhdessä ovat. - Kädentaitaja
Seksihän ei todellakaan aina tarkoita penetraatiota. Kädellä ja suulla voi tehdä niin paljon ihanaa..
- kinkymake
me suhteessa piristimme seksielämäämme. Pistän naisen perseeseen usein jotain esineitä kun menemme kauppaan tms. Ja sitten lävistin metallipiikeillä muija tissit ja katkoin ne niin että ne jäi tissien sisään osin. sitten runkkasin kun muijan piti mennä lääkräiin että ne irrotettiin sieltä tissien sisältä. tommosia pieniä kinkyjuttuja
- ykkönenvaikakkonen
Ensimmäisessä avioliitoissani jouduin antamaan aina. Tai oikeammin oli niin, että seksi miehen kanssa oli niin pikaista, että jos kieltäydyin, niin mies jaksoi vaikka puoli tuntia inttää, että miksi seksiä ei ole. Niinpä totesin, että on helpompaa suostua, kuin kieltäytyä, koska pääsin nopeammin nukkumaan sillä tavoin.
Seuraavassa suhteessa taas vikana oli se, että mies ei ollut tottunut puhumaan seksiasioista ollenkaan. Suhteeseen jäi paljon selvittämättömiä asioita. Ne heijastuivat muuhunkin elämään.
Nyt kolmannessa suhteessa seksistä voidaan puhua. Kumpikin tietää, mitä halutaan eikä tarvitse kummankaan teeskennellä ja ylläpitää jonkin panosankarin mainetta. Joskus miehen tekee mieli ja silloin saatan sanoa, että minun ei tee mieli, mutta olen valmis, jos mies haluaa. Välillä mies hoitaa asiat nopeasti ja asia on sillä selvä. Toisaalta jos jompi kumpi haluaa pitkän kaavan mukaan, mutta toista ei huvita, niin sitten jätetään seksit toiseen kertaan. Yleensä seksiä kuitenkin on joka viikko. Lomilla yleensä melkein joka päivä. En pidä seksin antamista pahana, vaikka itseäni ei huvita, koska tiedän, että saan laadukasta seksiä sitten halutessani.
Minusta ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, että pitääkö puolisolle antaa, jos itseä ei huvita. Tärkeintä on se, että pystyy puolison kanssa juttelemaan asiasta ja sopimaan siitä, että miten tehdään. Seksin vaatiminen ei ole oikein, koska seksistä pitää olla oikeus myös kieltäytyä.
Jos puolisoiden seksihalut ovat kovin erilaiset, niin se voi olla iso ongelma varsinkin, jos se enemmän haluava ei halua tasoittaa haluja masturboimalla eikä vähemmän haluava anna korviketta "edes" kädellään tai suullaan. - hungry_like_a_wolf
Yhteisessä seksissä molempien olisi hyvä olla mukana omasta tahdostaan.
Sooloseksi avioliitossa olkoon myös sallittua.
Ihmisten libidossa on eroja, se myönnettäköön. - harrastelua
Kyllähän sitä paapankanssa parikertaa viikossa vielä harrastetaan ja harrastettu jo 50 vuotta .
- Piisaava-määrä
Älkää enempää missään nimessä, se käy sydänten päälle, paitsi jos on nitrot :)
Mutta onnea ja pitkää ikää, teissä on oikeaa asennetta.
- 321
Meillähän tuli ero osittain tämän takia (oli siinä paljon muutakin). Vaimoa halutti ehkä kerran kahdessa-kolmessa vuodessa! Ja kuvitteli vielä että minä pysyn rauhallisena, rakastavana ja uskollisena aviomiehenä, viriilinä 3-kymppisenä.
- hewa
Ontampa kantaa minäkin tähän jutusteluun,itse olen liki 70v.mies. Olen joitain vuosia sitten selkäleikkauksessa saanut hermovaurion,ja tämä asia on hanksaloittanut avioelämäämme, todella paljon useamman kerran käyty eron partaallakin. Vaimo ei tahdo ymmärtää tietenkään vaivojani kun sexisuhteen jälkeen kipeydyn jopa säryt sietämättömiäkin,jopa monta päivää särkyä todennäköisesti virtsa ym.johtimissa,lääkärit nostavat kädet pystyyn ei voida mitään,se on nyt sitten tälläistä eteenpäin,voin sanoa että perkeleellistäkin elämää. Koska ihailen naisia enkä ole seniili,mutta kun kun tiedän vaivat sen jälkeen ,karttaisin yhdyntää viimeiseen asti. En todellaakaan tiedä mitä tekisin en parannuskeinoa tiedä,onko se sitten ainoastaan avioero??
- Piippu-poskeen-ja-nuolut
Ole alla, vaimo päällä. Harrastakaa suuseksiä.
- ööläpi
menevää väkee
- awsedrftgyhuj
Parisuhteessa ja varsinkin avioliitossa nainen päättää AINA milloin peuhataan. Miehen pitää olla aina valmiina kun naista sattuu haluttamaan. Naisen vallankäyttöä eikä mies voi kieltäytyä koskaan jos ylipäänsä meinaa selkään päästä...
- 7167
Ajateltuani kirjoituksesi sisältöä voin vain todeta sinun olevan oikeassa!
45v liittomme aikana vaimoni ei ole kertaakaan varsinaisesti kieltäytynyt mutta pari kertaa on tuonut julki vähäisen innostuksensa. Innostuksen asteeseen voi tietysti mieskin vaikuttaa mutta kohtuuden rajoissa.
Sanaton viestintäkin toimii mutta tuo on totta, että viime kädessä vaimoni päättää. Hän tietää tarpeeni ja onnekseni ottaa sen myös huomioon. Tietää myös miten vältymme "hudeilta".
71-vuotisena olen varautunut energia hiipumiseen jossakin vaiheessa mutta parempi, ettei etukäteen huolehdi väistämätöntä. - 748127
Pihtaavalle akallepa kävi niin, että enää ei saa edes halutessaan. Itsepä aloitti. Koko "suhde" muutenkin niin kuollut, ettei mokomalla asialla ole enää mitään väliä. Lähteköön vaikka kävelemään, ei kiinnosta.
- Anonyymi
748127 kirjoitti:

Äläpä huora huutele siellä, sä et pihtaa koko Iisalmi sen tietää, ukko porukassa juomassa. Kaikki nussivat sua vuorotellen.
- Kipee
Minusta tuntuu että seksistä on tullut parisuhteemme piru. Minulla on useita sairauksia ja se on hankaloittanut seksielämäämme. itse yhdyntä sattuu niin helvetillisesti ettei sitä voi sanoin kuvailla. Ennen halutti koko ajan, mutta nykyään harvemmin ja koko ajan on pelko että sattuu.
Nyt mies sitten ilmoitti, että avioliittoon kuuluu seksi ja minulla on siten velvollisuus sitä harrastaa silloin kun hän haluaa.
Tässä muutama pv sitten olin nukkumassa ja kun mies tuli iltavuorosta yöllä kotiin, alkoi väkisin hilaamaan ym. Kun sanoin etten halua, se meni kuin kuuroille korville. Lopulta asia päätyi siihen että mies suuttui ja itse menin sängyn toiselle laidalle ja tönäisin jalalla tarpeen tullen. Oikein ahdisti kun toinen käy väkisin kiinni. Sama homma oli aamulla, mutta lisänä miehen huutokonsertti.
En nyt tiedä kumpi tässä asiassa on väärässä, mutta en siltikään aio väkisin seksiin ryhtyä. Suu/käsihoitoa voin antaa esim. Suihkussa silloin kun on mahdollisuus.- Miina-liukuu-maaliin
Teillä ei tunnisteta tosi asiaa liukuvoiteet?
- EiKahteentoistaVuoteen
Me ollaan oltu mieheni kanssa 29.v yhdessä.Viimmeiseen 12-vuoteen ei ole ollut ollenkaan seksiä. Kyllä se laittaa suhteen koetukselle ja hermot riekaleiksi kun ei ole ns.normaalia parisuhdetta. Pinna kireellä joka asiasta nykyään. Että kyllä se seksi kuuluu siihen parisuteeseen aivan ehdottomasti! Tosin seksittömyys ei tarkoita etteikö rakastaisi puolisoaan.
- Eiviiteenvuoteen
Me ollaan oltu yhdessä 28 vuotta. Viimeiseen viiteen vuoteen ei ole ollut lainkaan seksiä, se vai hiipui vähitellen kuin yhteisestä sopimuksesta. Suhde on paljon parempi nykyään. Ennen oli isoja riitoja tyhmistä, pienistäkin asioista ja hermot kireällä molemmilla vähän väliä. Nykyään emme riitele juuri lainkaan, olemme hyvin läheisiä, parhaat ystävät keskenämme, puhumme asioista joista ei puhuta kenenkään muun kanssa, osoitamme välittämistä ja läheisyyttä paljon niin sanallisesti kuin kosketuksellakin, rakkaus on syvempää kuin koskaan. Puuhaamme yhdessä asioista ja esim. matkustamme enemmän yhdessä kuin ennen.
- N59M61
Meillä on myös takana vuosikymmeniä yhdessä. Olen huomannut, että jos seksiväli on pitkä, esim. kuukausia, halutkin pienevät sen välin pidetessä eli oma johtopäätökseni on, että seksiä kannattaa harrastaa vaikkei aina niin haluttaisikaan; nyt siis puhun vuosikymmenten parisuhteista.
Läheisyys ja kosketus ovat erittäin tärkeitä ja olen huomannut senkin, että rakastelukerran jälkeen olemme molemmat enemmän energisia ja läheisempiä; niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Sinällään kertamäärällä ei ole väliä kunhan sitä seksiä on ja myös tätä puolta parisuhteesta pidetään yllä. Meillä eivät halut aina kohtaa (mies huomattavasti aktiivisempi) mutta seksiä on myös silloin kun itsellä ei niin haluta; onhan se joka tapauksessa kivaa !
- HDsex
Kannattaisi varmaan erota, jos ei näin tärkeä asia stemmaa!
- paitsiossa
Onko se tärkeätä, eihän toi kulu vai kuinka.
- Eiseksiä2
Meil lapsen tulo käytännössä lopetti koko seksin. Ollaan puhuttu asiasta monta kertaa, vaimolle riittää noin kerran kuukaudes vaikka pelkkä suuseksi tai hierominen,itse haluaisin vähän useammin, myös yhdyntää mut ei. Kun yritän lähestyä ni torjuu,no kerran sit itse tein saman ja siitäkös se alkoi valittaa et katson liikaa pornoo tai jotain muuta.
Vaimo ei ole koskaan halunnu (no pane nyt äkkiä sit)seksiä, enkä tiedä haluaisinko sitä itsekkään. Silloin kun sitä saa ni molemmat nautitaan tosi paljon ja ei ole koskaan valittanut jääneensä ilman orgasmia.
En ole pettänyt koskaan, pornoa saan katsoa mut ei se korvaa minulle sitä läheisyyttä jonka saan vaimon kanssa. Jotenki en vaan kohta itse enään jaksa tätä samaa, ei nyt, nukutaan tai on joku paikka kipeenä selitystä. Olen välil työstä itsekki niin uupunut joten tiedän ku ei kiinnosta mut sentään yritän edes hänen mieliksi jaksaa.
Kauanko sit enään tätä kestää, koska tuntuu et on vaan ajan kysymys jolloi itse annan periksi ja lopetan joko pettämäl tai sit haen eron koska tätä on jo jatkunu 11 vuotta. - Tarja5
Kyllä se avioliitton kuuluu, tottakai, muuten kannattaa elää yksin, mutta sitä pitää molempien haluta. Ei missään kirjassa lue, että naisen oltava jalat levällään, sillon kun mies haluaa.
- Peetupanetaiei
Avioliittoon ei "kuulu" itsestään selvänä mikään asia, minkä toiset määrittelevät. Täysin parin keskinäinen asia, mikä kuuluu ja mikä ei, kunhan ketään ei vahingoiteta tai pakoteta, vaan asiat on yhteistuumin toteutettu.
Tyhmää sanoa, että "muuten kannattaa elää yksin", jos ei ole parisuhteessa seksiä. Parisuhde on 99%:sti muuta kuin seksiä, joka sekin on vain läheisyyden yksi muoto, toisille sen huipentuma, muttei läheskään kaikille mitenkään välttämätön tai tarpeellinen. Tarkemmin kirjoituksissani ylempänä.
- cho-
Olette ystävänne kanssa ääripäät. Me valitsimme "kultaisen keskitien" eli kieltäytyä saa toki, mutta välillä molemmat "suostuvat" seksiin vaikka itseä ei välttämättä huvittaisikaan. Usein käy myös niin että innostuu sitten matkan varrella vaikka alkuun ei huvita yhtään.
Pakkohan se ei ole mitään tehdä mitä ei halua, mutta itse haluan pitää puolisoni tyytyväisenä myös makuuhuoneen puolella vaikka sitten käsihoidolla jos itse yhdyntä ei nappaa yhtään. Parasta on tietysti että näistäkin asioista pystyy puhumaan kumppanin kanssa avoimesti ja sopimaan asioista niin että molemmat ovat tyytyväisiä, eli kompromissia kehiin!- epijpojkr
Täysin samaa mieltä! Hep!
Ei kuulu tehdä mitään jos ei itseä kiinnosta,seon miestäkin ajatellen väärin jota monet naiset käyttävät loukatakseen vastapuolta kertomalla etei tuntunu missään vaan katsotaan ensi kerralla jos olet jostain oppinut.Kännipäissään ex-muija sanoi ettei ollut ikinä rakastanut,saanut orgasmia tai edes ollut kiinostunut minusta,kuitenkin yli kaksikymmentä vuotta ja jopa lapsi ja muistan yhdynnät jonka jälkeen ei kärsinyt edes hipaista pimppaa kun se aiheutti uuden orkun entisten lisäksi,,siis miksi loukata vaikka tietää ettei mene läpi.Vaikka onhan Suomen naiset raiskattu lähes jokainen teiniiässä,ainakin minun naisista 100%kertoi tuon saman sääli tarinan.Anteeksi niille naisille joilla oikea kokemus,mutta matkija lintuja on paljon,sama säälisängyssä,,,ei missään nimessä.
- wendynen
Tjaa... Minäkin elin 7 vuotta suhteessa, jossa en koskaan saanut orgasmia. Kerroin miehelle erotessa. Olin vielä nuori ja typerä, niin en ymmärtänyt miten se miestä loukkasi. Hän ei todellakaan ollut ymmärtänyt että olin vain niin hyvä näyttelemään... Yritin kyllä selittää ettei mies varsinaisesti tehnyt mitään väärin, vaan kyse oli omien korvieni välistä, kun en miehen kanssa osannut tarpeeksi rentoutua ja fiilistellä, vaikka vaikutinkin todella intohimoiselta yms.
(Minäkin muuten joskus 20 iässä kerroin poikaystävälle, että mut on teininä raiskattu. Ei muuten ollut... Voi meitä naisia, kun halutaan niin epätoivoisesti huomiota ja turvaa...)
Ikä on tuonut minulle varmuutta. Enää paitsi etten keksi tarinoita, niin osaan myös miehen kanssa olla rento ja nauttia seksistä aidosti. Orgasmejakin tulee lähes aina, mutta jos joskus ei tule, en koe tarvetta sitä esittää.:) Elämäni parasta seksiä. Hyvä seksielämäni alkoi oikeastaan vasta 35-vuoden iässä.
Niin että siis veikkaan että exäsi puhui ihan totta, että hän ei ole kanssasi koskaan orgasmia saanut. Mutta älä ressaa, ei se ole luultavasti sinun fyysisistä kyvyistäsi ja teoistasi johtunut.
- hukkaviiva
Kai se kuuluu pari suhteeseen,itse rietastelen mielellän, mitä piukempi sitä parempi, ja härskit jutut on se suola jota nautimme kulta
- ikämies70
En minä jaksaisi 5 vuotta ilman seksiä, kun jo 5 päivää tuntuu tuskalta. Paineet kovat
- fkperperp
Ei pidä harrastaa, jos ei halua. Ei sitä se toinenkaan osapuoli ole aina halukas. On päivänselvää, että avioliitossa tai missä tahansa parisuhteessa tulee kunnioittaa myös toisen tahtoa. Ketään ei pidä edes vapaehtoisesti väkisinmaata. Jos tämä ei sovi jollekkin, joka haluaa seksiä silloin kun se vain ja ainoastaan itselle sopii.....on parempi, että ei ole parisuhteessa.
- tiedätkö123
Selatessani näitä kirjoituksia en voi muuta kuin ihmetellä!!! Asiasta tehdää elämän ja kuoleman kysymys. Kyllä kai terveys, katto pään päällää, ruoka pöydässä ovat minulle ainakin tärkeimpiä,kuin annanko vai saanko.
- Puolinjatoisin
En näe tämän keskusteluketjun perusteella mitenkään, että parisuhdeseksistä ja sen määrästä oltaisiin tehty elämän tai kuoleman kysymysta; kukin lukenee näitä omista lähtökohdistaan käsin.
Seksi on tärkeä asia parisuhteessa; se ei vähennä terveyden tai ruuan merkitystä, en ymmärrä miten moista voisi edes ajatella.
Tuokin, niin kuin muutkin asiat parisuhteessa, on hyvin pitkälti asennekysymys- Jos se, mitä minä haluan on minulle tärkeintä, ei silloin se, mitä toinen haluaa ole yhtä tärkeää eli minun haluni ovat tärkeämmät - entäs jos toinen ajattelee samalla tavalla?
Pitkässä avioliitossa olleena, en ymmärrä, mikä siinä on niin kamalan vaikeaa, jos toinen haluaa seksiä ja toinen ei; keneltä esim. pikapano on pois? Pitkät toimivat parisuhteet perustuvat toisen kunnioittamiseen ja erilaisuuden hyväksymiseen ja sen ymmärtämiseen; rakkaus toiseen on toki perusta.
Jossain ketjussa nainen valitteli sitä, ettei mies halunnut keskustella naisella tärkeistä asioista - onko tähänkin hyväksyttävä selitys se, ettei vain halua? - 7167
Kyllä kai tuokin vaihe elämässä tulee jos riittävän pitkään elää. En kuitenkan kiirehdi siihen.
Elämän sisällön kannalta ainakin meille on lämmin, toimiva parisuhde tärkeä ja siinä seksillä on, muun läheisyyden ohessa, oleellinen rooli.
Jos normaalioloissa "pyllyilytauko" alkaa lähestymään viikkoa niin vaimoni näkee ilmeestäni ja olemuksestani tyytymättömyyteni asteen.
Nyrkkikyllikki ei korvaa vaimoa!
Vaikka on katto pään päällä ja ruokaa sekä pöydässä, että vatsassa niin olo ei ole mukava!
Tuota "nainen antaa, mies saa" asetelmaa en ole ymmärtänyt koskaan. Eikös se ole kahden kimppa?
- seksiä37
Et ole outo ihminen, vaan nähtävästi nuori tai ainakin parisuhteissa kokematon.
Joskus voi elämässä tulla pitkiäkin aikoja, että molempia ei kiinnosta samaan aikaan. Sittenkö ei harrasteta seksiä ollenkaan, ja lopulta jompi kumpi hairahtaa vieraaseen petiin... Öh, typerää. Ja itsekästä molemmilta osapuolilta.
Toisaalta ei ystäväsikään täysin oikeassa ole. AINA ei tarvitse olla valmis, vaan ihmisellä on myös oikeus kieltäytyä, jos todellakaan ei haluta. Mutta jos sitä haluttomuutta kestää kovin pitkään, on todella itsekeskeistä, jos ei puolisonsa hyväksi ole valmis tsemppaamaan itseään sen verran vireystilaan, että seksi onnistuu. (Joskus voi kesken kaiken vaikka alkaa itseäkin vahingossa haluttamaan.)
Meillä on onnellinen parisuhde ja äärimmäisen hyvää seksiä. Elämäni parasta seksiä ihanan puolisoni kanssa, ja molemmat kokee samoin. Olemme onnekkaita. Mutta perheessä on myös kolme tarhaikäistä lasta, molemmilla hektinen työ yritysmaailmassa, omakotitalo ja rakennusprojektikin vaiheessa... Ei muuten aina haluta, ei niin millään. Mutta olemme molemmat osaltamme huolehtineet, ettei meillä koskaan kulu viikkoa ilman seksiä. Viimeistään lauantaina saunan jälkeen molemmat tietää että makkarissa tapahtuu...;) Vaikka ei ihan kamalasti haluttaisi.
Olen ollut myös nuorempana pitkässä 8 vuoden parisuhteessa. Siinä mentiin enemmän alussa niin, että aina "annoin" jos mies halusi. Alkaahan se tympiä, jos ei koskaan voi sanoa rehellisesti ei nyt... Toisaalta suhteen loppuvaiheessa sanoinkin sitten aina ei... Ja mies petti parinkin naisen kanssa, ja minä petin yhden miehen kanssa.
Elämä opettaa. Pidä huolta parisuhteesta niin järjellä kuin tunteellakin.:) - Öyestä
Joku (nais)terapeutti joskus jopa kehotti silti harrastamaan, vaikkei yhtään edes huvittaisi!!! Siis eräänlaista pakkoseksiä.
Miksikö? Seksi on kuulemma suhteen yhdessä pitävä "liima". - sdsdjsda
Meidän suhteessa lasketaan seksiksi kyllä sekin, jos toinen tyydyttää toisen, vaikka ei itse satu haluamaan. Niin tehdään puolin ja toisin, eikä lasketa sitä, kumpi on päässyt laukeamaan useamman kerran. Molemmat saavat tarpeensa ja halujensa mukaan, ja läheisyys kukoistaa suhteessa.
- hyvä-olla-näin
Seksi on yliarvostettua. Avioliitossa suurin osa hyvistä asioista on ihan muuta kuin seksiä. On luonnollista, että seksi vuosien saatossa vähenee.
- 849483
Jaa, näin miehenä sanoisin, että seksi on se ainoa plussapuoli parisuhteessa.
- Ratkaisu-X
Kyllä minusta pitäisi useimpina kertoina ainakin antaa toiselle mahdollisuus, poislukien tietysti tilanteet joissa toinen on sairas tai totaalisen väsynyt.
Meillä ainakaan ei kieltäydytä suoraan vaan toinen saa aloitella ja lämmitellä. Sitten katsotaan että josko jatketaan pidemmällä. Ja useimmiten jatketaan.
Voi olla että tuo oma mies on keskimääräistä taitavampi ja hellempi tapaus kun saa minut edelleen melkein 20 avioliittovuoden jälkeen helposti syttymään.
Eli haluttomana en antaisi mutta en yleensä kiellä yrittämästä haluja herätellä. Tämä meillä toiminut hyvin. - tyytyväinenvaimo
Pitää. Seksi on aviollinen "velvoite" ja "oikeus".
Itsellä 5v avioliittoa takana ja mies tietää että saa aina niin halutessaan. Tosin kun mua ei juur niin huvittais niin toimitus on pikainen mutta sitten kun minäkin olen mukana niin mennään pitkän kaavan mukaan. - Elämä1920luvunalusta
Kaverini äiti (nyt jo kuollut) sai aikoinaan vuosikymmeniä sitten tädiltään ohjeita (oma äiti oli kuollut) avioliittoa ja siihen liittyvää seksiä varten. Ohjeet liittyivät koettuun elämään ja olivat ilmeisen toimivia. Ensinnäkin täti oli sanonut, että HARVOIN molemmilla tekee YHTÄ AIKAA mieli. Kun kuitenkin antautuu seksiin niin yleensä itsekin nauttii. Tämän asian kaverini äiti halusi jakaa tärkeänä asiana lapsilleen heidän parisuhteisiinsa. Jospa tuo vanha nainen ja hänen tätinsä olivat oikeassa ja asia toimisi edelleen tuolla tavoin paremmin?
- Anonyymi
Seksiä pitää harrastaa vain kun itse haluaa
- Anonyymi
Vähän niin ja näin. Jos toista ei huvita kun juhannuksena ja jouluna niin eiköhän se aktiivisempi ala turhaantua. Se on vähän niin parisuhteen ylläpitoa että pitää siitä puolesta huolta. Kyllähän
se lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta . Kyllä itse ainakin olen suostunut vaikka niin huvittanutkaa aluksi, mutta lopulta ollut kutenkin kivaa. Omasta päästä eniten kiinni miltä tuntuu. Ei tietenkään aina huvita ja sitten ei huvita. Ei tietenkään mikään pakko ole kenenkään tehdä mitään mitä ei halua. - Anonyymi
Et ole outo. On ihan normaalia ettei enää tehdä asioita joita ei halua. En esimerkiksi halua imuroida. Minua ei haitta vaikka lattialla vähän roskia onkin. Vaimoani roskat taas haittaavat joten en estä häntä imuroimasta. Rakastamme kuitenkin toisiamme paljon ja imurointi ei vaimoani haittaa joten se hänelle sallittakoon. Sinä et seksiä halua harrastaa joten selibaatti sinulle sallittakoon, se on tasapuolisessa suhteessa ihan ok. Kun miehesi kuitenkin seksiä haluaa niin salli hänen hakea sitä kodin ulkopuolelta. Sinuakaan ei pakoteta seksiin joten älä pakota puolisoasi seksittömyyteen.
- Anonyymi
Idiootti
- Anonyymi
Kumibarbaraa pumppaa vaimon sijaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Idiootti
Ei todellakaan idiootti vaan juuri näinhän se asia on.
Joku on joskus todennut, että puoli vuotta ilman seksiä puolison haluttomuuden vuoksi, on oikeastaan se raja, jolloin on oikeus hakea tyydytystä jostain muualta. Niinkuin onkin.
Mikä parisuhde on sellainen, jossa toinen pihtaa? Seksi on olennainen asia parisuhdetta elleivät ole molemmat yhdessä tuumin päättäneet toisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei todellakaan idiootti vaan juuri näinhän se asia on.
Joku on joskus todennut, että puoli vuotta ilman seksiä puolison haluttomuuden vuoksi, on oikeastaan se raja, jolloin on oikeus hakea tyydytystä jostain muualta. Niinkuin onkin.
Mikä parisuhde on sellainen, jossa toinen pihtaa? Seksi on olennainen asia parisuhdetta elleivät ole molemmat yhdessä tuumin päättäneet toisin.Voi sua huoran pipipäätä, siihen ei mahdu kuin nussiminen. Ilmankos päässäsi ei ole muuta kuin sahajauhoja. Iisalmen Huora huom. Miehet Iisalmessa kova huora muikku kelpA
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei todellakaan idiootti vaan juuri näinhän se asia on.
Joku on joskus todennut, että puoli vuotta ilman seksiä puolison haluttomuuden vuoksi, on oikeastaan se raja, jolloin on oikeus hakea tyydytystä jostain muualta. Niinkuin onkin.
Mikä parisuhde on sellainen, jossa toinen pihtaa? Seksi on olennainen asia parisuhdetta elleivät ole molemmat yhdessä tuumin päättäneet toisin.Et sitte ole kuullut sellaisesta , kun ERO.
- Anonyymi
Kyllähän sitä voi itkua pidätellen ja hampaita kiristellen maata lahnana kun toinen tekee "työt". Varmasti on hyvä olo molemmilla sen jälkeen ja parisuhde voi oikein hyvin taas.
- Anonyymi
Hohhoijaa, ihan niin kuin muita vaihtoehtoja ei olisi....
On ihan itsestä kiinni, haluaako olla mukana hommissa - lahnana makaaminenkin on oma valinta ja kertoo kyllä puolisolle aika lailla asioita ja eritoten sen, miten parisuhde voi. Eli jos tilanne on tuo, ei kannata parisuhdetta jatkaa tai sitten se, jolla hormoonit vielä jyllää, voi hakea tyydytystä muualta. En voi ymmärtää pihtailua, enkä voi ymmärtää, miksei toinen voisi tässä asiassa joustaa, ihan niin kuin missä muussakin asiassa.
Yleensähän pihtarilla on kyseessä inhottava valtapeli ja sitähän ei kenenkään tarvitse sietää ja se ei kuulu rakastavaan parisuhteeseen. Eri asia on tietenkin sairaudet tms. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa, ihan niin kuin muita vaihtoehtoja ei olisi....
On ihan itsestä kiinni, haluaako olla mukana hommissa - lahnana makaaminenkin on oma valinta ja kertoo kyllä puolisolle aika lailla asioita ja eritoten sen, miten parisuhde voi. Eli jos tilanne on tuo, ei kannata parisuhdetta jatkaa tai sitten se, jolla hormoonit vielä jyllää, voi hakea tyydytystä muualta. En voi ymmärtää pihtailua, enkä voi ymmärtää, miksei toinen voisi tässä asiassa joustaa, ihan niin kuin missä muussakin asiassa.
Yleensähän pihtarilla on kyseessä inhottava valtapeli ja sitähän ei kenenkään tarvitse sietää ja se ei kuulu rakastavaan parisuhteeseen. Eri asia on tietenkin sairaudet tms.Nii, eli lahnan on vaan nieltävä itku ja hampaat irvessä nautittava ja "miellytettävä" kumppaniaan, ettei vaan parisuhde kaatuisi, koska lahnan vikahan se on, jos niin pääsee käymään. Ei koskaan viiden minsan jyystäjän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii, eli lahnan on vaan nieltävä itku ja hampaat irvessä nautittava ja "miellytettävä" kumppaniaan, ettei vaan parisuhde kaatuisi, koska lahnan vikahan se on, jos niin pääsee käymään. Ei koskaan viiden minsan jyystäjän.
Olisko sen lahnan syytä uiskennella muille vesille?! Mitä järkeä on seurustella, jos joutuu hampaat irvessä "miellyttämään" kumppaniaan. Lahnakaan ei tietenkään toivo mitään kumppaniltaan , ei ainakaan mitään miellyttämistä. Tsiisus sentään, ei ihme, että palstat on täynnä parisuhdeongelmia!!!!

On aina järkyttävää lukea tai kuunnella ihmisiä, jotka kritisoivat puolisoaan, jopa haukkuvat tai nolaavat. Miksi ihmeessä he ovat valinneet itselleen niin huonon puolison, jota pitää koko ajan haukkua tai kutsua esim. viiden minsan jyystäjäksi. Todella käsittämätöntä.
Aina kun kuulen jonkun mitätöivän puolisoaan tai kuvailevan häntä halveksivasti, kysyn "Miksi olet valinnut tuollaisen puolison, jos häntä pitää jatkuvasti arvostella?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa, ihan niin kuin muita vaihtoehtoja ei olisi....
On ihan itsestä kiinni, haluaako olla mukana hommissa - lahnana makaaminenkin on oma valinta ja kertoo kyllä puolisolle aika lailla asioita ja eritoten sen, miten parisuhde voi. Eli jos tilanne on tuo, ei kannata parisuhdetta jatkaa tai sitten se, jolla hormoonit vielä jyllää, voi hakea tyydytystä muualta. En voi ymmärtää pihtailua, enkä voi ymmärtää, miksei toinen voisi tässä asiassa joustaa, ihan niin kuin missä muussakin asiassa.
Yleensähän pihtarilla on kyseessä inhottava valtapeli ja sitähän ei kenenkään tarvitse sietää ja se ei kuulu rakastavaan parisuhteeseen. Eri asia on tietenkin sairaudet tms.Ai säkö tiiät noin tarkkaan, onko ukkoni kertonut. Tehän nussitte jo kymmenen vuotta vai oliko se kaue.min Huora olet MRja-Leensa lahdelankadulta huom
Ukot iisalmesta käykää tämän akan luona on kova nussimaan ette jää puutteeseen. Minunkin ukko nussinut tätä nykyisin leski. On kyllä pipipää mt ongelmia, mustasukkainen ym. Mutta kai se nussimiseen käy, näyttää kyllä noita ajalta musta kuin piru, mutta laittakaa silmät kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa, ihan niin kuin muita vaihtoehtoja ei olisi....
On ihan itsestä kiinni, haluaako olla mukana hommissa - lahnana makaaminenkin on oma valinta ja kertoo kyllä puolisolle aika lailla asioita ja eritoten sen, miten parisuhde voi. Eli jos tilanne on tuo, ei kannata parisuhdetta jatkaa tai sitten se, jolla hormoonit vielä jyllää, voi hakea tyydytystä muualta. En voi ymmärtää pihtailua, enkä voi ymmärtää, miksei toinen voisi tässä asiassa joustaa, ihan niin kuin missä muussakin asiassa.
Yleensähän pihtarilla on kyseessä inhottava valtapeli ja sitähän ei kenenkään tarvitse sietää ja se ei kuulu rakastavaan parisuhteeseen. Eri asia on tietenkin sairaudet tms.Ero tuossa tapauksessa ainoa vaihtoehto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisko sen lahnan syytä uiskennella muille vesille?! Mitä järkeä on seurustella, jos joutuu hampaat irvessä "miellyttämään" kumppaniaan. Lahnakaan ei tietenkään toivo mitään kumppaniltaan , ei ainakaan mitään miellyttämistä. Tsiisus sentään, ei ihme, että palstat on täynnä parisuhdeongelmia!!!!
Lahna, sika, lehmä, lammas, sonni , kotka , naakka ym eläimet, en ymmärrä näitä eläimiin sekaantujia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii, eli lahnan on vaan nieltävä itku ja hampaat irvessä nautittava ja "miellytettävä" kumppaniaan, ettei vaan parisuhde kaatuisi, koska lahnan vikahan se on, jos niin pääsee käymään. Ei koskaan viiden minsan jyystäjän.
Olisit sinäkin valinnut ihmisen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii, eli lahnan on vaan nieltävä itku ja hampaat irvessä nautittava ja "miellytettävä" kumppaniaan, ettei vaan parisuhde kaatuisi, koska lahnan vikahan se on, jos niin pääsee käymään. Ei koskaan viiden minsan jyystäjän.
entäs jos silla lahnalla on mutteri löysällä ylhäältä ja alhaalta joten syy kohdistetaan jyyystäjään tai nautiskelijaan
- Anonyymi
Ei tietenkään kenenkään ole pakko seksiä harrastaa. Kääntöpuolella sitten se, ettei sen toisen osapuolen myöskään ole pakko olla ilman. Jos halut eivät osu yksiin niin liitto voi lopulta kaatua siihen. Tuosta voi jokainen itse laskea miten sen oman liittonsa haluaa hoitaa.
Itse jaksoin miehen hyvin vähäistä lipidoa viisi vuotta. Pelkkää seksittömyyttä olisin hyvinkin jaksanut kauemmin, jos muuta läheisyyttä olisi ollut. Vaan ei ollut suukkoja, ei halauksia ei kainalopaikkaa, ei mitään ja lopulta katosivat myös läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteet. Minulle läheisyys ja myös seksi ovat parisuhteen liima. Tutkitustikin nuo tuottavat oksitosiinia, jota myös rakkaus-ja kiintymyshormoniksi sanotaan. Suukottelu, halailu ja seksi siis ylläpitävät myös rakkautta tunteena.- Anonyymi
Ikääntyneenä 78v ilmiönä koen asian samalla tavalla.
Parivuode. Tuplatäkki. Ne ovat perustekijöitä ja huvittelut tapahtuvat vaimoni huvittamisten perusteella iltapäivisin.
Asian merkityksen huomaa vaimoni ollessa tyttöjen matkoillaan. On kolkko herätä yksin täydelliseen hiljaisuuteen. Unenkin läpi on jotenkin aistinut kumppanin tuhinan ja täkin nykimisen.
Penetratio ei ole ainoa huvittamisen muoto.
Kumppanin kaikinpuolinen huomiointi arkiasioissakin on mielestämme oleellinen osa parisuhdetta. - Anonyymi
Täällä mies 54v.
Meillä oli seksiä 26 vuoden liitossa aluksi tietysti monta kertaa päivässä, lasten syntymän jälkeen aina tauko.
Välillä oli jopa parin kuukauden "kuivia kausia", välillä pari kertaa viikossa, sitten pari kertaa kuussa.
Lokakuussa oli sitten viimeisen kerran. Vaimo ilmoitti, että hän ei ole tiennyt voivansa päättää omasta ruumiistaan ja että häntä ällöttää kaikki seksiin liittyvä.
Hän ei halua enää koskaan kuulemma että kukaan koskee häneen. Kiva. En ole ikinä pakottanut häntä mihinkään, pyytänyt ja toivonut kyllä.
Lapsuudessaan joutunut kuulemma veljensä hyväksikäyttämäksi ja nyt sitten tuli nämä traumat pintaan ja minä jouduin maksamaan siitä hinnan.
Lapset tietysti kärsivät myös.
Luulen, että joudun kaikkien näiden vuosien jälkeen ottamaan eron....en seksin, vaan sen takia, että vaimo ei halua itseään enää kosketettavan..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä mies 54v.
Meillä oli seksiä 26 vuoden liitossa aluksi tietysti monta kertaa päivässä, lasten syntymän jälkeen aina tauko.
Välillä oli jopa parin kuukauden "kuivia kausia", välillä pari kertaa viikossa, sitten pari kertaa kuussa.
Lokakuussa oli sitten viimeisen kerran. Vaimo ilmoitti, että hän ei ole tiennyt voivansa päättää omasta ruumiistaan ja että häntä ällöttää kaikki seksiin liittyvä.
Hän ei halua enää koskaan kuulemma että kukaan koskee häneen. Kiva. En ole ikinä pakottanut häntä mihinkään, pyytänyt ja toivonut kyllä.
Lapsuudessaan joutunut kuulemma veljensä hyväksikäyttämäksi ja nyt sitten tuli nämä traumat pintaan ja minä jouduin maksamaan siitä hinnan.
Lapset tietysti kärsivät myös.
Luulen, että joudun kaikkien näiden vuosien jälkeen ottamaan eron....en seksin, vaan sen takia, että vaimo ei halua itseään enää kosketettavan.....Miten lapset siitä kärsivät??
- Anonyymi
Osaat ainakin paskaa puhua, ei sinusta muuhun ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä mies 54v.
Meillä oli seksiä 26 vuoden liitossa aluksi tietysti monta kertaa päivässä, lasten syntymän jälkeen aina tauko.
Välillä oli jopa parin kuukauden "kuivia kausia", välillä pari kertaa viikossa, sitten pari kertaa kuussa.
Lokakuussa oli sitten viimeisen kerran. Vaimo ilmoitti, että hän ei ole tiennyt voivansa päättää omasta ruumiistaan ja että häntä ällöttää kaikki seksiin liittyvä.
Hän ei halua enää koskaan kuulemma että kukaan koskee häneen. Kiva. En ole ikinä pakottanut häntä mihinkään, pyytänyt ja toivonut kyllä.
Lapsuudessaan joutunut kuulemma veljensä hyväksikäyttämäksi ja nyt sitten tuli nämä traumat pintaan ja minä jouduin maksamaan siitä hinnan.
Lapset tietysti kärsivät myös.
Luulen, että joudun kaikkien näiden vuosien jälkeen ottamaan eron....en seksin, vaan sen takia, että vaimo ei halua itseään enää kosketettavan.....Erittäin Tyhmää sekoittaa lapsia aikuisten ongelmiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikääntyneenä 78v ilmiönä koen asian samalla tavalla.
Parivuode. Tuplatäkki. Ne ovat perustekijöitä ja huvittelut tapahtuvat vaimoni huvittamisten perusteella iltapäivisin.
Asian merkityksen huomaa vaimoni ollessa tyttöjen matkoillaan. On kolkko herätä yksin täydelliseen hiljaisuuteen. Unenkin läpi on jotenkin aistinut kumppanin tuhinan ja täkin nykimisen.
Penetratio ei ole ainoa huvittamisen muoto.
Kumppanin kaikinpuolinen huomiointi arkiasioissakin on mielestämme oleellinen osa parisuhdetta.Ällöä vanhukset vanhaikodissa muka harrastaa sexiä, buhahahaaa...trolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä mies 54v.
Meillä oli seksiä 26 vuoden liitossa aluksi tietysti monta kertaa päivässä, lasten syntymän jälkeen aina tauko.
Välillä oli jopa parin kuukauden "kuivia kausia", välillä pari kertaa viikossa, sitten pari kertaa kuussa.
Lokakuussa oli sitten viimeisen kerran. Vaimo ilmoitti, että hän ei ole tiennyt voivansa päättää omasta ruumiistaan ja että häntä ällöttää kaikki seksiin liittyvä.
Hän ei halua enää koskaan kuulemma että kukaan koskee häneen. Kiva. En ole ikinä pakottanut häntä mihinkään, pyytänyt ja toivonut kyllä.
Lapsuudessaan joutunut kuulemma veljensä hyväksikäyttämäksi ja nyt sitten tuli nämä traumat pintaan ja minä jouduin maksamaan siitä hinnan.
Lapset tietysti kärsivät myös.
Luulen, että joudun kaikkien näiden vuosien jälkeen ottamaan eron....en seksin, vaan sen takia, että vaimo ei halua itseään enää kosketettavan.....varmaan vttumaista tuo traumojen nouseminen pintaan h hetkellä tai o hetkellä, ja jooudut kärsimään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erittäin Tyhmää sekoittaa lapsia aikuisten ongelmiin.
lapset kärsivät ongelmista aikuisten parisuhteessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lapset kärsivät ongelmista aikuisten parisuhteessa
Miten, jos lapset hoidetaan ja heidän tarpeensa tyydytetään.
Minun vanhemmat aikoinaan erosivat, niin meille lapsille se oli tosi yllätys, ei ne meidän aikana koskaan riidelleet, ja olimme sillon ala-asteella ja meidät hoidettiin hyvin ja heidän eron jälkeen myös meistä kumpikin piti hyvää huolta.
- Anonyymi
Jos sinua ei huvita eikä kyse ole mistään sairaudesta tai elämäntilanteen kriisistä niin silloin huvittamattomuudesta on vastuussa kumppanisi.
Saattaa tuntua lepertelyltä mutta kyllä kumpaakin pitäisi huvittaa.
Tietenkään aina eivät ne huvittamiset osu samaan tilanteeseen.
Olemme 40-luvun puolen välin kahden puolen syntyneitä ilmiöitä.
Meillä on huvittamiseen yksinkertainen ratkaisu. Vaimoni päättää milloin on huvittamisen aika. Minun yleisilmeeni saattaa vaikuttaa tuohon aikaan mutta en painosta huvittamiseen.
Tähän mennessä minua on huvittanut aina kun vaimoanikin.- Anonyymi
valtapeliä. toimit vaimos tossun alla.
- Anonyymi
Oma vaimoni suostuu seksiin oikeastaan aina, kun haluan. Joskus harvoin nukkumaan mennessä ollut tilanne, että itsellä kova paneutua, mutta vaimoa ei kiinnosta tai on liian väsynyt. Tällöin vaimo makaa "lahnana" vatsallaan, vedän ainoastaan hänen pikkuhousuja alas ja tyydytään itseäni panemalla häntä takaapäin.
Parasta seksielämässämme on se, että vaimo on suostunut kaikkeen, mitä olen pyytänyt. Esim. kokeilemaan peppuseksiä pitkän taivuttelin jälkeen ja myös kerran suostui nielemään spermat.- Anonyymi
Piilo homo
- Anonyymi
Jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee. Itse olen sitä koulukuntaa, joka kannattaa seksiä aina silloin kun toista tai tietenkin myös kimpaakin haluttaa. Keneltäkään se ei ole pois että sekstaillaan vaikkei aina hirveästi haluttaisikaa., Pikapanot on usein hyvä ratkaisu. Aika monessa muussakin tarpeessa, toivotaan toisen vastaantuloa.
Puolisoni kanssa, 67 v ja minä 64 v, olemme olleet yhdessä reilusti yli 40 vuotta, seksistä ei olla koskaan tapeltu, ja vieläkin se maistuu- Anonyymi
Meillä ei ole tapahtunut enää kolmeen vuoteen mitään, ei hän kykene ,eikä häntä kiinnosta ,mieheni 45vuotinen runsas tupakointi on tehnyt tehtävänsä , ja kaljan lipittely, mies nyt 65 v ja jäi runsas vuosi sitten eläkkeelle, nyt istuu soffalla katsoo telkkua ja somettaa, ei liiku, kun tupakille takapihalle, ylipainoinen mutta muuten vielä jotenkin terve, ainoastaan verenpainelääkitys ja apnea tietty.
Jos tämä tällä lailla jatkuu niin takuulla sairastuu tai tulee äkkikuolema. Jos joskus huomauttaa hänen elämäntavoistaan niin suuttuu, ja sanoo että on hänen asiansa miten elää.
Muuten mukava ja kiva ukko. - Anonyymi

Muuten mukava ja kiva ukko.Näinhän se menee, jokainen on vastuussa omasta elämästään ja omasta onnellisuudestaan. Ikävää tietenkin on, jos toinen haluaa ihan muuta kuin toinen. Jokaisen tulee pitää huolta itsestään koska toistahan ei voi syyttää oman elämänsä epäonnistumisista tai mistään muustakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se menee, jokainen on vastuussa omasta elämästään ja omasta onnellisuudestaan. Ikävää tietenkin on, jos toinen haluaa ihan muuta kuin toinen. Jokaisen tulee pitää huolta itsestään koska toistahan ei voi syyttää oman elämänsä epäonnistumisista tai mistään muustakaan.
On vaan säälittävää katsoa, kun toinen tuhoo oman terveytensä ja elämänsä.
Ja hän ei tajuu, kun hänellä jo on noita sairauksia, että kaikki olis paremmin, kun muuttais elämäntapaansa.
- Anonyymi
Miksi olet mennyt naimisiin, jos seksi aviopuolison kanssa ei kiinnosta? Ota ero ja anna miehen löytää itselleen joku sellainen joka on seksuaalisesti aktiivinen kuin hän ja etsi sinä itsellesi joku sellainen jota seksi ei kiinnosta kuten ei sinuakaan. So simble is that.
- Anonyymi
Seksi on vallan käytön väline ja oika tie avioeroihin.
- Anonyymi
Kyllä mä harrastan seksiä vaikkapa ei huvittaisi saattanut myös ehdottaa sitä ihan vaan huvikseen ajankuluksi. Jotenkin tuntuu että suhde väljähtää ja muuttuu etäisemmäksi jos ei ole säännöllisesti seksiä.Yleensä se on lopulta mukavaa.
- Anonyymi
NO EI TIEDENKÄÄN, SIINÄ MENEE VAAN KAHDEN AIKA HUKKAAN.
SIEMENNYKSEEN, KUN ON TARVETTA KIIMAISEN NAISEN KANSSA, SILLOIN VAIN PISTETÄÄN KANTAVAKSI, EI TODELLAKAAN MUULLOIN. - Anonyymi
Ennemminkin oikotie onneen on seksin harrastaminen naisen kanssa.
- Anonyymi
Kyllä seksi on pieni "harmi" vaikka ei itseä nappaisi, moni tekee vittumaista työtä päivät peräänsä vaikka ois miten vastemielistä. Minä suostun jos vaimoa haluttaa eikä tuo vaimokaan juuri pihtaa jos ei väsymys paina.
- Anonyymi
Sama täällä, kumma että tuosta on tehty niin hirveän iso haloo, siis siitä että harrastaa seksiä vaikkei just sillä hetkellä niin huvittaisikaan. MItä siinä kukaan menettää, päinvastoin!
JOs joka asiaa tehtäisiin parisuhteessa vain silloin kun kumpaakin huvittaa juuri yhtä aikaa ja yhtä paljon, eipä paljon yhteistä tekemistä olisi!
...sanoo onnellisesti 45 vuotta naimisissa ollut nainen! - Anonyymi
Sama täällä, kumma että tuosta on tehty niin hirveän iso haloo, siis siitä että harrastaa seksiä vaikkei just sillä hetkellä niin huvittaisikaan. MItä siinä kukaan menettää, päinvastoin!
JOs joka asiaa tehtäisiin parisuhteessa vain silloin kun kumpaakin huvittaa juuri yhtä aikaa ja yhtä paljon, eipä paljon yhteistä tekemistä olisi!
...sanoo onnellisesti 45 vuotta naimisissa ollut nainen!
- Anonyymi
Vaimo on pihdannut aina ja ollut lahna. Nyt on sitten saanut olla rauhassa kohta 20 vuotta. Mitähän mahtaa nyt ajatella.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä702351Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721772Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711450Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461447Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2521418- 831252
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421215IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3701195- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3411150