Onko katolinen kirkko Jumalan seurakunta?

AntikristuksenKirkko

Pelastus, armo, vanhurskaus

Katolinen kirkko väittää:
Vanhurskaus saadaan aluksi kasteen kautta. (1262-1274).
Vanhurskaus saavutetaan uskon, sakramenttien ja hyvien tekojen kautta (1247-1249).
Pelastus synnin seurauksista on koko elämän kestävä prosessi (161-162, 1254-1255).
Ihminen aikaansaa pelastuksensa yhteistyössä armon kanssa uskon, hyvien tekojen ja kirkon sakramentteihin osallistumisen kautta (183, 1129, 1815, 2002).
Armo ansaitaan hyvillä teoilla (2010, 2027).
Pappi voi antaa synnit anteeksi toimien tuomarina (1442, 1461).
Vaikka synti tunnustetaan ja saadaan anteeksi, synnin määrän mukainen väliaikainen rangaistus ei poistu (kiirastulioppi) (1472-1473).
Kuoleman jälkeinen kiirastuli tarvitaan, jotta synti sovitettaisiin täysin ja sielu puhdistuisi (1030-1031).
Kirkon julistamat erityiset helpotukset auttavat syntistä lyhentämään kiirastuliaikaa (1471-1473). (Kuolleetkin voivat saada kirkon julistuksella helpotuksen, jos esim. elossa oleva omainen teollaan saa sen aikaan. Näitä tekoja ovat esim. kirkon julistama pyhiinvaellusmatka määrättyyn kohteeseen).
Kukaan ei voi varmasti sanoa pelastuvansa iankaikkiseen elämään (1036, 2005).
Iankaikkinen elämä on ansaittu palkinto (1821, 2010).
Katolinen kirkko on ehdottoman tarpeellinen pelastuksen välittäjänä (846).

Raamattu opettaa:
Ihminen vanhurskautetaan yksin uskon kautta (Room.3:28).
Jumala vanhurskauttaa syntisen, joka uskoo (Room. 4:5). Hyvät teot ovat seurausta pelastuksen kokemisesta, sen tulos on halu tehdä hyvää. Pelastus on kertakaikkinen ja -hetkinen tapahtuma, kun syntinen uskoo Jeesuksen sovittajakseen. Tällöin Jumala julistaa meidät vanhurskaiksi (Room. 5:9).
Pelastus on yksin armosta uskon kautta, ei teoista (Ef.2:8,9).
Armo on ilmainen lahja - ilman tekoja ja ansiota (Room.11:6). Vain Jumala voi antaa synnit anteeksi (Mar.2:7).
Jumala antaa synnit täydellisesti anteeksi (Kol.2:13, Jes.43:25).
Raamattu ei opeta kiirastulesta. Jeesus sovitti kaikki synnit ristillä (Hep.1:3).
Jeesus lunasti Häneen uskovat verensä kautta kerta kaikkiaan. Kirkollisia lisäjulistuksia ei tarvita (Ilm. 1:5, Hep.9:12,14,28).
Uskova tietää olevansa iankaikkisen elämän perillinen Sanan lupauksen kautta (1Joh.5:13). (Pyhän Hengen sisäinen todistus Jumalan lapseudesta seuraa uskoontuloa).
Iankaikkinen elämä on Jumalan ilmainen lahja (Room.6:23).
Pelastus on yksin Jeesuksen Kristuksen kautta. On vain yksi välimies (Apt.4:12, 1Tim.2:5).

22

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AntikristuksenKirkko

      Messu ehtoollinen

      Katolinen kirkko:
      Messussa leipä ja viini muuttuvat oikeaksi Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi (1373-1377).
      Jeesus on todellisesti läsnä ruumiissaan ja veressään messun leivässä ja viinissä (1374, 1377).
      Pyhitetty leipä ja viini auttavat saavuttamaan iankaikkisen elämän (1392, 1405, 1419).
      Messu-uhri on ristinuhri (1085, 1365-1367).
      Ristinuhri toistuu messu-uhrissa kerta toisen jälkeen (1323, 1382).
      Messu on veretön uhri, jonka kautta sovitetaan elävien ja kuolleiden syntejä (1367, 1371, 1414).
      Kirkko jatkaa Kristuksen uhraamista (messussa) maailman pelastumiseksi (1323, 1382, 1405, 1407). (Katolisessa kirkossa messu ja sen ehtoolliseen liittyvä Kristuksen uhraaminen on päivittäinen tapahtuma).

      Raamattu:
      Leipä ja viini ovat symboli Jeesuksen ruumiille ja verelle (1Kor.11:23-25). Kristus on taivaassa (Hep.10:12,13).
      Leipä ja viini ovat esikuvia auttamassa meitä muistamaan Kristuksen tekoa (Luuk.22:19).
      Ristinuhri on historiallinen ja kertakaikkinen tapahtuma, joka ei toistu (Mar.15:21-41).
      Ristinuhri on täytetty (Joh. 19:30, Hep.9:28).
      Ilman verenvuodatusta ei ole anteeksiantoa synneistä (Hep.9:22, 3Moos.17:11).
      Kristuksen kirkon tehtävä on julistaa Herran uhrikuolemaa, joka on pelastuksen perusta (1Kor.11:26).

      • AntikristuksenKirkko

        Neitsyt Maria

        Katolinen kirkko väittää

        Maria oli perisynnistä vapaa synnytyksen ensi hetkistä lukien (490-492). Maria, " täysin Pyhä", eli synnittömän elämän (411, 493).
        Maria oli neitsyt ennen ja jälkeen Jeesuksen syntymän ja myös syntymän aikana (496-511).
        Maria on Jumalan Äiti (963, 971, 2677).
        Maria on kirkon/ seurakunnan Äiti (963, 975).
        Maria on Lunastaja ja Pelastaja, hän oli osallinen Kristuksen pelastustyössä (618, 964, 968, 970).
        Maria otettiin taivaaseen näkemättä kuolemaa (966, 974).
        Maria on välittäjä ja rukoilee puolestamme ja voimme tuoda hänelle huolemme ja pyyntömme (968-970, 2677).
        Meidän tulee antaa itsemme Marian hoivaan kuolemamme hetkellä (2677).
        Jumala on korottanut Marian "taivaan ja maan Kuningattareksi". Hänelle kuuluu ylistys (966, 971, 2675).

        Raamattu opettaa:

        Maria, Aadamin perillinen, syntyi synnissä kuten kaikki (Ps.51:5, Room.5:12).
        Maria oli syntinen. Yksin Jumala on Pyhä (Luuk.18:19, Room.3:23, Ilm.15:4).
        Maria oli neitsyt Kristuksen syntymään saakka (Matt.1:25). Myöhemmin hän sai muitakin lapsia (Matt.13:55-56, Ps.69:9).
        Maria oli Jeesuksen maanpäällinen äiti (Joh.2:1).
        Maria on Kristuksen seurakunnanjäsen (Apt.1:14, 1Kor.12:13,27).
        Kristus yksin on Pelastaja, vain Hän kärsi ja kuoli sovittaen synnit (1Piet.1:18-19).
        Maria kuoli ja hänen ruumiinsa muuttui tomuksi (1Moos.3:19).
        Jeesus on ainoa välittäjä meidän ja Jumalan välillä (1Tim.2:5, Joh.14:13- 14, 1Piet.5:7).
        Kuolemamme hetkellä meidän toivomme ja luottamuksemme on yksin Kristuksessa (Room.10:13, Apt.4:12).
        Herran nimeä yksin tulee ylistää. Vain Hän on korotettu yli taivaan ja maan (Ps.148:13).


      • AntikristuksenKirkko

        Arvovalta

        Katolinen kirkko väittää:

        Pietari oli apostolien pää (552, 765, 880).
        Piispat ovat apostolien perillisiä ja seuraajia (861-862, 938).
        Paavi on Pietarin seuraaja kirkon johdossa (882, 936).
        Paavi korkeimpana piispat johtavat maailmanlaajuista kirkkoa (883, 894- 896).
        Kirkon johdolla (paavi ja hänen alaisensa piispat) on ehdoton opetusvalta kirkossa (85-87).
        Katolinen kirkko on erehtymätön Sanan tulkitsija (890-891, 2034-2035). Vain se kykenee ja sillä on ainoa oikeus selittää Sanaa (85, 100, 939). Paavi on erehtymätön auktoriteetti opetuksessaan (891).
        Kirjoitukset ja kirkon perinne yhdessä ovat Jumalan Sana (81, 85, 97, 182).
        Ne yhdessä ovat Kirkon uskonopetuksen perusta (80, 82).

        Raamattu opettaa:

        Kristus oli ja on apostolien ja koko seurakunnan pää (Joh.13:13). Apostoleilla ei ole seuraajia - apostolit olivat Kristuksen kuoleman todistajat (Apt.1:21-22).
        Pietarilla ei ole seuraajaa Raamatussa.
        Kristus johtaa seurakuntaansa maailmassa (Kol.1:18).
        Pyhä Henki on seurakunnan opettaja (Joh.14::26, 16:13, 1Joh.2:27).
        Kirjoituksissa itsessään on selitys ja oikea erehtymätön tulkinta (Apt.17:11).
        Jokainen kristitty, Pyhän Hengen avustamana, on oikeutettu ja kykenevä tulkitsemaan Sanaa (Apt.17:11, 1Kor.2:12-16).
        Vain Jumala on erehtymätön ja täydellinen (Snl.21:30, Ps.8:4-5, 19:8-9). Vain Kirjoitukset: VT ja UT ovat Jumalan Sana (Joh.10:35, 2Tim.3:16-17, 2Piet.1:20-21). Perinne, traditio on ihmisen sanaa, jos sen perusta ei ole Sanassa (Mar.7:1-13).
        Sana yksin on seurakunnan uskonopetuksen perusta (Mar.7:7-13, 2Tim.3:16-17).


    • bemily

      Niin, ja entäs sitten?????

    • PasiToivonen

      >>Raamattu ei opeta kiirastulesta. Jeesus sovitti kaikki synnit ristillä (Hep.1:3).>>

      Sovitti nämäkin synnit (tapaukset A - B):

      Ralph Lee Aaron: Baptisti-pastori joka kidutti ja käytti poikia seksuaalisesti hyväkseen.

      Robert Harvey Alexander: Baptisti-diakoni joka Käytti naisia seksuaalisesti hyväkseen.

      Joshua Allen: Baptisti-pastori jonka tietokoneelta löytyi 600 lapsiporno-kuvaa.

      Larry Reynolds & Dale 'Dickie' Amyx: Baptisti-pastoreita jotka Käyttivät naisia seksuaalisesti hyväkseen.

      John Anderson: Baptisti-saarnaaja, jäi kiinni alle 12-vuotiaiden lasten hyväksikäytöstä.

      Matt Baker: Baptisti-pastori joka tappoi vaimonsa ja sai 65-vuoden tuomion.

      Tim Ballard: Kristillisen koulun rehtori, baptisti-seurakunnan jäsen, raiskasi naista toistuvasti.

      Donald Chrisler Batson, baptisti-seurakunnan nuorisopastori joka käytti nuoria poikia seksuaalisesti hyväkseen.

      Jeremy Benack: Baptisti-pastori (naimisissa) joka yritti vietellä 14-vuotiaan tytön.

      Stephen Douglas Berry: Baptisti-pastori joka käytti seksuaalisesti hyväkseen 15-vuotiasta tyttöä.

      Robert M. Black: Baptisti-pastori joka yritti vietellä 13-vuotiaan tytön.

      Jason Roy Bolton: Baptisti-pastori joka käytti hyväkseen 17-vuotiasta naista.

      John Bonine: Baptisti-pastori joka sai syytteen lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Walter Bowen: Baptisti-pastori joka käytti hyväkseen kahta tyttöä (toinen tytöistä alle 12-vuotias).

      Gregory 'Lee' Bowman: Baptisti-pastori jota syytetään 14-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä (voi saada 2 - 20 vuoden vankeustuomion)

      Brian Brijbag: Baptisti-pastori joka käytti seksuaalisesti hyväkseen 17-vuotiasta naista.

      Vincent Brookfield: Baptisti-pastori joka käytti hyväkseen 7-vuotiasta tyttöä; samaa tyttöä myöhemmin useaan kertaan kun tämä oli 11-14 vuotias.

      Mark Lewis Brooks: Baptisti-pastori joka käytti naista seksuaalisesti hyväkseen. Nainen synnytti hänelle lapsen.

      Russell Dwain Brooks: Baptisti-pastori joka sai syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Lonnie Broome: Baptisti-pastori joka käytti seksuaalisesti hyväkseen 15-vuotiasta tyttöä.

      John Brothers, Junior: Baptisti-pastori joka sai syytteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      William Frank Brown: Baptisti-pastori joka käytti seksuaalisesti hyväkseen tyttöä silloin kun tämä oli 9 ja 11 vuoden ikäinen.

      Timothy Lynn Brumit: Baptisti-pastori joka lähetti lapsipornoa teini-ikäiselle pojalle.

      Timothy Neal Byars: Baptisti-pastori joka sai syytteen 14-vuotiaan tytön raiskaamisesta.

      • kerettiläinen--

        Mitä ihmeen tekemistä edellä olevalla listalla on Äitikirkon epäraamatullisten opetusten kanssa?
        Äitikirkkohan on näidenkin protestanttisten kirkkokuntien ja seurakuntaORGANISAATIOIDEN "synnyttäjä", sillä Jumalan seurakunta ei ole mikään organisaatio.


      • kerettiläinen--

        Kerropa Pasi Toivonen, onko Äitikirkko "hedelmätön" eli lapseton leski?


      • Rgjlot

        Pasi Toivosenkin synnit on sovitettu. Runkkaamiset ja kaikki. Mikäli otat sovituksen vastaan.


    • PasiToivonen

      Protestantti saa murhata ja raiskata niin paljon kuin tahtoo, kaikki on anteeksi annettu. Tosin maallinen valta ei anna heille anteeksi ja heitä istuu paljon vankiloissa.

      • Katolisuus.Harhaa

        Täh, no ei saa protestanttikaan anteeksi tuollalailla ilmaistuna.

        Jokaisen synnintekijän tulee katua syntejään ja tehdä parannus niistä. Ja lakata syntiä harjoittamasta.

        Jos tahallaan jatkuvasti tekee syntiä, ei ole sovitusta sellaisesta.

        Tottakait rikokset tulee sovittaa maallisen tuomioistuimen edessä, olipa uskova, tai ei, henkilöön ei katsota, sanoo Raamattukin.


    • ttkkl

      "Seurakunnan palvelija olkoon yhden vaimon mies!" Uuden Testamentin mukaan.
      "Joka toisin opettaa, olkoon kirottu!" Uuden Testamentin mukaan!

    • PasiToivonen

      >>Kerropa Pasi Toivonen, onko Äitikirkko "hedelmätön" eli lapseton leski?>>

      En tiedä mitä tarkoitat. Etelän Baptistit (SBC) on menettänyt 660 915 jäsentä viidessä vuodessa, se tarkoittaa 362 jäsentä joka päivä. Kutsuisin sitä hedelmättömäksi. Sama tilanne kuin Luterilaisessa kirkossa ja vapaissa suunnissa Suomessa.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Southern_Baptist_Convention

      Vuosina 2013 - 2014 SBC menetti 648 jäsentä joka päivä keskimäärin. Jäsenkato siis kiihtyy.

      Tapaukset C - D:

      Jeffrey Lamar Carter: Baptisti-pastori joka näytti 15-vuotiaalle tytölle pornografisia kuvia puhelimestaan ja pyysi tyttöä ottamaan itsestään alastonkuvia.

      Jerry Dale Carver: Baptisti-pastori joka pidätettiin lapsen raiskauksesta.

      Gordon Christopher: Baptisti-pastori joka pidätettiin lievästä seksuaalisesta rikoksesta.

      Dennis Ray Collins: Baptisti-pastori ja koulun baseball-valmentaja joka käytti seksuaalisesti hyväkseen lukion baseball-pelaajaa vuosina 1986-1988.

      Jacob Allen Conder: Baptisti-kirkon nuoriso-ohjaaja joka hipelöi kolmea 15-vuotiasta tyttöä.

      Joseph Edmund Conger: Baptisti-pastori joka käytti seksuaalisesti hyväkseen kahta teini-ikäistä poikaa.

      Michael Alan Crippen: Baptisti-pastori joka latasi koneelleen lapsipornoa.

      Shawn Davies: Baptisti-pastori joka käytti lapsia seksuaalisesti hyväkseen 21 kertaa (lapset olivat 13-16 vuotiaita).

      Doug Davis: Baptisti-pastori joka raiskasi 15-vuotiaan tytön.

      Christopher Scott Decaire: Baptisti-pastori joka käytti seksuaalisesti hyväkseen 13-vuotiasta tyttöä vuoden ajan.

      Gregory Stanley Dempsey: Baptisti-pastori (myöhemmin metodisti-pastori) joka käytti seksuaalisesti hyväkseen 16-vuotiasta poikaa.

      John Wayne Diehl: Baptisti-kirkon apulaispastori joka tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Timothy Dillmuth: Baptisti-pastori joka ei ilmoittanut seurakunnassaan tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      Jeremy 'Jack' Ryan Duffer: Baptisti-pastori joka raiskasi useita alaikäisiä tyttöjä, iältään 13-17 -vuotiaita.

      Garrett Dykes: Baptisti-pastori joka raiskasi useita alaikäisiä tyttöjä, ja videoi osan raiskauksista.

      • kerettiläinen--

        /// En tiedä mitä tarkoitat. Etelän Baptistit (SBC) on menettänyt 660 915 jäsentä viidessä vuodessa, se tarkoittaa 362 jäsentä joka päivä. Kutsuisin sitä hedelmättömäksi. Sama tilanne kuin Luterilaisessa kirkossa ja vapaissa suunnissa Suomessa.///

        Kirkon jäsenmäärä todistaa siis sen "hedelmällisyydestä", sitäkö tarkoitat? Ovatko siis katoliset pelastuneita Jumalan lapsia vai pelkkiä käännynnäisiä?


    • PasiToivonen

      >>Mitä ihmeen tekemistä edellä olevalla listalla on Äitikirkon epäraamatullisten opetusten kanssa? >>

      Ketjun aloittajalla on täysin sama oppi kuin baptisteilla, hän mahdollisesti on baptisti.

      >>Äitikirkkohan on näidenkin protestanttisten kirkkokuntien ja seurakuntaORGANISAATIOIDEN "synnyttäjä", sillä Jumalan seurakunta ei ole mikään organisaatio.>>

      Myös juutalaisia on tuomittu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

      • kerettiläinen--

        ///Ketjun aloittajalla on täysin sama oppi kuin baptisteilla, hän mahdollisesti on baptisti. ///

        No voin kertoa, että sinun on turha laittaa noita litanioitasi ainakaan minun vuokseni, sillä minä en kuulu mihinkään maalliseen seurakuntaorganisaatioon. Minä kuulun niihin "kerettiläisiin", joita sinun kirkkosi murhasi ja jotka eivät tunnusta "maan porttojen ja kauhistuksien" Äitikirkkoa Ilm.17:5,6 "Jumalan edustajaksi" täällä maan päällä...


      • observatör

        "Ketjun aloittajalla on täysin sama oppi kuin baptisteilla, hän mahdollisesti on baptisti."

        Ketjun aloittajalla on oppi joka perustuu Raamattuun. Siteerasi vielä sitä kohta kohdalta oppinsa tueksi. Tiedätkös, Raamattu, se kirja jota jokainen uskova haluaa opiskella innolla koska sieltä löytyy totuus? Ei ole tuttu?

        Kannattaisi lukea, on meinaan aika hyvä opus.


      • Huomaaja
        observatör kirjoitti:

        "Ketjun aloittajalla on täysin sama oppi kuin baptisteilla, hän mahdollisesti on baptisti."

        Ketjun aloittajalla on oppi joka perustuu Raamattuun. Siteerasi vielä sitä kohta kohdalta oppinsa tueksi. Tiedätkös, Raamattu, se kirja jota jokainen uskova haluaa opiskella innolla koska sieltä löytyy totuus? Ei ole tuttu?

        Kannattaisi lukea, on meinaan aika hyvä opus.

        Oletteko sinä ja kerettiläinen kimpassa täällä samasta lahkosta vai onko kerettiläinen sinun alter ego nimimerkkisi?


      • Manaaja
        observatör kirjoitti:

        "Ketjun aloittajalla on täysin sama oppi kuin baptisteilla, hän mahdollisesti on baptisti."

        Ketjun aloittajalla on oppi joka perustuu Raamattuun. Siteerasi vielä sitä kohta kohdalta oppinsa tueksi. Tiedätkös, Raamattu, se kirja jota jokainen uskova haluaa opiskella innolla koska sieltä löytyy totuus? Ei ole tuttu?

        Kannattaisi lukea, on meinaan aika hyvä opus.

        "Ketjun aloittajalla on oppi joka perustuu Raamattuun. Siteerasi vielä sitä kohta kohdalta oppinsa tueksi."

        Saatanakin osaa siteerata Raamattua ja osaa sen vielä ulko sanasta sanaan!

        Te ette osaa muuta tehdä kuin Saatanan tavoin siteerata Raamattuaa, oikeaa uskoa ei teillä ole.


      • observatör

        "Te ette osaa muuta tehdä kuin Saatanan tavoin siteerata Raamattuaa, oikeaa uskoa ei teillä ole."

        Kun Saatana kiusasi Jeesusta siteeraamalla Sanaa, Jeesus pystyi helposti kumoamaan Saatanan kiusaukset - siteeraamalla Sanaa takaisin. Jos Raamatun siteeraaminen on merkki saatanallisuudesta, niin mitä se sinun mukaasi kertoo Jeesuksesta? Jeesuksella oli tapana korostaa Raamatun lukemista, kerta toisensa jälkeen Hän kysyi: "Ettekö ole lukeneet..?"

        Entäpä jano Jumalan Sanaa kohtaan? Raamattu on ihmeellinen kirja, josta löytyy kerta kerran jälkeen lisää opetusta ja neuvo mihin tahansa tilanteeseen, puhumattakaan siitä lohdutuksen ja toivon määrästä joka sen kirjoituksiin sisältyy. Luen Raamattua päivittäin, koska janoan aina vain lisää opetusta ja lähemmäksi Kristusta, ja kuvittelin että näin kristityt yleensä tekevät. Ilmeisesti eivät. Miksi eivät?


    • Hallaahon-äänestäjä7

      KATOLINEN KIRKKO ON TÄRKEÄ EUROOPALLE, KONSTANTINUS SUURI JA KAARLE SUURI ESIMERKKEINÄ

      Katolinen kirkko = Eurooppa, joka muuten olisi ollut hajallaan ja MEILLÄ OLISI NYT MUSLIMIDIKTATUURI TURKIN MALLIIN. Myös siis kreikkalaiskatolinen. Molemmat katoliset ovat tärkeitä meille.

      Eurooppa on kiitollinen KATOLISELLE KIRKOLLE, JOKA YHDISTI EUROOPAN NIINÄ AIKOINA, KUN ROOMA OLI HAJONNUT JA VALTIOT OLIVAT HAJANAISIA

      Olemme myös kiitollisia luterilaiselle MARTTI LUTHERILLE JOKA TAISTELI MUSLIMISAATIOTA VASTAAN

      Raamattu on epätarkka kuvaus historiasta ja siinä on omat painotuksensa ja se ei ole historiallinen kirja. RAAMATTU ON TÄYNNÄ PIKKUASIOITA (tyyliin Potifarin vaimo) MUTTA SIITÄ PUUTTUVAT SUURET MAAILMANHISTORIAN TAPAHTUMAT

      KUTEN

      EGYPTIN FAARAOT (vain yleisiä viittauksia)

      TEUTOBURGIN METSÄIN TAISTELU

      ja niin edelleen ja raamattu kertoo satuja maailman luomisesta ja tekee ihmisestä jumalan kuvan ja muuta kummaa

      MUTTA PAAVINVALTA PELASTI MEIDÄT MUSLIMIDIKTATUURILTA JA MARTTI LUTHER TAISTELI MUSLIMIEN VALTAA VASTAAN 1500-LUVULLA

      olemme heille kiitollisia MUTTA KIITOLLISUUDEN EI TARVITSE ULOTTUA NYKYISEEN RÄMETTYNEESEEN SUOMEN KIRKKOON

      HELSINKI TUO JÄTTIMOSKEIJAN SUOMEEN kirkko vaikenee nurkassaan

      Helsinki on ilmeisesti antamassa moskeijalle tontin ilmaiseksi tai hyvin pientä korvausta vastaan.

      OLIT MISSÄ KUNNASSA TAHANSA, EROA NYT. KIRKOSTA EI OLE MIHINKÄÄN TAISTELUSSA MUSLIMISAATIOTA VASTAAN.

      Martti Luther taisteli, mutta nykyinen kirkko on rämettynyt byrokraattisiksi johtajiksi, joille asema ja palkkaus on tärkein

      http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_05_2015.html?year=2015

      - Aivan käsittämätön on Helsingin kaupungin rooli moskeijahankkeessa. Helsinki on ilmeisesti antamassa moskeijalle tontin ilmaiseksi tai hyvin pientä korvausta vastaan. Tämä sotii erittäin pahasti uskontojen ja vakaumusten yhdenvertaisuutta vastaan. Helsingin kaupunki tuskin antaisi vapaa-ajattelijoille ilmaista tonttia. Uskonnoilla ei kuulu olla mitään erityisoikeuksia muihin vakaumuksiin verrattuna, toteaa tiedottaja Petri Karisma.

      http://yle.fi/uutiset/apulaiskaupunginjohtaja_viljanen_helsinki_toivottaa_suurmoskeijan_tervetulleeksi/8154779

      TÄSTÄ LÄHTEE, ALLEKIRJOITA HETI VÄYRYSEN ADRESSI https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 LISÄÄ AIHEESTA http://www.paavovayrynen.fi/2015/07/16/tiedote-vayrynen-jatti-kansalaisaloitteen-tarkastettavaksi/

      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_markat_frangit_ja_liirat_kayttoon_euron_rinnalle/8167855

      http://timosoini.fi/2015/07/kreikkaa-ja-lepoa/ Sitä vaihtoehtoa ei ole enää olemassa, mikä oli tilanne neljä vuotta sitten. Tiesin tuolloin, että pakettipolitiikka alkaa ja että se johtaa erilaisten mekanismien rakentamiseen. En halunnut niitä, koska pidin politiikkaa vääränä. Vein puolueen oppositioon. Tuon neljän vuoden aikana hallitus rynni mukaan tukimekanismeihin ja pääomitti ne. Vastustimme. Hävisimme. Nyt se ovat olemassa ja niihin myönnetyt rahat. Muiden antamana. Tätä muiden antamaa rahaa, ei mitään muuta tai uutta, käytetään jos sopimus tehdään.

      • Simelius1

        Nyt paavi ihannoi sitä että musulmaanit tulevat Eurooppaan.


    • PasiToivonen

      >>"Ketjun aloittajalla on oppi joka perustuu Raamattuun. Siteerasi vielä sitä kohta kohdalta oppinsa tueksi.">>

      >>Pelastus on yksin armosta uskon kautta, ei teoista (Ef.2:8,9)>>

      >>Ihminen vanhurskautetaan yksin uskon kautta (Room.3:28).>>

      -----------

      Luterilaisten ja baptistien harhaoppia, jota perustellaan muutamalla Raamatun jakeella.

      >>Jumala antaa synnit täydellisesti anteeksi (Kol.2:13, Jes.43:25).>>

      Jep. Siksi synnin tekeminen ei ole niin vaarallista.

      -------------

      Texas Department of Criminal Justice, 1999

      Source: Peggy Fikac. "More prison inmates say they're Baptist than any other religion." Associated Press (The Abilene Reporter-News)

      Baptist 39,781 30.3%
      Unknown* 28,890 22.0%
      Catholic 23,637 18.0%
      Other 39,009 29.7%
      -------- ------- ------
      Total 131,316 100.0%

      http://www.adherents.com/misc/adh_prison.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9479
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4017
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2790
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2554
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      178
      2538
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1803
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1632
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe