Perussuomalaisten kokematon puolustusministeri J. Niinistö meni puolustusministeriön kokoomuslaisten natottajien ja kansliapäällikkö Rätyn retkuun.
J. Niinistö halusi heti sulan hattuunsa ja yritti näyttää isänmaalliselta ryssälle turpaan -vetäjältä vaatimalla Taipalsaaraen aluetta puolustusministeriön pakkolunastukseen, koska alue sijaitsi puolustusvoimien ampuma-alueen vieressä ja oli myynnissä ja koska venäläinen miljardööri olisi ollut valmis ostamaan maa-lueen virkistyskäyttöön loma-asuntorakentamista varten.
Tempulla haluttiin vain lietsoa ryssävihaa ja ryssäpelkoa ja ajaa Nato-jäsenyysasiaa, sillä puolustusministeriön pakkolunastus olisi ollut perustuslaillinen kysymys.
Niinpä kokoomuslainen YLE pelasti J. Niinistön ja puolustusministeriön uutisoimalla, että pakkolunastustarve peruuntui kun maanomistajat myivät maa-alueen Metsähallitukselle.
Todellisuudessa puolustusministeriö, hallitus, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen Keskusta oli koko ajan hakenut tontille ostajaa, koska puolustusministeriö ja puolustusvoimat sekä J. Niinistö olisivat joutuneet oikeudelliseen vastuuseen ja kuseen pakkolunastuksesta.
Puolustusministeriön propagandatemppu lässähti
38
<50
Vastaukset
- TiltunSkeidaa
"puolustusvoimat sekä J. Niinistö olisivat joutuneet oikeudelliseen vastuuseen ja kuseen pakkolunastuksesta."
Pelkkä Tiltun sepitelmä! Puolustusvoimat voi pakkolunastaa halutessaan?- Ev.lutilleOppia
Vei herranjestas sentään everstiluutnantti, kansakoulussa ja Maanpuolustuskorkeakoulussa ei ole opetettu juridiikkaa ja kun et itse ole älykäs etkä aloitekykyinen kuten sotilaat yleensä niin tässä sitä ollaan:
Puolustusminsteriö, puolustusvoimat ei voi pakkolunastaa maata kuin kriisisikana ja sodassa. - Tiltun-valeita-taas
Valtiovalta voi tarvittaessa käyttää etuosto-oikeutta. Pakkolunastus tulee kyseeseen vain harvoin.
- Ev.lutiJaJ.Niinistö
Tiltun-valeita-taas kirjoitti:
Valtiovalta voi tarvittaessa käyttää etuosto-oikeutta. Pakkolunastus tulee kyseeseen vain harvoin.
Oletko everstiluutnantti kilauttanut kaverille vai kysynyt varusmiehiltä. Kiire on ollut kun et ole ymmärtänyt sanottua, luettua.
Suomen hallituksella, puolustusministeriöllä, puolustusvoimilla ei ole sellaista etuosto-oikeutta eikä J. Niinistö sellaista uhonnutkaan vaan pakkolunastusta.
- SiihenLössähti
Siihen lässähti J. Niinistön ylimainostettu älykkyys.
Nyt voidaan taas odottaa mitä vain hölmöä puolustusministeriltä niin kuin Haglundin aikaan. - LäheltäPiti
Läheltä piti. Jos J. Niinistö olisi päästetty asialle, Suomen valtio, puolustusministeriö, puolustusvoimat, J.Niinistö olisivat nyt oikeudessa lain rikkomisesta,
ja jos J. Niinistö olisi kertonut oikeudessa, että hän toimi presidentti Niinistön toimeksiannosta niin siellä oikeudessa olisi presidenttimmekin.- Paksua-pötyä
tuokin alusta loppuun. Presidentillä ei ole mitään tekemistä tällaisten asioiden kanssa.
Ei J. Niinistö osta mitään. Ostaja on PM ja se tutkii aina kauppojen laillisuuden.
Tiltujen valeet ovat säälittäviä. - J.NiinistöEiOlekaanFiksu
Paksua-pötyä kirjoitti:
tuokin alusta loppuun. Presidentillä ei ole mitään tekemistä tällaisten asioiden kanssa.
Ei J. Niinistö osta mitään. Ostaja on PM ja se tutkii aina kauppojen laillisuuden.
Tiltujen valeet ovat säälittäviä.Älä naurata everstiluutnantti.
Kaupan laillisuudessa ei ollut minkäänlaisia ongelmia, sen sijaan puolustusministeri J. Niinistössä, PM:ssä, PM:n kansliapäällikkö A. Rädyssä oli paljonkin ongelmia, laillisuusongelmia ja älykkyysongelmia. - TiltunKusta
MITÄÄN laillisuusonglmia ei ole ja venäläistä liikemiestä kustiin silmään!
- SotilastaVaikeaYmmärtää
Everstiluutnantti, kun kansakoulussa ja maanpuolustuskorkeakoulussa ei selvästikään lueta taloustieteitä niin pakko kysyä, miten asekoulutuksella päädyt siihen, että venäläistä kustiin silmään kun:
1) suomalaiset maanomistajat saivat nyt vähemmän rahaa maakaupasta
2) Suomen veroviranomaiset saivat vähemmän verotuloja maakaupasta
3) Suomen valtio ja veroviranomaiset eivät saa verotuottoa maa-alueesta ollenkaan kun Metsähallitus maksaa veroa valtion verotuloista
4) kun Taipalsaari jää ilman investointeja ja siis verotuloja, työpaikkoja
5) jne.
- Kapteeni.Kulaus
Olet aivan oikeassa. Kokeneet liikemiehet kusivat Jussi Niinistöä litrakaupalla silmään. Naurettava pelle koko puolustusministeri, entinenkin oli paljon parempi ja fiksumpi.
- kyrvät
Yhtään palaa ei saa myydä ryssälle. Entisetkin pois koska eivät maksa kiinteistöveroa.
- EnitenMaksavalle
Hei sinä köyhä ja kateellinen, ne joilla on, ne myy ja kenelle haluaa. Ei siihen sinun kieroutunutta mielipidettäsi tarvita.
- J.NiinistönDuuni
Kun aikoinaan presidentti Niinistö, Hesari, Kanerva hakivat heikkoa ja pönttöä puolustusministeriksi, he keksivät mitäänsanomattoman, kompleksisen Haglundin.
Nyt J. Niinistö lienee fiksumpi kuin Haglund, mutta hän töppää ja tukehtuu oman hännän nostoonsa.
J. Niinistö on saanut tehtäväksi saatraa puolustusvoimat USA:n ja Naton vaatimalle tasolle, jotta Natoon liittyminen onnistuu- HyviäMinisterejä
Suomella on ollut onni saada peräkkäin parikin lladukasta puolustusministeriä, josta paras osoitus on Tiltujen jakamaton raivo!
Jokainen ministerimme on monin verroin pätvämpi ja lahjakkaampi kuin yksikään syrjäytynyt Tiltu!
- Juoksukoiraministeri
Suomessa puolustusministeriö on aina ollut jäännöspaikka ministereille. Sotilaita on vaikea kestää.
Nyt tilanne on muuttunut kun presidentti Niinistö ajaa Suomea ja puolustusvoimia Natoon salaa kansalta ja eduskunnalta.
Nyt puolustusministerillä on töitä ja resursseja, mutta ei vapautta. Hän joutuu olemaan presidentin juoksukoira. Haglund juoksi enemmän kuin tarpeeksi ja nyt on juoksunsa aloittanut J. Niinistö.
Älykäs itseään kunnioittava kokenut poliitikko ei edellenkään ryhdy puolustustuksemme juoksukoiraministeriksi.- TiltuRaivona
TODELLISUUDESSA Suomella on ollut onni saada peräkkäin parikin lladukasta puolustusministeriä, josta paras osoitus on Tiltujen jakamaton raivo!
Jokainen ministerimme on monin verroin pätvämpi ja lahjakkaampi kuin yksikään syrjäytynyt Tiltu!
- Nilkki-Niinistöt
J. Niinistöstä saadaan vielä aivan taatusti harmia ja häpeää niin kuin S. Niinistöstä.
- TiltuValehtelee
TODELLISUUDESSA j. Niinistö on jatkossa yhtä loistava Suomea palvela virkamies kuin esimerkillinen S. Niinistö!
- IhanSairas
Everstiluutnantti luulee että se on selvännäkijäkin.
- 2marjaa
Valittiinko J. Niinistö puolustusministeriksi samasta syystä kuin Haglundkin: typerys kompleksinen pyrkyri joka on hyödyllinen idiootti.
- Valittiin
Valittiin
- Kolehmainen
Suomesta on vaikea, ellei mahdoton löytää ministeriksi oman maan syöjää, tiltua tai desanttia. Joten turha teidän on ihmetellä, te tiltut ette ole edes suomalaisia, siinäkään tapauksessa, että teillä olisi kansalaisuus.
- TaasUusiIdiootti
J. Niinistöltä on kuppi mennyt nurin kun pääsi puolustusministeriksi.
Hän ei päässyt tuhoamaan Taipalsaarta ryssäuhollaan niin nyt J.Niinistö aikoo tuhota itärajamme ryssäuhollaan sijoittamalla sinne kääpiö-Suomen joukkoja valmiuteen iskeä suurvalta-Venäjälle.- Voi-tiltua-voi
Aina vain paksumpaa valehtelua tiltuilta.
Sarviniemen alue on kansalaisten virkistyskäytössä kuten ennenkin.
Mitään joukkojen lisäämistä itärajalle ei ole meneillään, eikä puolustusministeri edes määrää sellaisesta.
- J.NiinistöSäheltää
Puolustusministeri J. Niinisti sähelsi Taipalsaaren jälkeen heti Rautaa rajalle uhollaan niin, että Suomen puolustusministeriö joutui kumoamaan uutisen siitä, että Suomi sijoittaisi nopean valmiuden joukkoja Venäjän rajan läheisyyteen.
- TiltuOnTyhmä
Tosin eipä J. Niinistö sellaista edes väittänyt! Nopean toiminnan joukkojen ei tarvitse olla lähellä mitään, kun kerran ovat nopeita!
- varokaa.fascisteja
J. Niinistö on sotahullu fascisti. Hän on määrännyt panssarivoimat hyökkäysvalmiuteen Lappeenrannan lähelle muka "harjoituksena". Samaan aikaan USAn sotilaat varustavat Suomen Hornetteja ydinkärkisillä risteilyohjuksilla. Merivoimat on peruuttanut lomansa J. Niinistön käskystä ja ohjusveneet seilaavat itään. Norjassa on yli 100.000 miehen Nato-armeija valmiina marssimaan Suomen kautta Venäjälle. J. Niinistö kävi itse katsastamassa nämä joukot toissa viikolla. Suomessakin on jo aloitettu salainen liikekannallepano. Kohta rytisee, kiitos J. Niinistön.
- Tiltun-valeita
Onpa varsinaista hölynpölyä jopa typerän tiltun työntämäksi.
- TiltuOnHullu
"J. Niinistö on sotahullu fascisti. "
Itse asiassa ainoa sotahulllu fasisti on Moskovan Tiltu itse! Hän aloittelee päivittäin sotia (jotka eivät koskaan ala!).
"Hän on määrännyt panssarivoimat hyökkäysvalmiuteen Lappeenrannan lähelle muka "harjoituksena"."
Ei ole muualla kuin Tiltunkeksintönä!
"Samaan aikaan USAn sotilaat varustavat Suomen Hornetteja ydinkärkisillä risteilyohjuksilla. "
USA:n sotilaat eivätkoske suomalaisiin Hornetteihin eikä Suomella ole ydinkärkiä!
"Merivoimat on peruuttanut lomansa J. Niinistön käskystä ja ohjusveneet seilaavat itään. "
Ei ole. Sen sijaan ne muutama laivaston paatti on telakalla korjattavana!
"Norjassa on yli 100.000 miehen Nato-armeija valmiina marssimaan Suomen kautta Venäjälle."
Ei ole! Natolla ei ole pienitäkään aikomusta hyökätä Vanäjälle!
"J. Niinistö kävi itse katsastamassa nämä joukot toissa viikolla."
Ei käynyt:-)
"Suomessakin on jo aloitettu salainen liikekannallepano. Kohta rytisee, kiitos J. Niinistön."
Suomessa ei puolustusministerit aloita sotia!
Mutta aivan vakavasti: taidat olla Tiltu-parha henkisesti tasapainoton! Jopa pikkulapsi huomaa, ettei jutuissasi ole hivenenkään tolkkua!
- IsottelevatNiinistöt
Tällästä se nyt sitten tulee olemaan Suomen ulkopolitiikka ja puolustuspolitiikka. Presidentti Niinistö on täys puupää ja nyt puolustusministerinä on puupää.
Joko S. Niinistö tai J. Niinistö on rehvastellut, että määrää rautaa rajalle ja kansainvälinen lehdistö on ottanut sen todesta. - NiinistötIsottelee
Tämäkin juttu paljastu, J. Niinistö oli tehnyt stubbit jenkkilehdistölle isottelemalla, että HÄN on valmis sijoittamaan joukkoja itärajalle, aluejoukkoja kasarmeihin ja nopean toiminnan joukkoja pitkin itärajaa.
Kun amerikkalainen Defence News teki jutun J.Niinistön isottelusta, S. Niinistölle ja sitten J. Niinistölle tuli hätä käteen. - KovanJätkänRooli
J. Niinistö esitti kovan jätkän roolia USA:n lehdistölle ja kun USA:n lehdistö tekikin jutun J. Niinistön uhoilusta niin J. Niinistöstä tuli hetkessä pikkupoika.
J. Niinistö on näköjään yhtä tyhmä kuin Stubbkin, joka myös luulee, että kaikki jenkit tykkää kun uhoaa Venäjälle.- Uhoamisesta-tietävät
taas kerran vain tiltut. Joku jenkkilehti on kirjoittanut perättömiä.
- TiltuOnTyhmäJätkä
Kenellekään ei tullut hätä käteen ja on aivan selvää, että JONNEKIN ne nopean toiminnan joukot sijoitetaan? Jospa ehdotat itse paikkaa? Länsirajalle? Maamme keskipisteeseen? Kerro ihymeessä Tiltu:-D
- AikuisiaTyhmiä
J. Niinistö on niin pölkky kuten Stubbkin, että ei ymmärrä, että kun menee isottelemaan USAn kansainvälisen lehdistön toimittajille tai suurlähetystöön kuten Stubb niin kaikki ovat CIAn palveluksessa ja tieto menee välittömästi Pentagoniin.
- TuhmälleKusiNouseePäähän
USA veti aikoinaan Stubbin miinaan niin että Stubb leikki isompaa kuin onkaan ja hölötti USA:n Helsingin suurlähetystössä kuinka hän ja kokoomus liittävät Suomen Natoon.
Nyt on Stubbin lisäksi sitten toinenkin kusipää J. Niinistö joka on hölöttänyt CIA- toimittajalle kuinka hän ja Suomi vievät Suomen nopean valmiuden joukot itärajalle Venäjää vastaan. - KeskenkasvuisetAikuiset
Eikös J. Niinistökin ole lukenut mies. Kuitenkin jotenkin häiriintynyt kun vetää kovan roolia ja yrittää nostattaa omaa egoaan.
Stubb on ihan samanlainen.
Opiskelussa täytyy olla vikaa kun se tuottaa keskenkasvuisia kompleksisia aikuisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722