Naisten oikeudesta pukeutua

Olen monesti ihmetellyt a) miten uskovaiset suoriutuvat peruskoulusta b) miten kykenevät hankkimaan itselleen puolison, jolla olisi nykypäivänä samanlaiset ehdot?

Kannattaisiko uskovien keskittyä omaan elämäänsä kuin ihmetellä, miten joku tiukkaperäinen nainen voi juoksennella tiukoissa urheilutrikoissa keskellä päivää lenkkipolulla, jossa saattaisi liikuskella miehiäkin tms. Kamalaa oli varmaan se aikakausi uskoville, kun naisille tuli bikinit. Ruotsissakin on UNISEX-vessat ja uskovat huutaisivat taas välittömästi apua jos olisi sekasaunat Suomen uimahalleissa. Nykyisinhän kaikesta tullaan leikkaamaan, paitsi eri uskonlahkojen valtionverotuksista, joten leikkauksien takia ei tulis olla varaa ylläpitää kahta eri osastoa uimahalleissakaan. Ennemmin tulisi veroittaa vapaa-ajattelijoita varten kuin uskonlahkotemppeleitä varten, joita rakennetaan jatkuvasti uusia Suomeen valtion rahoituksella tai niitä uusia uskonlahkoja jatkuvasti perustetaan tai tuodaan Suomeen jostakin Yhdysvalloista, kuten se "New Age" -lahko tmv.

Kammottavaa on uskovista se, että naiset pukeutuvat nykyisin tiukkoihin urheilutrikoisiin ihan muutoin vaan kuin juoksulenkille mennessä, kuten ruokakauppaan.
Ennemmin tulisi kieltää uskonto kuin naisilta vapaus pukeutumiseensa. :)

4

51

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllä.on.kuvattavaa
      • En ole sanonut sanallakaan "katselemisesta" vaan naisten oikeudesta pukeutua. Konservatiiviset ihmiset tahtoisivat kieltää naisilta liian paljastavan pukeutumisen esimerkiksi urheilutrikoisiin.

        Teiltä näyttää onnistuvan kyllä tuo kuvien googlaaminen, muttei koskaan mitä ilmeisemmin minkään asiaan liittyvien perustelujen etsiminen netistä kun teiltä jotakin kysytään!


    • ateisti1956

      Sinä ateisti 1982 olet sellainen ateisti, joka ymmärtämättäsi toimit enemmän teismin kuin ateismin hyväksi. Ehkä opit tämänkin asian joskus, tai sitten et opi. Veikkaisin kuitenkin, että nykyinen reaktiosi on tulikiven katkuinen tähän kommenttiini. (Tulikiven katkuinen toki viittaa kristinuskon helvettiin, mutta tässä yhteydessä tarkoitan sillä suuttumusta)

      • kommenttisi ei kuulunut aiheeseen millään tavoin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      71
      571
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe