"Sipilän yhteiskuntasopimus pelastaa Suomen..
Yhteiskuntasopimuksella tavoitellaan Suomen etua. Siksi minun on vaikea ymmärtää, että asiasta käydään keskustelua vastakkainasettelun näkökulmasta. Yhteiskuntasopimusta ei ole suunnattu ketään vastaan. Hallitus jättää oman esityksensä vasta heinäkuun lopussa, kun olemme käyneet keskustelut osapuolten kanssa. Tulen olemaan aktiivisesti noissa keskusteluissa mukana".
Päin vastoin, Sipilän yhteiskuntasopimus tuhoaa Suomen..
Wärtsilä kertoi teksi-tv:ssä yhdessä uutisessa työntekijöiden potkutarpeesta ja toisessa erinomaisesta tuloksesta. Tämä on tätä nykyajan menoa. ja palkkoja pitäisi vielä leikata 100 tunnin edestä vuodessa yksipuolisesti kun elinkeinoelämä ei tule millään tavalla vastaan. Heittääkö Wärtsilä jo tähän 100h/vuosi liittyen työntekijöitä ennakkoon pois? Ei todellakaan työntekijöille palkanalennusta samalla kun Suomessa yksi EU:n matalimmista yritys/yhteisöveroista 20% (tuo vuosittain 800 miljoonan euron loven verotuloihin) ja suuryritykset maksavat laskelmien mukaan todellisuudessa vain 6,9% yhteisöveroa! Pääomaverotus 5,5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason. Näiden nostolla edes EU-keskitasolle tuodaan n. 6,5 miljardia lisäverotuloja vuodessa joka kattaa SSS-porvarihallituksen leikkaustarpeet, ja alentaa ansiotuloverotuksen ja arvonlisäverotuksen tarvetta, joka taas lisää kulutusta ja mm. pienyritysten menestymistä sekä pitää talouden rattaat liikkeellä!
Multimiljonääri Juha Sipilän hallitus varastaa köyhiltä ja normiduunareilta, kun rikkaat ja elinkeinoelämä voivat vapaaehtoisesti tulla mukaan yhteiskuntasopimukseen. Ei kiitos!
Sipilän yhteiskuntasopimus tuhoaa Suomen..
15
<50
Vastaukset
- mnnmnnnmm
Miten verohelpotus paikkaa valtion kassaa? Mitä hallitukselle edes kuuluu yksityissektorin työajat ja palkat? Jos ajatuksena on työpaikkojen syntyminen palkka Alen johdosta, niin ajatushan on täysin spekulatiivinen ja voi johtaa entistä pahempaan talouden syöksyyn alaspäin.
Jos tässä asiassa noudatetaan palkka vertailua verrokkimaihin, niin miksi samaa ideaa ei käytetä muuhun. Vaikka maataloustukiin? Tai vaihtoehtoisesti ja miksi ei myös rinnakkain pääomaveroon?
Kyllä esitetty kiristyslista, jota myös yhteiskuntasopimukseksi kutsutaan on asenteellinen ja ehdottomasti myös porvarillisesta ideologiasta lähtöisin. Vastakkainasettelu aloitettiin jo hallitusta muodostettaessa.
Tämä on vahva viesti hallituksen aatemaailmasta tavallista duunaria kohtaan. Mistä lie kumpuaa tämä sortamisen tarve ja viha suomalaista veronmaksajaa kohtaan.- verojärjestelyt
Minna-Maaria Sipilä: Kovatuloinen suurperheen äiti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424059726977.html
"Minna-Maaria Sipilä keräsi vuonna 2013 yli 350 000 euron pääomatulot. Hän on peräänkuuluttanut muun muassa lähimmäisenrakkautta.
Kasvatustieteen maisteriksi kouluttautunut Minna-Maaria Sipilä ei juurikaan viihdy julkisuudessa miehensä, keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän rinnalla.
Minna-Maaria Sipilä toimii hallituksen puheenjohtajana ja toiminnanjohtajana pariskunnan perustamassa Minna-Maaria ja Juha Sipilä säätiössä. Säätiön sääntöjen mukaan sen tarkoitus on edistää ”kristillisen ja lähetys- ja opetustyön sekä humanitäärisen työn tekemistä Suomessa ja ulkomailla”. Käytännössä tämä on tarkoittanut muun muassa syrjäytymisvaarassa olevien perheiden sekä velkaantuneiden yrittäjien rahallista tukemista.
Vaikka Juha Sipilä tunnetaan miljoonia euroja tienanneena entisenä it-yrittäjänä, hänen vaimonsa tienasi viimeisimpien verotietojen mukaan vielä selvästi miestään enemmän: vuonna 2013 Minna-Maaria Sipilä keräsi huimat yli 350 000 euron tulot, jotka olivat pelkkää pääomatuloa.
Joulukuussa Sipilä antoi harvinaisen haastattelun Pohjois-Pohjanmaalla ilmestyvälle Rantalakeus-paikallislehdelle. Hän peräänkuulutti haastattelussa muun muassa lähimmäisenrakkautta.
– Jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan siihen, millaisessa maailmassa me elämme. Voimme ottaa huomioon lähimmäiset tulotasosta riippumatta. Esimerkiksi naapuri voi leipoa toiselle naapurille pullaa tai hoitaa tämän lapsia. Kaikille on mahdollista välittää ihmisistä, hän totesi".
Minna-Maaria Sipilä, 55
Hallituksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja Minna-Maaria ja Juha Sipilä säätiössä
Verotettavat tulot: 354 784 euroa (pääomatulo)
Kyllä Sipilä on osannut tulonsa järjestää niin, että veroakaan ei tarvitse ylenmäärin maksaa. Pääomavero on vain 32 % ja mitään ei tarvitse paljastaa, kun saajana on puoliso.
Aniharva pystyy pelaamaan, mutta omaisuus säätiöitynä -peliä osaavat vain harvat ja tosirikkaat.
Juha Sipilä on tienannut firmojen myynnistä ym. useita kymmeniä miljoonia euroja, mm. yhden firman myynnistä jenkeille markka-aikana 100 miljoonaa markkaa (n.16 miljoonaa euroa). Muissa kaupoissa lisää miljoonia.
Varallisuusselvityksessä tätä omaisuutta ei mainita, josta tietenkin osa on säätiöity, jotta verovapaa säätiöiden omaisuus on säätiön hallituksen jäsenien käytössä nostettavina etuina ja vaimon sekä sukulaisten takaisinotettavissa matalasti verotettujen pääomatulojen muodossa.
Ketku mies tämä kiltinoloinen Juha.
- Robin___Hood
Pöydällä on vaatimus työajan pidentämisestä 100 h ilman rahallista korvausta. Tämä tarkoittaa viiden prosentin palkka-alea.
Yhteiskuntasopimus on Sipilän juoni, jolla rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.Joko se on pöydällä? Olen ymmärtänyt, että se on vasta pöytälaatikossa. Toki se voi aikanaan käydä pöydällä, mutta siinäkin tapauksessa pidän todennäköisenä, että se päätyy lopulta pöydän alle.
- porvarimenoa
http://www.talouselama.fi/uutiset/tyontekijoille 23 euron tuntipalkkaa yhtio takoo satumaista tulosta veroparatiiseihin hs nainko tama ala todella toimii suomessa/a2310866
Tässäkin on vain kyseeessä juoni, jolla palkka alennetaan, kun se on mahdollista vaikka toimeentulon alarajan alle.
Tuottavassa työssä työssä on lähes aina tuntipalkat: esim. hitsarit, asentajat, tehdastyöläiset, kaupan henkilökunta, ravintolatyöntekijät, osa kuntien työntekijöistä, siivoojat, jne. saavat tuntipalkkaa. Kellokortti valvoo.
Täysin hävytöntä hommaa. Tässä on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu jos ammattiliittoa ei ole. Kuten aiemminkin olen sanonut, että jos Kokoomus ja varmaankin myös Keskusta saisivat päättää, niin kaikki Suomen ammattiliitot lopetettaisiin samantien. Duunarit joutuisivat esim. kasvukeskuksissa asumaan kommuuneissa, koska kenelläkään ei olisi maksetuilla palkoilla varaa asua yksityisvuokralla tai omistusasunnossa. Siinäpä teillä Keskustan ja Kokoomuksen äänestäjillä on vähän esimerkkiä, millaisen Suomen nämä puolueet haluaisivat.- SSS-miehet
Työntekijöille 2-3 euron tuntipalkkaa, yhtiö takoo satumaista tulosta veroparatiiseihin - HS: Näinkö tämä ala todella toimii Suomessa?
http://www.talouselama.fi/uutiset/tyontekijoille 23 euron tuntipalkkaa yhtio takoo satumaista tulosta veroparatiiseihin hs nainko tama ala todella toimii suomessa/a2310866
Sipilän, Stubbin ja Soinin paremminvointiparatiisivaltio? SSS-miehet kirjoitti:
Työntekijöille 2-3 euron tuntipalkkaa, yhtiö takoo satumaista tulosta veroparatiiseihin - HS: Näinkö tämä ala todella toimii Suomessa?
http://www.talouselama.fi/uutiset/tyontekijoille 23 euron tuntipalkkaa yhtio takoo satumaista tulosta veroparatiiseihin hs nainko tama ala todella toimii suomessa/a2310866
Sipilän, Stubbin ja Soinin paremminvointiparatiisivaltio?Eikös hovioikeus tuossa tuominnut mainosjakajien ns. työehtosopimuksen? Hyvä niin. En osaa olla hirveän surullinen siitäkään, että mainosjakelufirmat lopettavat toimintansa, kuten itkevät, ja jakajat jäisivät ilman työtään. Kyllä heillä niin surkea palkka on, eikä tuo työkään ole useimmille kuin sivutoimi. Usein tuota työtä teetetään lapsityövoimalla.
Täällä parempi juttu:
http://www.hs.fi/talous/a1433995369432
- MTK_sucks
Tuo "sopimus" on EK:n toivelista, joka heikentää palkansaajien asemaa.
- saknmies
Ayliike on oikeassa nyt on hävitettävä kaikki Suomen työpaikan. Sitten duunarit saavat köllötellä tyytyväisen ansiosidonaisella ja lahtareita vituttaa.
- tekeesitäjo
Yritykset hävittää niitä työpaikkoja jo, ei siihen AY-liikettä tarvita. Ansiosidonnainenkin on suurimmalla osalla duunareista pieni.
Wärtsilä tekee hyvää tulosta ja irtisanoo – näin Suomen toimitusjohtaja kommentoi
http://yle.fi/uutiset/wartsila_tekee_hyvaa_tulosta_ja_irtisanoo__nain_suomen_toimitusjohtaja_kommentoi/8163530
"Wärtsilä vähentää reilusti väkeä meriteollisuutta palvelevasta Ship Power -yksiköstään. Vaikka töitä tänä vuonna onkin hyvin, yhtiön mukaan pitää varautua tulevaan.
– Erinomaisen hyvin on mennyt, ja meidän markkinaosuus vaikeilla markkinoilla on kasvanut, se on hyvin positiivinen asia. Nyt valmistaudutaan siihen että kilpailutilanne kovenee, ja sitä kautta halutaan vahvistaa meidän asemaa, Wärtsilä Finlandin toimitusjohtaja Stefan Damlin kertoo. Yhtiö julkisti tänään myös hyvän tuloksen.
– Siinä on kysymys juuri siitä, että se koskee jo tehtyjä asioita ja tilauksia. Tulos oli odotettu, mitään yllätyksiä siinä ei ollut, se oli hyvä tulos. Nyt pitää katsoa eteenpäin, Damlin kertoo.
Marine Solutionsiksi nimensä muuttavassa Ship Power -yksikössä työskentelee Suomessa 1600 henkilöä, ja heistä lähtö uhkaa 160 henkilöä. Pääosa Wärtsilän Suomen henkilöstöstä työskentelee Vaasassa". - sosiaalitukiasiakas
Antti Herlinillä kelpo tuntipalkka: 440 miljoonaa euroa
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/antti herlinilla kelpo tuntipalkka 440 miljoonaa euroa/a1067589
"Kone yllätti markkinat odotuksia paremmalla osavuosituloksella, mikä on saanut osakekurssin huimaan nousukiitoon.
Parhaimmillaan Koneen osake noteerattiin noin tunti tulosjulkistuksen jälkeen lähes 12 prosentin nousussa. Edellisen kerran Koneelta nähtiin yli kymmenen prosentin päivänousu maaliskuussa 2009.
Raju rykäisy on lihottanut myös yhtiön pääomistajan ja hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin salkun arvoa.
Herlinin määräysvallassa on 21,4 prosenttia Koneen osakkeista. Niiden arvo oli tunti tulosjulkistuksen jälkeen reilut 4,5 miljardia euroa. Tunnin aikana osakkeiden arvo nousi yli 440 miljoonalla eurolla.
Antti Herlinin henkilökohtainen osuus hänen määräysvallassa olevista osakkeista on noin 2,8 miljardia euroa.
Arvopaperin kesäkuun perinteisessä Pörssirikkaat-selvityksessä Herlin oli ylivoimaisesti Suomen rikkain mies lähes 2,9 miljardin euron pörssiomaisuudella".
-- Voisiko Antti Herlin jättää edes Suomen suurimmat maataloustuet n. 250 000 €/vuodessa ottamatta sivutoimisena viljelijänä, kun tuota rahaa tuntuu tulevan ilman sosiaalitukien ottoakin.
- sama_kaava
Tästä miehestä tuli "historian kallein valtiovarainministeri" - 63 miljardin euron lasku
http://www.talouselama.fi/uutiset/tasta miehesta tuli historian kallein valtiovarainministeri 63 miljardin euron lasku/a2315210
Kreikan eurokriisi sysätään Gianis Varoufakisin ja Syrizan niskaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13700667
Pian Suomen SSS-porvarihallitus sysää Suomen ongelmat AY-liikkeen niskaan, saman reseptin mukaan. Esko Ahon(kepu) hallitus nosti valtionvelan alle 10 miljardista yli 60 miljardiin euroon(muutettu markoista), Vanhasen II(kepu), Kiviniemen(kepu) hallitukset nostivat taas valtionvelkaa välissä olleen Lipposen I ja II(sdp) hallitusten laskettua sitä. Ja kokoomuksen Jyrki Kataisen(kok) hallitus veti sitten jo huiput nostamalla Ahon tapaan valtionvelkaa yli 50 miljardia euroa noin 100 miljardiin euroon! Samalla kun porvarihallitukset leikkaavat julkisia peruspalveluja, tukia ja infraa ne tehtailevat aina suurimmat valtionvelan korotukset. Rikkaille se raha menee!- faktat_kyllä_löytyy
Esko Ahon hallitus velkaannutti Suomen
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13685105
Totuus on kuitenkin se että Suomen valtiolla oli vuoden 1991 alussa, ennen Ahon hallitusta velkaa 9,6miljardia€. Ahon hallituksen aikana (26.4.1991 - 13.4.1995) Suomi oli velkaantunut 50miljardia€ lisää ja velkaa oli yhteensä 60,1miljardia€:a. Vuoden 2014 lopussa valtionvelka oli jo 96miljardia€, jota jyrki Kataisen Hallitus oli nostanut 50miljardia€!! Ahon keskustan hallitus ja Jyrki Kataisen kokoomus hallitus ovat siis nostaneet Suomen valtionvelkaa enemmän kuin ketkään, vaikka kyseessä porvarihallituspuolueet, joiden sanoma on nimenomaan leikata valtionvelkaa ja julkista taloutta sekä hyvinvointipalveluja mm. sosiaaliturvaa, terveydenhuoltomenoja ym. Mutta velanotto onkin tainnut valua hyväveljien taskuihin, kuten alla olevasta voitte lukea.
Uskomatonta että Esko Aho jonka hallituksen aikana Suomen valtionvelka nousi uusiin lukemiin, ja jota Jyrki Kataisen hallitus nosti vielä toisella 50miljardia€:lla, puhuu nyt valtion velkaantumisesta.
Aho vaatii myös työntekijäpuolelta yksipuolisia leikkauksia, eikä ymmärrä köyhiä ihmisiä ja heidän ahdinkoaan, kun joutuvat osallistumaan leikkauksiin enemmän kuin hyväosaiset. On kumma mies tämä Esko Aho.
Voimme kysyä:
Esko Aho, minne kymmenet miljardit eurot katosivat?
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/187554-valehdeltiinko-veronmaksajille-pain-naamaa
Valehdeltiinko veronmaksajille päin naamaa?
Lukekaa juttu miten valtiovelka luotiin Esko Ahon hallituksen toimesta myymällä pankkien saama pakkohuutokaupattu yksityisten ja yritysten omaisuus pilkkahinnalla hyväveljille ja siirtämällä syntyneet tappiot veronmaksajille eli Suomen kansalle mm. valtiovelan nousulla. Tämä on sitä finanssikapitalismia tai kapitaalisosialismia jossa suurpelurien voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan veronmaksajien, kansan ja valtion maksettaviksi. Kaapattu omaisuus myydään puoli-ilmaiseksi kavereille ja roskalainat siirretään veronmaksajille.
Sama toiminta on nyt laajennettu EU-tasolle ja sillä kupataan kansallisvaltiot mm. Kreikka tyhjäksi syyttäen tavallista kansaa. Kyse on kuitenkin eliitin suuresta pyramidihuijauksesta jolla omaisuus siirretään herrakerholaisille ja valtiolle jätetään jättivaltionvelka, joita maksaessaan kansa menettää kaikki hyvinvointipalvelunsa, työehtojärjestelmät, palkat lasketaan jne.
Haluatteko saman menon jatkuvan? Jos ette niin ottakaa herran tähden keskusta ja kokoomus seuraavissa vaaleissa pois hallitusvastuusta. Heidän kädenjälkensä näkyy Suomen 100miljardia€:n valtiovelassa, Esko Ahon hallitus 50miljardia€ ja Jyrki Kataisen hallitus 50miljardia€.
Miten puolueet jotka lupaavat keventää valtiohallintoa ja alas ajaa peruspalveluja, ovatkin ne puolueet, jotka eniten nostavat valtionvelkaa, vaikka samalla alas ajavat julkisia palveluita? Syy on yksinkertainen, kansallisomaisuutta yksityistetään eliitin hyväveljille puoli-ilmaiseksi ja tappiot laitetaan valtion piikkiin sekä maksuun velkarahalla.
Faktat löytyvät alta:
Valtionvelan kehitys 1980-2014. Lähde Velkakello.fi
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-10807/kuvat/Nayttokuva_2015-02-13_kello_12.11.30.png
Valtiovelan määrä on käännetty euroiksi ja kyllä vaan Esko Ahon hallituksen aikana 1991-1995 on helvetinmoinen valtiovelan kasvukäyrä 50miljardia€, joka tasoittuu vasta muutamaa vuotta myöhemmin, kun Lipposen ensimmäinen hallitus saa taas lainahanat kuriin. Kunnes taas Kiviniemen (kepu) ja Kataisen (kok) nostavat valtiovelan oton ylös. Todellisuudessa tämä kasvukäyrä alkaa jo Vanhasen II hallituksessa 2009.
Aho 26.4.1991 - 13.4.1995
Lipponen 13.4.1995 - 15.4.1999
Lipponen II 15.4.1999 - 17.4.2003
Jäätteenmäki 17.4.2003 - 24.6.2003
Vanhanen 24.6.2003 - 19.4.2007
Vanhanen II 19.4.2007 - 22.6.2010
Kiviniemi 22.6.2010 - 22.6.2011
Katainen 22.6.2011 - 24.6.2014
Hallitukset aikajärjestyksessä:
http://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/aikajarjestyksessa - Tässä_Esimerkki
Miljardin euron haamulentokenttä menossa kaupaksi kymppitonnilla
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2015/07/17/miljardin-euron-haamulentokentta-menossa-kaupaksi-kymppitonnilla/20159107/12
Tämä on Espanjasta, mutta samalla tavalla sosiaalikapitalismi yksityistää muuallakin (Kreikka, Suomi ym.) voitot ja sosialisoi tappiot valtiolle/kansalle/veronmaksajille, jonka jälkeen valtionomaisuus myydään pilkkahinnalla hyväveljille ja muulle rahavallalle. Rahavallan omaisuudet kasvavat huimasti tämän varainsiirron seurauksena ja valtiot köyhtyvät kunnes ne eivät voi pitää enää julkisia peruspalveluja ja infraa kunnossa. Oikeiston täysryöväys menossa!
Samalla tavalla myydään pian Kreikassa lentokenttiä, satamia, rantoja, saaria, kiinteistöjä, pankkeja ym. omaisuutta pilkkahintaan oikeiston hyväveljille.
- Palkankorotus
Pistetääm yleislakko pystyyn niin l ahtareilla alkaa ääni muuttua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700