ISIS:iksen lapsisotilaat

AjankohtaisUutiset27

ISIL järjestöön liittyy joka kuukausi yli 1000 innokasta jihadistia eri
puolilta islamilaista maailmaa, myös läntisistä maista, Euroopasta,
USA:sta ja Kauko-Idän valtioista. Mistä he ammentavat ideologiansa?
Mikä saa heidät motivoitumaan ja liittymään järjestöön joka on onnistunut
jo luomaan itsestään ja toiminta-tavoistaan kauhunsekaisen ja äärimmäisen
brutaalin kuvan? Tällä hetkellä realistiset arviot ISIL:in vahvuudesta
liikkuvat 50-70.000 taistelijan määrissä, ja vaikka heitä USA:n armeijan
mukaan kyetään surmaamaan sadoittain joka kuukausi, kasvaa järjestön
määrä jatkuvasti. Eräs ryhmä josta on tähän saakka enimmäkseen vaiettu,
ovat lapset, 12-15 vuotiaat nuoret pojat. Seuraavassa kooste eri
uutislähteistä jotka ovat onnistuneet haastattelemaan leireiltä paenneita
nuoria, tai heitä jotka ovat saaneet luvan antaa haastattelun.
.
Heitä on ryöstetty vanhemmiltaan, tai vanhemmat on teurastettu joten
lapset ovat jääneet orvoiksi ja siten helpoiksi kohteiksi aivopesulle.
Toisille on selitetty että vanhemmat ovat halunneet heidän liittyvän
ISIL:iin ja siten tuottavan kunniaa Allahille, profeetalle ja myös
perheelleen. Lapset on irakilaislähteiden mukaan, siirretty pääasiassa ISIS-järjestön
erityisesti lapsille suunnitelluille harjoitusleireille Irakissa ja
Syyriassa. Asiasta uutisoi ensiksi maailmanlaajuinen viikkolehti
Newsweek. Sen mukaan kaapatut lapset vietiin pääasiallisesti neljästä
kaupungista Irakin Dijalan ja Anbarin maakuntien alueelta. He ovat iältään
12–15 -vuotiaita ja heitä on yhteensä noin 500.
.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ISIS on vienyt tällaisen määrän
lapsia Irakin rajojen sisällä. “He aikovat aivopestä lapset
itsemurhapommittajiksi”, Dijalan maakunnan poliisipäällikkö Kasim Al-
Saidi kommentoi.
.
Lähi-idässä toimiviin terroristijärjestöihin erikoistunut Nottingham Trent
University -yliopiston tutkija Natasha Underhill kertoo Newsweekille
lapsien värväämisen olevan hyvin tyypillistä kaikille alueen
terroristiryhmille.
.
”Lapsia on helppo aivopestä uskomaan tiettyyn ideologiaan”, Underhill toteaa.
.
Hänen mukaansa ISIS hakee lapsista jatkajia aatteelleen. Lapset ovat
Underhillin mukaan myös hyödyllisiä taistelijoina, koska he pääsevät
helposti kulkemaan paikkoihin, joihin aikuisilla ei ole asiaa.
.
”ISIS tulee käyttämään heitä pahimpiin mahdollisiin tehtäviin. Heidät
laitetaan etulinjaan ja tekemään itsemurhaiskuja”, Underhill arvioi. Hän
kertoi, että Irakin ja Syyrian ISIS-alueilta on jo tämän vuoden aikana
kantautunut, tosin vielä vahvistamattomia tietoja siitä, että taisteluissa olisi
kuollut ISIL- jihadistijärjestön puolella sotineita jopa 9-12-vuotiaita
lapsia.
.
Lapsiasioihin erikoistunut Fred Abramhams ihmisoikeusjärjestö Human
Rights Watchista on Underhillin kanssa samoilla linjoilla. Myös hänen
mukaansa ISIS:n riveihin on liittynyt valtaisia määriä lapsia. Hän
kuitenkin muistuttaa, ettei läheskään kaikkia lapsia pakoteta liittymään
jihadisteihin.”Kun olet heitteillä ja menettänyt perheesi ja kotisi, tuntuu
ajatus vallasta, eteenpäin pääsemisestä ja jopa rahasta houkuttelevalta”,
Abrahams kommentoi .
.
Hän sanoo tietävänsä jopa tapauksia, joissa vanhemmat ovat lähettäneet
omia lapsiaan ISIS-leireille rahallista korvausta vastaan. Lisäksi monet
ulkomaalaiset taistelijat ovat tuoneet lapsiensa mukanaan ISIS-alueille.
ISIS:n tiedetään värvänneen runsaasti lapsia. Heitä on kutsuttu järjestön
propagandassa kuten videoissa muun muassa "kalifaatin pennuiksi".
.
Wall Street Journal on haastatellut muutamia ISIS:n riveistä Syyriasta
paenneita teini-ikäisiä poikia. Heidän kuvauksiaan ISIL-yhteyksistään
seuraavassa:
.
17-vuotias Jomah kertoi istuneensa muiden kanssa ympyrässä, jonne
opettajat toivat kolme pelokasta syyrialaisvankia ja pakottivat heidän
polvilleen. Opettajat kysyivät vapaaehtoisia ja sanoivat mestaajien saavan Allahilta
lahjoja. Nuorimmat nostivat kätensä.
.
“Se oli kuin oppiminen leikkaamaan sipulia. Otat häntä otsasta ja hitaasti
viillät kurkun poikki", Jomah kuvailee myös miten irrotettuja päitä
kierrätettiin ringissä. Jomah sanoo tottuneensa asiaan ajan myötä, ja heille
esitettyjen videoiden auttaneen ja opettaneen suoriutumaan karmeasta
teloittamisesta.
.
"Allah kirotkoon isäsi joka antoi sinulle elämän, koira. Tuokaa meille uusi, elävä", eräs hymyilevä lapsi huutaa videolla, osoittaen sormellaan mestattua päätöntä ruumista.
.
Jomah sanoo liittyneensä ISIS:iin tylsyyden takia. Perheille maksetaan
pojista 150 dollaria kuukaudessa. Toinen 17-vuotias, Ismail sanoo häntä
käsketyn mestaamaan kaikki erään heimon 14-45 -vuotiaat miehet. Ismail
kieltäytyi, mutta hänen 10-vuotias veljensä otti homman ja sanoi
puhelimessa veljeään Ismailia vääräuskoiseksi ja kehotti palaamaan, tai
häntä kohtaa Allahin laki.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AjankohtaisUutiset27

      Jatkoa...

      .

      .

      Veljekset olivat käyneet läpi 45 vuorokauden kurssin sharia-laista ja

      saaneet myös 15 vuorokauden koulutuksen aseisiin ja räjähteisiin. Päivät

      alkoivat aina rukouksilla aamuneljältä ja päättyivät rukouksiin

      iltayhdeksältä. Noiden kahden viikon aikana pojat valmistettiin ja

      valmennettiin joko taisteluun, vartijoiksi, henkivartijoiksi tai

      itsemurhapommittajiksi.

      .

      "Tyhmät ja pelokkaat valittiin aina itsemurhapommittajiksi", eräs 14-

      vuotias ex-sotilas kertoi.

      .

      Syyriassa ja Irakissa suuria alueita valloittanut ISIS-jihadistijärjestö

      julkaisi hiljattain teloitusvideon, jossa nuori 12-vuotias poika ampuu

      vangin kylmäverisesti. Hän kuuluu järjestön kasvavaan lapsisotilaiden

      joukkoon, jota ISIS kutsuu ”kalifaatin pennuiksi”. Daily Beastin mukaan järjestö

      kouluttaa lapsia jihadisteiksi yhä suunnitelmallisemmin, nimittäin ISIS

      aloitti hiljattain hallitsemillaan alueilla ohjelman, jossa kaikkien

      vanhempien on ilmoitettava lapsensa järjestön ylläpitämiin kouluihin.

      Lisäksi se on alkanut värvätä opettajia. ISIS-alueilla toimiviin kouluihin

      pääsee opettamaan vain jos on valmis hyväksymään jihadistien laatiman

      opetussuunnitelman. ISIS:n kouluissa ja nuorisoleireillä lapsille opetetaan

      järjestön tiukkaa tulkintaa islamista. Virallisesti järjestön

      opetussuunnitelmaan kuuluvat aineet ovat uskonto, arabia, matematiikka,

      fysiikka, kemia, biologia ja englanti.

      .

      ISIS-alueilta paenneiden mukaan lasten koulutus näkyy myös

      arkielämässä. ”Vanhemmat varovat nykyisin sanojaan lapsiensa edessä. Jotkut

      pelkäävät lastensa tekevän heistä ilmoituksen”, järjestön hallitsemasta

      Syyrian Raqqasta Turkkiin paennut Sami sanoo. Hänen mukaansa Raqqan

      kodeissa puhutaan enää kuiskaten jotta ei tultaisi ilmiannetuiksi joka

      yleensä merkitsee kuolemantuomiota ilman minkäänlaista

      oikeudenkäyntiä. Syyrian sotarikoksia käsittelevän YK-raportin mukaan

      ISIS:n harjoittama lapsien aivopesu on vaarassa synnyttää "joukon

      taistelijoita, joille väkivalta on ja tulee olemaan uusi elämäntapa”.

      Järjestön tiedetään käyttävän lapsia esimerkiksi taistelutehtävissä ja

      itsemurhaiskuissa. Joidenkin lähteiden mukaan ISIS-taistelijat ovat

      käyttäneet lapsia myös ihmiskilpinä.

      .

      Raqqassa miehet rukoilevat kaduilla ja naiset kulkevat peitettyinä.

      Järjestystä ylläpitävät paikalliset komentajat, joita kutsutaan emiireiksi tai

      prinsseiksi", ISIS-järjestön epävirallisessa päämajassa Syyrian Raqqassa

      varastetun tavaran kauppiaana toiminut Omar kertoo Al Jazeeralle.

      Omarin mukaan ISIS keskittyy lasten värväämiseen. "Kun lapset

      aivopestään nuorella iällä, heistä tulee voimakastahtoisia ja he uskovat

      pelastukseen marttyyriksi tulemisen kautta."

      Myöskin Omar kertoo ISIS-taistelijoiden kutsuvat lapsisotilaitaan

      "pennuiksi".

      .

      Suuria maa-alueita ja useita kaupunkeja Irakista ja Syyriasta vallannut

      ISIS-järjestö toimii monella tapaa kuin suuri yritys. Jäsenkuntaa

      kasvatetaan ammattimaisesti toimivalla värväysketjulla, joka operoi

      ympäri maailmaa. Julkisuuskuvaa taas pitää yllä joukko järjestön työntekijöitä, joiden vastuulla on hallita ISIS:n näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja vaikuttaa

      uutislähteisiin. "He uskovat mitä tahansa".

      .

      Hieman vanhemman, jo 27-vuotiaan Salamin tehävänä oli saada ISIS:n

      riveihin tuoreita taistelijoita ulkomailta. Hänen mukaansa uusia jihadisteja

      on helppo hallita ja he uskovat mitä tahansa. "Heidät aivopestään.

      Kerromme heille uskonnosta, paratiisista ja neitsyistä", Salam selitti, hän

      kertoi myös toimineensa aikaisemmin IT-alalla, saaneensa kohtuullisen

      suurta palkkaa ja viettäneensä työpäivänsä netissä. Salamin mukaan ISIS:n

      tärkein työkalu värväyksissä on media. Julkisuus tuo jatkuvasti uusia

      taistelijoita ja kasvattaa myös järjestön suosiota Irakissa ja Syyriassa.

    • miksivaietaan

      Kommentteja? Miksi asiasta vaietaan? Onko tänne mitään moskeijaa hyvä tuoda, sunnit ja shiiat eivät toimeen tule...

    • onko_syy_peilissä

      Mitäs ihmettelemistä tuossa on. Kun katsotaan terroristivaltio israelin tekemiä sotarikoksia ja kuinka se on sullonut miljoonat ihmiset gettoihin siirtokuntiensa tieltä ei ole ihme, että kostoa haetaan. Tuota edesauttaa vielä USA:n antama veto-suojelu YK:n turvallisuusneuvostossa, eli USA hyväksyy israelin sotarikokset ovathan ne lisäksi useinmiten USA:n lahjoittamilla aseilla tehty. Lisäksi USA hyökkäsi Irakiin valehtelemalla joukkotuhoaseista ym. tappaen satoja tuhansia siviilejä. Kun katsotaan lisäksi muita pommitettuja maita kuten Libyaa, Somaliaa, Sudania, Jemeniä, Afganistania, Syyriaa, Pakistania jne. niin onko ihme, että sikäläisillä ja heidän tuttavillaan alkaa kosto elää? Kyllä se on ihan Israel ja USA pääsyyllisiä tuohon tilanteeseen, Britannian, Tanskan ym. avustaessa.
      Israelin ja länsimaiden pitäisi saada ampua vapaasti ihmisiä kuin ampumaradalla kaukaa ja turvasta. Sitten ihmetellään kun joku antaa joskus takaisin.

      • vasemmistolaislogiikkaa

        Nytkö ISIS:kin on Israelin syy? Kumma kyllä muslimit tällä hetkellä teurastavat toisiaan, sen sijaan että yrittäisivät kostaa länsimaille. Ja Israel ei saisi puolustaa omia siviileitään? Ja ghetot ovat valhetta ja suuri osa väitetyistä sotarikoksista on valheellisia, ja niitä tekevät palestiinalaiset koko ajan - myös omilleen.

        https://www.youtube.com/watch?v=AuPpAlqgV4U

        Sinulla ei liene mitään sitä vastaa että tällaisia päiden katkojia tulee Suomeen leikkaamaan vääräuskoisten päät irti?

        "Lisäksi USA hyökkäsi Irakiin valehtelemalla joukkotuhoaseista"

        - Onhan se tiedossa että Saddam käytti joukkotuhoaseita ihmisten tappamiseen kylissä, että kyllä hänelle niitä ainakin oli ollut. Onhan niitä Syyriallakin; kemiallisia että biologisia ja Pakistanilla on ydinase.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe