Kun joku homo päättääkin hyvätä homouden ja alkaa heteroksi ja perustaapa vielä perheen ja sanoo ettei homohaluje enää ole, niin silti kaikki evokkihomofanittajat kiljuvat kuin viimeistä päivää että tyyppi on vain puolihomo bi joka tällä kertaa toteuttaa heteroutta, mutta että silti hän ei ole aito hetero vaan edelleenkin bi.
Evokit ovat sitä mieltä että kerran puolihomo on aina puolihomo koska evoluutio on hänet sellaiseksi aluperin luonut. Tämä siitäkin huolimatta että tyyppi väittää ettei hän tunne lainkaan homotunteita.
Eikö nyt evoluutio muka voisi toimia hänen kohdallaan niin että sinä päivänä kun hän päättikin valita heterouden niin sen sen sai aikaan hänessä vaikuttava evoluutio?
Mitä, ei vai?
No nyt ei auta kuin katsoa asiaa kokonaissperspektiivistä.
Toinen tyyppi elelee heterona tyytyvväistä elämää aikuiseksi saakka eikäedes mieti homoutta vaan on ihan tyytyväinen elämäänsä kunnes hän sekoaa homopornosivuille ja alkaa ruokkia mieltään perversioilla ja lopulta intoutuu homoiluhommiin ja homobaarivessaseksiasiakkaaksi.
Onko hän nyt sitten homo joka on aina ollut homo? Eikö nyt olekin niin että jos noudatamme hänen kohdallaa samaa evo- logiikkaa kuin edellisen tyypin kanssa niin asia on niin että tämä mies on ollut aina hetero ja tulee aina sitä myös olemaan, mutta valitsi tällä kertaa toimintatavakseen homouden ilman että evoluutiolla oli asian kanssa mitään tekemistä.
Mitä opimme tästä? Sen että homous ei ole synnynäistä vaan valintakysymys eikä siinä evokkien epälogiikka asiaa muuksi muuta, sillä käytännössä kaikki homot tekevät valintansa vasta vanhemmalla teini-iällä tai vielä useammin sen jälkeen synnyttyään ensin heteroiksi.
Siis summa summarum: Evokkien oman logiikan mukaan todellisia homoja ei ole olemassakaan vaan kaikki homot ovat pohjimmiltaan heteroja.
Evoluution suunta? Evot ihan hukassa.
KolahtikokysyiJyri
3
<50
Vastaukset
Kreationistiset ydinfyysikot?
Sinä hoet vuodesta toiseen homo homo homo koskaan uudistumatta, kun me taas haluaisimme vastauksia kysymyksiimme.- KolahtikokysyiJyri
Teistit, kuinka on oma laitamme? Vastatkaa Krisseli-Ev.Lut.täi. evokitkin
ps.Kristinusko saattaa katsojien mielessä viitata yhdyntään antautumiseen. - MiettiiHän
Useimmat ihmiset ovat bi-seksuaaleja, täysin riippumatta siitä millaisia seksisuhteita heillä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954