Paavo Väyrysen tekemä kansalaisaloite eurosta eroamisesta ja sen ilmiömäinen menestys kertoo siitä hädästä, mikä Suomessa on.
Nykyisellä vauhdilla ei mene kuin muutama päivä, kun aloite on saavuttanut tarvittavan 50000 kannattajan käsittelyrajan.
Paavo Väyrysen aloite ei perustu mihinkään populismiin, vaan aloitteen perusteluissa on noudatettu asiallista linjaa.Samalla tavalla tulisi suhtautua myös muihin esillä oleviin ongelmiin.Nato-jäsenyyteen tai edes sen tavoitteluun loppu yhteistyö Ruotsin,Norjan sekä Venäjän kanssa käyntiin!
Suomen valtion velkakello käy samaa tahtia Paavo Väyrysen aloitteen kannatuksen kanssa.
PAAVO VÄYRYNEN PUHKAISI KUPLAN
8
<50
Vastaukset
- ohituskaista
Saakohan äänestä mukin palkaksi. Paavo ei päässyt tarpeeksi korkealle puolueessa,niin pitää olla jollakin tavoin esillä.
- iiu87
Saa palkaksi Paremman tulevaisuuden!
- omahyväinen
Se ei paljon muita auta,jos Paavolla menee paremmin.
- Syyke
Kyllä suomen olisi parasta erota eurosta ja elää itsenäisesti ei tarvitsisi olla kenenkään orjana, saisi itsenäisesti päättää axsioistaan, Hyvä Paavo
- joooohhh
Kannatan.
Ei ole varmaa pääseekö käsittelyn vaikka saisi kuinka paljon kannatusta.
Ensin lakivaliokunta tutkii ja päättääkö eteneekö eduskuntaan asti.- suomiköyhtyy
oli miten oli niin suomi on pilalla tuon euron takia.
täällä ei saa enää mitään parillakympillä, ennen oli satanen iso raha ja sillä sai tehtyä monta kauppareissua ruokakauppaan, nyt tuolal sinisellä ei saa kuin puoli pussia evästä ja lurauksen auton tankkiin! - PaavoJaRyssäYhteenSoppii
Paavo Väyrysen politiikan kulmakivi on ryssän nuoleminen ja oman vallanhimon tyydytys. Tämä yhdistelmä ei pure suomalaisiin, sen on Paavo kerta toisensa jälkeen joutunut suureksi harmikseen toteamaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35840Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15482