Pekkarinen nousemassa Keskustan johtoon

Matti Vanhanen harkitsee vakavasti Keskustan puheenjohtajuudesta luopumista.

Vanhasen vastaiset voimat ovat lisääntyneet Keskustan sisällä. Puolueväkeä rasittaa mm. Vanhasen kielteinen kanta kansanäänestykseen EU:n perustuslaista.

Mauri Pekkarisen kannatus sen sijaan on nousussa. Ponteva ministeri on saanut kauppa- ja teollisuusministeriön kuriin ja herran nuhteeseen lyhyessä ajassa. Ministeriön punikit on nujerrettu. Yksi osoitus Pekkarisen hienosta pelisilmästä on TEKES:in hajauttaminen maakuntiin. Ministeri Pekkarinen on aina osannut pitää kotiseudun puolta ja tulevaisuudessa TEKES:in avustukset suuntautuvat Keski-Suomeen.

Keskusta on paras!
6330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toivotaan, että olet oikeassa, sillä Pekkarisen tapaista keskustalaista tarvitaan Keskustan laskusuhdanteen jyrkentämiseksi. Siinä on oikea mies puolueen johtoon, sillä hänen on kaiken pekkaroinnin jälkeen vaikea peitellä sitä, mikä on oikein miehiään. Tämä mies jos kuka osaa sujuvasti selittää sen, miksi hän useaan otteeseen vaati polttoaineverojen alentamista Keskustan oppositiokaudella, mutta on nyttemmin unohtanut koko jutun ilmeisen tarpeettomana.

Ainoa mutka matkassa on Hokkasen-Laatikaisen muuri. Mauri on niin lyhytkin, että muurin yli kiipeäminen voi olla vaikeaa. Esko Ahohan tähän muuriin jo törmäsi ja Keskisuomalainen alkoi haukkua Maurinkin toimia sen jälkeen, kun tämä ilkesi Eskoa puolustaa. Ehkä Mauri myyrii muurin alta esiin.

Mutta kerta kaikkiaan mainiota se olisi. Uskon, että demarit ja kokkarit antavat tällaiselle täyden tukensa. Sitäkin tuetaan, että Kieriäisen Sepi valittaisiin Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Ellei sitten Sirkka-Liisa Anttila suostu ehdokkaaksi.

Äänestä

Valitettavasti edellinen kirjoittaja on oikeassa siinä suhteessa, ettei Pekkarinen todellakaan olisi keskustan imagolle paras mahdollinen puheenjohtaja. Hän kun on ollut liian kauan yhtäjaksoisesti aktiivisesti esillä päivän politiikassa.

Keskustan imagolle paras mahdollinen puheenjohtaja on tällä hetkellä ehdottomasti Vanhanen. On parempi, että puheenjohtaja on kompromisseihin taipuvainen, jolloin puolue pääsee niihin pöytiin joissa asioista todella päätetään. Sillä onhan nähty, että vaikka oppositiossa puhutaan mitä, ei sillä ole todellista vaikutusta silloin kun maassa toimii poliittinen enemmistöhallitus.

Liian radikaaliksi miellettävä puheenjohtaja, jollainen Pekkarinen kieltämättä olisi, voisi vaarantaa keskustan kyvyn tehdä yhteistyötä muiden poliittisten ryhmittymien kanssa ja jopa kutistaa puolueen hyvinkin pian ns. keskisuureksi puolueeksi. (esim. Ruotsin Keskustapuolue 1970-luvun lopulla.)

Tämä koskee tietenkin vain keskustan puheenjohtajaa. Demarityrannin kansa tuntuu hyväksyvän mukisematta, mutta tälle asialle me emme valitettavasti voi tehdä juuri mitään.

Kun Vanhanen joskus, toivottavasti ei aivan parin vuoden sisällä, mutta yhtälailla toivottavasti viimeistään kuuden vuoden sisällä jättää keskustan puheenjohtajan tehtävän, näkisin tuolloin vahvoina puheenjohtajakandidaatteina lähinnä komissaari Olli Rehnin tai kansanedustaja Antti Kaikkosen.

Syy miksi toivon Vanhasen jättävän keskustan puheenjohtajuuden viimeistään kuuden vuoden sisällä on se, että keskustan kannatus on yleensä aina noussut uuden puheenjohtajan valinnan myötä, kun se taas yhtä selkeästi on kääntynyt laskuun saman puheenjohtajan ollessa virassaan noin viidestä kahdeksaan vuoteen. Kansa kyllästyy samoihin naamoihin, paitsi demarit, he kun eivät yleisesti ottaen osaa laskea yli viiteen.

Äänestä
  • Rehn ei sensijaan millään ilveeläkään. Takametsien miehille Rehn on lievästi sanottuna punainen vaate. Syntilista on pitkä, tässä vähän alkua:

    - liian liberaali
    - ei ole ikinä viljellyt maata
    - viimeisen päälle EU-mies
    - kannattaa liittymistä NATOon
    - hyvä kaveri Erkki Liikasen kanssa
    - osaa ulukomaitten kieliä
    - on asunut ulukomailla ja jopa viihtynyt siellä
    - väitellyt mies
    - jne jne

    Äänestä

  • Oligarkki kirjoitti:

    Rehn ei sensijaan millään ilveeläkään. Takametsien miehille Rehn on lievästi sanottuna punainen vaate. Syntilista on pitkä, tässä vähän alkua:

    - liian liberaali
    - ei ole ikinä viljellyt maata
    - viimeisen päälle EU-mies
    - kannattaa liittymistä NATOon
    - hyvä kaveri Erkki Liikasen kanssa
    - osaa ulukomaitten kieliä
    - on asunut ulukomailla ja jopa viihtynyt siellä
    - väitellyt mies
    - jne jne

    - liian liberaali

    Rehn ei mielestäni ole juurikaan liberaalimpi kuin Vanhanen tai nuori Aho. Sen sijaan hän on Vanhasen ja nuoren Ahon (tarkoittaa Esko Ahoa vuosina 1990-93) tavoin maltillisuusmies, joka kykenee yhteistyöhön kaikkien puolueiden kanssa. Hän ei myöskään ärsytä ainakaan kovin suurta joukkoa Suomalaisia.

    - ei ole ikinä viljellyt maata

    Johannes Virolaisen jälkeen kukaan keskustan puheenjohtaja ei ole viljellyt maata.

    - viimeisen päälle EU-mies

    Keskustan enemmistö ei tänä päivänä vastusta Suomen jäsenyyttä unionissa, joten ei EU-miehissä mitään vikaa ole. Tärkeintä on miten unionissa toimitaan. Halutaanko siellä ajaa Suomen kansallisia etuja, vai toimitaanko siellä Lipposen linjalla, jossa ensin tulee EU:n etu, sen jälkeen unionin suurten jäsenvaltioiden etu ja mikäli rahkeita riittää voidaan joskus suoda Suomelle muiden pienten jäsenvaltioiden joukossa joku melkein virasto, kunnes joku suurista valtioista päättääkin ottaa kyseisen viraston itselleen. Ja Lipponen on onnellinen.


    - kannattaa liittymistä NATOon

    Tämä seikka on omasta mielestäni Rehnin suurin miinus.

    - hyvä kaveri Erkki Liikasen kanssa

    So.

    - osaa ulukomaitten kieliä

    No voi, voi.

    - on asunut ulukomailla ja jopa viihtynyt siellä

    Ei piru vieköön.

    - väitellyt mies

    Sopii keskustan puheenjohtajaksi vallan mainiosti. Keskusta kun perinteisesti on ollut juuri tuo tohtoreitten puolue. Muutamia tunnetuimpia mainitakseni. Lauri Kr. Relander, Juho Sunila, Urho Kekkonen, Jussi Sukselainen, Johannes Virolainen, Ahti Karjalainen, Paavo Väyrynen, Seppo Kääriäinen sekä jaa no en taida viitsiä mainita Pekka Puskaa, hän kun ei ole kovinkaan tunnettu… Ei kyllä se täytyy mainita, niin ja vielä Pekka Puska.
    - jne jne

    En kylläkään ymmärrä, että miksi vaivaudun vastaamaan tälläisiin viesteihin. Sinä Oligarggi esimerkiksi tuskin olet keskustan jäsen ja näin ollen keskustan puheenjohtajan valinta ei taida olla sinun murheesi.

    Äänestä

  • Oligarkki kirjoitti:

    Rehn ei sensijaan millään ilveeläkään. Takametsien miehille Rehn on lievästi sanottuna punainen vaate. Syntilista on pitkä, tässä vähän alkua:

    - liian liberaali
    - ei ole ikinä viljellyt maata
    - viimeisen päälle EU-mies
    - kannattaa liittymistä NATOon
    - hyvä kaveri Erkki Liikasen kanssa
    - osaa ulukomaitten kieliä
    - on asunut ulukomailla ja jopa viihtynyt siellä
    - väitellyt mies
    - jne jne

    Oli Keskustan nuorten liiton puheenjohtajana Demarimpi kuin Demarit itse.

    Ei sellaisesta ole laaja- alaisen Kekustan puheenjihtajaksi. Me ei tarvita Demaria puheenjohtajaksi, vaan aidon Keskustalaisen.

    Äänestä

  • Hessu kirjoitti:

    Oli Keskustan nuorten liiton puheenjohtajana Demarimpi kuin Demarit itse.

    Ei sellaisesta ole laaja- alaisen Kekustan puheenjihtajaksi. Me ei tarvita Demaria puheenjohtajaksi, vaan aidon Keskustalaisen.

    Esko Ahohan toimi aikoinaan aktiivisesti teiniliitossa, joka muuten oli tunnettu lähinnä skdl:n ns. nuorisojärjestönä. Tästä huolimatta Aho toimi ainakin omasta mielestäni varsin mallikkaasti keskustan puheenjohtajana kaksitoista vuotta. Totuuden nimessä on toki mainittava, että samaisessa teiniliitossa toimivat mm. sellaiset nimet kuin, Ilkka Kanerva ja Ben Zyskowicz.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käytävillä kuiskitaan kirjoitti:

Matti Vanhanen harkitsee vakavasti Keskustan puheenjohtajuudesta luopumista.

Vanhasen vastaiset voimat ovat lisääntyneet Keskustan sisällä. Puolueväkeä rasittaa mm. Vanhasen kielteinen kanta kansanäänestykseen EU:n perustuslaista.

Mauri Pekkarisen kannatus sen sijaan on nousussa. Ponteva ministeri on saanut kauppa- ja teollisuusministeriön kuriin ja herran nuhteeseen lyhyessä ajassa. Ministeriön punikit on nujerrettu. Yksi osoitus Pekkarisen hienosta pelisilmästä on TEKES:in hajauttaminen maakuntiin. Ministeri Pekkarinen on aina osannut pitää kotiseudun puolta ja tulevaisuudessa TEKES:in avustukset suuntautuvat Keski-Suomeen.

Keskusta on paras!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu