Uusien autojen kauppa ei kuulemma oikein käy. Sellaisen homman oon itse huomannut, että vanhemmat ihmiset ja eläkelläiset ajavat entistä pidempään autoillaan. Vanhempani jäivät pari vuotta sitten eläkkeelle. Työssäoloaikana vaihtoivat autoa säännön mukaisesti 3-4 v välein. Nykyinen auto on ollut heillä 7 vuotta eikä meininkiäkään vaihtaa. Heillä on paljon saman ikäisiä tuttavia, enimmäkseen vanhoja työkavereita. Sama juttu, eläkkeelle kun jäivät, autonvaihtotarpeet katosi, ihan järkiään kaikilta. En tiedä onko yleisempikin ilmiö. Rahasta se tuskin on kiinni mutta osaltaan varmaan lamauutiset hillitsee ja näytön tarpeet on vähentyneet.
Vanhempi kansa ajaa vanhalla
35
<50
Vastaukset
- Kirkkovene
Auto on kallis ostos.
Ainoa järkevä ostos on käteiskauppa niin edullisesti kuin mahdollista.
Hyväkuntoista vanhaa ei kannata vaihtaa koska siitä hyvitetään todella huonosti.
Tuttavalleni hyvitettiin autosta 3000,-, autoliikkeessä jälleenmynnissä 15 000,-!
Ajan autoni loppuun, ostan uuden ilman vaihtoautoa sitten kun on pakko.- miksiOletDorka
suurinta paskaa aikoihin.
- Kirkkovene
Olisi mielenkiintoista tietää miltä osin "suurinta paskaa aikoihin"?
Viimeksi vaihtoon meni MB W124 950 000km.
Autot pitää ajaa loppuun, käyttökuntoisen auton tuhoaminen on ekologinen rikos.
Romutuspalkkiot, järjettömät saastemittaukset tms. ovat vain Kokoomuksen ja autotuojien myynninedistämiskikkoja.
- Näin-se-menee
Vanhemmalla kansa, meinaan ihan perusduunareillakin, oli hyvät vaikituiset työpaikat ja varaa sekä halua näyttää naapureille ja duunikamuille et rahaa on ja ei kun uutta menopeliä alle parin vuoden välein. Nyt kun nää suuret ikäluokat on jäämässä pois markkinoilta, tilalle ei ole tullut uusia ostajia eikä varmaan enää tulekaan. Hyvätulonen duunariluokka on katoomassa, joten uuden auton myynti hiipuu tasaisesti. Sitten kun rokotetaan vanhan auton käyttäjää oikein urakalla, ei ole kohta enää niitäkään.
- VaihtoABC
"Make123456" ja "Näin-se-menee" ja muut luulottelijat ja markkina-arvailijat.
"Make" myönsikin tekstillään, että päätelmänsä ovat täyttä arvailua ja luulottelua; "...ei kuulemma..." ja "En tiedä onko..."
Hyvä, sillä kuulopuheet ja oman suppean ympäristönsä mukaan laajempien johtopäätöksien vetäminen menee usein väärin.
Se, että "Maken" vanhemmilla ei ole halua vaihtaa uuteen eläkeikäisenä, johtuu ensisijaisesti rahan puutteesta. Osalla eläkeikäisistä ei ole rahaa vaihtaa uuteen, palkkatyöikäisenä vielä oli. Katsele "Make" tuttava- ja asuinpiirisi muutakin elintasoa; on ihan hyvä, että eläkeikäisenä viimeistään on oppinut elämään kukkaronsa mukaan, ei statuksen.
Se ei silti tarkoita, etteikö kuitenkin iso osa eläkeikäisistä olisi juurikin niitä uuden auton ostajia. Näin nimittäin oikeasti on ja itseasiassa nyt, kun "autoverohulluttelusta" on saatu valtiontasoinen päätös, kauppa alkaa käymään hitaasti mutta varmasti nousujohdanteisena. Myös uuden auton kauppa. Että se siitä "kuulemma ei käy" -luulottelustasi.
"Näin-se-menee" -nimimerkillekin.
"... halua näyttää naapureille ja duunikamuille et rahaa on..."
Aivan.
Nousukausilla, ihan aina ja taas nyt kun sellainen on aluillaan, näytöntarve ja -halu lisääntyy vauhdilla. Autoverotuksen päätös (vihdoinkin, kiitos porvarihallituksen) ja sen kautta markkinoiden rauhoittuminen siltä osin ja lisäksi orastava, mutta varma nousukausi... siinä sitä uusia eväitä näytönhaluille. Uusienkin myynti kasvaa. Käytettyjen (hyvien/hienojen/näyttävien/parempien kuin se millä on viime vuodet körryytelty) kauppa on jo vilkastunut viime aikoina merkittävästi.
Eli eipä tässä hätäpäivää (enää, muutaman heikomman vuoden jälkeen, kun lamanpelottelulla ja siitä uutisoinnilla on yritetty tappaa kaikki markkinat autoala mukaanlukien) kauppa käy hyvin, vauhdittuen loppuvuotta kohti ja ensi vuonna taotaan oikein kunnolla voittoja autokauppa-alalla. Siis niissä liikkeissä, jotka em.lamauutisointi-pelottelu-kurimuksesta ovat henkiin jääneet.
Näytön tarve on ja pysyy, se on ihmisluonteeseen DNA:han sorvattu ja auto jos mikä on status-symboleista ensimmäinen johon laitetaan aina liikaakin varallisuudesta kiinni.
Kiitos siitä.- EiPerpanssi
"Nousukausilla, ihan aina ja taas nyt kun sellainen on aluillaan...."
Missä ovat merkit uuden nousukauden alusta? Ne laivatilauksetko? Hah, salli nauraa lisää. Niistä tilauksista me jäämme nuolemaan näppimme. Mitään nousua ei ole näköpiirissä oikeasti, koska pohja sellaiselle puuttuu täysin.
- MersuIsoS
VaihtoABC ei ota huomioon sitä, että ehkei mitään nousukautta enää tule, ainakaan lähitulevaisuudessa. Nyt varakkaammat (etenkin eläkeläiset) laittavat rahansa jemmaan säästöihin ja sijoituksiin pahan päivän varalle.
Näin-se-menee: "Hyvätulonen duunariluokka on katoomassa, joten uuden auton myynti hiipuu tasaisesti."
Työtä varmaan riittää mutta peruskansalle työ on jatkossa pätkittäistä ja muutenkin epävarmaa. Ansiotasot tippuu.
Tulevan trendin autokauppa varmaan tietääkin ja varmaan siihen on jo osattu sopeutua, ainakin jos ollaan älytty vilkaista rekisteröintitilastoja.
Henkilöautojen ensirekisteröinnit:
v. 2003, 150 000 kpl
v. 2014, 105 000 kpl- VaihtoABC
"Tulevan trendin autokauppa varmaan tietääkin ja varmaan siihen on jo osattu sopeutua, ainakin jos ollaan älytty vilkaista rekisteröintitilastoja."
...ja kuten itsekin tilastoillasi, kiitos niistä, todistelit: laskusuhdannetta on jatkunut jo tovin. Voin luvata, että nousukausi tulee aina ja ihan joka kerta taantuman jälkeen. Niin tulee nytkin ja autokauppaa työkseen tekevät tietävät tämän hetken merkeistä (ei "kuu kiurusta kesään" vaan realiteeteistä ja toteutuneista markkinafaktoista) että nousu on alkanut. Ei rakettimainen nousu (mikä onkin terve asia) vaan realismiin ja todelliseen talouden vahvistumiseen ja erityisesti autoalalla autoveropelleily-uutisointien loppuminen tuottaa automaattisesti ostopaineen laukaisin jo tämän vuoden puolella, ensi vuosi tulee olemaan katteellisesti vuosikymmenen paras niin uusissa, kuin käytetyissäkin autoissa. Sittenpä näet sinäkin. - VaihtoABC
EiPerpanssi kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Sittenpä näet sinäkin.
Ei muuta tässä vaiheessa. Talous taantuu ja laskee tietyissä sykleissä ihan väistämättä ja sinun "punanuttuisuudestasi" tai edes minun porvariudesta huolimatta aina. Nyt nousu (myös autoalalla) on viivästynyt sekä sisäpoliittisista että ulkopoliittisista syistä ryyditettynä autoalalla vielä "vero-poistuu"-hölmöilyjen oikaisematta jättämisen vuoksi, mikä sekin on täysin normaalia markkinoiden "elämistä". "Autovero-poistuu" -hölmöilyltä on nyt lopullisesti katkottu siivet, se tarkoittaa automaattisesti sitä, että ostopaineet purkautuvat ihan itsestään.
Mutta kuten sanottua jo tuli: Sittenpä näet sinäkin.
- Vähänkm.pitkäikäautolle
Eläkkeelle jäädessä voi käydä niin että ajokilometrit vuodessa putoavat paljon. Omalla kohdalla nyt tulee kilometrejä vain kolmasosa työssäoloaikaan verrattuna.
Autonvaihtotarve tulee kohdalle nyt paljon harvemmin kuin työssäollessa kun ei viitsi vaihtaa hyväkuntoista pienillä kilometreillä olevaa autoa vain vaihtamisen ilosta. - luulottelijatHerätkää
Ja oikeiden tilastojen mukaan juuri vanhempi väki vaihtaa uuteen suhteessa useammin kuin nuoriväki. Määrät on vaan pienemmät nyt kuin nousukauden huumassa.
- OikeaTilastojenTulkinta
Vaan vanhempi väki, suuret ikäluokat (jolla on rahaa: hyvät eläkkeet) ajelee hyväkuntoisia autojaan loppuun, luopuu ajokortista ja siirtyy tasasta vauhtia manan majoille eikä uutta tule tilalle. Tulevat eläkeläiset ovat juuri sen verran ostokyvyttömämpiä joten tuskin uusien autojen myyntimäärät tästä ainakaan nousee.
- uskoToivoLuulo
Sulla on ihan omat tilastot, onnea!
- EiPerpanssi
uskoToivoLuulo kirjoitti:
Sulla on ihan omat tilastot, onnea!
Nimimerkki "OikeaTilastojenTulkinta" on aivan oikeassa. Ylihintaiseksi käyvä porukka, jota myös suuriksi ikäluokiksi kutsutaan, alkaa olla jo kokonaisuudessaan lähempämä 70-vuotiaita. Eivät sellaiset tyypit enää autoja ostele, vaan he menevät sille seuraavalle tasolle, eli yhteiskunnan elätettäväksi hoitolaitoksiin kuola poskella.
Muutaman kymmen vuoden päästä kukaan ei köyhälistö Suomessa enää edes muista moista porukkaa joka aiheutti ahneudellaan suurimman taloudellisen katastrofin elinaikanaan. Ja luulivat vielä olevansa jotenkin merkittäviä, vaikka totuus on se että tuurilla syntyivät sodan jälkeiseen nousuun. - destamoona
EiPerpanssi kirjoitti:
Nimimerkki "OikeaTilastojenTulkinta" on aivan oikeassa. Ylihintaiseksi käyvä porukka, jota myös suuriksi ikäluokiksi kutsutaan, alkaa olla jo kokonaisuudessaan lähempämä 70-vuotiaita. Eivät sellaiset tyypit enää autoja ostele, vaan he menevät sille seuraavalle tasolle, eli yhteiskunnan elätettäväksi hoitolaitoksiin kuola poskella.
Muutaman kymmen vuoden päästä kukaan ei köyhälistö Suomessa enää edes muista moista porukkaa joka aiheutti ahneudellaan suurimman taloudellisen katastrofin elinaikanaan. Ja luulivat vielä olevansa jotenkin merkittäviä, vaikka totuus on se että tuurilla syntyivät sodan jälkeiseen nousuun.Kun on aikanaan tehnyt työt ja maksanut verot,ja vielä elättänyt omat lapset niin pystyy ostamaan omilla rahoilla vaikka kalliimmaankin auton ja matkustelemaan mielin määrin.Mutta nyt tämä kädetön ja uusavuton sukupolvi ei saavuta tätä etua koskaan.Mutta ei kaikki kyllä niitä on vielä kyllä alote kykyisiäkin ja kunnollisia jotka ansaisevat oman toimeen tulonsa.Mutta suurin osa on kyllä eläkeiässä jo syntyessään.Eli toimintakyvyttömiä ja yhteiskunnan elättejä.
Mutta miten käy kun vanhenpi sukupolvi poistuu. - VaihtoABC
"Mutta miten käy kun vanhenpi sukupolvi poistuu."
Sen sinun solvaamasi "tämä kädetön ja uusavuton sukupolvi" voi paremmin, kun Teidän saattohoitoa ei tarvitse enää kustantaa heidän lompakoistaan.
Niin se maailma pyörii, vaikka kuinka kaltaisesi elävätkin näennäisen pysähtyneisyydessä ja menneitten "parempien aikojen" haikailussa. - VaihtoABC
"Eli toimintakyvyttömiä ja yhteiskunnan elättejä."
Joka loppuu sekin nyt (kiitos porvarihallituksen) kun työttömyys- ja ennenkaikkea ansiosidonnaisia ilmaisrahoja leikataan. - EiPerpanssi
destamoona kirjoitti:
Kun on aikanaan tehnyt työt ja maksanut verot,ja vielä elättänyt omat lapset niin pystyy ostamaan omilla rahoilla vaikka kalliimmaankin auton ja matkustelemaan mielin määrin.Mutta nyt tämä kädetön ja uusavuton sukupolvi ei saavuta tätä etua koskaan.Mutta ei kaikki kyllä niitä on vielä kyllä alote kykyisiäkin ja kunnollisia jotka ansaisevat oman toimeen tulonsa.Mutta suurin osa on kyllä eläkeiässä jo syntyessään.Eli toimintakyvyttömiä ja yhteiskunnan elättejä.
Mutta miten käy kun vanhenpi sukupolvi poistuu.".... kädetön ja uusavuton sukupolvi ei saavuta tätä etua koskaan."
Kun olet noin saatanan viisas niin varmasti osaat sitten neuvoa niitä kädettömiä ja uusavuttomia kakaroitasi oikeaan suuntaan tässä totaalisesti erilaisessa maailmassa kuin missä luulet tällä hetkellä eläväsi. Myrskyävän meren rannalla on helppo huudella, varsinkin jos ei tajua mistään mitään. Ja se on juuri näiden jo onneksi poistumaan päin olevien uusavuttomien vanhempien ja isovanhempien pahin ongelma. Neuvoja tulee, mutta yksikään ei ole toimiva, koska ei ne eivät perustu mihinkään muuhun kuin luuloihin.
Kyllä tässä nuoremmatkin ovat duuninsa tehneet ja veronsa maksaneet, joten älä tule jumalauta vittuilemaan. Ja juuri niillä vero€uroilla niitä teikäläisten eläkkeitä maksellaan sakkaavasta bkt:stä vailla oikeita nousunäkymiä. - destamoona
EiPerpanssi kirjoitti:
".... kädetön ja uusavuton sukupolvi ei saavuta tätä etua koskaan."
Kun olet noin saatanan viisas niin varmasti osaat sitten neuvoa niitä kädettömiä ja uusavuttomia kakaroitasi oikeaan suuntaan tässä totaalisesti erilaisessa maailmassa kuin missä luulet tällä hetkellä eläväsi. Myrskyävän meren rannalla on helppo huudella, varsinkin jos ei tajua mistään mitään. Ja se on juuri näiden jo onneksi poistumaan päin olevien uusavuttomien vanhempien ja isovanhempien pahin ongelma. Neuvoja tulee, mutta yksikään ei ole toimiva, koska ei ne eivät perustu mihinkään muuhun kuin luuloihin.
Kyllä tässä nuoremmatkin ovat duuninsa tehneet ja veronsa maksaneet, joten älä tule jumalauta vittuilemaan. Ja juuri niillä vero€uroilla niitä teikäläisten eläkkeitä maksellaan sakkaavasta bkt:stä vailla oikeita nousunäkymiä.destamoona jatkaa.Työtä tekemällä ne eläkerahat on ansaittu.
Jokaisella on siihen ollut mahdollisuus.
Mutta totuushan on.Niin makaa kun petaa. - Jacop
VaihtoABC kirjoitti:
"Mutta miten käy kun vanhenpi sukupolvi poistuu."
Sen sinun solvaamasi "tämä kädetön ja uusavuton sukupolvi" voi paremmin, kun Teidän saattohoitoa ei tarvitse enää kustantaa heidän lompakoistaan.
Niin se maailma pyörii, vaikka kuinka kaltaisesi elävätkin näennäisen pysähtyneisyydessä ja menneitten "parempien aikojen" haikailussa.Se kun on niin, että me nykyiset eläkelläiset olemme maksaneet jo silloin kun olimme ansio työssä nykyiset eläkkeet. Joten pitäkää vaan te uus avuttomat kakarat suunne kiini. Kun sekin suu on vielä ainoa elin jota te pullamössö sukupolvi vielä jotenkin osaatte käyttää. Minä tiedän, että teille on olevinaan työtä se kun olette työpaikalla. Onneksi virastoissa ja toimistossa on nykyisin huomattu se, että teitä nuoria on siellä puolet liikaa ja veltoimmia on potkittu pellolle kalossin kuva takamuksessaan.
- Budjettiautoilija
Nykyään saa jo ihan kohtuukuntoisen 10v vanhan auton alle 5 tonnilla imastoinnilla ja ajonvakautuksella. Moni ei edes halua ostaa uutta (tai edes uudenkarheaa).
- YKLuokkaa
Aivan ja auton statusarvo on vähentynyt. Täällä meidän kylällä autoa vaihdettiin uuteen tiuhaan ja tasaseen vielä 80-luvulla. Auto oli se jolla hyväosaisuutta mainostettiin. Nyt on tilanne toinen. Harva ylipäänsä ostaa uutta autoa ja vaihtovälit on pidentynyt. Ennen hämmästeltiin lähes viikottain naapureiden hankkimia uusia autoja. Nyt hämmästellään enempi sitä, kuinka ikäisekseen hyvässä kunnossa ja vähän ajettu auto naapurilla on. Ikäjakauma on varmaan alueella vanhentunut mutta tuskin se yksistään tilannetta selittää. Yleinen ilmapiiri ja suhtautuminen autoon on muuttunut. Se mikä nyt jää sivun tarpeettomista autokaupoista, sillä hankitaan jotain oikeesti hyödyllistä.
- VaihtoABC
YKLuokkaa kirjoitti:
Aivan ja auton statusarvo on vähentynyt. Täällä meidän kylällä autoa vaihdettiin uuteen tiuhaan ja tasaseen vielä 80-luvulla. Auto oli se jolla hyväosaisuutta mainostettiin. Nyt on tilanne toinen. Harva ylipäänsä ostaa uutta autoa ja vaihtovälit on pidentynyt. Ennen hämmästeltiin lähes viikottain naapureiden hankkimia uusia autoja. Nyt hämmästellään enempi sitä, kuinka ikäisekseen hyvässä kunnossa ja vähän ajettu auto naapurilla on. Ikäjakauma on varmaan alueella vanhentunut mutta tuskin se yksistään tilannetta selittää. Yleinen ilmapiiri ja suhtautuminen autoon on muuttunut. Se mikä nyt jää sivun tarpeettomista autokaupoista, sillä hankitaan jotain oikeesti hyödyllistä.
Tähän toistan jo aiemmin sanomani:
"Nousukausilla, ihan aina ja taas nyt kun sellainen on aluillaan, näytöntarve ja -halu lisääntyy vauhdilla."
Viimeisin vauhdikkaampi nousukausi oli juurikin 80-luvulla.
Ihan vastaavaa ei nyt ole tulossa (onneksi, liika vauhti ei ole hyväksi), mutta nousu on alkamassa ja seuraavat 5-vuotta mennään ylöspäin myös autokaupassa ja erityisesti nyt, kun valtio vihdoin katkoi siivet autoveronpoisto-höpinöiltä.
Patoutunut ostohalu ja suoranainen vaihdon tarve/pakko (odottelivat hyväuskoisina autoveron poistuvan, heh!) purkautuu nyt ja vaikuttaa yhtälailla käytettyjen kuin uusienkin myyntitilastoihin voimakkaasti. - VaihtoABC
YKLuokkaa kirjoitti:
Aivan ja auton statusarvo on vähentynyt. Täällä meidän kylällä autoa vaihdettiin uuteen tiuhaan ja tasaseen vielä 80-luvulla. Auto oli se jolla hyväosaisuutta mainostettiin. Nyt on tilanne toinen. Harva ylipäänsä ostaa uutta autoa ja vaihtovälit on pidentynyt. Ennen hämmästeltiin lähes viikottain naapureiden hankkimia uusia autoja. Nyt hämmästellään enempi sitä, kuinka ikäisekseen hyvässä kunnossa ja vähän ajettu auto naapurilla on. Ikäjakauma on varmaan alueella vanhentunut mutta tuskin se yksistään tilannetta selittää. Yleinen ilmapiiri ja suhtautuminen autoon on muuttunut. Se mikä nyt jää sivun tarpeettomista autokaupoista, sillä hankitaan jotain oikeesti hyödyllistä.
Vielä tähän kommenttiin:
"Ennen hämmästeltiin lähes viikottain naapureiden hankkimia uusia autoja. Nyt hämmästellään enempi sitä, kuinka ikäisekseen hyvässä kunnossa ja vähän ajettu auto naapurilla on."
Aivan... ja kun naapuri nyt ostaakin uuden, hämmästellään sitä hetki ja marssitaan kauppaan ostamaan hienompi ihan naapurin kiusaksi ja hämmästeltäväksi.
Aivan perus markkinataloutta ja sen soveltamista. Ei tämä mitään rakettitiedettä ole eikä tarvitse olla ennustaja tämän nähdäkseen, merkit pitää vaan aistia ja reagoida niihin. Myyjäpuolella on jo hoppu jos ei ole varautunut myynnin kasvuun ja joutuu käytettyjenkin myyjä myymään "ei oota" kun tavara (hyvät yksilöt) viedään käsistä. Uudet loppuu varastosta ja odotusjonot pitenee.
- jhjghjh
Kellä sitten on varaa pienestä eläkkeestä.Viimeisinä työvuosina ostettu jokin Nissan sunny taikka corolla 90 luvun alusta.Myös uuden auton oppiminen hiukan pelottaa ja vanhat halpoja ylläpitää.Hiukan jo uudella autolla hekumoiminen jo hiukan junttia jo nuorisolle kun rahat elämyksiin ja aika varttuneetkin tivaavat autoa viikonlopuksi lainaksi puoliväkisin vanhemmiltaan vaikka rahasta niin tiukkaa kun se autonpito maksaa.
- sdfeftg
Joo, olen eläkkeellä ja ostin auton 3v sitten, mittarissa nyt 23000km, ei tarvetta vielä vaihtaa, ehkä 10v kuluttua. Työelämässä tuli 20000km vuodessa.
- VaihtoABC
Suomi on osa Eurooppaa.
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1437018961081.html
...vaikkakin kaikki markkinoiden liikkeet saapuvat tänne perähikiälle viiveellä... tilastojen vääristymä Suomessa on johtunut Valtion vatuloinnista "autovero-poistuu" -hölmöilyn suhteen.
Nyt tuokin on korjattu ja latu on auki! - VaihtoABC
YLE uutisoi 20.07.2015 (Otsikoitu naisautoilijoista, mutta myös... kaskas, myös ikäihmisistä ja markkinoista yleisestikin ja juuri niinkuin sanoin.)
http://yle.fi/uutiset/uudenkarheaa_autoa_ajaa_yha_useammin_nainen__syyna_sinkkuuntuminen/8164084
"Uudet autot saavat yhä iäkkäämpiä kuskeja."
"Vuonna 2011 yli 60-vuotiaita oli 24 prosenttia kaikista uusilla autoilla ajavista naisista. Viime vuonna heidän osuutensa oli noussut 30 prosenttiin. Lähes kuusi prosenttiyksikköä nousi samana aikana myös yli 60-vuotiaiden mieskuskien osuus kaikista uusilla autoilla ajavista miehistä."
Ja ylipäätään vahvistuksena kaikelle tässä sanomisilleni:
"Haja-asutusalueilla autoilun määrä tuskin vähenee, sillä etäisyydet ovat pitkiä eikä joukkoliikennettä juuri ole. Se ei kuitenkaan takaa juuri uusien autojen myyntiä, sillä vaihtoehtona on aina myös käytetyn auton ostaminen."
Se nyt vaan on keskimääräisesti kivempi olla oikeassa. Kiitos. - Melkeinolitoikeassa
Varmaan moni vaihtaa vielä uuteen ennen eläkkeelle jäämistä mutta siihen se sitten jääkin. Prosenteilla on kiva pelata nimittäin tottahan sen porukan osuus tilastollisesti/prosenttuaalisesti kasvaa joilla on ylipäänsä rahaa ostaa uusi auto. Todellinen tilanne tilastojen takana on kuitenkin todennäköisesti paljon karumpi. Lisäksi kun tilastoja laatii ja julkaisee valtion laitos, mukana on aina aimo annos poliittista ohjausta ja kun samassa jutussa aihetta kommentoi automyyjien edustaja, kannattaa suhtautua lievällä varauksella.
- VaihtoABC
"...mukana on aina aimo annos poliittista ohjausta ja kun samassa jutussa aihetta kommentoi automyyjien edustaja, kannattaa suhtautua lievällä varauksella."
Tottakai. KAIKKI uutisointi on jonkun "ohjaamaa" jos ei muuta, niin toimittajan itsensä mielipiteiden ja maailmankuvan "heijastuma". KAIKKEEN uutisointiin pitää suhtautua varauksella.
Se ei sitä faktaa tässä tapauksessa kumoa, että yhä useampi 60 ikäihminen ostaa uuden auton. Piste.
...ja siitähän tässä oli alunpitäenkin kyse. Eikö? - Oletsekaisin
VaihtoABC kirjoitti:
"...mukana on aina aimo annos poliittista ohjausta ja kun samassa jutussa aihetta kommentoi automyyjien edustaja, kannattaa suhtautua lievällä varauksella."
Tottakai. KAIKKI uutisointi on jonkun "ohjaamaa" jos ei muuta, niin toimittajan itsensä mielipiteiden ja maailmankuvan "heijastuma". KAIKKEEN uutisointiin pitää suhtautua varauksella.
Se ei sitä faktaa tässä tapauksessa kumoa, että yhä useampi 60 ikäihminen ostaa uuden auton. Piste.
...ja siitähän tässä oli alunpitäenkin kyse. Eikö?Nuorten ikäluokkien puuttuminen uuden auton ostajista on johtanut siihen, että yhden hengen talouksien osuus uuden auton ostajista on vuosikausia pysynyt tasaisena, runsaassa kymmenessä prosentissa.
Tässä kehityskaaressa lienee autokauppiailla miettimisen paikka. Wiman arvelee, että ostajakunnan keski-ikä jatkaa kasvuaan riippumatta taloustilanteesta. Kun ikääntymiskehitys pysähtyy, kokonaismarkkinat kääntyvät vääjäämättä laskuun.
kokonaismarkkinat kääntyvät vääjäämättä laskuun.
kokonaismarkkinat kääntyvät vääjäämättä laskuun.
kokonaismarkkinat kääntyvät vääjäämättä laskuun.
Y M M Ä R R Ä T K Ö
- EiPerpanssi
Tämä on muuten enemmän kuin outo keskustelu jossa jauhetaan ikäihmisten auton ostosta. Jostain syystä juuri tuo ilmiö on Suomessa ollut se kaikkein näkyvin autojen myynnissä. Sehän ei oikeasti kerro kuin siitä, että markkinatilanne on erittäin vääristynyt, koska valtavirta on kuitenkin nuorempaa porukkaa. Näin on asia siis ainakin vielä toistaiseksi.
Toinen autoja ostava taho taitavat olla yritykset, joiden autojen osto on myös erittäin merkittävässä roolissa. Yritykset käyttävät tosin paljon leasing-soppareita, jotka taitavat olla autokaupalle aivan yhtä hyvä bisnes kuin itse autojen myyntikin.
Ihmeellistä on siis se kuinka kokonainen kansakunta lokeroituu tiettyyn moodiin niin saatanan helpolla. Suomen autokaupan merkittävin osa-alue on ja pysyy käytettyjen myynnissä. Näitä kauppoja tehdään n. 550 000 joka vuosi. - EiPerpanssi
Osaa olla muuten aikamoinen idioottipari nämä "destamoona" ja hänen ilmeinen veljensä "VaihtoABC ". Kumpikin on aivan pihalla oikeista asioista ja realiteeteistä = idiootteja kumpikin.
- destamoona
Onneksi minulla joku joka on samaa miltä.
Kiitos. Vaihto ABC.
On hyvä että mennään edellä,ja tiedetään missä mennään ja millä ajellaan.
Ja varaa olisi ostaa mutta pidetään jalat maassa.
EiPerpansii veistatkoon omiaan jos helpottaa.
- Jacop
Uusien autojen kauppa ei kuulemma oikein käy.
Eläkelläinen ei paljon välttämättä autoa tavitsekkaan ja ehkä vanhatkin autot on heillä hyvä kuntoisia, kun ei ole paljon ajoa. Itse en ole koskaan omistanut autoa juuri sen kalliitten kustannusten takia. Olen vain nauttinut paljolti niistä veroista joita auton omistajat maksavat bensassa. vakuutuksissa ym kuluissa ja auton maksuissa. Auton kulut on kai olleet indeksissä siksi, että me autottomat eläkelläset päästään
nauttimaan indeksi sidonnaisista eläkkeistä siinä kuin autotomatkin, kiitos vaan kaikille eläkelläisille jotka nämä verokertymät maksavat siis auton omistaja eläkeläisille. Minä en ole kovin kova valittmaan eläkelläisen olosta. On kuiekin laskettava sillekkin jotain, että eläke palkan eteen en enää tarvitse nähdä vaivaa. 1400 käteen saavana eläkelläisenä vietän usein talvet Espanjassa ja maksan vielä kahteen paikkaan vuokraa, kotimaahan ja Espanjaan. Tavallisesti syön arkipäivisin lounaan ravintolassa. Eläkkeeni on ihan riittävä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696