Ei avioliitto ole tähänkään asti lapsia suojellut

tasa-arvoa1

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että isä on lapselle äärettömän tärkeä. Varsinkin kolmen ikävuoden jälkeen isän rooli vahvistuu ja vahvistuu kehityksessä.

Mutta avioliitto ei ole koskaan suojellut lapsia tai isiä millään tavalla. Päin vastoin avioliitto on avioerojen muodossa riistänyt isän lapsilta lopullisesti ympäri maailmaa.

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole uhka lapsille, vaan se että miehistä ei yleisestikään välitetä pennin vertaa. Sitten kun isistä ja pojista aletaan välittämään tässä yhteiskunnassa toteutuu myös lasten oikeudet.

Koko avioliittoinsituutio, jossa valtio sekoitetaan mukaan kahden ihmisen väliseen lisääntymis- ja yhdessäolon sopimukseen on irvokas.

Isyyden testaamisesta pitäisi tehdä automaattinen toimenpide. Isyydestä pitäisi saada luopua adoption kautta, aivan kuten äitiydestäkin. Lasten oikeus tapahtuu parhaiten niin, että lopetetaan sinkkuäitien hyysääminen, he hankkiutuvat paksuksi koska tietävät, että yhteiskunta elättää. Lapset huostaan niiltä, jotka eivät osaa perhesuunnittelua.

1

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täyttätotta

      Ja jos erotaan, pojat pitäisi ensisijaisesti antaa isälle, tytöt äidille. Yksinhuoltajuus ja poikien kasvanut rikollisuus ovat selvässä suhteessa toisiinsa, äidit ei osaa yksin kasvattaa poikia tai tekevät heistä feministejä. USA:ssa lähes kaikkien rikoksiin syyllistyneiden mustien poikien vanhemmat eronneet, isä tapettu tai usein syyttömänä vankilassa. Äidit myös pahoinpitelevät lapsiaan, erityisesti poikia paljon enemmän.

      Naisille merkkaa vain oma etu, erossa vievät usein puolet miehen omaisuudesta, saavat korvaukset ja eikun uutta matoa koukkuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe