Minulle olikin ihan uutta tämä:
http://yle.fi/uutiset/alvar_aallon_perinto_matanee_unohduksiin_lieksassa__katso_kuvat/8160114
Pannaas paikat kuntoon turisteille.
Alvar Aalto ja Lieksa
10
161
Vastaukset
- lisää-Alvaria
Myös Alvar Aallon suunnittelema Lieksankosken vesivoimalaitos on jäämässä unholaan. Laitos kaipaa myös ulkokuoren ehostamista laiteuusintojen ohella ja aktiivista esilletuomista.
Aallon suunnittelema Pankakosken vesivoimalaitos on Pankaboard Oy:n tehdasalueen sisällä ja siten toistaiseksi turistien ulottumattomissa.
Pankakosken ruutukaava on myös Alvarin käsialaa.- Alvari-esille
Lieksahan on sitten varsinainen Alvarin kaupunki. Eikun esille vaan tuomaan eikä ujostella. Toisi sekin varmaan muutaman turistin kyläämme.
- Kutsetille-aina-parasta
Alvar Aalto oli Enso-Gutzeitin hoviarkkitehti. 1950 - 60 -luvuilla "Kutsetilla" oli rahaa palkata aina paras toimija. Sanottiinkin, että Lieksankosken katto jouduttiin tekemään kuparipellistä kun hopea- tai kultapeltiä ei silloin ollut tarpeeksi paljon saatavissa. Sivusta seuranneena voin kertoa, että Lieksankosken rakennusaikaan Aallon työhuone oli jonkin aikaa Kolin Ylämajalla kun kauppalasta ei löytynyt riittävän tasokasta majapaikkaa. Työmaapalaverit pidettiinkin Kolilla kaikkine lisukkeineen.
- Herraaajjjeeekun
Näitä samoja käsialoja on pitkin Suomea. Turhaa hillua ja yrittää saada nostetta jostain ränstyvästä kyläpahasesta. Käpis mikä käpis.
- näin-siinä-käy
Herraaajjjeeekun kirjoitti:
Näitä samoja käsialoja on pitkin Suomea. Turhaa hillua ja yrittää saada nostetta jostain ränstyvästä kyläpahasesta. Käpis mikä käpis.
Ei näitä Aallon luomuksia tulla Lieksassa koskaan kunnostamaan. Mätäsvaarassa saavat asukkaat tehdä rötisköilleen mitä lystäävät. Lopuksi nekin mätänevät paikoilleen.
- tosi-kallis-Aalto
Alvar Aalto teki suuren vahingon suomalaiselle rakentamiskulttuurille tuomalla etelä-Euroopasta kaikenmoista villitystä lumiseen ja kylmään Suomeen. Tuli tasakattoa, lyhyttä tai olematonta räystästä, matalaa sokkelia, höyrysulkua ja muuta homehtumista edistävää rakennustapaa. Suomalaiset ovat maksaneet itsensä kipeiksi näiden Aallon vouhotusten takia.
- fakta2
Homo -ja ripulikaupunki tämä on, eikä mitään muuta.
Lieksalla olisi monenlaisia mahdollisuuksia kohottaa turismia, kun vain ei olla liian vaatimattomia vaan otetaan kaikki mahdollisuudet käyttöön.
Hieno juttu tämän esiintuominen.- Ei-ikinä
Ei Aalto ole niissä ollut osallinen.
Jos olisin nuorempi ja terveempi tuo olisi hanke johon voisin innostua.
Hallitsen erilaisten hankerahoitusten hakemiset ja EU-niksit.
Olen täyttänyt monet paperit ja ollut monissa mentorina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35840Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15482