Kansanedustaja esittää, että kansalaisaloitteeseen voisi antaa myös vastustavan allekirjoituksen.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/eiaani heinonen-38669
Avioliittolakia muuttava kansalaisaloite hyväksyttiin eduskunnassa viime vuoden lopulla. Nyt vasta-aloitekin tulee käsiteltäväksi eduskuntaan, kun Aito avioliitto -kansalaisaloite on saavuttanut yli 50 000 tarvittua allekirjoittajaa.
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) ehdottaa, että kansalaiset voisivat myös vastustaa kansalaisaloitetta sen allekirjoitusten keräysvaiheessa. Hän puhuu niin sanotusti "EI-allekirjoituksesta".
– Tämän voisi sitten ottaa huomioon eduskuntakäsittelyssä, kun kansalaisaloitteista päätämme.
Hyvä ehdotus ja samalla voisi tuon 50 000 nimeä nostaa 100 000 nimeen.
Kansalaisaloite jossa saa myös äänestää EI
8
<50
Vastaukset
- Kannatetaan
Olisi paljon parempi ratkaisu tuo kyllä/ei allekirjoitus systeemi.
- 1-1
Se ei ole silloin aloite vaan äänestys.
Kansalaisilla tulee aina olla oikeus saada aloitteita niin kunnan kuin valtion päätöksentekoon!
Aloiteoikeutta ei saa rajoittaa sillä että siitä tehdään äänestys!
kyllä taas huomaa miten vähän jotkin kansanedustajat kunnioittavat kansalaisten oikeutta saada asioitaan käsiteltäviksi ja vaikuttaa päätöksentekoon.- eimullamuuta
niinpä! tehdään sitten kaikkiin äänestyksiin sama että voi äänestää myös vastaan.
- aloitteet
Kun jokin asia menee äänestykseen niin silloin voi äänestää haluamallaan tavalla,
aloitteen sanamuoto ei ratkaise.
- fhjjkj
Eli tähän nyt kerättävään aloitteeseen olisi pitänyt sisällyttää myös EI puoli, koska nyt vasta alkaa olla kaikki faktat tiedossa. Kaikki tosiasiat pitää olla tiedossa, koska muuten tehdään aina vasta-aloite, johon vastataan kyllä tai ei. Eli nyt jo tavallaan äänestetään asiasta. Mutta koska vain pieni kansanosa tästä tietää, se ei ole äänestys.
- Kansanäänestys
Sitä kutsutaan myös nimellä kansanäänestys.
Kansanäänestys olis tarvittu päätettäessä EVM:stä, EU-jäsenyydestä, hinttilaista, EMUsta ja monissa muissa asioissa. Turha laajentaa kansalaisaloitetta. Sen sijaan kynnystä järjestää kansanäänestyksiä pitää madaltaa jatkossa. Nyt me sen tiedämme. - keke65
Vesittää mielestäni juuri tuon alkuperäisen idean ja johtaa turhaan möyhyämiseen ja vastakkainasetteluun.
- T.Urhapuro
Jos kansalaisaloite saa 50000 jaa-ääntä enempi kuin ei-ääntä, niin se käsitellään eduskunassa. Kansalaisen aloite-oikeus on edelleen voimassa. Vastaehdotusta tuskin tehtäisiin, koska sekin vaatisi 50000 jaa-ääntä enemmän kuin ei-ääntä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684