Venäjän uusi röyhkeä aluevalloitus: Siirsivät salaa rajatolppia
Georgia syyttää Venäjää uudesta röyhkeästä aluerikkomuksesta. Maan mukaan Venäjä yksinkertaisesti siirsi rajaansa 300 metriä Georgian puolelle.
Venäjä on kiistänyt syytökset, raportoi BBC. Euroopan Unioni on varoittanut lisääntyneestä jännitteestä maiden välillä.
Rajanmuutos tapahtui Etelä-Ossetiassa. Georgian viranomaisten mukaan Venäjän rajavartiosto pystytti uudet rajamerkit satoja metrejä etelämpään kuin aiemmin, uutisoi uutistoimisto AFP viime tiistaina.
Venäjä jatkaa hivuttautumistaan Georgian puolelle ja uhkaa samalla rauhaa ja turvallisuutta koko alueella, kommentoi Georgian ulkoministeriön tiedottaja David Kereselidze.
Yhdysvaltain Georgian-suurlähettiläs Richard Norland kuvaili siirtoa "provokatiiviseksi ja nöyryyttäväksi".
Rajansiirrossa Venäjä sai haltuunsa yli puolentoista kilometrin pätkän tärkeää öljyputkea. Baku-Supsan putki kuljettaa öljyä Azerbaidzanista Mustallemerelle Georgian rannikolle. Öljy suuntaa siitä edelleen länsimarkkinoille.
Nainen kuvasi Venäjän pystyttämää raja-aitaa Etelä-Ossetiassa Georgiassa.
Venäjän joukot ovat asentaneet piikkilankaa Etelä-Ossetian ympärille Georgian ja Venäjän välisen sodan jälkeen vuonna 2008.
Tuolloin Venäjä tunnusti Etelä-Ossetian itsenäisyyden ja lähetti alueelle joukkojaan. Venäjä on yksi harvoista valtioista, jotka ovat tunnustaneet separatistisen Etelä-Ossetian.
Rajasiirto on yllättänyt georgialaiset asukkaat.
– Menetimme suurimman osan pelloistamme. Venäläiset sanoivat, ettemme ole enää tervetulleita sinne, kuvaili georgialainen maanviljelijä The Guardianille.
mtv
Venäjän uusi röyhkeä aluevalloitus: Siirsivät sala
10
<50
Vastaukset
- erommel
"Stop Venäjä" luki mielenosoittajien kylteissä eilen lauantaina Georgian pääkaupungissa Tbilisissä järjestetyssä mielenosoituksessa. Uutistoimistojen mukaan mielenosoitukseen osallistui 1 500–3 000 ihmistä.
– Kreml jatkaa voimankäyttöä ja vaikuttamisyrityksiä ja haluaa alistaa Georgian. Olemme kokoontuneet tänne, koska Venäjän aggressiivinen politiikka ei kuulu tälle vuosituhannelle, mielenosoituksen järjestäjä Tamara Chergoleishvili sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Verkkosivusto civil.ge kertoi mielenosoittajien kritisoineen oman hallituksensa Venäjä-politiikkaa toimimattomaksi ja pelkurimaiseksi.
– Venäjän rahoittamat poliittiset voimat vahvistuvat ja jos kehitys jatkuu, saatamme menettää mahdollisuuden elää modernissa eurooppalaisessa valtiossa. Mutta emme anna sen tapahtua, siteerasi verkkosivusto mielenosoittajille puhunutta Georgian entistä EU-suurlähettilästä Salome Samadashviliä.
Rajansiirto nappasi osan öljyputkea
Sytyke mielenosoitukselle tapahtui viikolla, kun Georgia kertoi Venäjän siirtäneen rajalinjaa kiistanalaisella Etelä-Ossetian alueella. Georgian sisäministeriön mukaan venäläisjoukot siirsivät rajapystejä niin, että reilu kilometri tärkeää Kaspianmeren öljyä kuljettavaa öljyputkea siirtyi pois Georgian hallinnasta.
Samalla rajalinja siirtyi lähemmäs Georgian itä-länsi-suunnassa kulkevaa päätietä, jota pitkin pääsee naapurimaihin.
BBC kertoo Venäjän kiistäneen osuutensa tapahtuneeseen.
Etelä-Ossetia on Gerogian maakunta, joka on periaatteessa venäläisjoukkojen hallussa. Venäjä on harvoja maita, jotka ovat tunnustaneet isenäisyyden Georgian sodan jälkeen. Se on sijoittanut sinne joukkojaan ja merkinnyt rajan piikkilangalla.
Rajakylässä osoitettiin mieltä jo aiemmin viikolla.
EU varoittaa jännitteistä
EU:n korkean ulkopoliittisen edustajan Federica Mogherinin mukaan rajan siirtäminen on johtanut jännittyneeseen tilanteeseen alueella. Mogherinin lausunnon mukaan provokatiivisia askelia täytyy nyt välttää.
Georgian presidentti Giorgi Margvelasvili totesi, ettei rajalinjan siirtoa voi hyväksyä, mutta sanoi, ettei tapahtunut vaikuta kuljetusreitteihin. - erommel
Natoon
- punikkija7kääpiötä
Suomen liittyminen NATOn on yhä lähempänä.
Venäjä suorastaan ajaa naapurimaitaan NATOn ja länteen. Toivottavasti nuo hedelmät kerätään muutaman vuoden kuluessa ja länsi kasvaa yhä suuremmaksi ja laittaa koulukiusaajanatsivenäjänaisoihin. - ERommel
Jos siellä jotain on siirretty ylipäätään, niin maanmittarit ovat tarkistaneet rajapaalujen oikeat paikat.
- wdguheyfgry
Miksi minkä takia ainoastaan USA uutisoi Venäjän toimista ja minkä takia ainoastaan sen maan mielipide merkitsee? Ei taida olla venäläiset(kään) siellä USA:n persuuksissa kiinni. Tulee aina mieleen Irakin laittomasta sodasta 2000-luvun alusta se jokukin usalainen rebublikaanipaska paikallinen naissotilas, joka äityi oikein taluttamaan ruoatta kuukausia eläneitä irakilaisvankeja koiranpannassa: sellaisia on nuo amerikkalaissotilaat ja amerikkalaisten rebublikaanien asenne, joista monet kyrpäaivot eivät osaa edes lukea, paitsi että luulevat Amerikan Yhdysvaltojen olevan ainoa maa maailmassa, siellä kun kaikki idiooteimmat rekrytoidaan armeijaan heti kun pennun synnytysikäisiä... Järkyttävä maailman tila yleisesti!
- ERommel
Mielestäni todellinen henkinen taso paljastui maailmalle siinä, kuinka Saddamia kohdeltiin ja Libyassa asia riistäytyi täysin sikamaisesti käsistä Muammarin kohdalla....oikein hävetti katsella niitä uutisvälähdyksiä.
Aivottomia robotteja ovat USA:n koulimat joukkiot, jotka toisaalta ovat helppoja tuhottavia kun vastus on hyvin järjestäytynyt.
Jotain jäävuoren huippuja paljastui Irakista, esim. kuvat helikopterista josta summamutikassa ammuttiin kadulla liikkuvia ja naurettiin päälle.
- varmatieto
Venäjän superase EMP on sekoittanut venäläiskoneiden paikannuslaitteiden elektroniikan siinä määrin , että pilotit eivät enää tiedä, minkä maan alueella lentävät.
Nyt on EMP-ase näyttänyt todelliset kyntensä, kun osa Venäjän sotilaistakin on menettänyt kartanlukutaidon aivojen EEG-käyrän häiriön vuoksi. - asdertson
Natoon
- massonkin
Natoon
- Bror-erik
Törkeää toimintaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708