Tuhoaako ei-kristillisyys Linuxin?

huolestunut.käyttäjä

Linkissä on keskustelu, jossa eräs linuxin käyttäjä kysyy alan parhailta linux-asiantuntijoilta neuvoa ongelmaansa, eli kuinka liittää dataa täynnä oleva ulkoinen yli 4 teran kiintolevy linux-koneeseen.

Hän saakin tukun hyviä neuvoja, jotka muistuttavat aivan skeptisen ateistin ohjeita tereyskeskuksessa väärin diagnosoidusta keliakiasta kärsivälle: ensin kysyjän pitäisi partitioida dataa täynnä oleva levynsä, ja sitten kun selviää, että levy on dataa täynnä, niin formatoida se. Varmuuden vuoksi nämä parhaat ohjeet kerrataan moneen kertaan, että yksinkertaisuudesta ja epäloogisuudesta kärsivä kysyjä nyt varmasti on tullut ne ymmärtämään.

Itse kristillisen kulttuurin piirissä kasvaneena olisin tietysti vastannut kokonaan toisin ja Raamattua tutkimaan tottuneena olisin saattanut lukea kysymyksenkin loppuun ennen kuin olisin alkanut vastaamaan. Vastaajat, kuten kysyjäkin, vaikuttavat olevan Intiasta tai siitä lähistöltä, joten on oletettavaa, että heitä ei ole siunattu kristillisillä vaikutteilla kuten minua.

Koska kysyjä ei palannut kiittämään saamistaan neuvoista näitä alan parhaita asiantuntijoita, voidaan olettaa hänen jääneen tyytymättömäksi kyselynsä tuloksiin. Tyytymättömät asiakkaat eivät tuota voittoa Linx-yhteisölle. Voi siis olla, että kristillisten vaikutteiden puute koituu merkittäviksi, ehkä koko Linuxin kaataviksi tappioiksi Linux-yhteisölle.

http://linux.ittoolbox.com/groups/technical-functional/linuxadmin-l/how-to-mount-more-than-2tb-hard-disk-in-linux-4913176

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Itse kristillisen kulttuurin piirissä kasvaneena olisin tietysti vastannut kokonaan toisin ja Raamattua tutkimaan tottuneena olisin saattanut lukea kysymyksenkin loppuun ennen kuin olisin alkanut vastaamaan."



      No mikä olisi vastauksesi ja miksi edes kirjoitat tänne?
      Eikö olisi kristillisempää mennä neuvomaan ja olla kehuskelematta asialla?

      "Aikuisiällään hän ei ole ollut lainkaan kiinnostunut politiikasta ja arvelee sen johtuvan juuri poliittisesti aktiivisesta perheestään.[1] Nils on myös agnostikko ja pettyi kovasti, kun Sara antoi myöhemmin kastaa itsensä katoliseen ja Leo luterilaiseen kirkkoon.[14] Linus on kuitenkin ateisti." - Wiki

    • fda

      Parempi trolli kuin yleensä. Yritä kuitenkin kovemmin.

    • Siellähän oli annettu aivan järkevä vastaus jo 30.8.2012, eli samana päivänä kuin kysymys oli kysytty, ottaen huomioon kysymyksestä ilmenenvät niukat lähtötiedot, joiden perusteella vastata kysymykseen.

      "Silly question, but sometimes it's the silliest things that can mess us up... Have you tried running "mount /dev/sdc" as root?

      Parted isn't usually used to mount drives, and it looks to me like parted can't work with 4TB partitions anyway, but since you say the drive is already partitioned, this shouldn't be an issue for you. Try mounting with the mount command and see what happens. "

      Ja koska kyselijä ei tämän jälkeen ole esittänyt jatkokysymyksiä, vastauksessa annettu neuvo lienee ollut hyödyllinen.
      Ts. aloittajan aloitus on tyypillistä aivovammaisen uskovaisen tyhjää länkytystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe