Aloite tuhoon tuomittu

Asdfg.gfdsA

Turhaa vouhotusta. Ei mene eduskunnassa paperisilppuria pitemmälle.

Niitä Aito Avioliitto - kojuja kannattaa jo suosiolla alkaa roudaamaa kaatopaikalle. Syksyllä sateessa ikävämpi ja tuulikin vie ne mennessään. Tulee vielä sakkoja roskaamisesta.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todellakinon

      Se on suuri ilon päivä kun sukupuolineutraali avioliitto lentää romukoppaan ikiajoiksi! 53 269 kannattajaa jo tänään, eilen oli 2000 kannattajaa päivässä, tänään jo yli 3000! Myös Päivi Räsänen on ottanut kantaa asiaan.

      • Asdfg.gfdsA

        Nettiäänissä iso romahdus eiliseen verrattuna. Tänään kirjattiin taas niitä vahainkodeista ja maatalousnäyttelyistä kerättyjä paperilappusia. Ne eivät siis ole tämän päivän ääniä. Turhaa vouhotusta edelleen.


      • Umpiheterox

        Tämänhän se asian ratkaiseen: Päivi Räsänen ottanut kantaa asiaan. Höö... siis viiden kansanedustajan oppositiopuolueen väistyvä puheenjohtaja ottaa kantaa asiaa.

        Kuule pelle kuinkas monta niitä kansanedustajaa oikein onkaan? Muistatko yhtään? Ei, niitä ei ole kuusi eikä seitsemän eikä kahdeksan. Niitä on paljon enemmän. Niitä on peräti 200. Menikö jakeluun...


    • roskiin_menee

      Tasa-arvoista homoavioliittoa vastustava aloite ei etene läpi edes lakivaliokunnasta. 16:sta jäsnestä 11 kannattaa lakia tasa-arvoisesta avioliitosta, eli uskovaisten asia ei etene roskista pidemmälle.

      Uskovaisten paskahihhulien pitäisi nyt vaan ymmärtää tappionsa ja hyväksyä homoliitot nöyrästi. Seuraavaksi laillistetaan seksi eläinten ja esineiden kanssa koska sekin on vapaiden ihmisten perusoikeus.

      • onko.pelko.persauksissa

        Kyllä menee ja sen kertoo jo nämä lukuisat homottajien tekemät aloitukset aiheesta :)


      • hyväksykää_tappionne

        Ei mene. Sen takaa se fakta, että tasa-arvoa kannattaa 16:sta lakivaliokunnan jäsenestä 11 jäsentä. Loppujen vastustuksella ei ole mitään merkitystä, aito avioliitto ei etene edes läpi lakivaliokunnasta, eikä koskaan mene eduskuntaan. Hyväksy nyt vaan tappiosi nöyrästi senkin likainen nilviäinen, idiootti kristitty hihhuli paskapää!


      • älä.höpötä
        hyväksykää_tappionne kirjoitti:

        Ei mene. Sen takaa se fakta, että tasa-arvoa kannattaa 16:sta lakivaliokunnan jäsenestä 11 jäsentä. Loppujen vastustuksella ei ole mitään merkitystä, aito avioliitto ei etene edes läpi lakivaliokunnasta, eikä koskaan mene eduskuntaan. Hyväksy nyt vaan tappiosi nöyrästi senkin likainen nilviäinen, idiootti kristitty hihhuli paskapää!

        Älä jaksa jankuttaa.


      • väkisin_jankutetaan

        Teille uskovaisille idiooteille on pakko jankuttaa faktat päähän kun ne eivät muuten mene, edes kirveellä iskien. Joten teille jankutetaan väkisin ne tieteen faktat ja numerofaktat päähän kunnes hyväksytte eksaktin tieteellisen totuuden. Uskovaisten mielipiteitä ei tarvitse suvaita. Uskovaiset pitäisi lähettää uudelleenkoulutusleireille oppimaan tieteellisiksi ateisteiksi vaikka väkivallalla jos muu ei auta.


    • uhattulaki

      Pitää alkaa paukuttaa lakivaliokuntalaisille pakkoviestejä paavoloilta ja räsäsiltä uhaten kaikella pahalla;)

      • pakkkopulla

        Pakkopostitusta lakivaliokunnalle ja uhata venäjällä rutolla maaanjäristyksillä jne


      • seta.ehti.ensin

        Seta on tukkinut jo kuulemma kaikkien edustajien sähköpostilaatikot.


      • Johannes316

        Jumalan siunausta niille kaikille kansanedustajille , jotka puolustavat avioliittoa pelkästään miehen ja naisen välisenä ja rukoillaan että suuri enemmistö on samaa mieltä heidän kanssaan. Meillä on rukouksia kuuleva, kaikkivaltias kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhähenki.


    • Nyt on uusi aika, kun jopa peruslakikin ovat muuttaneet suomessa : )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe