Siis politiikkaa ei pedagogiikkaa!

Et sitten luota asiantuntijoihinkaan, kuten ei luottanut kouluhallitus eikä eduskuntakaan aikoinaan. Pakkoruotsi tuotiin kouluihin poliittista, eikä pedagogisista syistä.
”– –. Jo 70-luvulla eräässä peruskoulukokouksessa, muistaakseni Jyväskylässä Peruskoulu 5 vuotta -seminaarissa, uskalsi eräs silloisen kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston edustaja esittää pakollisuuden todellisen syyn, joka paljastaa, että alkujaankaan ei ole ollut kysymys koulujen kielipolitiikasta vaan yleisestä yhteiskuntapolitiikasta. Hän sanoi pakkoruotsista käydyssä keskustelussa jokseenkin sanatarkasti näin: 'Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta – varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa 'rasitetta', he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esim. englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan.' Tämä oli siis pakollisen ruotsin ajajien filosofia ja todellinen motiivi – –.”
– Asseri Joutsimäki, Opettaja-lehti (Keskustelua-palsta), 10/2004
Asseri Joutsimäki jatkaa:
”Asian ydin. Poliittisen korruption seurauksena on meillä ollut tuon puoluepoliittisen päätöksen silloin tehneiden puolueiden virkamiesvasallien jatkumo 40 vuoden ajan ja asiasta ei ole saanut puhua ääneen. Siihenhän oli totuttu myös toisessa asiassa, josta piti vaieta ”yleisen edun vuoksi”.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikille valistuneille kansalaisille on aivan selvää, että pakkoruotsi ei ole kieliaine, vaan poliittinen kouluaine. Kuten marxismi-leninismi oli entisessä Neuvostoliitossa.

Siksi on suorastaan kammottavaa, että asiasta niin laajasti VAIETAAN!? Päinvastoin.
Kansalaisille syötetään VALHETTA, että kyse olisi normaalista kouluaineesta ja sille olisi suuri tarve ja että hyödyttäisi Suomea.

Äänestä

Tuota artikkelia kannattaa levittää netissä, jotta kansalaiset tajuavat pakkoruotsituksen todellisen syyn!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


savupirtti kirjoitti:

Et sitten luota asiantuntijoihinkaan, kuten ei luottanut kouluhallitus eikä eduskuntakaan aikoinaan. Pakkoruotsi tuotiin kouluihin poliittista, eikä pedagogisista syistä.
”– –. Jo 70-luvulla eräässä peruskoulukokouksessa, muistaakseni Jyväskylässä Peruskoulu 5 vuotta -seminaarissa, uskalsi eräs silloisen kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston edustaja esittää pakollisuuden todellisen syyn, joka paljastaa, että alkujaankaan ei ole ollut kysymys koulujen kielipolitiikasta vaan yleisestä yhteiskuntapolitiikasta. Hän sanoi pakkoruotsista käydyssä keskustelussa jokseenkin sanatarkasti näin: 'Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta – varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa 'rasitetta', he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esim. englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan.' Tämä oli siis pakollisen ruotsin ajajien filosofia ja todellinen motiivi – –.”
– Asseri Joutsimäki, Opettaja-lehti (Keskustelua-palsta), 10/2004
Asseri Joutsimäki jatkaa:
”Asian ydin. Poliittisen korruption seurauksena on meillä ollut tuon puoluepoliittisen päätöksen silloin tehneiden puolueiden virkamiesvasallien jatkumo 40 vuoden ajan ja asiasta ei ole saanut puhua ääneen. Siihenhän oli totuttu myös toisessa asiassa, josta piti vaieta ”yleisen edun vuoksi”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu