Ihanaa, kun Emmerdaleton viikko on ohi ja pääsee illalla seuraamaan sarjaa. Elämäni oli täysin tyhjää viime viikon. Yöunet menivät ja senkin ajan mitä nukuin näin painajaisia, että Emmerdale loppuu kokonaan. Töissä en voinut keskittyä mihinkään. Vapisin tuskasta koko viikon.
Väliviikko ohi
16
<50
Vastaukset
- ViiveLyhyemmäksi
Taidat liioitella vähän. Harmittaa eniten kun meillä ollaan vasta tammikuu 2014 jaksoissa.Seuraan nyky jaksoja ja mietin ja arvailen tulevaa tuhoa kylässä,ketkä pääosa hahmoista lähtee ja kuka jää. Viive niin suuri että ei voi katsomatta pääkohtia spoilereista ja lyhyitä klippejä eniten Cain ja Moirasta.
- pahataakokotelkku
Näin se on, saas nähdä lähteekö telkkari päälle kun on ollut yli viikon kiinni?
- Emmestiina
Meitä on moneksi.
Itse olin äärimmäisen helpottunut, kun ei ollut jokailtaista Emmepakkoa. Jo se, että esitysaika on siirtynyt väärään paikkaan, auttaa minua vieroituksessa, samoin vain puolen tunnin esitysaika.
Harjoittelen eroa pitämällä toosan auki, mutta puuhailemalla muuta. Seuraan enää vain sivusilmin. Ennen pitkää olen tervehtynyt! - soapaboards
Kesätaukojen aikana jäädään aina jälkeen. Ei pysty vielä laskemaan milloin meillä nähdään esim. toukokuu 2014 jaksoja jolloin 2 häät. Milloin palataan 2 jaksoon päivässä?Oliko syyskuun alku vai elokuun puolivälissä? Uudessa Seelannissa näkevät 9 jaksoa viikossa ja viive vain joku viikko.
- huippuhyvä
Todella hyvä että Emmis jatkuu ,näin sateisena kesänä HYVÄ SARJA. Oli jo viikossakin vieroitus oireita. Monet nuoretkin tykkävät että on ainoa sarja mitä voi katsoa . Kiitos siitä
- Voitätäriemunpäivää
Tunnustus:
Ensimmäinen vastaaja havaitsikin, että aloitukseni oli liioittelua. Tarkoituksena oli tutkia, onko ketään noin koukussa olevia, että elämä menee sekaisin, kun ei ole viikkoon Emmerdalea. Minun puolesta voisi olla koko kesä ilman Emmerdalea, kun kesällä on kaikkea touhua, mm. pihahommia. - postmost
Minä en enää viikon tauon jälkeen alkanut katsella Emmeä. Alkoi ärsyttää koko sarja ja jatkuvat juonimiset ja negatiiviset asiat.
- keps
Jokohan se ensi kuun alussa alkaa taas normaalisti näkymään 2 jaksoa per päivä? Tämä 1 on vähän liian vähän, tänäänkin pitää pantata kokonaan jakso että pääsee huomenna katsomaan heti töiden jälkeen emmerdaleksin.
- kaksijaksoapäivässä
Ensi maanantaina 31.8. palataan normaaliin aikatauluun klo 18-19.
- Mainoksetyli
kaksijaksoapäivässä kirjoitti:
Ensi maanantaina 31.8. palataan normaaliin aikatauluun klo 18-19.
Pitääpä muistaa muuttaa tallennusta
- dalesparastalaatua
10 jaksoa viikossa niin päästään parin kk kuluttua toukokuun puoliväliin v.2014. You Tubesta katselin hiljattain Classic jaksoa v.2009 kun Cain saapui kylään takaisin ja alkoi järjestää Debbien asioita. En oikein enää muista tarkkaan sen ajan tapahtumia. En seurannut silloin tiivisti sarjaa. Kun Cain ja Moira alkoivat tapailla ja sarja muuttui muutenkin kiinnostavaksi olen katsonut joka jakson ja muistan hyvin tapahtumat. Boldis ei kiinnosta minua enää.Salattuja en ole koskaan seurannut. Emmerdale ainoa mielenkiintoinen jatkuva pitkä sarja.
- Kiinnostavinta
Moira ja Cain taitaa olla tällä hetkellä kiinnostavin pari sarjassa. Odottaa vaan, että koska ja mikä Emmerdalemaiseen tyyliin tämänkin pariskunnan taas erottaa.
Eihän siellä mikään tunnu olevan pysyvää.- vahvastiyhdessä
Cain ja Moira ovat jo toista vuotta naimisissa.
- Declan-neverheard
Vieläkö joku kähisevä kurppa vouhottaa loputtomiin jostain Declanista? Satuin näkemään sarjaa sukuloidessani ja muuta siinä ei tuntunut tapahtuvan.
- deklantyriminenjatkuu
Declan ja Charity ovat yhdessä ja kartanoa rempataan tulipalon jäljiltä nyt meillä nähtävissä jaksoissa. Declan on mukana vielä puolisen vuotta.
- laatuaarvostava
Huippu sarja muuttuu yhä paremmaksi ja kiinnostavammaksi. Yli 40vuotta kestänyt sarja on todellista laatua huippu näyttelijöineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475345Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "602042Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181750Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 141445
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301397Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887