Suomenruotsalainen paljastaa surujen rasimin!

Suomenruotsalainen tunnustaa Hesarin keskustelupalstalla suomenruotsalaisen rasimin olemassaolon - sen saman, mikä täälläkin jatkuvasti tulee esille:

"On noloa vuodesta toiseen seurata suomenkielisten pahansupuutta ja ruotsin kielen nälvimistä. Kyllä minä ymmärrän historialliset kytkökset, ja kyllä minutkin kasvatettiin halveksimaan typerää suomen kieltä jota kukaan maailmassa ei tarvinnut mihinkään muuhun kuin jos joutui suomenkielisten moukkien kanssa tekemisiin, he kun eivät osanneet mitään muuta. HE puhuivat mitä osasivat, ME puhuimme mitä halusimme.
- -.
Säälin kaikkia suomenkielisiä joilla on ollut oiva tilaisuus ihan ilmaiseksi opiskella ruotsia ja jotka katkeruuttaan ovat jättäneet tilaisuuden käyttämättä. Heillä ei ole kuin kaksi kolmasosaa isänmaata ja sen lisäksi kieriskelevät omassa vitutuksessa. Siitä vaan jos huvittaa."

Nimimerkki "Vst"

HS: Suomalaisjohtaja: Ruotsin puhuminen ruotsalaisten kanssa on vakavampi asia kuin tajutaan
http://www.hs.fi/talous/a1437273656983
13103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Heillä ei ole kuin kaksi kolmasosaa isänmaata ja sen lisäksi kieriskelevät omassa vitutuksessa. Siitä vaan jos huvittaa."

Suomenruotsalaiset näköjään luulevat lisäksi omistavansa tai asuttavansa 1/3 osaa Suomesta.

Onko "Svenskfinland" tämä 1/3 osa Suomesta, jonka surut luulevat omistavansa, vaikka "Svenskfinland" on kaksikielinen alue ja osa on vieläpä yksikielisesti suomenkielistä aluetta?

Äänestä

Tuo surukommentoija unohtaa sen eron, että kielivapauden kannattajia EI ole mitenkään kasvatettu halveksimaan ruotsin kieltä kuten surulapsia suomen kieltä!

Kielivapauden kannattajien motiivi ei siis ole mikään kauna, vaan oikeus ja kohtuus!

Mutta sitähän tuo aivopesty suru ei ymmärrä tai halua ymmärtää.

Äänestä

Nyt nettifennonkin pitäisi tajuta, mitä hänen 24h/24h suoltamansa paskapuheet aiheuttavat. Pitäisikö nettifennon kirjoitukset muuten siirtää täältä näytille muualle, mitä olette mieltä?

Äänestä
  • Hurrien rasismi tuli taas ilmi aloituksessa.

    Äänestä

  • Nettisveko yrittää kääntää surujen rasisminkin kielivapauden kannattajien syyksi!?

    Mokomalla on todella pokkaa tai on umpitollo. Todennäköisesti molempia-

    Äänestä

  • Öööö...tuota... nythän oli kyse suomenruotsalaisesta ja hänen kirjoituksestaan. Missä kohtaa hukkasit tilanteen?

    Äänestä

  • Siirrä vaan näytille.

    Äänestä

Aidot, oikeat ja fiksut ruotsalaiset puhuvat aina englantia suomalaisten kanssa businestä tehdessään. Kukaan ei edes yritä muuta. Ruotsinkieli on Suomessa turha. Missään muussa maassa maailmalla ei 5% vähemmistöllä ole sellisia etuja kuin suomenruotsalaisilla.

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

  • Tyypillisiä nettifennon käyttämiä adjektiivija: "aito", "oikea"... Hupaisinta on, että nettifenno tuntuu aina tietävän, kuka on aito, kuka epäaito (hih!)

    Äänestä

Hieno demonstraatio nimimerkki "vitun-surut". Kiitos siitä!
Näin toimii netti fennojen trollitehdas:

Tämän Hesarin keskustelupalstalta kopioimansa tekstinpätkän "vitun-surut" postasi avaukseen todisteena siitä minkälaisia me surut olemme ja miten me ajattelemme (ks aloitus):

Osa 1. "On noloa vuodesta toiseen seurata suomenkielisten pahansupuutta ja ruotsin kielen nälvimistä. Kyllä minä ymmärrän historialliset kytkökset, ja kyllä minutkin kasvatettiin halveksimaan typerää suomen kieltä jota kukaan maailmassa ei tarvinnut mihinkään muuhun kuin jos joutui suomenkielisten moukkien kanssa tekemisiin, he kun eivät osanneet mitään muuta. HE puhuivat mitä osasivat, ME puhuimme mitä halusimme."

Tekti kuitenkin jatkuu... Jota "vitun-suru" ei siis viitsinyt liittää viestiinsä mukaan.

Osa 2. "Mutta tosiasioiden ymmärtäminen on viisauden alku joten otin lusikan kauniiseen käteen ja opin suomea. Se oli vuosien kova työ, ei se ilmaiseksi tullut. Ja sitä mukaa laajeni isänmaani ja avautui kauniina ja rikkaana silmieni eteen. Ja suomenkieliset moukat muuttuivat ystävikseni ja maanmiehikseni. Tänä päivänä minulla on - kovan urakan tuloksena - kokonainen isänmaa täynnä tuttuja ja rakkaita ihmisiä, ja sen lisäksi koko Skandinavia, jonka asiat seuraan vaivatta ruotsin kielellä. Olen rikas, olen suomalainen. Sen lisäksi puhun tietysti sujuvasti englantia ja saksaa, jonkin verran ranskaa, venäjää ja espanjaa. Ei suomen kieli ole minua estänyt muiden kielten opiskelusta. Säälin kaikkia suomenkielisiä joilla on ollut oiva tilaisuus ihan ilmaiseksi opiskella ruotsia ja jotka katkeruuttaan ovat jättäneet tilaisuuden käyttämättä. Heillä ei ole kuin kaksi kolmasosaa isänmaata ja sen lisäksi kieriskelevät omassa vitutuksessa. Siitä vaan jos huvittaa."

Äänestä
  • VSt 20.7. 9:37: "- - kyllä minutkin kasvatettiin [ruotsinkielisessä perheessä (?)] halveksimaan typerää suomen kieltä jota kukaan maailmassa ei tarvinnut mihinkään muuhun kuin jos joutui suomenkielisten moukkien kanssa tekemisiin, he kun eivät osanneet mitään muuta. HE puhuivat mitä osasivat, ME puhuimme mitä halusimme." http://www.hs.fi/talous/a1437273656983

    Tämä ruotsinkielinen (?) kirjoittaja paljastaa juuri sen, mihin häntä oli kasvatettu, mutta josta hän onnekseen pääsi kuitenkin eroon. Täällä on niitä svekoja ja "netti svekoja", joilta se ei ole onnistunut.

    VSt: "Säälin kaikkia suomenkielisiä joilla on ollut oiva tilaisuus ihan ilmaiseksi opiskella ruotsia ja jotka katkeruuttaan ovat jättäneet tilaisuuden käyttämättä."

    Hän, tämä VSt voisi paremminkin sääliä niitä, joille ei ole suotu mahdollisuutta pakkoruotsin sijasta opiskella ilmaiseksi englannin lisäksi toisena kielenään mitä tahansa muuta tarjolla olevaa vierasta kieltä (kieltä, joka ei ole opiskelijan äidinkieli). Täällä teidän nettisvekojen ja "netti svekojen" sekä svekomielisten fennojen ja svekomielisten nettifennojen trollitehtailijat tekevät kaikkensa estääkseen ruotsin asettamisen samaan asemaan muiden vieraiden kielten kanssa ja sen kaiken tämän maan tappioksi.

    Äänestä

  • Nettisuomal-nettifenno kirjoitti:

    VSt 20.7. 9:37: "- - kyllä minutkin kasvatettiin [ruotsinkielisessä perheessä (?)] halveksimaan typerää suomen kieltä jota kukaan maailmassa ei tarvinnut mihinkään muuhun kuin jos joutui suomenkielisten moukkien kanssa tekemisiin, he kun eivät osanneet mitään muuta. HE puhuivat mitä osasivat, ME puhuimme mitä halusimme." http://www.hs.fi/talous/a1437273656983

    Tämä ruotsinkielinen (?) kirjoittaja paljastaa juuri sen, mihin häntä oli kasvatettu, mutta josta hän onnekseen pääsi kuitenkin eroon. Täällä on niitä svekoja ja "netti svekoja", joilta se ei ole onnistunut.

    VSt: "Säälin kaikkia suomenkielisiä joilla on ollut oiva tilaisuus ihan ilmaiseksi opiskella ruotsia ja jotka katkeruuttaan ovat jättäneet tilaisuuden käyttämättä."

    Hän, tämä VSt voisi paremminkin sääliä niitä, joille ei ole suotu mahdollisuutta pakkoruotsin sijasta opiskella ilmaiseksi englannin lisäksi toisena kielenään mitä tahansa muuta tarjolla olevaa vierasta kieltä (kieltä, joka ei ole opiskelijan äidinkieli). Täällä teidän nettisvekojen ja "netti svekojen" sekä svekomielisten fennojen ja svekomielisten nettifennojen trollitehtailijat tekevät kaikkensa estääkseen ruotsin asettamisen samaan asemaan muiden vieraiden kielten kanssa ja sen kaiken tämän maan tappioksi.

    Todella karmeaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vitun-surut kirjoitti:

Suomenruotsalainen tunnustaa Hesarin keskustelupalstalla suomenruotsalaisen rasimin olemassaolon - sen saman, mikä täälläkin jatkuvasti tulee esille:

"On noloa vuodesta toiseen seurata suomenkielisten pahansupuutta ja ruotsin kielen nälvimistä. Kyllä minä ymmärrän historialliset kytkökset, ja kyllä minutkin kasvatettiin halveksimaan typerää suomen kieltä jota kukaan maailmassa ei tarvinnut mihinkään muuhun kuin jos joutui suomenkielisten moukkien kanssa tekemisiin, he kun eivät osanneet mitään muuta. HE puhuivat mitä osasivat, ME puhuimme mitä halusimme.
- -.
Säälin kaikkia suomenkielisiä joilla on ollut oiva tilaisuus ihan ilmaiseksi opiskella ruotsia ja jotka katkeruuttaan ovat jättäneet tilaisuuden käyttämättä. Heillä ei ole kuin kaksi kolmasosaa isänmaata ja sen lisäksi kieriskelevät omassa vitutuksessa. Siitä vaan jos huvittaa."

Nimimerkki "Vst"

HS: Suomalaisjohtaja: Ruotsin puhuminen ruotsalaisten kanssa on vakavampi asia kuin tajutaan
http://www.hs.fi/talous/a1437273656983

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu