Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat näyttävät löytävän kaikesta mahdollisesta maailmantilanteeseen liittyvästä asiasta perustelun sille, miksi Suomen pitäisi kiireesti ryhtyä valmistelemaan Nato-jäsenyyshakemuksen jättämistä.
Monilla Suomen puolueilla on puoluekokoustasoiset päätökset kansanäänestyksen järjestämisestä, jos joskus pitäisi päättää Suomen Nato-jäsenyydestä. Näin ollen näyttää selvältä, että kansanäänestys järjestettäisiin, jos asia tulisi ajankohtaiseksi.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Suomessa on lain mukaan mahdollista järjestää neuvoa antava kansanäänestys. Asian eteneminen olisi seuraava: Tasavallan presidentin ja maan hallituksen tulisi yksimielisesti tehdä ehdotus Suomen liittymisestä Naton jäseneksi. Tämä ehdotus vietäisiin sitten neuvoa antavaan kansanäänestykseen. Tämän jälkeen hallitus antaisi tasavallan presidentin hyväksymän esityksen eduskunnalle Suomen liittymisestä Naton jäseneksi.
Eduskunta päättäisi hyväksymisestä kahdenkolmasosan äänten enemmistöllä.
On selvää, että valtiojohto voisi tehdä esityksen Natoon liittymisestä ja sitä koskevasta kansanäänestyksestä vain sellaisessa tilanteessa, missä etukäteen olisi erittäin suuri varmuus siitä, että kansanäänestyksessä enemmistön tuki ehdotukselle myös tultaisiin saamaan ja että eduskunnassa olisi asian tukena tarvittava määräenemmistö.Näin siksi, että valtiojohto ei voi riskeerata maan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perusteita mahdollistamalla tilanne, missä tasavallan presidentti ja maan hallitus esittäisivät sotilaallista liittoutumista ja itsenäisestä puolustuksesta luopumista, mutta esitys tulisi hylätyksi kansanäänestyksessä, tai eduskuntakäsittelyssä. Sillä jos näin tapahtuisi, Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ajautuisi syvään kriisiin liittoutumisen tullessa hylätyksi, mutta toisaalta uskottavuuden murentuessa omaan puolustukseen ja liittoutumattomuuteen pohjautuvalta ratkaisulta. Tällaista riskiä valtiojohto ei kerta kaikkiaan voi ottaa.
Tarvittaisiin siis dramaattisia muutoksia kansalaisten mielipiteissä ja poliittisten puolueiden kannoissa, jotta valtiojohto voisi edes harkita liittoutumisratkaisua.
Korkeassa poliittisessa asemassa toimivien henkilöiden olisikin lopetettava turhanpäiväinen spekulointi Suomen Nato-jäsenyydellä ja päinvastoin toimittava kaikissa tilanteissa niin, että nykyratkaisun uskottavuus säilyisi ja vahvistuisi.
FAKTAA NATOON LIITTYMISESTÄ
11
<50
Vastaukset
- Asematunneli
Kyllä Putin ja Tiltut pitävät huolen, että Nato-kannatus nousee.
- Juna.meni.jo
Toiveajattelua tuollainen. Kannatus on nyt sitä mitä se on, eikä se siitä nouse niin dramaattisesti että jäsenyyttä voisi edes kuvitella hakevansa. Lisäksi jos tilanne on Euroopassa epävakaa tai Venäjällä on havaittavissa arvaamatonta käytöstä, niin Nato ei laajene silloin.
Suomen osalta ns. Natojuna meni jo liki parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli se hetki jolloin Eurooppa oli siinä tilassa että Suomen Natoon liittyminen olisi käynyt "kivuttomasti", toisin kun nykyään. Nyt kannatus ei riitä kansan syvissä riveissä, eduskunnasta ja presidentistä puhumattakaan. - Seuraavajunaodottaa
Juna.meni.jo kirjoitti:
Toiveajattelua tuollainen. Kannatus on nyt sitä mitä se on, eikä se siitä nouse niin dramaattisesti että jäsenyyttä voisi edes kuvitella hakevansa. Lisäksi jos tilanne on Euroopassa epävakaa tai Venäjällä on havaittavissa arvaamatonta käytöstä, niin Nato ei laajene silloin.
Suomen osalta ns. Natojuna meni jo liki parikymmentä vuotta sitten. Silloin oli se hetki jolloin Eurooppa oli siinä tilassa että Suomen Natoon liittyminen olisi käynyt "kivuttomasti", toisin kun nykyään. Nyt kannatus ei riitä kansan syvissä riveissä, eduskunnasta ja presidentistä puhumattakaan.Milloin natokannatus on ollut suurempaa kuin nyt?
Ja toiseksi: natokannatustahan ei ole mitattu missään tosissaan. Ei kevyesti tehdyt mielipidemittaukset ole sellaisia. Ei vaikka niissä natokannatus onkin noussut reippaasti vuosi-pari sitten tehtyihin galluppeihin verrattuna.
EU:n ei koskaan olisi liitytty, jos se olisi tehty näillä gallupmittauksilla.
Tuolloin liki parikymmentä vuotta sitten natokannatus oli selvästi alhaisempi kuin nykyisillä gallupeilla mitattuna.
' Natojuna meni jo' -väitehän tarkoittaa sitä, että tuolloin Venäjän mielestä luultavasti se olisi vain ollut Suomen sisäinen asia. Tuolloinhan Venäjä eli Euroopassa rauhanaikaa, jolloin sillä ei ollut nykyistä tarvetta sekaantua naapuriensa asioihin eikä varsinkaan sotilaallisesti.
Suomi kuitenkin tekee nykyisinkin omat päätökset kysymättä Venäjältä ohjeita. Eli Suomen kannalta ei mikään 'natojuna ole mennyt'. Suomi liittyy Natoon Venäjän mielipiteestä riippumatta, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Liittymishakemuksen sisäänjättö riippuu hyvin paljon Venäjän toimista ja nyt ne toimet kyllä 'suosivat' natojäsenyyden hakemista.
Ja niin pitää ollakin eli Suomi tekee omat ratkaisunsa itsenäisesti, vaikka Suomessakin löytyy vielä vanhoja 'suomettumispolitiikkoja', jotka mielellään 'nuoleskelevat' Venäjää. Heidän ajatuksensa kannatus on kuitenkin olematonta. - rauhoitu.poika
Seuraavajunaodottaa kirjoitti:
Milloin natokannatus on ollut suurempaa kuin nyt?
Ja toiseksi: natokannatustahan ei ole mitattu missään tosissaan. Ei kevyesti tehdyt mielipidemittaukset ole sellaisia. Ei vaikka niissä natokannatus onkin noussut reippaasti vuosi-pari sitten tehtyihin galluppeihin verrattuna.
EU:n ei koskaan olisi liitytty, jos se olisi tehty näillä gallupmittauksilla.
Tuolloin liki parikymmentä vuotta sitten natokannatus oli selvästi alhaisempi kuin nykyisillä gallupeilla mitattuna.
' Natojuna meni jo' -väitehän tarkoittaa sitä, että tuolloin Venäjän mielestä luultavasti se olisi vain ollut Suomen sisäinen asia. Tuolloinhan Venäjä eli Euroopassa rauhanaikaa, jolloin sillä ei ollut nykyistä tarvetta sekaantua naapuriensa asioihin eikä varsinkaan sotilaallisesti.
Suomi kuitenkin tekee nykyisinkin omat päätökset kysymättä Venäjältä ohjeita. Eli Suomen kannalta ei mikään 'natojuna ole mennyt'. Suomi liittyy Natoon Venäjän mielipiteestä riippumatta, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Liittymishakemuksen sisäänjättö riippuu hyvin paljon Venäjän toimista ja nyt ne toimet kyllä 'suosivat' natojäsenyyden hakemista.
Ja niin pitää ollakin eli Suomi tekee omat ratkaisunsa itsenäisesti, vaikka Suomessakin löytyy vielä vanhoja 'suomettumispolitiikkoja', jotka mielellään 'nuoleskelevat' Venäjää. Heidän ajatuksensa kannatus on kuitenkin olematonta.Koko kirjoituksesi vaikuttaa epätoivoisen henkilön toiveajattelulta. Lukaiseppas tuo aloitus oikein ajatuksen ja kahvikupposen kera ja koeta myöntää itsellesi että nyt on vastassa
" muuri" jonka läpi ei pääse ja se muuri on hyvinkin tarkkaan mainittu tuossa aloituksessa. - Seuraavajunaodottaa
rauhoitu.poika kirjoitti:
Koko kirjoituksesi vaikuttaa epätoivoisen henkilön toiveajattelulta. Lukaiseppas tuo aloitus oikein ajatuksen ja kahvikupposen kera ja koeta myöntää itsellesi että nyt on vastassa
" muuri" jonka läpi ei pääse ja se muuri on hyvinkin tarkkaan mainittu tuossa aloituksessa.Niinpä niin...
:-D - Natoonnatoonhetinatoon
"Kyllä Putin ja Tiltut pitävät huolen, että .."
Putin käänti kylkeä sängyssä viime yönä, NYT HETI NATOON!
Natoon, natoon, heti natoon, heti huomenna natooon - karu_totuus
Natoonnatoonhetinatoon kirjoitti:
"Kyllä Putin ja Tiltut pitävät huolen, että .."
Putin käänti kylkeä sängyssä viime yönä, NYT HETI NATOON!
Natoon, natoon, heti natoon, heti huomenna natooonVenäjä liittyy natoon ennen Suomea
- JokuRotiSentään
karu_totuus kirjoitti:
Venäjä liittyy natoon ennen Suomea
Ei sitä hyväksytä jäseneksi.
- junia-tulee-ja-menee
"Tarvittaisiin siis dramaattisia muutoksia kansalaisten mielipiteissä ja poliittisten puolueiden kannoissa, jotta valtiojohto voisi edes harkita liittoutumisratkaisua."
Maailmanpolitiikassa tapahtuu koko ajan dramaattisia muutoksia.
"..." muuri" jonka läpi ei pääse..."
Sellaista muuria ei ole vielä keksitty, Berliinin muuri kaatui lopulta muutamassa minuutissa.- kymppimies
Sellaista muutosta ei ole tapahtumassa että Suomen kansa kääntyisi Natoa kannattamaan siinä määrin että Nato hakemusta voisi edes ajatella jättävänsä.
Lue aloitus ajatuksen kanssa, nimittäin siinä on se totuus Natoon liittymisestä mainittu. - chamberlain
kymppimies kirjoitti:
Sellaista muutosta ei ole tapahtumassa että Suomen kansa kääntyisi Natoa kannattamaan siinä määrin että Nato hakemusta voisi edes ajatella jättävänsä.
Lue aloitus ajatuksen kanssa, nimittäin siinä on se totuus Natoon liittymisestä mainittu.Niinpä niin, helppohan se on tulevaisuuteen nähdä:
https://owlworks.files.wordpress.com/2014/03/cpd140324-neville-chamberlains-brackets.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872