Oma käsitykseni evoluutiosta ja kreationismista.

EvokkikoVeikko

Evoluutiosta on kirjoitettu satoja ja tuhansia kirjoja, joten ei tällä kollaasilla suoranaisesti ole mitään merkitystä, kunhan selkeytän ajatuksiani.
Evoluution ja Genesiksenkin mukaan, maaplaneetan merissä syntyi elämä, mahdollisesti asteroidit ja meteoriitit ja komeetat putoilivat maahan, ja toivat jotain ainesosia ulkoavaruudestakin. Yleensä tähän ei ole lupa tieteellisessä katsomuksessa lisätä mitään mystisiä ja henkisiä aineksia, eli että nuo komeetat olisivat olleet henkiolentojen asuinpaikkoja, tai matkustuskoneita, ja pystyivät aiheuttamaan massaansa tallennetuilla mekanismeilla, jotain sellaista "gravitaatiota"; joka alkoi merissä koota molekyylejä järkevällä tavalla. Eräs Eenokin kirja kertoi näin. Se, että merien levät alkoivat kokoontua aminohapoista, nulkeonihapoista ja muusta sellaisesta, johtui siis siitä, että aine löysi kantaluvun neljä, koota noita nulkeonihapporykelmiä, mutta selitystä sille, miten tavallinen materia osaa järkevällä tavalla LUKEA noita koodeja, menee kyllä evoluution selityksien ulkopuolelle, siihen ei ole evoluutioteoriassa vastausta, täytynee keksiä tuota asiaa tutkiva tieteenala, eli massakoodien, molekyylikoodien lukememista tutkiva tiede, vähän kuin genetiikkaa, mutta sekin ilman tietoa fysiikasta ja kemiasta, siitä miten nuo kemikaalit kykenevät kokoamaan itse itseään, olisi tuo genetiikan sivupolku aika turha.

Mendel, tuo saksalainen pappi, loi ensimmäisen yksinkertaisen perinnöllisyysmallin sille, kuinka tavalliset alleelit vaihtavat siitoksessa omistajaa, se on kaunis matemaattinen jakaantumisteoria.
Miten kreationismi poikeeaa tästä mallista? EIhän se saisi poiketa yhtään, koska yhtä selitysmalliahan pitäisi aina hakea, eli konsensusta ja yksimielisyyttä, ainakin järkimiesten kesken. Pienistä yksityiskohdista saa olla erimieltä, mutta ei siitäkään, että Jumala, persoonallisuuden omaava tilavuus tai massa, jotenkin henkisellä koodauksella, on kaiken elollisenkin aloittanut. Tämäkin teksti on eräänlaista "henkistä koodausta", mutta puhun hieman liian kylmästi ja monotonisesti näistä asioista, anteeksi. Kreationismin, Genesiksen järjestystä asioiden ilmaantumista kohtaan, hyökätään aina, kun luetaan sieltä, että MAA olisi ollut ennen aurinkoa, mutta se tietysti tarkoittaa MASSAN käsitettä etupäässä, tuskin tarkoitetaan ettei suuri vetypilvi, eli aurinko olisi jo alussa voinut tuoda valoa, ja kokoontua pallomaiseksi, ennen muita massallisia yksiköitä? Toisaalta maaplaneetta itsessään on kova ja tiheydeltään suurempi, kuin aurinko, eli olisiko "Jumalat", aiemmista galakseista silti koonneet maan massat, matemaattiset tiedot, ja tulevien eliöidensä käytöstä ohjaavat kivet, ennen aurinkoakin? Tämä on mystistä, ehkä hieman taikauskoista, mutta uskon silti Jumalan sanojensa noudattamisen avulla luoneen maan. Ihminen on jo hyvin pitkällä, elollisen elämän ymmärtämisen suhteen, koska on kykenyt luomaaan tämän "Arvuuttajan"; tietokoneen, joka kykenee noudattamaan käskyjä. Amerikka on tosin näyttänyt monissakin scifeissään, että tämä sähkömekaniikkakin on muidenkin enkelien tietoa, moniltakin ulkoavaruuden humanoideilta ja muilta pöllittyä tai ostettua tietoa, "mm. vartijaenkeleiden" tietämystä. Hieman säälin sellaista maailmankuvaa, oli se sitten evoluutikon tai kreationistin, että esim. muut vajaa 200 miljardia tähteä galaksissamme olisvat vailla kaltaistamme elämää, se ei ole mahdollista, en usko ihan niin pieneen maailmankaikkeuteen. Se, että kaltaistamme elämää saattaa olla melko harvakseltaan, galaksissamme, lienee kuitenkin totta.
Ookkei, pitäisikö kirjoittaa täysi viisi kiloa? Täällä kinastellaan lähinnä siitä, voiko eliöille tulla välimuotoja, eli voisiko kaksi erilaista eläintä sekaantua karjassa, ja tehdä välimuotoisen jälkeläisen. Mooses nauraa, tietysti voi, senhän juuri "MINÄ" kielsin tekemästä, mutta ette te osaa rikkoa Mooseksen lakia armoa etsiessänne niin, että rikastuttaisimme sellaisellakin toiminalla, kuten "eläimiin sekaantumisella"; maailman eliöstöä. Luultavasti oli oikein kuitenkin kieltää risteyttäminen, koska olisi kai kauhu nähdä liian erilaisia ihmisiä, vaikkapa Mardukkeja, koirakasvoisia ihmisiä, tai HOORUKSIA, valtavia humanoidimaisia kotkia? Eenokkikin kirosi sitä, että etsitään erilaisia ulkomuotoja, eikä kukaan Raamatussa halunnut minkään muuttuvan, eli että ihmisillä olisi edes niin suuria kokoeroja esimerkiksi, kuten Kissaeläimillä, ja muilla apinaeläimillä. En tiedä, miksi tuollainen asia on vallalla, mutta turvallisuuden tunne on tietysti suuri, vaikka ahdistaa nähdä kaikkialla vain tuttuja Seemiläisiä, Haamilaisia ja yleensä Suomessa pelkästään Jaafetilaisia....Ei ole yhtään vierasta ihmistä maan päällä vielä, älkää etsikö vihollisianne ihmisistä, sudesta tai karhusta saattaisi saada vihollisen, mutta nekin tavallisesti vain kesytämme kilteiksi. Luultavasti pitää kohta rukoilla taivaasta jotakin ulkoavaruuden rotua ottamaan meihin yhteyttä, mutta se olisi vain kauheaa kauhua enemmistölle ihmisiä. Terveisin: V-eikko.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2149
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        36
        1762
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        11
        1500
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        234
        1265
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        61
        1250
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        16
        1079
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        61
        1002
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        60
        983
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        103
        684
      Aihe