Rauhanomaiselle rinnakkaiselolle ikuinen kunnia

Antti_Haapakoski

Olen lueskellut hieman wikipediasta Venäjän historiaa ja Gapminder Worldista katsellut hieman eliniänodote-indeksejä. Nämä figuurit saivat minut kirjoitustuulelle.
_____

Nikita Hrustsovin kausi löi minut ällikällä. Hrustsov oli NL:n johtaja 1953-64, siis yhteensä 11 vuotta. Tuona aikana venäläisten elinikä nousi 59:stä 70:een. Siis yhdentoista vuoden aikana venäläisten elinikä nousi 11 vuotta.

Vuonna 1964 yhdysvaltalaisten ja venäläisen eliniänodote oli sama, siis 70 vuotta. Vuonna 1953 yhdysvaltalaisten eliniänodote oli 69 vuotta, ja venäläisten 59 vuotta. Hrustsovin pääsihteerikauden aikana venäläisten eliniänodote kasvoi 11 vuotta, kun samana aikana yhdysvaltalaisten eliniänodote kasvoi yhden vuoden.

Hrustsov tunnettiin rauhanomaisen rinnakkaiselon arkkitehtina. Rauhanomaisessa rinnakkaiselossa NL pitää sen minkä on saanut (Itä-Saksa, Puola, Tsekkoslovakia, Unkari, Romania ja Bulgaria), mutta ei lähde valloitusretkille. Vastaavasti USA/Nato saavat pitää sen, minkä ovat saavuttaneet.

Stalinin alaisuudessa Hrustsov oli julma johtaja tapattaen kymmeniä tuhansia, kuitenkin Hrustsovin valtaannoustua hän tuomitsi jyrkin sanankääntein Stalinin hirmuvallan. Hrustsov pilasi kuitenkin jälkimaineensa kukistamalla verisesti Unkarin kansannousun 1956. Sen sijaan pienemmät kansannousut, joita hän kukisti yhtä verisesti, ovat jääneet pois historian lehdiltä.

Hrustsovin rauhanomainen rinnakkaiselo paransi USA:n ja NL:n välejä. Tosin Kuuban ohjuskriisi 1962 oli vähällä ajaa supervallat ydinsotaan. Tärkein Hrustsovin kauden saavutus oli kuitenkin tavallisten venäläisten ennennäkemätön taloudellinen hyvinvointi.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EriSuunnat

      "Vuonna 1964 yhdysvaltalaisten ja venäläisen eliniänodote oli sama, siis 70 vuotta. Vuonna 1953 yhdysvaltalaisten eliniänodote oli 69 vuotta, ja venäläisten 59 vuotta. Hrustsovin pääsihteerikauden aikana venäläisten eliniänodote kasvoi 11 vuotta, kun samana aikana yhdysvaltalaisten eliniänodote kasvoi yhden vuoden."

      Ja KUINKA KÄVI JATKOSSA? Breznevin ajan loppupuolella oli venäläisen miehen elinikäodote enää ALLE 60 vuotta kun se USA:ssa oli jatkanut yhä nousuaan!

      Ilmeisesti Neuvostoliitto unohti harjoittaa rauhanomaista rinnakkaiseloa? Siitä heille ikuinen häpeä:-D

    • Antti_Haapakoski

      Breznev kaappasi vallan Hrustsovilta. Uusi isäntä, uusi tapa johtaa. Breznevin tapa johtaa oli tuhoisa tavallisille venäläisille. Tämä näkyy selvästi myös eliniänodotteesta. Breznevin kauden päättyessä vuonna 1982 venäläisten eliniänodote oli 68 ja yhdysvaltalaisten 77 vuotta. Ero eliniänodotteessa kasvoi nollasta yhdeksään vuoteen.

      Breznev tuhosi kaiken sen, minkä Hrustsov loi. Breznev viimeisteli katastrofin miehittämällä Afganistanin. Breznevin vallanhimo ja keskittyminen Venäjän sotilaallisen voiman kasvattaminen romahduttivat lopulta koko Neuvostoimperiumin taloudellisen perustan. Etenkin kun arvioidaan Venäjän kehittymistä vuosina 1964-82 suhteessa siihen kehitykseen, joka USA:ssa samana aikana tapahtui.

    • OnnenpotkuMaailmalle

      Kaikki kunniaBrzneville, koska on paljolti hänen ansiotansa se. että tuo iso mätä paskatunkio, Neuvostoliitto, romahti vuonna 1991! Se oli maailmanlaajuisesti valtaisa geopoliittinen onnenpotku maailmalle!

      Jäljelle jäi vain Venäjän nimellä oleva torso, joka koki seuraavat menetykset:

      Väkiluku: 293 miljoonaa ---> alle 140 miljoonaa

      Pinta-ala: 22 402 200 km² ---> 17 075 400 km²

      Puuttuvat osaset: Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Moldavia, Georgia, Armenia, Azerbaidzan, Kazakstan, Uzbekistan, Turkmenistan, Kirgisia, Tadzikistan

      • ERommel

        Yksi oleellinen kysymys Neuvostoliiton romahduksesta seuraa, miksi Nato jäi vaikka Varsovan liitto lakkautettiin?
        Kyllä Neuvostoliiton romahdutti Jeltsin, eikä Brznev....Gorpatshovilla oli visio ja näkemys tulevaisuudesta, mutta kansan villitsi Jeltsin. Tämä juoppo pilasi paljon asioita ja on suoranainen ihme että Venäjä on lähinnä Putinin johdolla noussut nykyasemaan.


      • 159
        ERommel kirjoitti:

        Yksi oleellinen kysymys Neuvostoliiton romahduksesta seuraa, miksi Nato jäi vaikka Varsovan liitto lakkautettiin?
        Kyllä Neuvostoliiton romahdutti Jeltsin, eikä Brznev....Gorpatshovilla oli visio ja näkemys tulevaisuudesta, mutta kansan villitsi Jeltsin. Tämä juoppo pilasi paljon asioita ja on suoranainen ihme että Venäjä on lähinnä Putinin johdolla noussut nykyasemaan.

        Miksei Nato olisi jäänyt? Se, että kommunistipohjainen sotilasliitto kaatui ei tarkoita, että sivistyneiden länsimaiden puolustusliitto pitäisi lakkauttaa, päinvastoin. Puolustusliiton ylläpitäminen ja kehittäminen on tuonut rauhan euroopan sisälle, tätä kautta hyvinvointi on parantunut ja tästä taas talouskasvu.

        Eihän rokotteitakaan kannatta jättää antamatta kun joku tauti on vähentynyt euroopassa, vaan juuri rokotteiden avulla tauti jää ulkopuolle.


    • ErwinZukov

      "Yksi oleellinen kysymys Neuvostoliiton romahduksesta seuraa, miksi Nato jäi vaikka Varsovan liitto lakkautettiin?"

      Tyhmä kysymys! SIKSI, että sen jäsenmaat näkivät sen yhä tarpeelliseksi. Ja nythän se on tarpeellisempi kuin koskaan!

      "Kyllä Neuvostoliiton romahdutti Jeltsin, eikä Brznev....Gorpatshovilla oli visio ja näkemys tulevaisuudesta, mutta kansan villitsi Jeltsin."

      TODELLISUUDESSA Breznevin pysähtyneisyyden aika romautti suurvallan taloudellisen pohjan Maa valmisti kenraaliensa johdolla ps-vaunuja, mutta ei kulutushyödykkeitä eikä tehotonta taloutta uudistettu. Seuraavat johtajat saivat käsiinsä jo toivottoman tilanteen!

      "Tämä juoppo pilasi paljon asioita ja on suoranainen ihme että Venäjä on lähinnä Putinin johdolla noussut nykyasemaan."

      Joka nykyasema ei ole häävi. Putte on tekemäsä Breznevin virhettä ja varustelee maansa taas hengiltä! Romahdus on ovella!

    • eikö-ne-mitään-opi

      Stalin, Breznev ja Putin. Kaikilla liian pitkä valtakausi. Kansalaisten painajaisia.

      • ERommel

        Oikeastaan kansalaisten painajainen oli ainoastaan Stalin, jos historiakirjoihin on uskomista?


    • ErwinZukov

      JOS asiaa ajattelee ahtaasti Neuvostoliiton näkökulmasta niin Breznovin kausi oli juuri se "pysähtyneisyyden aika"!

      Et ole sitten kuullut?

    • Antti_Haapakoski

      Olisi mielenkiintoista saada käsiin Hrustsovin muistelmat siltä ajalta, kun hän oli valtakautensa jälkeen kotiarestissa vuodet 1964-71. Hrustsovin kotiaresti päättyi vasta hänen kuoltuaan. Olen vakuuttunut siitä, että Hrustsov tiesi Breznevin vievän NL:oa kohti tuhoa. Breznevissä oli juuri se vika, että tavallisen ihmisen arki unohtui. Samalla Venäjän ulkokuori, siis NL:n sotilasmahdin kasvattaminen, sai etusijan.

      Toivottavasti Putin lukee historianläksynsä ja keskittyy tavallisten venäläisten hyvinvointiin. Sen hän teki aika hyvin ensimmäisellä ja toisella kaudellaan vuosina 2000-2008. Putinin valtakauden alussa vuonna 2000 venäläisten eliniänodote oli vaivaiset 65 vuotta ja on siitä noussut 71 vuoteen vuonna 2013. Venäläisten eliniänodote on kasvanut siis kuudella vuodella ajanjaksolla 2000-2013.

      Vertailun vuoksi USA:ssa eliniänodote oli 77 vuotta 2000 ja vuonna 2013 eliniänodote oli 79 vuotta.
      _____

      Huomasin juuri, että luin väärin Gapminder Worldista yhdysvaltalaisten eliniänodotteen vuonna 1982. Oikea eliniänodote Breznevin kauden päättyessä oli yhdysvaltalaisilla 74 vuotta. Näin ollen Breznevin kaudella eliniänodotteessa oleva erotus venäläisten ja yhdysvaltalaisten välillä kasvoi nollasta vuodesta kuuteen vuoteen yhdysvaltalaisten eduksi.
      ______

      Kiinalaisten eliniänodote on kasvanut 68:sta 77:ään 1989-2013. Tämä kehitys on siis tapahtunut taivaallisen rauhan verilöylyn jälkeen. 24:ssä vuodessa eliniänodote on kasvanut 9 vuotta.

      • ERommel

        USA:n kaikkinainen rikollisuus ja CIA takaavat että jos menet illalla ulos, elinaikasi on todella lyhyt....koskee miehiä ja naisia.
        Breznevin aikana ihmisillä oli ruokaa, ongelmana oli yletön viinan juonti...jota Gorpa yritti saada kuriin ja mikä loppujenlopuksi oli Hänen urallaan virhe noin henkilökohtaisesti.


    • ErwinZukov

      "USA:n kaikkinainen rikollisuus ja CIA takaavat että jos menet illalla ulos, elinaikasi on todella lyhyt....koskee miehiä ja naisia."

      Kerrotko vielä, että MONTAKO kertaa olet käynyt USA:ssa? Itse olen ollut mm. neljästi NYC:ssä eikä siellä tuota pienintäkään tuskaa käydä ulkona illalla. Enemmän min ua pelotti Itä-metrossa perjantai-iltana!

      • ERommel

        Voihan sitä väittää vaikka mitä, maassa missä poliisit ampuvat melkein mielivaltaisesti pikkurikkeistä... on syytä pelätä. Ja jos menet keskuspuistoon hämärissä olet ottanut suuren riskin.


      • Peräkammaristako
        ERommel kirjoitti:

        Voihan sitä väittää vaikka mitä, maassa missä poliisit ampuvat melkein mielivaltaisesti pikkurikkeistä... on syytä pelätä. Ja jos menet keskuspuistoon hämärissä olet ottanut suuren riskin.

        Nuo luulot ovat peräisin telkkarin huonoimmista ohjelmista. Kyllä huomaa että et ole maailmalla matkustellut.


      • ErwinZukov
        ERommel kirjoitti:

        Voihan sitä väittää vaikka mitä, maassa missä poliisit ampuvat melkein mielivaltaisesti pikkurikkeistä... on syytä pelätä. Ja jos menet keskuspuistoon hämärissä olet ottanut suuren riskin.

        Kertoo mies, joka ei ole koskaan maassa käynyt? Menisitkö Kaisaniemen puistoon pimeässä? Minä en ainakaan!

        USA:n poliisi on varsin avulias eikä suinkaan ammuskele ketään ellei aihetta ole! Kun mies katselee vain TV-sarjoja eikä ole käynyt Tukholmaa pitemmällä niin tässä tulos;-)


      • ERommel
        ErwinZukov kirjoitti:

        Kertoo mies, joka ei ole koskaan maassa käynyt? Menisitkö Kaisaniemen puistoon pimeässä? Minä en ainakaan!

        USA:n poliisi on varsin avulias eikä suinkaan ammuskele ketään ellei aihetta ole! Kun mies katselee vain TV-sarjoja eikä ole käynyt Tukholmaa pitemmällä niin tässä tulos;-)

        Olisit itse katsellut harvinaiset sivullisen ottamat tilanteet....olisit oppinut edes jonkun totuuden...yleensä valehtelet kaikki mahdolliset asiat....kuten rapakon takana käynnit...sallikaa minun nauraa.
        Todennäköisesti olisit käsiraudoissa alta aikayksikön, kuten kävi Suomalaiselle liikemiehelle....et tietenkään ole kuullut mitään asiasta?


      • Peräkammaristako
        ERommel kirjoitti:

        Olisit itse katsellut harvinaiset sivullisen ottamat tilanteet....olisit oppinut edes jonkun totuuden...yleensä valehtelet kaikki mahdolliset asiat....kuten rapakon takana käynnit...sallikaa minun nauraa.
        Todennäköisesti olisit käsiraudoissa alta aikayksikön, kuten kävi Suomalaiselle liikemiehelle....et tietenkään ole kuullut mitään asiasta?

        Eipä taaskaan millään pahalla, mutta taidat elää mielikuvitusmaailmassa. Suosittelen ulkomaanmatkoja, niillä on avartava vaikutus.


    • Antti_Haapakoski

      USA:n ongelmana on käsiaseiden helppo saatavuus. Tämän seurauksena USA:n murhatilastot ovat muihin länsimaihin verrattuna korkeat. Venäjällä murhataan kuitenkin paljon enemmän kuin USA:ssa.

      10000 asukasta kohden Venäjällä murhataan vuosittain 2,2 ihmistä. Venäjällä murhataan siis yksi ihminen viidestä tuhannesta joka vuosi. Vastaava luku USA:ssa on 0,64 ihmistä. USA:ssa murhataan vuosittain yksi ihminen kuudestatoistatuhannesta.

      Ääripäät murhatilastoissa ovat Iso-Britannia, jossa murhataan vuosittain yksi ihminen 230 000:sta. Toinen ääripää on Etelä-Afrikka, jossa murhataan vuosittain yksi ihminen 1400:sta.

      Suoraan sanottuna Venäjä menestyy näissä tilastoissa surkeasti. Syynä voi olla vodka? Toinen syy voi olla ylipäänsä hieman yltiöisänmaallinen asenne, jossa suhtaudutaan kaikkeen poikkeavaan (vähemmistöt) syrjivästi. Kansan jakautuminen "suvaitsevaisiin maanpettureihin" ja "normaaleihin russofiileihin" on huolestuttava kehitys-suunta.

    • ERommel

      USA: ssa on tapettu ihmisiä kadulle ja kujille ja yleensä siviilisissä enemmän kuin kaikissa sodissa on kaatuneita yhteensä.
      Että siloitelkaa tilastojanne siitä, josko joku tekaistu tilasto löytyisi kuinka turvallinen maa se USA oikein on?
      Naurettavaa edes yrittää väittää, nykyään kun tiedetään maassa olevat suuret ongelmat jotka pysyvät kurissa ainoastaan kansalliskaartin panssariajoneuvojen ja kymmenientuhansien kaartilaisten avulla.
      Ikävä todeta, mutta toisaalta ei mikään ihme...siellähän ovat ns. kovat arvot olleet hallitsevia monien vuosikymmenien ajan.
      Kennedy selitti asian ytimiä suorassa TV lähetyksessä ja loput tiedetään.

      • tietoakin-on

        Alkaa hieman epäilyttää tuo ERommelin maailmankuva. Perustuuko se pelkkiin luuloihin ja varsinkin ennakkoluuloihin.


      • ERommel
        tietoakin-on kirjoitti:

        Alkaa hieman epäilyttää tuo ERommelin maailmankuva. Perustuuko se pelkkiin luuloihin ja varsinkin ennakkoluuloihin.

        Perustuu tietoihin, tiedän että meillä vaietaan monista asioista ja jos uutisoidaankin jotenkin teko...teot aina hyväksytään?
        Minulle on aivan turhaa tehdä mitään esitelmää esim. demokratiasta ja kuinka se toimii...pitäisi toimia.....USA on huono esimerkki demokratiasta ja oikeusvaltiosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe