Miksi homoutta puolustellaan vaikka se on ihan samalla tavalla synti kuin esim murhaaminen? Raamattu sanoo selkeästi että homot eivät peri Jumalan valtakuntaa. Homot ovat uutena juttuna nyt alkaneet jopa vääristelemään raamattua omien himojen mukaiseksi eivätkä suostu lukemaan sitä oikein. Mies ja nainen on tarkoitettu toisilleen luulisi sen jo ainakin aikuisten ymmärtävän että miehen ei kuulu olla miehen kanssa sängyssä eikä esim eläimen. Nämä kaikki heitetään raamatun mukaan tulijärveen.
Homous synti kuin murhakin
4
<50
Vastaukset
- Nsnksksk
Homouteen kuuluu yleensä valheessa eläminen myös vahavasti ja koitetaan kaivaa hyväksyntää tuolle käytökselle joka on vastoin luontoa ja Jumalan sanaa. Raamatun mukaan Jumalan pelko on viisauden alku.
- fakta2
Pahinta on se, että kun homopari ottaa lapsen kasvatettavakseen, lapsi ikäänkuin saastutetaan samalla. Se tuntuu todella pahalta.
- temngo
Homoutta toitotetaan valtamediassa koska Helsinki on homouden koti. Homoutta puolustava avioliitto laki päätettiin pääkaupungin ehdoilla kun valtaväestössä pääkaupunkiseudulla on todella paljon homoja ja muita sekaisin menneitä yksilöitä jotka saavat mylvätä ja kutea keskenään tuomitsevilta katseilta ja juoruilta piilossa. Homoutta puolustava kulkue on jokavuotinen tapahtuma Helsingissä.
- pervomuoti
Selvä kanta ainakin Paavalilla: Roomalaiskirje 1:26-28
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733