Nykyisen lain mukaan alokaskauden lopuksi joko annetaan sotilasvakuutus tai vannotaan sotilasvala. Intissä on muutakin uskontoa sivuavaa, mutta otetaan nyt yksi asia käsittelyyn.
Kertoisiko joku minulle miksi sotilasvala pitää säilyttää?
Aihetta sivuavia ketjuja on ollut jo monta, mutta en muista nähneeni kenenkään perustelevan tätä. Ei voi olla vastoin vakaumuksenvapautta, jos kaikki antavat saman neutraalin vakuutuksen. Jokin muu perustelu siis pitää olla.
Jos tähän ei tule vastauksia, voidaan todeta että ainakin tämän va-liiton tavoitteen palstan kirjoittajat hyväksyvät.
Miksi sotilasvala on säilytettävä?
15
<50
Vastaukset
- vaparipaskaa.taas
"neutraalin vakuutuksen" Minkä hemmetin neutraalin??
Nytkö vaparit muka ajavat jo kaikkea neutraaliakin? Valheet ne vain kasvaa ja kasvaa. Vaparit haluavat vain kaikin tavoin marginalisoida uskontoa. Siinä kaikki neutraaliuspyrkimykset!
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13704930"Minä N.N. lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta - -".
Millä tavoin tuo on epäneutraali ja ottaa kantaa katsomuksiin?- KaikkiTietävänEdessä
jori.mantysalo kirjoitti:
"Minä N.N. lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta. Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta - -".
Millä tavoin tuo on epäneutraali ja ottaa kantaa katsomuksiin?Eivät näköjään osaa vastata...
Olisiko sotilasvalan kaikkivaltiaasta ja kaikkitietävästä apua? KaikkiTietävänEdessä kirjoitti:
Eivät näköjään osaa vastata...
Olisiko sotilasvalan kaikkivaltiaasta ja kaikkitietävästä apua?Tietysti voi myös ilmoittaa että kannattaa tätä tavoitetta tai pitää asiaa yhdentekevänä.
Molemmissa tapauksissa on löytynyt vähintään jotain, missä antivapari ei vastusta jotain va-liiton tavoitetta. Kovasti merkillistä, jos va-liitto onnistuu toimimaan s.e. joka ainoa tavoite on kaikissa yksityiskohdissaan vastustettava.
- Humanisti-vapari
Tässä Vapaa-ajattelijain kanta ja sen perusteluja:
Uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen ja uskonnollisen sotilasvalan rinnakkaisesta antamisesta tulisi Puolustusvoimissa luopua ja siirtyä kaikille yhteiseen valaan/vakuutukseen. Näin poistuisivat sekä kahden rinnakkaisen tilaisuuden järjestämisen vaiva että ilmenneet valitukset siitä, että sotilasvakuutuksen antotilaisuus ei ole ollut yhdenvertaisuuden näkökulmasta asianmukaisen juhlavasti järjestetty.
Yhteisessä valassa tai vakuutuksessa ei olisi enää uskonnollista viittausta ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”. Näin armeija seuraisi Puolustusvoimain ylipäällikkönä toimivan tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen juhlallisten vakuutusten viitoittamaa tietä. Vakuutus on kaikille yhteisenä tänä vuonna otettu käyttöön käräjäoikeuksissa.
Oikeudessa annettavan todistajan ja tuomarin valan/vakuutuksen rinnakkaisuuden poistaminen - valinta Raamatun ja Lakikirjan välillä - on siis juuri poistettu. Sen perusteluissa todetaan seuraavaa:
”Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa (Dimitras ym. v. Kreikka 3.6.2010). Ylipäätään henkilöllä ei ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan (Alexandridis v. Kreikka 21.2.2008). Uskonnollista vakaumusta koskevat tiedot ovat henkilötietolain (523/1999) 11 §:n mukaan ns. arkaluonteisia tietoja. Tällaiset tiedot kuuluvat myös Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen mukaan erityisen suojan piiriin (L 35/1992; SopS 36/1992). Valtion on myös toimittava neutraalisti ja puolueettomasti suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin ja käyttäessään niitä koskevaa sääntelyvaltaa (esim. Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova 13.12.2001).”Mutta mihin noita perusteluja tarvitaan? Ensin pitäisi jonkun olla eri mieltä, ja kannattaa sotilasvalan säilyttämistä. Ei ole näkynyt vielä ensimmäistäkään vastausta siihen miksi kannattaa olla vala.
- Huhhahheijaaa
jori.mantysalo kirjoitti:
Mutta mihin noita perusteluja tarvitaan? Ensin pitäisi jonkun olla eri mieltä, ja kannattaa sotilasvalan säilyttämistä. Ei ole näkynyt vielä ensimmäistäkään vastausta siihen miksi kannattaa olla vala.
Esimerkiksi kenttäpiispa Pekka Särkiö on perustellut mahdollisuutta uskonnolliseen sotilasvalaan muun muassa kommentoidessaan Vapaa-ajattelijain aloitetta Keskisuomalainen-lehdessä, ja varmasti muuallakin. Lyhyesti sanoen hän perustelee sitä uskonnonvapaudella.
Huhhahheijaaa kirjoitti:
Esimerkiksi kenttäpiispa Pekka Särkiö on perustellut mahdollisuutta uskonnolliseen sotilasvalaan muun muassa kommentoidessaan Vapaa-ajattelijain aloitetta Keskisuomalainen-lehdessä, ja varmasti muuallakin. Lyhyesti sanoen hän perustelee sitä uskonnonvapaudella.
Vaan miksi kukaan ei ole viitsinyt tänne edes linkittää tai kopioida kenttäpiispan tekstiä? Saati sitten omin sanoin selittää häneltä lukemaansa ajatusta.
20 ketjua löytyy kyllä nostettavaksi, mutta va-liiton tavoitteista ei vieläkään löydy haukuttavaa. Outoa perin.- Huhhahheijaaa
jori.mantysalo kirjoitti:
Vaan miksi kukaan ei ole viitsinyt tänne edes linkittää tai kopioida kenttäpiispan tekstiä? Saati sitten omin sanoin selittää häneltä lukemaansa ajatusta.
20 ketjua löytyy kyllä nostettavaksi, mutta va-liiton tavoitteista ei vieläkään löydy haukuttavaa. Outoa perin.Ei ne kerkeä, kun nostelevat vain noita törkyotsikoitaan urakkatahtiin..
- varsinaisiavapaajattelij
Huhhahheijaaa kirjoitti:
Ei ne kerkeä, kun nostelevat vain noita törkyotsikoitaan urakkatahtiin..
Ehkä teidän kannattaisi itse osallistua oikeaan keskusteluun sen sijaan että roikutte omissa ketjuissanne haukkumassa muita.
- Jappervokkki
Valan vannoneista varusmiehistä on yksi ote lisää. Esimies voi sanoa heille "Teitä vaaditaan...". Vala juontunee aikoihin, jolloin oli elintärkeää olla leimaantumatta pelkuriksi tai valehtelijaksi. Vaarallisiin hommiin ei palkattu tunnettuja pelkureita, eikä suullisia sopimuksia tehty sellaisten kanssa, jotka tiedettiin valehtelijoiksi. Jos sai jomman kumman maineen, niin mahdollisuudet ansaita oma ylöspito vähenivät tuntuvasti ja se oli raskas isku sosiaaliturvattomassa maailmassa. Mikäli vannoi tekevänsä jotain, niin vala piti myös pitää tai tuli tupenrapinat. Hengenvaaraan asettautuminen oli hyväksyttävä riski.
Tietysti voi kysyä mihin vakuutuksia tai valoja ylipäänsä tarvitaan. Kalastuksenvalvojan valahan poistettiin.
Mutta jos nyt oletetaan että sellainen on, niin miksi vala? Eikö pariakymmentä ketjua päivässä nostava antivapari osaa kommentoida tähän yhtään mitään? Onko hiljaisuus myöntymisen merkki?
"Sotilasvalasta: miksi pitäisi rajoittaa valinnan mahdollisuuksia? Nyt voi valita valan ja vakuutuksen välillä. Te ajatte yksiarvoista pakkosekularismia tässäkin asiassa. Minusta ei ole nykyaikaa, että valtio rupeaa määräilemään ihmisiä katsomusasioissa pakolla johonkin, esim. uskonnottomaan suuntaan."
Noin kirjoitti Rahahanat.kiinni toisessa ketjussa. Kopioin sen tähän, mihin se hyvin sopii.Nimenomaan intissä jos jossain pitäisi olla yksi yhteinen vakuutus. Se on laitos joka kaikessa korostaa joukon yhtenäisyyttä - miksi sitten tässä tehdä ero? Sitäpaitsi on yksinkertaisesti käytännöllisempää kun kaikilla on sama vakuutus. Sellaisen antaminen ei loukkaa uskonnonvapautta. Juridisena argumenttina hallituksen esitys todistajan valan osalta viittasi EIT:n päätökseen.
Ja jos ajatusketjua jatketaan, niin tulisiko sitten tarjota muslimeille oma valansa, tai tulisiko vaikkapa nyt Tasavallan presidentin vakuutuksen rinnalle perustuslakiin lisätä uskonnollinen vala?
Pakkosekularismia olisi se, että kirkkoa kiellettäisiin järjestämästä omia tilaisuuksiaan varusmiehille, tai esimerkiksi pienen Raamatun säilyttäminen kasarmilla kiellettäisiin.- Huhhahheijaaa
Asiaan liittyy myös sotilasvalan suosiminen ja sotilasvakuutuksen syrjiminen koko koneiston toimesta. Näin jopa Santahaminassa (vai SantàHaminassa) Alokaskirjeessä:
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/08c47600489bcb658a33bacf9d9864dc/Alokaskirje 2_15_KAARTJRweb.pdf?MOD=AJPERES
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733