TYÖTTÖMIÄ SUOMESSA 368000

TAANTUMA88

Uudellamaalla jo yli sata tuhatta työtöntä työnhakijaa
Verkkouutiset - 4 tuntia 45 min sitten
Työttömien työnhakijoiden määrä on Uudellamaalla kasvanut kesäkuussa vuodentakaisesta yli 14 prosenttia.

Uudenmaan ely-keskuksen mukaan alueella oli kesäkuun lopussa työttömiä työnhakijoita lomautetut mukaan lukien 100 190. Vuoden aikana heidän määränsä on lisääntynyt 14,2 prosenttia.

Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli kesäkuun lopussa 34 441, mikä oli 41,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömien osuus oli 34,4 prosenttia alueen työttömistä työnhakijoista.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa Uudenmaalla 12 123., mikä oli 13,5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Yli 50-vuotiaiden työttömien työhakijoiden määrä kasvoi 14,4 prosenttia 32 516 henkilöön.

Työttömyys kasvoi ely-keskuksen mukaan kaikissa ammattiryhmissä. Johtajien työttömyys kasvoi 20,5 prosenttia, palvelu- ja myyntityöntekijöiden 20,3 prosenttia sekä asiantuntijoiden 16,9 prosenttia.

Samaan aikaan alueen avointen työpaikkojen määrä kasvoi. Kesäkuun lopussa alueella oli avoimia paikkoja 9 338, mikä oli 11 prosenttia vuodentakaista enemmän.

Eniten avoimia paikkoja oli ely-keskuksen mukaan tarjolla myyntiedustajille, joita haettiin 1 122 paikkaan. Myyjillekin olisi ollut avoinna 404 paikkaa.

Lisäksi esimerkiksi toimisto- ja laitossiivoojille oli avoinna 400 paikkaa, ravintola- ja suurtaloustyöntekijoille 329 paikka sekä kirvesmiehille ja rakennuspuusepille 315 paikkaa.

Koko maassa oli kesäkuun lopussa työttömänä työnhakijana lomautetut mukaan lukien 368 894 henkilöä, mikä tekee ely-keskusten laskutavan mukaan työttömyysasteeksi 14 prosenttia. Tilastokeskuksen mittaama virallinen työttömyysaste oli 10 prosenttia.

Vuodentakaisesta työttömyys lisääntyi ely-keskusten mukaan koko maassa 9,4 prosenttia.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eihätää

      800 mamua on tulossa paikkamaan työvoima pulaa.

    • ettäsilleen

      Kreikan tiellä ollaan.

    • jykäkäteinen

      fantastista

    • tiivistelijä

      TEM: TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA Kesäkuu 2015 (muutos kesäkuu 2014)
      A. TYÖNHAKIJAT
      1. Työttömät työnhakijat 368 894 (31 691)
      joista kokoaikaisesti lomautetut 22 846 (1 168)
      2. Lyhennetyllä työviikolla 8 450 (1 313)
      3. Työssä olevat yhteensä 152 546 (21 854)
      joista yleisillä työmarkkinoilla 126 253 (27 961)
      joista työllistettynä 26 293 (-6 107)
      4. Työvoiman ulkopuolella 105 076 (8 656)
      joista työllistymistä edist.palvelussa 27 271 (4 009)
      joista koulutuksessa 44 231 (4 145)
      5. Työttömyyseläkettä saavat 72 (-8 645)
      1-5 Kaikki työnhakijat yhteensä 635 038 (54 869)
      B TYÖVOIMAN KYSYNTÄ
      1. Avoimet työpaikat yhteensä 27 402 (1 665)
      ---
      Tilasto kertoo TE-toimistojen asiakkaiden määrän kasvaneen reilulla 50 000 vuoden aikana.
      Tilasto kertoo myös työllistämismäärärahojen niukkuudesta (-6 107).
      Tilasto paljastaa, että työttömyys ei ole enää peruste päästä eläkkeelle.

    • tiivistelijä

      Asiapitoinen kommentti ei näköjään ilmesty näkyviin, ellei kirjoita uutta kommenttia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      126
      5334
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3842
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      37
      1972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1694
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1693
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1630
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1443
    10. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1362
    Aihe