SELKÄRANGAN. Olisi ollut viisaampaa jättää koko sairaus Kreikkaan eikä lähteä peesaamaan Sipilän ja Stubin hölmöilyä, nyt puolue on jakaantumisessa selkeästi kahteen leiriin. Soinin kommentti rintamakarkuruudesta oli hölmöyden huippu, siitä kuvastuu ainoastaan Soini halu ajaa omaa henkilökohtaista etuaan.
VALINTA RUTON JA KOLERAN VÄLILTÄ TAITTOI PERSUJEN
19
<50
Vastaukset
- waler-
Olisi valinnut kupan.elikä eronnut jo hallituksesta
- Rfcxzfts
Soinin omahyväisyys vei Persut alamäkeen.
- Qwragsgadtq
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, vai miten se mahtoi olla, kohta on Soinilla löysät housuissa.
- Jkikjhklikhj
Halla aholaiset lähtee pian lätkimään eikä mikään ihme Soini on venyttänyt vieteriä jo liian kanssa.
- Hallaahon-äänestäjä48
Hallitus ei pysty luomaan työpaikkoja. Tietenkin työtä on vaikka kuinka paljon ja siihen ei saada mamua työhön kelasossulla vaan SAK-kommunistit vaativat mamulle palkkaa JOTEN hiljaisuus jatkuu ja TYÖ JÄÄ TEKEMÄTTÄ JA MAMU MAKAA SUOMALAISTEN LASKUUN KELASSA TUKIAISINEEN MAAILMAN TAPPIIN koska ei ole palkkatyötä
TIESTÖT HOMEET JA VANHUKSET HUUTAVAT APUA JA TYÖTÄ RIITTÄÄ MUTTA TÄTÄ EI MAKSA KUKAAN
Veroilla ei tällaista työtä voida tehdä koska veroista on tullut kirous ja epäisänmaallisuus, jos joku hullu menisi maksamaan veroja niin
- VEROILLA POLIITIKKO MAKSAA ENSIN OMAT TÖRKYETUNSA JA LISÄÄ ERIARVOISUUTTA
- MITÄ JÄÄ POLIITIKKO TUO MAAHAN MAMUA MAKAAMAAN JA LISÄÄ ERIARVOISUUTTA
- JOS TÄMÄKIN JÄLKEEN VIELÄ JOTAIN JÄÄ NIIN POLIITIKKO LÄHETTÄÄ SEN KREIKKAAN JOKA LISÄÄ ERIARVOISUUTTA
verorahat valuisivat siten pelleilyyn ja rasisminvastaisten huvitteluun- waler-
Hallitus pystyy halutessaan luomaan puitteet työpaikkojen syntymiselle,mutta tuskin Stupidot ja nää muut ässät.Nämä ajattelee Eurooppaa,ei Suomea
- realismi
uskokaa jo mikään ei muutu parempaan ennenko persut on pääpuolue suomessa?
- TollolleTiedoksi
Saisit sinäkin tollo jo uskoa ettei sellaista päivää tule ikinä, Persujen täydellinen hajaannus on muutaman viikon sisällä, selvä peli.
- TotuuttaEsille
PerurusSuomalaisella puolueella ei ole kuin yksi mahdollisuus, pistää Soini pihalle, muuten ns hukka perii.
- SiltäVaikuttaa
Taitaa olla jo kiire, puolue on hajaannuksen tilassa.
- HutiTuliÄänestäjäMeni
Perseelleen meni kun valta nousi nuppiin, mitä sitä kiertelemään. Kreikasta tuli Soinin kompastuskivi.
- Tgvcrrtyhvct
Tuhoutui se Titanic paattikin, vaikka ei päällystö millään uskonut.
- Llkkjghjkk
Perujen liitokset ovat huomattavasti löysempiä, Persut karahtaa karille ja repeää pikku pirstaleiksi.
- PariViikoaVielä
Niksnaks Persut hajos.
- MetsäänMeni
AkuAnkasta ei löytynyt ohjetta kumpi pitäisi valita, tollo Soini ei tajunnut että vaihtoehto jossa Kreikkalle oli sanottu jyrkkä ei olisi ollut lopulta paras.
- Tgvcfrrplk
Tavallinen kaduntallaajakin olisi ymmärtänyt ratkaista Kreikka ongelmat viisaammin kuin Persuministerit.
- TollotToilali
Ei voi muuta todeta kuin, Persut ovat sählännyt pahemmin kuin etukäteen pelättiin, maahanmuuttopolitiikka, talouspolitiikka ja työllisyys, kaikki meni lepikkoon.
- waler-
Me "uudet" suvaitsevaiset persut osallistumme varmaan ensi vuonna myös pride kulkueeseen
- näin-on-näreet
Missä Persut, siellä ongelma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700