Seuraava tarina on poimittu netistä.
"Kun viime viikonloppuna olin baarissa niin kuulin kun vieressä kaksi miestä keskustelivat työstä ja toinen sanoi olevansa työtön koska ei "aamulla jaksa herätä töihin" ja muuta yhtä raivostuttavaa.
Siis voihan hellanlettas. Sadat tuhannet suomalaiset heräävät joka aamu kello kuusi töihin ja raatavat niska limassa 8 tuntia päivässä pystyäkseen hankkimaan peruselantonsa. Samaan aikaan saamattomat työnvieroksujat jäävät aamulla leväperäisenä kuorsaamaan, kun muut kunnon kansalaiset suorittavat työvelvollisuuttaan! Kaiken lisäksi tästä palkitaan kaiken maailman sosiaalituilla ja etuuksilla! Melkein voisi sanoa, että työtön elää leveämmin kuin työssäkäyvä jopa ilman säästöjä, koska yhteiskunta kustantaa KAIKEN elämisen ja rahaa uuteen puhelimeen ja tietokoneeseen saa heti kun käy sossussa täyttämässä yhden kaavakkeen. Onkohan tässä yhteiskunnassa jotain "hieman" pahasti vialla?!
Ai miksikö en itse ryhdy työttömäksi ja rupea elelemään herroiksi veronmaksajien rahoilla? No siksi, koska minulle käsite "itsekunnioitus" ei ole aivan vieras!"
Tämän takia moni ei pysty sietämään työttömiä
9
<50
Vastaukset
- kfkdkdldjdjdk
no silloin kun olin töissä, en minäkään jaksanut kuudeksi herätä. se ei vaan sovi kaikille. onneksi oli tehdas täynnä yksinhuoltajaäippiä, jotka mielellään vaihtoivat yövuoronsa kanssani.
- trolli_on_säälittävä
Aivoton ääliötrolli yrittää taas ylentää itseään alentamalla tyttömiä syyllistämisen kautta. Muita keinoja ei ääliötrollilla ole. Esim. ylenemismahdollisuuksia työpaikallaan. On niin epäsuosittu henkilö ääliömäisyytensä takia.
- waler-
Täälä on kokkarikampanja menossa työttömien mollaamiseksi
- homo_homompi_hesalainen
SNAGARIYRITTÄJÄ oli baarissa minun veroista maksamillani starttirahoilla?????
Työnnä pääsi kuukerin anukseen!! - Kaljaveikolle
Mikset keskity sitten omiin asioihisi. Jos ei kestä kuunnella kaljaveikkoja ei kannata mennä baariin.
- MrJuha82outolintu
Joillaki työttömillä on se ongelma, että ovat erakoita /erilaisia tai eivät tuu toimeen ilkeiden ihmisten kanssa, niin eivät sen takia ole töissä.
Ymmärrän niitä.
Itse olen yksi niistä, mutta olen osittain mukana työelämässä.
Haluisitteko USA;n mallin, jossa ei mitään tukia työttömille ja eläkeläisille?
Jos haluutte, olette psykopaatteja, anteeksi vain. - säälittävää
Ainoastaan köyhä on köyhälle kateellinen. Itse en köyhiä tunne enkä sano heille päivää.
- waler-
"Haluisitteko USA;n mallin, jossa ei mitään tukia työttömille ja eläkeläisille?"
Kyllä nää kokkareet tätä on ajanut jo vuosia,ja hyvin on onnistuneetkin.
Ääliöitten on otettava mallia ämeriikastä,kun omaa mallia ei ole - vuorotyötäkin.on
Paljon on noita lehmäuskoisia; uskovat, että töihin pitää mennä juuri aamulla! Navettaan kai pitää mennä ennen auringonnousua, mutta miksi baariin tai sairaalaan?
Muistaako kukaan sitä vitsiä ammatinvalinnasta? Poika sanoi, että ylösnousu on vaikeaa..sitten oli piirros yövartijasta..!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696