Nyt tuosta kusetuksesta on päästävä eroon lopullisesti
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194991033862/artikkeli/osa kirkon jasenista raivostui suurmoskeijan tukemisesta.html
Osa kirkon jäsenistä raivostui suurmoskeijan tukemisesta
ERIIKA AHOPELTO/AAMULEHDEN ARKISTO
wwwmoskeija
Kuva on Tampereen Islamin Yhdyskunnan moskeija. Helsinkiin suunnitellaan suurmoskeijaa, mistä on herännyt viime aikoina keskustelua.
KOTIMAA | 22.7.2015 | 09:49 | PÄIVITETTY 09:511
Aamulehti
Evankelis-luterilaisen kirkon rooli suurmoskeijan tukijana näkyy eroakirkosta.fi-palvelussa. Eroajia oli tiistaina noin kaksi kertaa tavallista enemmän, kertoo Eroakirkosta-palvelu.
Palvelu kertoo saaneensa tällaisia kommentteja:
- Kauan olen sinnitellyt, mutta tieto ev.lut kirkon aikeista tukea suurmoskeijaa sai lopullisesti pinnani palamaan. Lisäksi homoliittojen vastainen kampanjointi menee suuresti yli hilseeni (vrt. Päivi Räsänen/KD)
- En halua olla tukemassa islamismia Suomessa, enkä missään muuallakaan.
Julkisuudessa on kerrottu, että suurmoskeijan valmistelussa ovat mukana Kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry ja Helsingin Diakonissalaitos.
Eroakirkosta.fin tiedottaja Petri Karima arvioi, että kuluneena heinäkuuna on eronnut kaikkien aikojen toiseksi eniten ihmisiä. Kesän 2013 ennätys johtui Kariman mukaan Päivi Räsäsen kommenteista Suomen lain ja Raamatun suhteesta. Sen rikkominen edellyttäisi lähes 10 000:ta eroa.
Viimeinen vittuilu
7
<50
Vastaukset
- 666666666
Mitä tukea nuo tarvii? Niillähän on rikkaat öljyvaltiot tukena.
Onko nuo liberaalit menettäneet viimeisenkin järjen rippeen?
No, ei sitten muuta menevät kun joka toinen pyhä moskeijaan rukoilemaan. - orgmummeli
Olen odottanut, että joku perustaisi uuden evk.lut kirkon. Tämä nykyinen tie on kuljettu loppuun.
Kirkko ja valtio on erotettava välittömästi ja kirkollisvero lopetettava. Leipäpapit menkööt sirkukseen! - voiko_jo_sanoa
Herra ei hylkää mutta minä hylkään.
- ollenkaaaaaa
Onneksi en maksa kirkollisveroa.
- jotainrajaa
Erosin juuri kirkosta, olen kauan sitä suunnitellut, mutta nyt tuli kyllä mitta täys.
- palvelu.pelaa
Ruotsissa ja Norjassa saudit ovat rahoittaneet monia moskeija-rakennuksia...
Tässä esimerkki:
http://www.svt.se/ug/diktaturstaten-saudiarabien-betalar-goteborgs-nya-moske - tutustukaa
Asiassa on myös se toinen puoli.
http://paavotajukangas.com/2015/01/18/muslimien-kaksoisajattelusta/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780