Kaksosavioliitto oikeudesta ison ikäeron osin

Mutta kun se ei tee, sitä aivotoimintoa, oikeutetuksi.

Pakkomielle: Vankina pitäminen jatkuva

Jopa raskausrauhan, loukkaamiseen ja rikkomiseksi!

Että sillä tavalla, ei ole säädetty, hoitoon, tai velvollisuutta, avunantoon, ihmis-suhdeverkostottomalle, ei ole.

RADIO: Aloittaa päällepäsmäröinnin, ja annettu 7 miljoonaa lainaa, ja pääministeri, UK, että kuntamaa, Britannian rahoja, ei käytetä, Euromaiden, pelastamiseen, Eu-komissio, sanoo, että Britit ovat ymmärtäneet asian, väärin, että rahoja, ei voi käyttää, koko Euroalueen, tukemiseen, ja että ei voida, auttaa, kun henkilö, ei ymmärrä.

- Eikö tässä olekaan, tällainen palvelu.
Ei ole tällainen palvelu.

Vastaus: "No, en mä kyllä, usko, että sillä tavalla, lapsiraskauksien, raskaus-rauhan loukkaamisella, saisi, enää sillä tavalla, avustuksia, tai tukia. "
- Miksi se nuo riistää oikeudessa? Nainen, kuntalainen, tai muu siten, pakonalaisena, pito, humaanittomuus, ihmis-arvoton ihmis-oikeudettomuus

Ymmärtääköhän se nyt ollenkaan, että tänne, ei saa tulla?
- Kaupunki, mies: "Ne oli ymmärtänyt väärin, että siellä saa, saatana olla töissä. Se saatanan, lääkäriliitto."
Vastaus: He eivät voi hakea, apua, tai olla siten siellä, itselleen, omistautuen, perhe.
He eivät ole työssä, työskentele, tai käy kanssanne, tai oikeuta, toimintaa, siten, perhe.
He eivät pyri työssä käymään, työskentelemään, tai käy kanssa työssä, toimintana perhe.
He eivät pyri työssä käyttämään, loukkaamisen hyväksyttäminen, rotusyrjintä, sen käyttö, toiminta perhe, tai omistaudu siten, työskentelynä, kanssanne, työpaikkaan.
He eivät pysty työskentelemään kanssanne, ja omistaudu siten työskentelynä, perhe, työpaikkaan, teidän kanssa, toimintaan perhe vahingoittaa, yhdessä, tavoite.

Nainen: Mikä tämä väestönsuojelu-alue tässä on vieressä, kuin kehitysvammaiseen kohdistuva, seksityö?
- Vastaus: "Saatana, kun ei pysty, edes holhoojan kehosta, lähteä irti, tuosta kannasta."

Mies, kunta: Täällä on kaikkea tällaisia, että sää riistät, lapsiraskauksina, kehosta, seksiorjiksi myyden.
Et sinä allekirjoittanut.

Ei ole palvelu.

Vastaus: Ei tällaisia voi pitää...
- En minä ymmärrä tuommoisia.
Terveisin Sini
Ei ole mitään noin vajaamielistä.
Eli tätä koulua, ei pidetä, tai ei voi jatkaa.
Kun tämä ei avioliitonkaan, holhousmäärein, ole palvelu, tai ikäero, yksityisyydensuojan henkilösuoja, tai henkilötunnus, sosiaaliturva, onnistunut, henkilörauhan osin.
Tai minkään muun, yksityis-elämän, henkilökohtaisen elämän rauhan, hyvinvoinnin, osana turvallisen miljöön arvomaailmaa, myös muita varten alistamisen kielto, terveyden osa-alueet ja pitkä-aikainen säilyttäminen.

- Ei ole kysymys.
Ulkopuolinen nainen kaupunki

Aikakausi-lehti: Jalkapalloilijan surullinen myytti tapahtuma ja harrastus, ilmainen
Vastaus, mies s. 52
- Hakeutuu, vammaishoitoon liian, myöhään, terveisin kaupunki
Kuva, mies: "Jos asetan kehon päälle, painon, lennän kyllä jossain vaiheessa tuolla, taivaalla, eli sellaista, ei tehdä."

Heillä on pakanuus, palvomista, tästä kuvasta, poikkeavasti, peräisin alueeltaan, oikeusjärjestelmästä melko paljon, tai sen käyttämistä, laiminlyövinä, vastuuttomina, toista ihmistä kohtaan, omaan etuun tavoitellen, omaan valtaan tavoittelu, mielivalta, mieltymys, ihanne: mielihyvä, väkivalta, tekojen näkeminen.

Että ette ymmärrä, vastuuna toisesta, ihmisestä, välittämällä, kuinka hankalaa, tämä on järjestellä, tai käyttää, hyvinvointi arvomaailmoina, seksiorjien ostelemisena.
Aikakaus-lehti, kuvasarjat, s. 60-61
Koska ette pysty huolehtimaan myöskään vastuusta, globaalisti muita ihmisiä kohtaan.

Ulkopuolinen vastaus: Kyllä
- Nainen: "Joo. Tosi törkeästi sekoiltu poliisilta."

Mies kuva, aikakaus-lehti, ja, nimimerkki: hovin surusiskot: Tilanne jatkunut jo yli 35-vuotta.
Oletko sä esiintynyt tällaisena autistina täällä?

Miksi olet työskennellyt?
Miksi olet häpäissyt, halventaen, naisen sukupuoleen kohdistaen?


Että meillä ei ole myöskään ollut tapana, tällaisen järjesteleminen
Että myöskään sisareni, heistä kumpikaan, ei tarvitse tätä koulua

Että teillä ei myöskään, opinto-oikeus, seurailla.
Että teillä ei opiskellen, uskonnollisena, ole oikeus, seurata.
Että teillä ei opiskeluna, perheen kanssa, uskonnollisuutena, ole oikeus seurailla.

Että sellainen sairas, mielenkiinto jatkunut, jo yli 30-vuotta, seksiorja-merkein
Että sellaista, valuuttajärjestelmää, ei käytetä, tai ettei Matti kukkarossa, ole sitäkään
Vastaus: Tässä on kysymyksessä, tällaisesta opinto-virheestä valuuttajärjestelmään lisäksi, ja sitä selvitellään juuri, jossa selvitystyö ei rikosoikeus, alistaminen, tai tapa, kehon olemus, vakaus, pystysuora, tasapainoton, hektinen, lämmin.
Alkuperäinen: Selvis-työ

Mahdollisuus, kunnostuksena, kehon olemuksen rakentaminen, utopia, rauhanomainen, olematon.
Mahdollistaminen, kuntoutuksena, epäaito, sairas, tai surullinen tapa utopia, lämmin, tunkeileva sairas, auktoriharha, epäaito, teennäinen, barbaarinen
on kielletty, alueella.
- Niin, se ei opisk
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

-Niillä rupesi, vasta nyt sytyttämään, että heillä, on menossa kommunikointi.

Kts. Kun se on katsottu, tuollaiseen kantaan, virhe.
Ei se oikeuta, pakonalaisena pitoon.

Onko teillä jonkinlainen sairas käsitys, tällaisesta, oman vallan, voimankäytöstä?
Ihmis-arvoa alentava, osin, sukupuolen, sukuelinkäyttö, niiden vaihtoina, oikeuttaa.
Ihmis-arvoa alentavasti, osin, sukupuolellisesti, päällekäyden hektinen, sukuelinkäyttämiseen, uskontona, tai niiden seurailu, mieltymys, lapseen vedoten, jota ei ole.
Ihmis-arvoa tuhoavasti, vahingoittamiseen, väkivaltaan, tekoina, sukuelintenkäyttämisenä, väärin esiintymällä, toisen ihmisen henkilötunnusta käyttäen, varastamisekseen, seksiorjiksi.

Mies, s. 52-53
- Että minun pitää, joku tällainen, 1750-luvulta oleva raahata, sosiaalityöntekijälapsipalvonta, rotusyrjintä, kehoni olemuksen käyttämisenä, vankina pitämiseen, lapsiraskauden, raskauden pitoon?

Vastaus: Kyllä
- Joo.

Mutta kun tämä on kyllä, jotenkin, kielletty kokonaan.
Muun muassa, sekavuus-tila, tai sen aiheuttaminen, tai muu, sellainen, läheisyydenkyky
läheisyydenkyky, unohtunut kokonaan
tai sen käyttö: läheisyydenkyvytön, hyvinvointi, terveyden osa-alueeton, pitkä-aikainen
tai hänen kehon olemuksen käyttö, ongelmien aiheuttaminen, tapa seurailu, anteeksipyytäminen, tai sen kultti, tavoittaa, tai pelastaa, häiriintynyt, sairaus, tai muu


Vastaus: Tässä on kysymyksessä, että on unohdettu evätä, koulutuksen oikeus.
Ei ole.

Vastaus, kaupunkilainen
Mies: Ne yritti, vahingossa kantakytkeä, seksiorjien ostamisen oikeutta.
Eli sellaista, lapseen kohdistuvaa, vahingoittamiseen, tapaa, tai rahaa, nostamiseen, ei ole arvomaailmaton, Suomen lain mukainen.

Ongelma: Alastomuuden kunnioittamatta jättäminen
Tapa: Sukuelinkosketteleminen, sukuelinvaihtoihin pyrkiminen,

Vastaus: Mulla ei ole mahdollisuutta, kantasiirtää, tätä ihmistä, koska sä olet käyttänyt, lapsiraskaus-kantaa, 1750-luvulta, joka ei ole opinto, tai ei asiaankuuluva, tai ei voi olla.
Me emme ota vastaan, koulutus, pakonalaisena, pito, pakkosiirto, paranormaaliton väestö.
Me emme voi toimia siten.


Eikä sellaista halua tule olla.


Mikä tämä sun hämäräperäinen sähkö-alan yrittäminen on?
Kehosta, sitominen, kytkeminen, lastensuojelu, tai sen oikeus, raha, kansantalous
Jana 50 m.


SYY: Minkä takia teillä on pakkomielle raahata?
En käyttäydy, keholta siten.
Nainen
Ulkopuolinen
Kaupunki tai alue
Eri sisämaa, alue
- En käyttäydy, myöskään.

Että kun ihmismieli ei voi ymmärtää, sellaista väkivaltaa.


Vastaus: Ai tuollaisia, sairaita, kollageeni-repimisiä, olla yli 30-vuotta.
Entä verkosto: tuhottava, lapsityövoima-verkoston käyttö, heidän eristämiseen, vankina pito?
SYY: Päällekarkailee, uhkaa tuottaen
Ongelma: Että kun tässä on jo 1750-luvulta nostettu syytettä, kollageeni-irtirepimisestä.
Että kun sellaista ei ole.
Että kun sellaista kuolemankäyttö, kristus-usko, ei ole.
SYY: Aikakaus-lehti, kansi: Tämä on kollageeni täyttäminen.
Ei sen tyhjentäminen, tai oikeus.
Ongelma: Koska sinulla ei ole mahdollisuutta, hallita käyttäytymistäsi.
Vastaus: Et ole tervetullut, koulutukseen, tai ihmisten seuraan.
Ei koske sisarta.
Ei hän ei ole pakkosiirtoon, paranormaaliton, vanki, vankia ottava, vankina pito, vapaudenriisto, pakkosiirto, paranormaaliton.
- Te ette saa hakea, seuraa, tai kaveria..

En perkele ota yli 350 vuotta liian vanhaa, miestä, kantaan.


MIes: Mää osaan perkele, ulos.
- Mä en saakaan, kantaraha-nostaa sieltä.
Fasismi
Sisämaa-alue
Tai sen tukemisen oikeutuksen pyynnöt


En voi pitää koulua aivan näin.
Ei siellä ole ollut mitään kivaa.
Mies: "Jos siellä on vain kivaa."
- Ei ole kyllä ollut, elatustukien varastaminen, alistaminen, eläinperäinen, vankeus
koko elämän ajaksi.

Te ette saa toimia.
Eli sellaista oikeutta, ei ole.
'
Nainen: Sepä löytyy ankarasti kiellettynä siinä sun naamiais-asussa.
Että sellaista ei tehdä.

Entinen opettaja, mies. Eikö siitä voi edes, keskustella, että on osallistuminen, väestönsuojeluohjelman, väestöntiheyden osalta, puutteellinen?
-Vastaus: "Ei voi keskustella, kun tunteiden ja tuntemustesi, arvomaailma on puutteellinen."

SYY: Jatkuva perhe-ongelma tai perhe-ongelmien käyttö, psykopaattisuus, etuun tavoittelu, naisen kehon säännöin valvoen joukkoharhat, autismiin oikeuttaa, pyrkien, eduton, mielivalta, psykopaattisuus, sairaalloinen osallistumattomuus, tai sairaus, uhittelu, tai muu sellainen, psykopaattisuus, omaan valtaan tavoittelu: joukkoharha, jalkoihin jättävä, jalkoihin jääminen, joukkoharha, joukkopsykoosi, kristillinen pakkomielle, paranormaaliton, paraabelin käyttö, alistaminen, kipuun, tapa

Ongelma: Hysterian käyttö, rankaisuhakuisuuden levittäminen vapaus-riistäminen
SYY: Joukkoharhojen levittäminen, yleiskuntonostojen pyytäminen ja osteleminen

Erityinen raakuus, levittää, oppilaiden joukossa sosiaalityöntekjiälapsipalvontaan, uskontona, eristämisenä.

- Eikä tuollaisessa, nyt kukaan voi opiskella, jossa on älypohjautunut, älyllisyyden

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EnotaSaatanaSinde kirjoitti:

Mutta kun se ei tee, sitä aivotoimintoa, oikeutetuksi.

Pakkomielle: Vankina pitäminen jatkuva

Jopa raskausrauhan, loukkaamiseen ja rikkomiseksi!

Että sillä tavalla, ei ole säädetty, hoitoon, tai velvollisuutta, avunantoon, ihmis-suhdeverkostottomalle, ei ole.

RADIO: Aloittaa päällepäsmäröinnin, ja annettu 7 miljoonaa lainaa, ja pääministeri, UK, että kuntamaa, Britannian rahoja, ei käytetä, Euromaiden, pelastamiseen, Eu-komissio, sanoo, että Britit ovat ymmärtäneet asian, väärin, että rahoja, ei voi käyttää, koko Euroalueen, tukemiseen, ja että ei voida, auttaa, kun henkilö, ei ymmärrä.

- Eikö tässä olekaan, tällainen palvelu.
Ei ole tällainen palvelu.

Vastaus: "No, en mä kyllä, usko, että sillä tavalla, lapsiraskauksien, raskaus-rauhan loukkaamisella, saisi, enää sillä tavalla, avustuksia, tai tukia. "
- Miksi se nuo riistää oikeudessa? Nainen, kuntalainen, tai muu siten, pakonalaisena, pito, humaanittomuus, ihmis-arvoton ihmis-oikeudettomuus

Ymmärtääköhän se nyt ollenkaan, että tänne, ei saa tulla?
- Kaupunki, mies: "Ne oli ymmärtänyt väärin, että siellä saa, saatana olla töissä. Se saatanan, lääkäriliitto."
Vastaus: He eivät voi hakea, apua, tai olla siten siellä, itselleen, omistautuen, perhe.
He eivät ole työssä, työskentele, tai käy kanssanne, tai oikeuta, toimintaa, siten, perhe.
He eivät pyri työssä käymään, työskentelemään, tai käy kanssa työssä, toimintana perhe.
He eivät pyri työssä käyttämään, loukkaamisen hyväksyttäminen, rotusyrjintä, sen käyttö, toiminta perhe, tai omistaudu siten, työskentelynä, kanssanne, työpaikkaan.
He eivät pysty työskentelemään kanssanne, ja omistaudu siten työskentelynä, perhe, työpaikkaan, teidän kanssa, toimintaan perhe vahingoittaa, yhdessä, tavoite.

Nainen: Mikä tämä väestönsuojelu-alue tässä on vieressä, kuin kehitysvammaiseen kohdistuva, seksityö?
- Vastaus: "Saatana, kun ei pysty, edes holhoojan kehosta, lähteä irti, tuosta kannasta."

Mies, kunta: Täällä on kaikkea tällaisia, että sää riistät, lapsiraskauksina, kehosta, seksiorjiksi myyden.
Et sinä allekirjoittanut.

Ei ole palvelu.

Vastaus: Ei tällaisia voi pitää...
- En minä ymmärrä tuommoisia.
Terveisin Sini
Ei ole mitään noin vajaamielistä.
Eli tätä koulua, ei pidetä, tai ei voi jatkaa.
Kun tämä ei avioliitonkaan, holhousmäärein, ole palvelu, tai ikäero, yksityisyydensuojan henkilösuoja, tai henkilötunnus, sosiaaliturva, onnistunut, henkilörauhan osin.
Tai minkään muun, yksityis-elämän, henkilökohtaisen elämän rauhan, hyvinvoinnin, osana turvallisen miljöön arvomaailmaa, myös muita varten alistamisen kielto, terveyden osa-alueet ja pitkä-aikainen säilyttäminen.

- Ei ole kysymys.
Ulkopuolinen nainen kaupunki

Aikakausi-lehti: Jalkapalloilijan surullinen myytti tapahtuma ja harrastus, ilmainen
Vastaus, mies s. 52
- Hakeutuu, vammaishoitoon liian, myöhään, terveisin kaupunki
Kuva, mies: "Jos asetan kehon päälle, painon, lennän kyllä jossain vaiheessa tuolla, taivaalla, eli sellaista, ei tehdä."

Heillä on pakanuus, palvomista, tästä kuvasta, poikkeavasti, peräisin alueeltaan, oikeusjärjestelmästä melko paljon, tai sen käyttämistä, laiminlyövinä, vastuuttomina, toista ihmistä kohtaan, omaan etuun tavoitellen, omaan valtaan tavoittelu, mielivalta, mieltymys, ihanne: mielihyvä, väkivalta, tekojen näkeminen.

Että ette ymmärrä, vastuuna toisesta, ihmisestä, välittämällä, kuinka hankalaa, tämä on järjestellä, tai käyttää, hyvinvointi arvomaailmoina, seksiorjien ostelemisena.
Aikakaus-lehti, kuvasarjat, s. 60-61
Koska ette pysty huolehtimaan myöskään vastuusta, globaalisti muita ihmisiä kohtaan.

Ulkopuolinen vastaus: Kyllä
- Nainen: "Joo. Tosi törkeästi sekoiltu poliisilta."

Mies kuva, aikakaus-lehti, ja, nimimerkki: hovin surusiskot: Tilanne jatkunut jo yli 35-vuotta.
Oletko sä esiintynyt tällaisena autistina täällä?

Miksi olet työskennellyt?
Miksi olet häpäissyt, halventaen, naisen sukupuoleen kohdistaen?


Että meillä ei ole myöskään ollut tapana, tällaisen järjesteleminen
Että myöskään sisareni, heistä kumpikaan, ei tarvitse tätä koulua

Että teillä ei myöskään, opinto-oikeus, seurailla.
Että teillä ei opiskellen, uskonnollisena, ole oikeus, seurata.
Että teillä ei opiskeluna, perheen kanssa, uskonnollisuutena, ole oikeus seurailla.

Että sellainen sairas, mielenkiinto jatkunut, jo yli 30-vuotta, seksiorja-merkein
Että sellaista, valuuttajärjestelmää, ei käytetä, tai ettei Matti kukkarossa, ole sitäkään
Vastaus: Tässä on kysymyksessä, tällaisesta opinto-virheestä valuuttajärjestelmään lisäksi, ja sitä selvitellään juuri, jossa selvitystyö ei rikosoikeus, alistaminen, tai tapa, kehon olemus, vakaus, pystysuora, tasapainoton, hektinen, lämmin.
Alkuperäinen: Selvis-työ

Mahdollisuus, kunnostuksena, kehon olemuksen rakentaminen, utopia, rauhanomainen, olematon.
Mahdollistaminen, kuntoutuksena, epäaito, sairas, tai surullinen tapa utopia, lämmin, tunkeileva sairas, auktoriharha, epäaito, teennäinen, barbaarinen
on kielletty, alueella.
- Niin, se ei opisk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu