Pystyykö teistä yksikään antamaan asiallista ja realistista vastausta kysymykseeni jonka otsikossa esitin?
Suomen Natoon liittyminen ei olisi mikään " läpihuuto juttu" jossa vaan joku hakemus annettaisiin Natomaiden käsiteltäväksi, vaikka osa Nato trolleista näin antaakin ymmärtää joko tietoisesti tai tietämättään.
Suomen Natoon liittäminen tapahtuisi seuraavien vaiheiden kautta
- Tasavallan presidentti ja hallitus yksissä tuumin esittäisivät Suomen Natoon liittämistä.
- Järjestettäisiin neuvoa antava kansanäänestys, Natoon liittymisestä ja äänestyksessä vaadittaisiin että selkeä enemmistö kannattaa jäsenyyden hakemista.
- Eduskunta äänestäisi Suomen Natoon liittymisestä ja tässä äänestyksessä vaadittaisiin vähintään 2/3 osan kannatus jäsenyyden hakemiselle.
Yllä mainitulla tavalla Nato jäsenyys prosessi etenisi. Nykytilanteessa ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta saada suomen Naton jäseneksi, koska Naton kannatus ei riitä alkuunkaan kansan syvissä riveissä, eikä eduskunnassa.
On turha odottaa mitään sellaista tapahtuvaksi joka lisäisi Naton kannatusta niin paljon että kansan enemmistö ja kansanedustajien enemmistö alkaisi kannattaa Natoon liittymistä niin suurella joukolla että prosessi olisi mahdollista aloittaa ja viedä loppuun. Oma näkemykseni on että Natoon ei tulla liittymään vielä pitkiin aikoihin, jos koskaan.
Mikä on sinun näkemyksesi perusteluineen?
Milloin aika on kypsä Suomen Natoon liittymiselle?
26
<50
Vastaukset
- Mielenkiinnolla_
Eikö kukaan osaa vastata kysymykseen?
Tietenkin tämä on SUOMI24, eikä tällainen paikka ole varmaan tarkoitettukaan rakentavaan keskusteluun - täällä vaan huudellaan yksinkertaisia lyhyitä lauseita, joissa ei ole järkeä tyyliin " Titityy, Titityy .. tai Tiltut sitä ja tätä" - Vastausta
Aika hankalaahan se on tulevaisuutta ennustaa. Prosessista sen verran, että kansanäänestystä ei vaadita. Tosin meillä taisi presidenttikin sitä ehdottaa? Oma osansa olisi itse liittymisprosessi NATO:n puolelta valmennusohjelmineen ja kaikkineen.
Kansan mielipide saattaisi muuttua asiallisen NATO-selvityksen myötä. Samalla pitää selvittää, mitä ulkopuolella pysyminen maksaa jatkossa. Itsenäisessä puolustuksessa haittana on, että kaikki materiaali on hankittava itse. Sitä pitää myös hankkia jo syvän rauhan aikana niin paljon, että sodan aikana pärjätään ilman tuontia. Suuri kysymys on, mistä ne kymmenet miljardit otetaan tällaisena aikana?- Kansapäättäisi
Kansanäänestystä ei välttämättä tarvita sillä laki ei sitä vaadi, mutta Suomessa se kyllä järjestettäisiin, sillä muuten asiasta nousisi liian suuri " älämölö" niin kansalaisten kun puolueidenkin taholta. Useilla puolueillakin on puoluekokoustasoiset päätökset kansanäänestyksen järjestämisestä, jos joskus pitäisi päättää Suomen Natoon liittymisestä.. Näin ollen näyttää selvältä, että kansanäänestys järjestettäisiin, jos asia tulisi ajankohtaiseksi.
- Vastausta
Varmaankin juuri näin.
- totuutta_kehiin
Ei ole Suomen natojäsenyys nyt eikä tulevaisuudessakaan mitenkään ajankohtainen tärkeä asia.
Koska suomalaisten ihmisten vankka enemmistö vastustaa Suomen natojäsenyyttä.- Vastausta
Niin sanottiin EU-jäsenyydestäkin.
- daidai
Vastausta kirjoitti:
Niin sanottiin EU-jäsenyydestäkin.
Jep. Ihan sama mitä täällä huudellaan. Asiat on jo päätetty, emme vaan tiedä siitä vielä. Petturi poliitikkojen rahan ja vallan tie vie meitä vääjäämättä Natoon ja sitä kautta lähemmäksi euroopanyhdysvaltoja. Synkkä totuus totuus, mille emme mahda mitään. Juna lähti liikkeelle jo kymmeniä vuosia sitten, vielä poimitaan viimeisiä matkustajia kyytiin. Matkasta tulee varmasti hyvin ikimuistoinen kokemus, varsinkin niille jotka ovat Suomessa asuessaan tottuneet edes jonkin näköiseen vapauteen ja siihen että asiat saa vapaasti sanoa niin kuin sinä ne ajattelet. Tuleva yhteiskunta mallihan on aivan vapauden ääripää.
- Ei.eu.lle
Vastausta kirjoitti:
Niin sanottiin EU-jäsenyydestäkin.
Ja EU:hun liittyminen oli Suomen tähänastisista virheistä suurin, edes Hitlerin kelkkaan hyppääminen ei ollut niin paha töppi.
- daidai
Ei.eu.lle kirjoitti:
Ja EU:hun liittyminen oli Suomen tähänastisista virheistä suurin, edes Hitlerin kelkkaan hyppääminen ei ollut niin paha töppi.
Kyllä juurikin näin.
- Vastausta
Teillä kummallakaan ei ole ilmeisesti ollut tai ole nyt asuntovelkaa? Ilman EU:ta korkotaso olisi aivan toista luokkaa.
- olisivattenkorkiat
Vastausta kirjoitti:
Teillä kummallakaan ei ole ilmeisesti ollut tai ole nyt asuntovelkaa? Ilman EU:ta korkotaso olisi aivan toista luokkaa.
Korot olisivat 7-10%
- sddadsd
Vastausta kirjoitti:
Teillä kummallakaan ei ole ilmeisesti ollut tai ole nyt asuntovelkaa? Ilman EU:ta korkotaso olisi aivan toista luokkaa.
Matala korkotaso nostaa asuntojen hintoja. Jos nyt olisi Markka käytössä niin korot olisivat ehkä hieman korkeammat mutta asuntojen hinnat olisivat ainakin 30% alemmat.
- EUOnHyväAsia
Ei.eu.lle kirjoitti:
Ja EU:hun liittyminen oli Suomen tähänastisista virheistä suurin, edes Hitlerin kelkkaan hyppääminen ei ollut niin paha töppi.
EU:huon liittyminen on ollut valtaisa menestys ja juuri se on mahdollistanut Suomen siirtymisen lännen leiriin Tiltujen suureksi raivoksi!
Lisäetuina maamme on saanut:
- matalan inflaation
- matalan korkotason
- suuren lähialueen kauppa
- ERommel
Suomen puolustusvoimat ovat tarpeeksi hyvät, eivät uhkaa ketään eivätkä aiheuta ulkopuolisille paineita varustautua....kuitenkin suhteellisen hyvät puolustukseen.
Mielestäni meidän tulisi välttää jatkosodan virheet, eli ei vieraita joukkoja aseineen Suomen kamaralle.- juuri-näin
Samaa mieltä kanssasi.
- varokaaNATOa
Kypsä? Ei tämä asia kypsy mihinkään paitsi NATO:n hyökkäyssotaaan Venäjää vastaan. Silloin viimeistään pitäisi tajuta että Suomen on parasta olla kaukana sekä NATOsta että Venäjästä. Se on todellinen optio Suomelle.
- Vastausta
Miten Venäjästä pääsee kauas? NATO:lla ei ole minkäänlaista aikomusta hyökätä Venäjälle. Lähes kaikki NATO-maat ovat ajaneet asevoimiaan alas viimeisen kymmenen vuoden ajan. Samalla ne ovat avustaneet Venäjää asevoimien uudistamisessa. Ei oikein kuulosta hyökkäysaikeilta vai mitä?
- ERommel
NATO:lla on aikomus viedä loppuun se defacto sota joka USA:lla on aikomus lietsoa Venäjää ja Kiinaa vastaan. Sota syttyy silloin kun USA haluaa. NATO on omiin päätöksiin kykenemätön satelliitti.
- SotahulluTiltu
Sanonkomäminnesaat defactosi tunkea?
MIKÄÄN ei viittaa siihen, että Nato pyrkisi hyökkäämään Venäjälle.! Eihän Natoll ole edes valmiina tarkoitukseen sopivaa armeijaa vaan se kootaan VASTA tarpeen mukaan!
Rommel on itse sotahullu. Jospa esittelet ne "defactosi" nyt muillekin?
- Bror-Erik
Kypsä? Sellaista natosiementä ei Suomen historiassa ole kypsytetty jolla murrettisiin suomalainen luonne ja rakkaus kotimaahan.
- Bupille
Liittyminen perustuu aikanaan JUURI suomalaiseen luonteeseen ja rakkauteen kotimaahan!
Vain Bupin kltainen Tiltu voi haaveilla siitä, että meidän olisi TAAS pakko kohdata mahdollinen suurvallan hyökkäys YKSIN!
- Taasnäitä
Natojäsenenä Suomella olisi vastuu Baltian maiden puolustamisesta. Siitä on Yhdysvallat jo vihjaillut Suomelle ja Ruotsille. Sen päälle tulisivat vielä 'rauhanturvaoperaatiot' arabimaissa eli tehdä likainen työ juutalaisten puolesta.
- TiltuValehtelee
Kun itse keksii niin saa aikaan hulluja vastuita!
"Natojäsenenä Suomella olisi vastuu Baltian maiden puolustamisesta. Siitä on Yhdysvallat jo vihjaillut Suomelle ja Ruotsille."
Idioottimain 'arvaus'! Naton viides artikla ei toimi tuolla tavalla! Ei siinä jaeta 'vastuita' etukäteen ja vain joillekin maille!
"Sen päälle tulisivat vielä 'rauhanturvaoperaatiot' arabimaissa eli tehdä likainen työ juutalaisten puolesta."
Jollaisista ei ole ollut merkkiäkään tähänkään saakka!
Tuon asteen hatusta keksiminen on valehtelua!
- Ei-kannata-liittyä
Miksi pitäisi liittyä? Ei mitään järkevää syytä liittyä. Natojäsenyys tuo mukanaansa isot kustannukset ja vastuu mikä tuossa yllä jo mainitaan.
- ValettaPiisaa
Nato turvaa meidät hyökkäyksiltä!
Ja ne "tuossa mainitut vastuut" ovat puhdasta keksittyä skeidaa!
- sdfdsfgsdfg
Nato on YK:n lyömäase ja YK on maailmanhallitusta Agenda 21:n avulla puuhaavan salaseuran kulissi. Jos emme herää, riittävän suuri osa Suomen kansasta ja muista kansoista, olemme pian kaikki YK-Nato-IMF-vapaamuurareiden orjuudessa. Kuunnelkaa William Cooperin Mystery Babylon -sarjaa, niin tajuatte tilanteen syvemmin kuin uskoisittekaan.
Kansanäänestys ei merkitse mitään, koska ääntenlaskentaohjelma ei ole vilpittömästi laadittu. Meillä on vain näennäisdemokratia. Poliitikoista suurin osa lienee ostettu ja ovat puuhaamassa meitä maailmanhallitykseen. Heille me olemme vain nautakarjaa, työjuhtia, syöttiläitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708