Venäläisiä enemmän kuin koskaan.

OnkoMeilläRajaa

Suomessa asuu tällä hetkellä enemmän venäläisiä kuin koskaan historian aikana. Jopa autonomian aikana venäläisiä asui huomattavasti vähemmän kuin tänään.

Asia ei sinänsä huolestuttaisi, mutta Venäjän valtio käyttää muiden maiden venäläisvähemmistöjä omien tarjoitusperiensä ajajina ennemmin tai myöhemmin. Kyseessä on turvallisuuspoliittinen asia.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Russifikaatio
    • Gdsa

      Nobody cares

    • pluto013

      Sama vaikka suomi valloitetaan venäjän toimesta. Lähtis nuo etelän elättivarikset ainakin muualle.

      • Gvbggtrfggy

        Eli kun elo maassa tulee sietämättömäksi, mamut lähtevät? Tuossa on tietysti pointti, mutta ei liene järkeä kusta omiin muroihin, jottei kaveri voisi niitä syödä, koska ne ei enää itsellekään sen jälkeen maistu.


    • ruskipaska

      Kyllä, liikaa niitä on, Helsingissäkin paska haisee ja syy on juuri näissä.

    • punikkija7kääpiötä

      Koska venäläiset kokevat oman maansa elinkelvottomaksi, epävakaaksi, arvaamattomaksi, mielivaltaiseksi, jossa pätee valtaapitävien ylioikeus, et voi luottaa lakiin, poliisiin, viranomaisiin, oikeuteen etkä mihinkään muuhunkaan mitä venäjällä tapahtuu, niin onko siis ihme että venäläiset haluavat muuttaa vakaaseen ja tasa arvoiseen länsimaahan missä oikeus, poliisi ja viranomaiset kohtelevat ihmisiä tasaveroisesti. Suomi sattuu vain olemaan monelle venäläiselle se lähin onnela.

      Ei ole tavallisen venäläisen syy jos Putin ja muut valtaapitävät ovat ahneita ja häikäilemättömiä mistään piittaamattomia öykkäreitä.

      • Hoplaax

        Totta joka sana, mutta Putin käyttää näitä muissa maissa asuvia tavallisia venäläisiä tekosyynä omille valloitushaluilleen riippumatta siitä, mitä mieltä he Putinista tai Venäjästä ovat.

        Suomeen kotoutuneetkin venäläiset ovat tahtomattaan uhka Suomelle niin kauan kuin Venäjällä vallitsee hirmuvalta.


    • SuomiImeePaskaaSisään

      Todellakin, ei ne venäläiset ole kuin marginaalisesti suomalaisten miesten puolisoita, pääasiassa ovat onnen onkijoita, jotka keplottelevat työluvilla ja löperöllä maahanmuuttopolitiikalla. Yleensä tulevat pariskuntina, eroavat ja hakevat uudet puolisot, loisivat ja lisääntyvät.

      • punikkija7kääpiötä

        Ehkä niin, tosin uskon suurimman osan tekevän työtä. Toisekseen niin ne suomalaisetkin lähtivät 70 luvulla ruotsiin, ja monella ruotsalaisella oli sama mielipide suomalaisista, loisivat. Ei ole enään.

        Kohtuullista maahanmuuttoa en halua estää koska haluan pitää myös itselläni mahdollisuuden työskennellä muualla eli maahanmuuttaa muualle. Syynä tälle varaukselle maastamuuttoon pidän paremminkin suomalaisen yhteiskunnan nykytilaa. Lomat ovat varsinkin virkahenkilöillä kohtuuttomat ja sen päälle kerätyt sairauslomat joten monen todellinen työaika vuodessa on vain 9 kuukautta. Lisäksi palkkaus on tuohon lorvimiseen nähden kohtuuttoman kova. Meno on kuin Kreikassa joten ei tarvitse ihmetellä miksi suomi velkaantuu.

        Toinen ongelma on suomalainen ihmisryhmä joka ei edes halua työtä. Siitä huolimatta lapsia pyörii kintuissa enemmän kuin työssäkäyvillä. Ei tarvitse ihmetellä minne maksamani verot menevät.

        Maahanmuutosta syntyvät kulut ovat hyttysen ininää verrattuna siihen mitä virkakoneisto ja sosiaalitoimi verovaroja kuluttaa.


      • AasilleVastaus
        punikkija7kääpiötä kirjoitti:

        Ehkä niin, tosin uskon suurimman osan tekevän työtä. Toisekseen niin ne suomalaisetkin lähtivät 70 luvulla ruotsiin, ja monella ruotsalaisella oli sama mielipide suomalaisista, loisivat. Ei ole enään.

        Kohtuullista maahanmuuttoa en halua estää koska haluan pitää myös itselläni mahdollisuuden työskennellä muualla eli maahanmuuttaa muualle. Syynä tälle varaukselle maastamuuttoon pidän paremminkin suomalaisen yhteiskunnan nykytilaa. Lomat ovat varsinkin virkahenkilöillä kohtuuttomat ja sen päälle kerätyt sairauslomat joten monen todellinen työaika vuodessa on vain 9 kuukautta. Lisäksi palkkaus on tuohon lorvimiseen nähden kohtuuttoman kova. Meno on kuin Kreikassa joten ei tarvitse ihmetellä miksi suomi velkaantuu.

        Toinen ongelma on suomalainen ihmisryhmä joka ei edes halua työtä. Siitä huolimatta lapsia pyörii kintuissa enemmän kuin työssäkäyvillä. Ei tarvitse ihmetellä minne maksamani verot menevät.

        Maahanmuutosta syntyvät kulut ovat hyttysen ininää verrattuna siihen mitä virkakoneisto ja sosiaalitoimi verovaroja kuluttaa.

        Yksikään suomalainen ei lähtenyt Ruotsiin pakolaisena 1960-1980 luvuilla. Heitä houkuteltiin suorastaan sinne töihin koska Ruotsissa oli noususuhdanne ja työvomapula.
        Suomalaiset myös ovat samaa kulttuuri ja etnistä ryhmää ruotsalaisten kanssa ja tunnustivat samaa uskintoa. Tämä tietenkin johtui pitkästä yhteisestä historiasta. Jo 1600 l. Alussa oli suomenkielisiä n.10% Tukholman väkiluvusta ( myöhemmin suomenkieli hävisi v. 1809 jälkeen, mutta elpyi taas uusien muuttajien avulla). Suomalaista ei ruotsalaisesta kadulla erota ja suomalaiset opettelivat äkkiä ruotsinkielen kun muuttivat Ruotsiin.
        Jokainen suomalaisen lapsi on satsaus tulevaisuuteen ja siksi näistä olisi maksettava tuntuva korvaus.


    • HiemanLisääntyi

      "Jopa autonomian aikana"
      Suomessa asui 1914 venäjänkielisiä 7000 henkeä ja asukkaita oli 3,1 miljoonaa, eli venäläisiä oli 0,225%. Nykyisin heitä on 60 000 eli 1,1% .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe