YHTEISKUNTASOPIMUKSESTA HÄRSKIÄ VALEHTELUA

Toistaiseksi keskustelu on ollut vain jankkausta työajan pidennyksestä. Sen myötä yhteiskuntasopimuksesta on puhuttu suunnilleen niin, että se panisi työntekijät luopumaan ilman, että vastineeksi olisi tarjolla mitään. Niin ei tietenkään voi olla – eikä olekaan. Hallitusohjelmassakin puhutaan myös muutosturvasta ja siihen liittyvästä koulutusmallista.
Ja ensi viikolla kuulemme varmasti lisää. Paljon merkittävämpi vastaantulo on kuitenkin hallituksen tarjous ylimääräisestä tuloveron kevennyksestä sekä lupaus pidättäytyä lisäleikkauksista. Tätä ei pidä unohtaa.
37<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Pidennetään työaikaa, siis niille joilla on töitä - Ok! Meillä siis on tarkoitus lisätä työttömyyttä, koska ne vähenevät työt hoituvat pienemmälläkin porukalla.
Olemme siis nerokkaasti ratkaisseet . . . jotain, lähinnä kai työnantajan ja Häkämiehen egoon liittyvän seikan. Totta kai Sipilän egokin kasvaa tuollaisesta suuresta ratkaisusta ja keksinnöstä, jonka hän toi ratkaisumalliksi . . . johonkin. Sitähän se on ollut, ja tulee olemaan . . höpöhöpöä jossa Sipilä saa sössöttää sanomatta mitään.

Nyt meillä on siis odotettavissa lisää työttömiä, lisää köyhyyttä, mutta säästöthän syntyvätkin leikkaamalla työttömyysetuuksia ja sosiaaliturvaa ja pakottamalla työttömät "vapaaehtoistyöhön", jonka tietysti Häkämäisyys edellä kulkevat työnantajat hyödyntävät irtisanomalla työntekijöitä . . .ja taas lisää työttömyyttä . .

Sipilä voisikin alkaa sitten kertoa, mistä sitä rahaa tulee yhteiskuntaan. Ne muutamat suuryritykset toimivat erittäin tuottavasti, mutta verotus on laskettu niin minimiin, kuten niiden työntekijätkin - ettei verotuloa synny mistään. Olisiko tämä armas pääministerimme hiukan liian unelmiinsa uppoutunut ja uskonsa voimalla pörräävä hyväntahtoinen tollo !

Äänestä
  • Tuskin on tollo sta kyse. Taatusti tässä on kysymys taloudellisista eduista. Ek ei ole viitsinyt edes salata osallisuuttaan hallituksen päätöksentekoon, mikä sinänsä on jo kohtuullisen härskiä.

    Ei työntekijän kannata vaihtaa palkkaa johonkin epämääräiseen muutosturvaan, joka kestää pari viikkoa, kun mitään takeita ei kukaan anna siitä, että työttömyys ei jatkuisi sen jälkeenkin.

    Henkilökohtaisesti ja kokonaistaloudellisesti kannattavampaa on kannustaa työntekoa, ei työttömyyttä.

    Työntekijöiden palkkaan kajoamalla ainoa varma asia on ostokyvyn heikennys, joka tuottaa taas lisää työttömyyttä. Pahimmassa tapauksessa ylivelkaannuttaa yksityistalouksia, eikä siitä hyödy kukaan muu kuin rahoituslaitokset.

    Peräänkuulutetaan keskustelua vänkää museo sijaan, mutta yhtään faktatietoa ei löydy palkka Alen tervehdyttävästä vaikutuksesta. Sen sijaan taloustieteen oppikirjoista jo löytyy tietoa keskiluokan köyhentämisen negatiivisista vaikutuksista.

    Äänestä

  • ppoioppppoo kirjoitti:

    Tuskin on tollo sta kyse. Taatusti tässä on kysymys taloudellisista eduista. Ek ei ole viitsinyt edes salata osallisuuttaan hallituksen päätöksentekoon, mikä sinänsä on jo kohtuullisen härskiä.

    Ei työntekijän kannata vaihtaa palkkaa johonkin epämääräiseen muutosturvaan, joka kestää pari viikkoa, kun mitään takeita ei kukaan anna siitä, että työttömyys ei jatkuisi sen jälkeenkin.

    Henkilökohtaisesti ja kokonaistaloudellisesti kannattavampaa on kannustaa työntekoa, ei työttömyyttä.

    Työntekijöiden palkkaan kajoamalla ainoa varma asia on ostokyvyn heikennys, joka tuottaa taas lisää työttömyyttä. Pahimmassa tapauksessa ylivelkaannuttaa yksityistalouksia, eikä siitä hyödy kukaan muu kuin rahoituslaitokset.

    Peräänkuulutetaan keskustelua vänkää museo sijaan, mutta yhtään faktatietoa ei löydy palkka Alen tervehdyttävästä vaikutuksesta. Sen sijaan taloustieteen oppikirjoista jo löytyy tietoa keskiluokan köyhentämisen negatiivisista vaikutuksista.

    Tarkoitushan velkaannuttaa valtio, kansalaiset, siis kaikki niin vahvasti että koko EU-alueen kansoja kyetään ohjailemaan ja hallitsemaan pienen eliitin rahankerua tukemaan. Liittovaltiokehitys on pahasti menossa, eikä tunnu lällykällä tahvolla pääministerilläkään olla mitään sitä vastaan, kun on luultavasti pienen pääomansa kanssa hyötyjien puolella.

    Äänestä

  • Luuletko myös, ettei hallitus muka ole korruptoitunut. Niillä on siellä rahavallan konsultteja kuiskimassa ohjeita korvaan. Ek on vain jäävuorenhuippu, joka näkyy, koska vuori on kasvanut jo liian korkeaksi, että sen voisi piilottaa.

    Äänestä

  • ppoioppppoo kirjoitti:

    Luuletko myös, ettei hallitus muka ole korruptoitunut. Niillä on siellä rahavallan konsultteja kuiskimassa ohjeita korvaan. Ek on vain jäävuorenhuippu, joka näkyy, koska vuori on kasvanut jo liian korkeaksi, että sen voisi piilottaa.

    Mutta onneksi tämä kansa on niin hyvänahkaista ja tyhmää, että tätä voi kusettaa mennen tullen ja se on valmis "tappamaan" kaikki jotka pyrkivät tätä, aikaisemmin "piiloporvarismia" horjuttamaan.
    Valtaa joka nyttemin on yhä selvemmin amerikkalaista harvain valtaa ja hyvinvointia ajavan eliitin yhteiskuntaa, jossa tavikset ovat vain rahantekoa varten.

    Äänestä

  • mahtava.tulevaisuusko kirjoitti:

    Halonen jo sen keksi globalisaatio siihen on pyrittävä.

    Se on tulevaisuutta.

    Kaikki rahat ja omistus yhdelle se kannattaa ja näinhän se on.

    Loput saavat muruset jos vain nuolevat tarpeeksi hyvin

    Äänestä

  • UPDATE_11313241 kirjoitti:

    Tarkoitushan velkaannuttaa valtio, kansalaiset, siis kaikki niin vahvasti että koko EU-alueen kansoja kyetään ohjailemaan ja hallitsemaan pienen eliitin rahankerua tukemaan. Liittovaltiokehitys on pahasti menossa, eikä tunnu lällykällä tahvolla pääministerilläkään olla mitään sitä vastaan, kun on luultavasti pienen pääomansa kanssa hyötyjien puolella.

    Mikäs se oli Kataisen tutkimus 700000 € ja mikä oli tulos paikka EU virassa,

    Ja kuka maksoi,

    Äänestä

  • Yhteikunsopimuksella tähdätään ettei tuollainen kehitys jatkuisi, luet sopimusta kuin piru raamattua..

    Äänestä

Ylen mukaan 46% kansaa on rakenteilla olevan yhteiskunta-aatteen kannalla.

Äänestä
  • Hienoa, mikä ja millainen se yhteiskunta on ?

    Äänestä

Euron myötä kuluttajahinnan kerrottiin kuudella, nyt kun säästöt on käytetty huomataan että hei ei tämä vetele, työntekijät pitää saada talkoilla töihin.

Mutta kuka ostaa kun ei ole rahaa., nyt ne insinöörivitsit esiin niitähän on tullut roppakaupalla lisää.

Miten kirjastoja hoidetaan jatkossa, talkoilla

Talkoot ovat verottajan mukaan myös verotettavaa.

Eikä työttömyys korvaukset juokse kun oot töissä.

Insinööri keksi tämän, verohelpotuksia pienituloisille helppo juttu niillä kun ei ole tuloja niin taas säästetään.

Insiööri

Äänestä
  • Eilisen dokun mukaan kerroin on kerrottu viisi, ja jopa tuhatkertaisesti suhteessa yhteen.

    Äänestä

  • Kaupasta haetaan 99€ T paita jonka tuotantokustannukset tänne tuotuna ovat 5€ /kpl

    Ennen se oli siis 35 mk ja myytiin ulos 70 mk

    Äänestä

  • ole sitten hyvä bisnes !

    Äänestä

  • Eiköstuo kirjoitti:

    ole sitten hyvä bisnes !

    Niin kauan kuin luototus toimii, mutta sitä voidaan kutsua kuplan rakentamiseksi. Ei siis normaalia luontaista kasvua. Siksi sellainen ei ole vakaalla, kestävällä pohjalla ja siitä seuraa aina lama, jossa kupla tyhjenee mutta samalla menee paljon muutakin, käyttökelpoista ja toimivaa. Yleensä eniten kärsii demokratia ja oikeudenmukaisuus.

    Äänestä

sipilä vois kertoa milloin tukijussit osallistuu yhteiskunta sopimukseen ne on kuitenkin suurimpia loisia suomessa, omia kreikkalaisia jopa työtön maksaa puolta vähemmän kun nää toukohousu loiset

Äänestä
  • MTK. On onnistunut erittäin huonosti ja varsinkin nämä halpuus kampanjoiden kritisoinnin ovat kaukaa viime vuosisadalta.

    Muuten tiedätkö minkä verran maapallolla on ruokaa varastossa

    Noin puolenvuoden tarve, ehkä kannattaa miettiä.

    Äänestä

  • osallistuu ??? viljelijäthän elättää Suomalaiset, PITÄISIKÖ VIELÄ KUSTANTAA KREIKKAAN AURINKORANNALLE, PAHVI !!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Elättää suomalaiset? Millä logiikalla.

    Äänestä

  • nbvchjb kirjoitti:

    Elättää suomalaiset? Millä logiikalla.

    on harhainen käsitys että ruokaa syntyy komentamalla, PALJASTAN SALAISUUDEN, EI SYNNY !!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • MItäkummaa kirjoitti:

    osallistuu ??? viljelijäthän elättää Suomalaiset, PITÄISIKÖ VIELÄ KUSTANTAA KREIKKAAN AURINKORANNALLE, PAHVI !!!!!!!!!!!!!!!

    Ei viljelijät elätä suomalaisia vaan veronmaksajat maksavat viljelijöille palkkaa (tuet n. 50 000 eur/viljelijä)kannattamattoman tilan ylläpidosta, itse ostavat palkallaan ruoan ja maksavat vielä alv:it.

    Jos viljelijät eivät saisi tukia, ei täällä olisi kuin kannattavia tiloja. Sama ajatushan on yritysmaailmassa. Jos yritys kannattaa vain kaikenmaailman tukien ansiosta, ei sillä tukien loputtua ole muuta vaihtoehtoa kuin konkurssi. Ja tukiraha ei edesauta kehittämään tilaa tai yritystä vaan eletään niillä ehdoilla miten eniten saadaan tukia.

    Äänestä

Nämä koulutus jutut ovat ihan huuhaata niillä ei luoda lisää työpaikkoja kuin kouluttajille.

Eli rahat menee yrityksensä myyneelle liippareille.

Täyttä kusetusta kaikki tyyni . Kurssien järjestäminen on täyttä pienestä joissa vedotaan näihin amerikkalaisiin tutkimuksiin kuinka siellä tummaa kansanosa on käytetty hyväksi.

Hieman karrikoitu,

Äänestä
  • älkäähän nyt riittää kun rajat avataan palkkakilpailulle, siitä se lähtee..

    Äänestä

  • Näiden kurssien tuloksia ei vain kukaan mittaa, kunhan nyt valtionavut juoksee ns. "valmistuneiden" perusteella.
    Ja näiltähän valmistuvat aina kaikki.
    Toisin sanoen näiden järjestäjät eivät mitenkään eroa muista sosiaalipummeista.

    Äänestä

oölisi nyt paikka tulla ulos ja avata lukkotilanne !

Äänestä

Hinnat joita maksamme muodostuvat palkoista ja myös verot jotka maksamme muodostuvat palkasta. Minkähän takia yhteiskuntasopimusta tarvitaan ?
Palkkoja on makseltu jo pitkään velalla, samoin veroja, jotta velkaantuminen voidaan pysäyttää on näitä molempia alennettava.
Palkkojen alentaminen ei koske pelkästään köyhiä ja pienipalkkaisia, Suomesta löytyy runsaasti myös hyvin tienaavia 5000 € kuukaudessa jne... Sieltä 10 prosenttia pois, kaverilla ei mitään hätää, mutta hinnat laskee selvästi, samoin verotus.
Eikö sieltä AY liikkeestä löydy yhtään solidaarisuutta köyhille, pudottamalla palkkaansa, ei löydy AY liike on ahneiden liike. Tältä näyttää ja tältä kuulostaakin.
Suomalaiset ovat suorastaan tyhmää sakkia, ei periksi anneta, vaikka koko maa menisi konkkaan.
Joku lähes tohtori kirjoitteli, ettei saa mistään töitä. Se on määränsä mitä näin pieneen maahan tohtoreita mahtuu, työntekijöitä täällä tarvitaan
Suomen yksi ongelma on myös ylikouluttaminen kalliisti yhteiskunnan varoilla ja vääriin ammatteihinkin.
Suomessa tarvitaan teollisuustuotantoa ja vientiä, ei pelkkä kouluttaminen, joka toisesta tohtori systeemi välttämättä elätä.

Äänestä
  • lapsenusko on tietysti ihailtavaa, mutta ei sillä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Hinnat eivät laske palkkojen alentuessa, vaan katteet nousevat.
    Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa eilen tullut uutinen kurkun ylituotannosta, tuottajahinnat painuneet 12 centtiin kilolta, mutta kaupan hinnat pysyneet samana.
    Luuletko saavasi uuden auton 10% halvemmalla jos automyyjien palkkoja lasketaan 10%?

    Äänestä

  • on tämä asia, hintataso on ns halpatyövoima tason maissa murtoosa omastamme, siihenhän tuo Kiinan krääsän tulviminen meillekkin perustuu..

    Äänestä

  • nojohannonn kirjoitti:

    lapsenusko on tietysti ihailtavaa, mutta ei sillä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Hinnat eivät laske palkkojen alentuessa, vaan katteet nousevat.
    Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa eilen tullut uutinen kurkun ylituotannosta, tuottajahinnat painuneet 12 centtiin kilolta, mutta kaupan hinnat pysyneet samana.
    Luuletko saavasi uuden auton 10% halvemmalla jos automyyjien palkkoja lasketaan 10%?

    Palkkojen alennus 10%:lla tekisi 3% hintojen alentumisen jios muita kuluja ei myös alenneta saman verran.

    Äänestä

  • nojohannonn kirjoitti:

    lapsenusko on tietysti ihailtavaa, mutta ei sillä ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Hinnat eivät laske palkkojen alentuessa, vaan katteet nousevat.
    Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa eilen tullut uutinen kurkun ylituotannosta, tuottajahinnat painuneet 12 centtiin kilolta, mutta kaupan hinnat pysyneet samana.
    Luuletko saavasi uuden auton 10% halvemmalla jos automyyjien palkkoja lasketaan 10%?

    Tuotteet hinnoitellaan eniten tienaavien ostovoiman mukaan. Kun suusreituloisten ostomäärät pienenee hinnat myös laskevat sille tasolle että isotuloiset taas alkavat ostamaan.

    Pienituloisten palkkojen alentamisella ei ole mitään vaikutusta hintoihin.

    Äänestä

  • Keväällä täyttyi parissa päivässä kansalaisaloite nollasopimusten lakkauttamiseksi. Mihinkähän sekin on kadonnut?

    Osa-aikatyöntekijöillähän työajan pidennys tarkoittaa ihan suoraa palkanalennusta, koska työnantaja ei nosta osaaikaisten tuntimääriä. Ei vaikka työntekijä olisi ollut saman työnantajan palveluksessa 25 vuotta.

    Äänestä

  • nbvchjkj kirjoitti:

    Keväällä täyttyi parissa päivässä kansalaisaloite nollasopimusten lakkauttamiseksi. Mihinkähän sekin on kadonnut?

    Osa-aikatyöntekijöillähän työajan pidennys tarkoittaa ihan suoraa palkanalennusta, koska työnantaja ei nosta osaaikaisten tuntimääriä. Ei vaikka työntekijä olisi ollut saman työnantajan palveluksessa 25 vuotta.

    jos työpaikka säilyy, missä olit kun järkeä jaettiin ?

    Äänestä

"Maksakoot lapsemme ja köyhät meidän etumme" kuuluu järjestöjen huuto.

Äänestä

Avaaja otiskoi oikein tekstinsä, härskiä valehtelua.

Äänestä

Valheella voidaan kiertää puuttuva moraalinen vastuu.
Jää vain se kuuluisa poliittinen vastuu, joka ei ole vastuuta lainkaan, mutta sillä saadaan lakaistua mukavasti roskat maton alle.

Äänestä
  • vastuut on nyt mitattu ja köykäisiksi havaittu !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

SUOMIKUNTOON kirjoitti:

Toistaiseksi keskustelu on ollut vain jankkausta työajan pidennyksestä. Sen myötä yhteiskuntasopimuksesta on puhuttu suunnilleen niin, että se panisi työntekijät luopumaan ilman, että vastineeksi olisi tarjolla mitään. Niin ei tietenkään voi olla – eikä olekaan. Hallitusohjelmassakin puhutaan myös muutosturvasta ja siihen liittyvästä koulutusmallista.
Ja ensi viikolla kuulemme varmasti lisää. Paljon merkittävämpi vastaantulo on kuitenkin hallituksen tarjous ylimääräisestä tuloveron kevennyksestä sekä lupaus pidättäytyä lisäleikkauksista. Tätä ei pidä unohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu