Selvitys vireille: Maahanmuutolle lasketaan hinta.
Jäämme siis odottamaan selvityksestä tulevan niin läpinäkyvä ettei yhdellekään osapuolella jää sen luotettavuudesta tai tarkoitushakuisuudesta epäilyjä. Normaali ihminen ymmärtää ilman tutkimuksiakin mm. somalien täysihoidon tuottavan valtiolle tappiota reippaan puoleisesti, kun esimerkiksi saksalainen insinööri ei tule tähän maahan loisimaan toisten kustannuksella vaan tekemään työtä itsensä ja toisten hyväksi. Korvaako jälkimmäisen tuottama hyöty ensin mainitun aiheuttaman tappion, niin se onkin sitten aivan toinen asia..
=
=
Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta laski vaalien alla hintalapun eri maista tuleville ihmisille. Tutkimuksen perusteella esimerkiksi Irakista kotoisin olevan henkilön hyöty Suomen julkiselle taloudelle on pakkasen puolella, kun taas saksalaislähtöisen vaikutus on plusmerkkinen.
Perussuomalaisten ajatuspajan tutkimus Maahanmuutot ja julkinen talous sai huomiota, mutta toteutustapansa takia se ei juuri kerännyt tunnustusta tiedeyhteisöltä.
Niinpä muun muassa perussuomalaisten europarlamenttiedustaja Jussi Halla-Aho toivoi toukokuussa ajankohtaisohjelma A-Studiossa, että maahanmuuton kustannukset laskisi sellainen taho, jonka auktoriteetin kaikki osapuolet tunnustavat.
Nyt toive toteutuu, koska asia on kirjattu hallitusohjelmaan.
Uutinen kokonaisuudessaan:
http://seura.fi/puheenaihe/ajankohta...0-ded589cd-500
Maahanmuutolle lasketaan hinta!
Slvitys_vireille
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703