"Nasa kertoi hetki sitten lähettämässään tiedotteessa, että sen Kepler-teleskooppi on löytänyt maan kaltaisen planeetan."
"Tieto on historiallinen, sillä yksi tutkijoiden suurista haaveista on nimenomaan ollut löytää planeetta, jossa olisi maan kaltaista elämää."
"Nasa myös muistuttaa tiedotteessaan, että nyt löydetty eksoplaneetta on vanhempi kuin maapallo."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015072320077926_ul.shtml
Koska exsoplaneetta on vanhempi, niin todennäköinen elämäkin siellä aiemmin kehittynyttä. Joten ei se ihminen ollutkaan "luomakunnan" kruunu niinkuin kristittyjen satukirjassa kerrotaan. Kiva kuulla mitä Paavi tähän änkyttää.
Kirkon vatipäille pureskeltavaa
17
<50
Vastaukset
- creatjem
Eihän tuo muuta kristillistä uskoa mihinkään, vahvistaa vain käsityksen että Jumala on kaikkivaltias suuri monipuolinen Luoja. Raamatun sanoma on annettu Maan asukkaille. Jumalan hallinnassa on koko universumi. Tiede vain tutkii Jumalan aikaansaannoksia--- eikä se ole luonut noita planeettoja.
Evolutionisteille siinä on mietittävää- he kun kivenkovaan väittävät että elämä on syntynyt itsestään eikä takana ole älyllinen suunnittelu/- suunnittelija. He siis sulkevat pois ajatuksen että jollakin toisella planeetalla voisi olla meitä älykkäämpää elämää, joka olisi voinut tuoda ja aikaansaada elämän maapallolle.
Todella rajoittunutta supistunutta ajattelua. Elättekö pullossa?- buhahahaaaa
Huono provo tai voihan se olla että jollain on ajatuksenjuoksu noinkin surkastunutta.
- Epäjumalienkieltäjä
Kun universumissa on (maahan näkyviä) galakseja noin 500 miljardia ja kussakin niistä joitakin satoja miljardeja tähtlä, niin ihmetellä sopii miksi tämän universumin Valtiaalle olisi niin hirveän tärkeää mitä hänestä ajatellaan täällä yhden galaksin laidalla kieppeillä kivenmurikalla?
Olisikohan uskovien maailmankuva aika rankasti itsekeskeinen? - gommentoija
Hyvin sanottu! Ja sitten tämä kaikkeuden valtias katsoo hyväksi vielä rangaista kuoleman jälkeen niitä, jotka ajattelivat väärällä tavalla eläissään.
- crefix
gommentoija kirjoitti:
Hyvin sanottu! Ja sitten tämä kaikkeuden valtias katsoo hyväksi vielä rangaista kuoleman jälkeen niitä, jotka ajattelivat väärällä tavalla eläissään.
Ei ole kyse väärästä ajattelusta vaan välttämättömyydestä-- stanan vallasta pitää vapautua mikäli aikoo pelastua. Stanalla on oikeus pitää ne ihmiset vallassaan jotka eivät halua vapaaehtoisesti kääntyä Jumalan puoleen. On kyse taistelusta ihmisten tahdosta. Jos ateistit eivät ole kiinnostuneet edes etsimään Jumalan tahtoa tai eivät edes ole kiinnostuneet siitä onko Jumala olemassa vai ei niin se on heidän oma valintansa. Ei pidä laittaa päätä pensaaseen. Jokaiselle annetaan selvästi omat etsikkoaikansa.
- eroaValtiokirkosta
Ja tästä ei "kaikkitietävä" Raamattu kertonut mitään
- creatjem
Eihän Raamatun ole tarkoitus kertoakaan kaikkea. Olennaista on vapautuminen luciferin vallasta ja pelastua iankaikkiseen elämään Jumalan valtapiiriin. Kristityt elävät tiedon kärjessä, muut tulee jälkijunassa.
- eroaValtiokirkosta
creatjem kirjoitti:
Eihän Raamatun ole tarkoitus kertoakaan kaikkea. Olennaista on vapautuminen luciferin vallasta ja pelastua iankaikkiseen elämään Jumalan valtapiiriin. Kristityt elävät tiedon kärjessä, muut tulee jälkijunassa.
Raamattu on vain yksi ihmisten kirjoittama kirja muiden joukossa
- creatfix
Niinhän sinä luulet. Lukuisat ja lukuisat Raamatun profetiat ovat jo toteutuneet, vahvimpana Israelia koskevat profetiat ym. Raamatussa on myös toteutumaton profetia että Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta-- sekin on jo kohta lähellä. Samoin kuin että Israelia vastaan tulee suurhyökkäys Venäjän johdolla.
- kerrokerropallonen
creatfix kirjoitti:
Niinhän sinä luulet. Lukuisat ja lukuisat Raamatun profetiat ovat jo toteutuneet, vahvimpana Israelia koskevat profetiat ym. Raamatussa on myös toteutumaton profetia että Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta-- sekin on jo kohta lähellä. Samoin kuin että Israelia vastaan tulee suurhyökkäys Venäjän johdolla.
Listaapa vaikka 5 toteutunutta ennustusta lähteineen mikä kohta tuon viimeisen ennustaa?
- Profeettakusetti
creatfix kirjoitti:
Niinhän sinä luulet. Lukuisat ja lukuisat Raamatun profetiat ovat jo toteutuneet, vahvimpana Israelia koskevat profetiat ym. Raamatussa on myös toteutumaton profetia että Damaskos poistetaan kaupunkien luvusta-- sekin on jo kohta lähellä. Samoin kuin että Israelia vastaan tulee suurhyökkäys Venäjän johdolla.
Raamatun profetiat ovat itsensä toteuttavia ja monitulkintoisia löpinöitä. Jos kristitty ei pysty selittämään jotain sen tulkinta on "symbolista" jolloin avautuu loputon määrä eri keinoja tulkita sama jae.
Matteuksen evankeliumi:
24:6 "Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu."
Esimerkiksi äskeisen toteamuksen voi esittää kuka tahansa, koska ihmiskunnan historiassa ei ole aikakautta jolloin missään päin maailmaa ei olisi ollut sotia.
Samoin ne VT:n tapahtumat jotka Jeesus mukamas täytti olivat hänen seuraajiensa tiedossa, he olivat juutalaisia jotka tunsivat uskontonsa ja pystyivät helposti tekemään Jeesuksesta myytin joka toteuttaa jokaisen messiaalta odotetun asian.
Jos englanti sujuu vilkaise seuraava:
http://rationalwiki.org/wiki/Biblical_prophecies
Jos ei suju voit lukaista tämän:
http://www.argumentti.fi/argumentti/2011/10/raamatun-profetiat-raamatun-profetioiden-luotettavuus/ - crefix
kerrokerropallonen kirjoitti:
Listaapa vaikka 5 toteutunutta ennustusta lähteineen mikä kohta tuon viimeisen ennustaa?
Kun luet vanhaa testamenttia löydät kyllä helposti esim Jesajan Jeremian, Hesekielin, Danielin ym profeettojen kirjoista ennustukset Baabelin pakkosiirtolaisuudesta, sieltä takaisin palaamisesta, Israelin kansan hajoittamisesta kaikkien kansojen sekaan, Israelin kansan uudelleen kokoamisen omaan maahansa kaikkien kansojen joukosta ns lopun ajalla (tapahtui v 1948, jolloin syntyi Israelin valtio). lisäksi löytyy ennustukset pakanakansojen suuresta hyökkäyksestä uudelleen kootun Israelin kimppuun sekä myös sodan lopputulos. Israelia ei pystytä hävittämään . Samoin palaavat Israeliin myös ns kadonneet 10 heimoa, jotka hajaantuivat muiden kansojen sekaan jo n 680 eKr. Kaksi heimoa Juudan ja Benjaminin heimo ovat lähinnä varsinaiset juutalaiset, jotka ovat osittain palanneet Israeliin. Muut yleisnimellä Efraimilaiset tulevat palaamaan Israeliin vielä suurin joukoin. Efraimin jälkeläisiä asuu pääasiassa länsi-maissa paljon myös Suomessa.
Hesekiel 37-39 kertoo tästä suursodasta (III maailmansota?) nimellä Googin sota. Hyökkääjäksi ei sovi mikään niin hyvin kuin Venäjä tietysti Israelille vihamieliset liittolaiset. Asiasta kyllä löytyy kirjoituksia vaikka kuinka paljon- en ala niitä tässä toistamaan.
- Nassen
Vajakki on kuin kolmevuotias, luulee että universumin tarkoitus on palvella häntä. Sillä erotuksella että kolmevuotias ei ole vielä keksinyt itseään palvelevaa jumalaa jok sitten myöhemmin korjaa ne kaikki epäkohdat jotka tässä nykyisessä palvelutilanteessa ovat.
- crefix
Kyllä, meillä kaikilla on oikeus nauttia Jumalan rakkaudesta ja iankaikkisesta elämästä-- näinhän se on tarkoitettukin. Kaikki vaan eivät halua sitä.
Jaa taas tuli aten taholta muita halventaa tekstiä. Eikös pitäis lopettaa rasismi? - MrrMorden
crefix kirjoitti:
Kyllä, meillä kaikilla on oikeus nauttia Jumalan rakkaudesta ja iankaikkisesta elämästä-- näinhän se on tarkoitettukin. Kaikki vaan eivät halua sitä.
Jaa taas tuli aten taholta muita halventaa tekstiä. Eikös pitäis lopettaa rasismi?Onko hihhulit nykyään joku oma rotunsa?
- Nassen
MrrMorden kirjoitti:
Onko hihhulit nykyään joku oma rotunsa?
On siinä mielessä että suusta tulee vaahtoa ja pulputusta.
- Siinäpähkiä
Onko Raamattu sittenkin suuri kupla? Hebr.11:3. Biblia. Uskon kautta me ymmärrämme että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ovat tyhjästä tehdyt. Ps.33:6. Herran sanalla ovat taivaat tehdyt... Joh.1:1. Sana oli Jumala. Ilm.19:13. Ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa , ja nimi jolla häntä kutsutaan on Jumalan Sana. Tämän mukaan jos poltan Raamatun, niin Sana Jumala, haittuu savuna taivaalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760