Saksalaiset levittivät geenejään II maailmansodssa

Ei taida olla tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon saksalaissotilaiden siittämiä lapsia syntyi maissa joissa oli sijoitettuna saksalaisia joukkoja. Selvää on että saksan poika levitti sieminiään ympäri eurooppaa laajalti. Saksalainen sotilas oli kanis poika joka vei naisilta jalat alta. Taisi olla vain slaavien asuttamilla alueilla joissa saksalaiset katsoivat ettei kannata sekoittaa arjalaksia geenejä slaavilaisiin, laskivat mielummin reisille. Tämä saksalaisten geenien leviäminen nosti monen euroopan kansan keskimääräistä älykkyysosamäärää.
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Onhan näitä geneettisessä perimässä saaneita "uusarjalaisia" ihan riittämiin. Joillakin on pakonomainen tarve rotuajatteluun.

Äänestä

Puna-armeijan tekemistä raiskauksista Saksassa keväällä -45 jaksetaan puhua mutta kukaan ei kaiketi ole edes yrittänyt arvioida montako naista Saksan sotilaat raiskasivat Euroopassa kahdessa alkamassaan suursodassa. Taitaa olla niin, että Berliinin luvut toukokuussa -45 jäävät vain murto-osaan siitä.

Äänestä
  • Höpö höpö, puna-armeijan rääsyisiä mongooleja ei kukaan nainen vapaaehtoisesti halunnut laskea sisäänsä. Puna-armeija osasi vain raiskata. Wermachtissa raiskauksista sen sijaan rangaistiin ankarasti. Saksalainen sotilas ei raiskannut, naiset olivat hurmaantuneita komeista saksalaisista ja olivat näiden kanssa vapaaehtoisesti.

    Äänestä

  • rddfff kirjoitti:

    Höpö höpö, puna-armeijan rääsyisiä mongooleja ei kukaan nainen vapaaehtoisesti halunnut laskea sisäänsä. Puna-armeija osasi vain raiskata. Wermachtissa raiskauksista sen sijaan rangaistiin ankarasti. Saksalainen sotilas ei raiskannut, naiset olivat hurmaantuneita komeista saksalaisista ja olivat näiden kanssa vapaaehtoisesti.

    Tavallisia paskalle haisevia työläisiä ja talonpoikia ylivoimainen enemmistö saksalaisistakin oli. Kiristivät norjalaisilta pillua elintarvikkeilla ja itäslaaveja ottivat väkisin.

    Äänestä

  • Ei ne kuulemma äiteesi koskenut, se haisi ukrainalaistakin pahemmalta.

    Äänestä

  • rddfff kirjoitti:

    Höpö höpö, puna-armeijan rääsyisiä mongooleja ei kukaan nainen vapaaehtoisesti halunnut laskea sisäänsä. Puna-armeija osasi vain raiskata. Wermachtissa raiskauksista sen sijaan rangaistiin ankarasti. Saksalainen sotilas ei raiskannut, naiset olivat hurmaantuneita komeista saksalaisista ja olivat näiden kanssa vapaaehtoisesti.

    Buaah mikä pelle. Saksalainen on pelkkä hunni, jolle yksikään kunnon nainen ei anna muuta kuin saadakseen esim. elintarvikkeita nälkäisille lapsilleen jonka isän hunnit itse ovat ensin tappaneet.

    Äänestä

  • hurmasivat naisia kaikissa valtaamissaan länsimaissa. Tietysti usein oli takana toive elintarvikkeista ja muista hyödykkeistä.
    Tämä koski myös aseveli-Suomea erityisesti Lapissa.

    Äänestä

  • Kyllä-fritsit kirjoitti:

    hurmasivat naisia kaikissa valtaamissaan länsimaissa. Tietysti usein oli takana toive elintarvikkeista ja muista hyödykkeistä.
    Tämä koski myös aseveli-Suomea erityisesti Lapissa.

    Suomessa saksalaiset olivat hyvin rajallisesti tekemisissä siviilien kanssa. Suomi ei ollut Norjan tavoin miehitetty maa jossa saattoi vapaasti panna ketä tahansa joutumatta hankaluuksiin viranomaisten tai neitokaisen suvun kanssa. ABBAN toinen naislaulaja on saksalaisesta kullista alkunsa saanut.

    Äänestä

  • hunnien-ystävälle kirjoitti:

    Buaah mikä pelle. Saksalainen on pelkkä hunni, jolle yksikään kunnon nainen ei anna muuta kuin saadakseen esim. elintarvikkeita nälkäisille lapsilleen jonka isän hunnit itse ovat ensin tappaneet.

    Myönnät siis ryssän olleen horoperse joka imi vaikka romanialsista mokkamunaa selviytyäkseen. Romanian, Unkarin, Suomen ja Saksan armeijan edustajat kiteyttivät itäslasvilaisen ämmä yhdellä sanalla: HUORA. Musikkat oli vuoroin vieraassa kolmessa edellä mainitussa. Suomessa ryssän kullia sai ainoastaan sotavangeille antanut muutama horoperse. Tärkeintä on muistaa, että suomalaisesta mulkusta syntyi venäläistenkin tutkimusten mukaan vapautetuille alueille vähintään tuhat lasta, vankeudessa olleet venäläiset nysäkullit pääsi täällä hädin tuskin sataan.

    Äänestä

  • Saksalaiset sotilaat eivät raiskanneet järjestelmällisesti. Täytyy myöntää että II-maailmansodassa oli eri juttu olla itä-rintamalla ja Lännessä, esim. Ranskassa oli saksalaisilla miehittäjillä niin kova kuri ettei edes savuketta saanut polttaa kadulla. Kaikki paikallisten ahdistelu ja ryöstely oli kielletty, siihen syyllistyneet ammuttiin.
    Kun liitoutuneiden joukot tulivat Pariisiin elokuun 25. Päivä 1944, koettiin kaupungissa suuri ryöstö ja raiskausaalto ( monet pariisittaret kyllä antoivat suosiolla..)Monille ranskalaisille tuli ikävä sakemanneja.
    Saksalaiset sotilaat siis käyttäytyivät lännessä kuin herramiehet.

    Äänestä

Miksi sitten Norja on pelkkä raaka-aineiden tuottaja ja Tanska maatalousmaa, vaikka niissä syntyi yli kymmenentuhatta kakaraa SS spermasta.

Äänestä
  • että Tanskan ja Norjan miehitti Wehrmacht. Norjassa oli runsaasti merivoimien (rt) väkeä. SS-joukkoja oli hyvin vähän.

    Norja ja Tanska ovat maailman kärkimaita millä mittarilla tahansa.

    Äänestä

  • Et-näy-tietävän kirjoitti:

    että Tanskan ja Norjan miehitti Wehrmacht. Norjassa oli runsaasti merivoimien (rt) väkeä. SS-joukkoja oli hyvin vähän.

    Norja ja Tanska ovat maailman kärkimaita millä mittarilla tahansa.

    Väitätkö sinä helvetin läskipää, että ne seitsemäntuhatta Lebensborn lasta syntyivät asevoimien sotilaille. Seitsemäntuhatta lasta on helvetin paljon maassa jossa nykyäänkin on hädin tuskin viisi miljoonaa asukasta. Tanska on Etelä-Ruotsin tavoin geneettisesti ja kulttuurillisesti lähempänä Saksaa. Oikeaa Hitlerin ihailemaa pohjoismaisuutta löytyy Keski-Ruotsista ja Suomen rannikolta.

    Äänestä

Vasta nytkö sulle selvisi se, että ihmiset voivat lisääntyä myös sodan aikana ja sodan jälkeen?
Ei sota ole mikään ehkäisymenetelmä. Saksalaisillehan oli syötetty puhtaan arjalaisen rodun merkitystä ja tämä lienee saanut aikaan lisääntymistarvetta sakalaisilla sotilailla.
Sotatoimien luonteeseen kuuluu myös vihollispuolen naisten raiskaaminen kostoajatteluna. Toisaalta sotaaikoinakin tapahtuu aitoja parinmuodostuksia josta voidaan käyttää sanaa "rakastavaiset".

Äänestä
  • Olihan se kieltämättä. Saasta ryssillä on nykyään Karjalan tasavallassa kova tarve jäljittää alkuperänsä suomalaiseen kyrpään.

    Äänestä

Aika huonolla hyötysuhteella ne geenit levisivät.
Esimerkiksi itärintamalla saksalaisten sotabordelliin valikoimat naiset steriloitiin.
Loppujen lopuksi Hitler manasi täystuhoa koko saksalaiselle rodulle,koskapa"parhaat ovat kuolleet rintamalla".

Äänestä
  • Ne parhaat on korvattu turkkilaisilla, vietnamilaisilla ja n. 70 muulla kansallisuudella.

    Äänestä

  • Saksalaiset kyllä suunnittelivat esim. Ukrainan saksalaistamista siten että 100 000 SS-oria ( Göringin mukaan) menisi raiskaamaan Ukrainan vaaleat naiset.
    SS-miehille joita kuoli aivan valtavasti taiteluissa järjestettiin lomien aikana mahdollisuus lisääntymiseen rotupuhtaiden arjalaisten naisten kanssa. Saksalainen osaa järjestää!
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lebensborn

    Äänestä

  • OlispaElänytTuolloin kirjoitti:

    Saksalaiset kyllä suunnittelivat esim. Ukrainan saksalaistamista siten että 100 000 SS-oria ( Göringin mukaan) menisi raiskaamaan Ukrainan vaaleat naiset.

    Ukrainalaiset ovat enimmäkseen tummia muiden slaavien tavoin.

    Äänestä

  • OlispaElänytTuolloin kirjoitti:

    Saksalaiset kyllä suunnittelivat esim. Ukrainan saksalaistamista siten että 100 000 SS-oria ( Göringin mukaan) menisi raiskaamaan Ukrainan vaaleat naiset.
    SS-miehille joita kuoli aivan valtavasti taiteluissa järjestettiin lomien aikana mahdollisuus lisääntymiseen rotupuhtaiden arjalaisten naisten kanssa. Saksalainen osaa järjestää!
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Lebensborn

    Tällaisessa järjestelykyvyssä ja älykkyydessä on jotain äärimmäisen ällöttävää ja vastenmielistä. Henkinen taso miinusmiinus nolla.

    Äänestä

  • Mieluummintyhmä kirjoitti:

    Tällaisessa järjestelykyvyssä ja älykkyydessä on jotain äärimmäisen ällöttävää ja vastenmielistä. Henkinen taso miinusmiinus nolla.

    Parempi se on kuin villien hyökkäys viidakkoveitsien kanssa.

    Äänestä

-- Naapurin tyttöä olivat sakut paneskelleet ihan ryhmämuodostelmassa - sakuilla oli tapana panna ryhmänä ,ettei kenenkään tartte ottaa vastuuta seurauksista ,vaikka poikkeustapsuksiakin on.

Äänestä
  • Eihän siinä mithään pahhaa ole jos vain Lapin tyttö antoi.

    Äänestä

  • einvoleinreich kirjoitti:

    Eihän siinä mithään pahhaa ole jos vain Lapin tyttö antoi.

    Olivatkohan "Valtakuntalaisia"? Suomen Lapissa toimi nimittäin SS-divisioona Nord, johon oli värvätty "ulkosaksalaisia" Balkanilta ja keskitysleirivartijoita. Näillä oli tietysti erilainen moraali kuin perussaksalaisella.

    Äänestä

  • OttakaaSelvää kirjoitti:

    Olivatkohan "Valtakuntalaisia"? Suomen Lapissa toimi nimittäin SS-divisioona Nord, johon oli värvätty "ulkosaksalaisia" Balkanilta ja keskitysleirivartijoita. Näillä oli tietysti erilainen moraali kuin perussaksalaisella.

    Enemmistö SS-miehistä oli kaikissa divisioonissa vuoden 1944 loppuun saakka saksalaisia. Balkanin ja Keski-Suomen etniset saksalaiset palvelivat SS-Eugenin kaltaisissa ryhmissä.

    Äänestä

Satoja tuhansia saksalaissotilaita oli Suomessa. Ihmiset rakastui ja pariutui. Sitten tuli käsky lähteä pois. Jäljelle jäi yksinhuoltajia ja saksalaisten kanssa siitettyjä lapisia.

Äänestä
  • Pohjoisessa oli suurimmillaan noin 200 000 saksalaista. Suurin osa oli rintamalla NL:n puolella.
    Vain selustajoukot olivat enemmän tekemisissä suomalaisten kanssa. Tuloksena oli tiettävästi tuhatkunta lasta.

    Äänestä

  • Höhöhöö kirjoitti:

    Pohjoisessa oli suurimmillaan noin 200 000 saksalaista. Suurin osa oli rintamalla NL:n puolella.
    Vain selustajoukot olivat enemmän tekemisissä suomalaisten kanssa. Tuloksena oli tiettävästi tuhatkunta lasta.

    Seitsemänsataa. Lappi on vieläkin varsin vähäväkistä ja harvaanasuttua.

    Äänestä

Syntyivät, menivät töihin ja kuolivat.

Äänestä
  • Olivat samanarvosia

    Äänestä

2 miljoonaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kdkdld kirjoitti:

Ei taida olla tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon saksalaissotilaiden siittämiä lapsia syntyi maissa joissa oli sijoitettuna saksalaisia joukkoja. Selvää on että saksan poika levitti sieminiään ympäri eurooppaa laajalti. Saksalainen sotilas oli kanis poika joka vei naisilta jalat alta. Taisi olla vain slaavien asuttamilla alueilla joissa saksalaiset katsoivat ettei kannata sekoittaa arjalaksia geenejä slaavilaisiin, laskivat mielummin reisille. Tämä saksalaisten geenien leviäminen nosti monen euroopan kansan keskimääräistä älykkyysosamäärää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu