Oppositio tykkää kreikkalinjauksista

"Valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta." Näin kauniisti lupaa vuoden 1919 hallitusmuoto, jonka laatijat eivät suinkaan olleet suuria humoristeja, vaan he eivät osanneet arvioida mihin kehitys kulkee 60 vuodessa. Lähempänä käytännön elämää olisi hallitusmuoto, jossa sanottaisiin näin: "Valta Suomessa kuuluu puolueille, joita edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta."
-
Puolueet tietenkin väittävät, että ne edustavat kansaa ja ovat kansalaisten vapaaehtoisen yhteenliittymän muotoja. Kehitys, jolla puolueista on tullut korkeimman poliittisen vallan käyttäjiä, on ollut suhteellisen nopea. Se on kulkenut käsi kädessä kansalaisten poliittisten oikeuksien vähentämisen kanssa.
-
Tärkeä vaihe tiellä puolueiden itsenäistymiseksi kansalaisista oli puoluetuen säätäminen vuonna 1966. Puolueille annettiin aluksi 10 miljoonaa markkaa niiden eduskuntapaikkojen mukaisessa suhteessa siten, että puolue sai jokaisesta kansanedustajasta 50 000 markkaa. Puolue ei ollut enää taloudellisesti riippuvainen jäsenistään. Puoluetukea perusteltiin sillä, että puolueet pääsevät eroon yritysten rahoituksesta, joka oli omiaan sitomaan puoluleet suuryrityksiin. Käytännössä puolueet ovat jatkaneet yritysten lypsämistä ja puolueiden työryhmä ehdotti pari vuotta sitten, että jokainen yritys saisi vähentää verotuksessaan puolueelle lahjoittamansa rahat. Ehdotusta ei ole uskallettu toteuttaa, mutta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen se on jo kypsä toteutettavaksi.
-
Puoluetuen jälkeen tärkeä vaihe oli puoluelaki. Sen nojalla vain rekisteröidyt puolueet saivat asettaa ehdokkaita kansanedustajien vaaleissa. Jotta jonkinlaiset demokratian kulissit säilyisivät puolueissa, ne velvoitettiin järjestämään jäsenäänestys eduskuntaehdokkaista, mutta puolue ei ollut sidottu jäsenäänestykseen. Se sai edelleenkin pudottaa osan ehdokkaista pois ja panna tilalle mieleisiään. Tosin puolueiden ei juuri ole tarvinnut käyttää tätä oikeuttaan, sillä puoluejohto pystyy jo alunperin antamaan sellaiset äänestysohjeet, että sen omat suosikit menestyvät. Samalla on jätetty myös teoreettinen mahdollisuus, että kansalaisetkin voivat asettaa ehdokkaita, mutta se on käytännössä kohtuuttoman vaikeaa.
-
Puoluelain ja puoluetuen seurauksena eduskuntaryhmistä tulikin nopeasti epäitsenäisiä puoluetoimistojen marionetteja. Omaa etuaan ajavat poliittiset pyrkyrit yrittivät haistella puoluejohdon aatoksia ja toimia siten, että puoluejohto palkitsisi uskollisuuden ja nöyryyden. Vastoin ryhmäpäätöstä äänestäminen on käytännössä merkinnyt erottamista eduskuntaryhmän työstä.

(Aarno Laitinen: Musta monopoli / Kustannusvaihe Ky 1982)