Tuleva vihan aika (Jesaja 24:2-12)

mikko.ainasoja

3. Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut. 4. Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät. 5. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. 6. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle. 7. Viini murehtii, viiniköynnös kuihtuu, kaikki ilomieliset huokaavat. 8. Loppunut on vaskirumpujen riemu, lakannut remuavaisten melu, loppunut kanteleitten riemu. 9. Ei laulaen viiniä juoda, väkijuoma käy karvaaksi juojillensa. 10. Kukistettu on autio kaupunki, joka talo teljetty, sisään pääsemätön. 11. Viinistä on kaduilla valitus, kaikki ilo on mennyt mailleen, riemu maasta paennut. 12. Jäljellä on kaupungissa hävitys, portti on pirstaleiksi lyöty. (Jesaja 24:3-12)

Tämä sana annettiin profeetta Jesajalle, ja se kuvaa aikaa, kun Jumalan käskyt on muutette ihmisten toimestsa, ja Jumalan vihan aika on alkanut.

Ja käsky on jo muutettu, eli tämä vihan aika ei voi olla enää kaukana.

Lähtekää ulos näistä aikamme seurakunnista, joiden toimesta näitä käskyjä muutettaan vielä tänäänkin, jotta ette joutusi osallisksi niiden aikaan saamista vääryyksistä, joita ne vielä tänään kylvävät.

http://kehotuksensana.omablogi.fi/

2

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikko.ainasoja

      9. Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta. (Jesaja 26:9)

    • mikko.ainasoja

      Lopulta Jumala ottaa siis hallituksen, ja kansojen ylpeys painetaan alas, vaikka tänään tosin ihmisviisaus vielä korottaa itseään, yli kaiken jumalisen ja uhittelee itseään jumalten Jumalaa vastaan, mutta tämä aika ei ole pysyväistä, vaan se on jäämässä pois.

      Älkää rakastako tätä maailmaa ja sen arvoja, vaan etsikää Jumalan tahtoa aina kaikessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2240
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1792
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1563
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1295
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1287
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1106
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1041
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1006
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      722
    Aihe