Väkivalta traumatisoi paljon useammin kuin siitä kerrotaan.
Itsemurhan tehneiden läheiset, raiskauksen kokeneet ja usein myös väkivaltaa kokeneet traumatisoituvat.
‘51 % Breivikin tappamien nuorten vanhemmista on vieläkin kokonaan tai osittain sairauslomalla..
Kahdella kolmesta vanhemmasta on edelleen merkittäviä traumanjälkeisiä stressihäiriöitä. Lisäksi kuusi kymmenestä vanhemmasta kärsii yhä erittäin intensiivisestä surusta.
Suru on vammattaunut haastatelluista puolet. He oireilivat niin, että tarvitsevat hoitoa. Heillä on todettu muun muassa masennusta, ahdistusta ja traumaperäisiä stressihäiriöitä.
Tällaisessa tapauksessa aika ei hoida.’
Suomen medioihin etsitään aina kansalaisia, jotka ovat selviytyneet raiskauksesta, läheisen itsemurhasta, vakavasta perheväkivallasta, jne.
Se ei ole totuus asiasta.
On paljon kokonaisia perheitä, jotka ovat traumatisoituneet perheenjäsenen itsemurhasta.
On paljon kokonaisia perheitä, jotka ovat tuhoutuneet, kun yksi perheestä on raiskattu.
Suomessa on suunnattomia määriä ihmisiä, jotka ovat traumatisoituneet kokemastaan väkivallasta.
Suomen kaduilla kulkee kymmeniätuhansia traumatisoituneita kansalaisia, joiden elämä on erittäin vaikeaa vuodesta toiseen.
Traumaterapiaa ei Suomessa saa kuin varakkaat.
Ketkä ovat saaneet avun Suomessa saatavasta traumaterapiasta? Kuinka montaa se ylipäätään auttaa?
Väkivalta traumatisoi paljon useammin kuin siitä kerrotaan.
Itsemurha on usein itseensä kääntynyttä vihaa, väkivaltaa itseään kohtaa.
Raha- ja valtaeliittien kansaa kohtaan harjoittama väkivalta, erityisesti taloudellinen väkivalta (köyhyys, pienituloisuus, jne.) sairastuttaa ihmisiä kroonisesti ja tappaa vuosittain satoja ihmisiä ennenaikaisesti.
Traumat siirtyvät, tarttuvat sukupolvista seuraaviin.
Suomi vaikenee. Edelleen.
Väkivalta traumatisoi
Aika_ei_hoida
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475365Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612086Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181760Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 161473
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301417Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771058Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se205905