Olen entinen luterilainen, joka on vaihtanut yhteen Apostolisista Kirkoista parisen vuotta sitten. Se oli tosin itänyt naispappeuden hyväksymisestä asti, mutta vasta tuolloin se oli mahdollista.
Vaikka en enää kulukkaan luterilaiseen kirkkoon, niin tuntuu silti pahalta lukea mitä luterilaisuudessa tapahtuu.
Yhdysvalloissa yksi luterilainen "kirkko" on alkanut palvomaan sofiaa ja näyttää huolestuttavasti siltä, että tietyt pahat voimat yrittää Suomessakin saada luterilaisuuden pahan puolelle.
Vaikka en enää kulukkaan luterilaiseen kirkkoon, niin tuntuu silti pahalta lukea mitä luterilaisuudessa tapahtuu.
Yhdysvalloissa yksi luterilainen "kirkko" on alkanut palvomaan sofiaa ja näyttää huolestuttavasti siltä, että tietyt pahat voimat yrittää Suomessakin saada luterilaisuuden pahan puolelle.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei "Sofian palvonta" ole luterilaista keksintöä. Sitä on esiintynyt myös idässä.
Fundamentalistilössin (mm. Jouko Pihon) suuresti ihannoima venäläisortodoksinen kirjailija Vladimir Solovjev, joka kirjoitti kirjansa "Antikristus", jossa olevat teemat Euroopan yhdistymisineen, antikristuksineen sun muineen ovat fundisporukoiden nykyteorioiden alkulähteenä, oli Jeesuksen lisäksi naisellisen jumaluuden eli Sofian palvoja.
Solovjevista tuolla sivulla viimeisenä:
http://www.teosofia.net/filosofia/kolme_sofiaa-rw.htm
Niin minäkin, mutta ihan eri, etten sanoisi vastakkaisesta, syystä kuin sinä.
Luterilaisuus on altis kaikille huonoille vaikutuksille, sillä sitä ei hallita, kuten Jumalan seurakuntaa, vaan se on kytköksissä Suomen hallitukseen.
Eli eduskunta päättää, että mitkä uudistukset hyväksytään, ja mitkä hylätään.
Toisin sanoen, hengellisiin asioihin perehtymättömät ihmiset, joko hyväksyvät, tai hylkäävät uudistukset.
Ei Jumalan seurakunta niin ole koskaan toiminut, vaan vanhimmisto, hengellisistä ihmisitä kokeneimmat ovat ennen päättäneet nämä asiat, ja niin tulisi olla myös tänään.
Vai mikä ihmeen järki on antaa sokealle päätäntä valta? Tai miten siitä voisi edes seurata mitään hyvää?
Eikö päätökset kuulu antaa niiden hallintaan, joilla on niihin päteyvyys?
Luterilaisuus pienenee, mutta niin pienenevät myös vapaat suunnat. Tekipä noin tai näin, kristinusko ottaa taka-askelia.
Minä en itse näe sitä välttämättä taka-askeleena, jos Luterilaisuus pienenee, mutta sen näen taka-askeleena, että yleisesti Jumalan aroista kasvetaan kauemmaksi, myös seurakuntien sisällä, kuin ulkona, olivatpa seurakunnat sitten kuin rikkaita väkuluvultaan.
Sillä mitä hötyä on siitä, että jos maalla onki valtava seurakunta, jos seurakunta ei seuraa Jumalan teitä?
Taka-askeleita on otettu jo kauan aikaa, vaikka näennäisesti ollaan, jopa joskus menty eteen päin, seurakuntalaisten määrässä laskettuna, mutta opillisesti samaan aikaan taakse päin.
Kristinusko ei ota "taka-askelieta", tämä on varmaa, mutta ihmiset voivat ottaa niitä, niinkuin ottavatkin.
"Minä olen alku ja loppu", Jeesus.
Jeesuksella ei ole apostolien kanssa mitää tekemistä, eikä apostoleilla Jeesuksen kanssa!
JEESUKSELLA ON OPETUSLAPSIA SEURAAJINEEN!
Ja tämä kommentti liittyi keskusteltavaan aiheeseen miten?
Huomaat kohta, kaveri "pommittaa" sinut kasviksi seuraavalla postauksellaan, odotellaan.
Uskon minäkin, että EUI>:sta tulee vielä diktaattorinen valtakunta, jota hallitsee kovalla otteella antikristus.Silloin ovat uskovien vainot täydessä käynnissä.
Monesko antikristuksen valtakunta se on 2000 vuoden ajalla?
Arkkipiispa on luopunut Jumalan muuttumattomassta sanasta. Hän on kansan eksyttäjä muiden liberaalipiispojen ja pappien tapaan.
Jeesus sanoo: Taivas ja maa katoavat,mutta minun sanani eivät koskaan katoa. Avioliitto on vain miehen ja naisen jo biologisestikin. Sen sanoo terve järki.
Mies yhtyy vaimoonsa ja niistä tulee yksi liha.
Miten voi kahdesta miehestä tulla yksi liha?
Miten voi kahdesta naisesta tulla yksi liha ?
Voisiko Irja Askola ,tai herra ylhäisyys arkkipiispa tähän vastata jonka näen sielun silmin heiluttavan paholaisen tunnuslippua sateenkaariväen kanssa.
kysyjä2015 sanoi :
Voisiko Irja Askola ,tai herra ylhäisyys arkkipiispa tähän vastata jonka näen sielun silmin heiluttavan paholaisen tunnuslippua sateenkaariväen kanssa.
_____________
Ei noilla valheen ystävillä ole mitään sanottavaa meille.
He tietävät koulutuksensakin perusteella tekevänsä syntiä - tahallistako??
>Voisiko Irja Askola ,tai herra ylhäisyys arkkipiispa tähän vastata jonka näen sielun silmin heiluttavan paholaisen tunnuslippua sateenkaariväen kanssa.
Kummallakaan ei ole mitään syytä lähteä vastailemaan nimettömille etenkään palstalla jossa joillakin on jopa tuhansia nimimerkkejä.
Kannattaa kokeilla kysyä omalla nimellä ja jossain muualla. Sekä tietysti asiallisesti, mikä voi olla kova puristus.
On totta että emme pidä kaikista ja kaikesta. Olemme jäseniä siksi että rakennamme ja korjaamme. Raamattu tämänkin opettaa kunhan muistamme lukea sitä.
Kommenttisi on kuin virkistävä vesi autiomaassa:) Kiitos!
Itse koin aikanaan, että luterilainen kirkko on jotain muuta kuin Kristusta seuraava Kirkko.
Kun vaihdoin, niin sitä ennen seurasin paljon erilaisia suuntauksia.
Olen tutustunut erilaisiin protestanttisuuntauksiin ja erilaisiin Apostolisiin Kirkkoihin.
Minulle oli aika iso yllätys, että kaikki ne negatiiviset ja pahat asiat Apostolisista Kirkoista paljastui puhtaaksi valheeksi kun oikeasti perehtyi asiaan.
Sitten kun tarkemmin perehdyin protestanttisuuntien perustajiin ja siihen, miksi ne lähtivät leviämään...minua odotti uusi yllätys.
Käsitykseni reformaatiosta muuttui täysin.
Aloin myös ymmärtää minullekin syötettyjen valheiden alkuperän ja syyn.
Ihmiset, jotka oli pakolla käännytetty tarvitsivat syyn ja se piti heille keksiä. Esimerkiksi Ruotsi-suomessa se markkinoitiin puhtaampana oppina ja todistukseksi otettiin käyttöön Vanhan Testamentin laki kruunun lain rinnalle (tämä laki ei tietenkään koskenut kruunua tai kuningashuonetta itseään)ja tietysti määrättiin kuolemantuomio Katolilaiseksi takaisin kääntyville. Kruunu sai kirkon alaisekseen ja Katolisen Kirkon omaisuuden hallintaansa.
Siinä missä Stalin joutui mustamaalaamaan kaikki muut suuntaukset, ajatukset... ettei valheelle perustuva järjestelmä kaadu.
Samalla tavalla ja perustein jo luther joutui mustamaalaamaan Katolilaisuuden.
Raamattu kuitenkin jäi (vähän karsittu versio, mutta kuitenkin...)
Yläkerta piti huolen, että ihmiset voisivat pakkokäännytyksestä huolimatta löytää Jumalan ja Jeesuksen.
Ei ole mikään ihme, että huono hedelmä alkaa tuottamaan huonoa hedelmää.
Ottaahan se "oikeaoppista" päähän kun omat luulottelut kumoutuu tosiasioilla.
Vaikka käännyin ja liityin yhteen Apostolisista Kirkoista, niin tiedän
että luterilaisessa kirkossa on edelleen paljon ihmisiä, jotka Rakastaa Jeesusta, Uskoo Raamattuun ja joita kutsuisin veljikseni ja sisarikseni.
Jos ymmärsin oikein viestisi (sage8), niin taidan halveksia luterilaisia?
Se ei ole rakentavaa, hyvää tai tuskin Ylhäältäkään.
Vaihtaminen on todella vaikeaa, sillä jokainen automaattisesti uskoo sen olevan oikea, mihin on syntynyt. Ja mitä tulee luterialisuuteen, niin siellä on vielä paljon sellaista, mikä on arvopohjaltaan samaa kuin Apostolisilla Kirkoilla ja vielä toistaiseksi jollain tavalla kannattelee sitä.
Vaikka itse en olekkaan enää luterilainen, niin silti näkisin mielelläni Suomen valtionuskonnon pysyvän Raamatun sanassa ja tarjoavan kasvupohjan ihmisille, jotka ovat Uudestisyntyneitä tai haluavat oppia tuntemaan Kristuksen.